Mua on kiusattu jo monta vuotta:(... Se on pilannut rohkeuteni. Joskus aikoinaan uskalsin puhua isossa porukassakin, mutta nykyää mä vaa oon hiljaa ja kuuntelen, vaikka ois ihan kamuja...en vaa taju miks. Ja se vasta hermostuttaa, ku pitää mennä luokan etee. Olen aina ihan paniikissa, ja mietin, mitäköhän ne nyt mulle huutaa...
Oon sanonu MONESTI opelle, mutt ne vaa sanoo, ett joo kylä me ollaa puhuttu siit opettajienkokouksil...mitä vi*tua se mua kiinnostaa, jos ne puhuu siit jossain kokouksis??! *-*
Oon myös tän kiusaamis-jutun takii ihan TOSI ujo, ja se keljuttaa mua! Onks jollakulla muulla suurinpiirtein sama tilanne?
Oon sanonu MONESTI opelle, mutt ne vaa sanoo, ett joo kylä me ollaa puhuttu siit opettajienkokouksil...mitä vi*tua se mua kiinnostaa, jos ne puhuu siit jossain kokouksis??! *-*
Oon myös tän kiusaamis-jutun takii ihan TOSI ujo, ja se keljuttaa mua! Onks jollakulla muulla suurinpiirtein sama tilanne?
Vastaukset 16
Vanhimmat
Se tuttu tunne kun et voi puhua tuttujenkaan lähellä, tuntuu kuin ne arvostelesivat jokaista liikettäsi ja sanojasi. Oikeasti he ovat kiinnostuneita asioistasi ja haluavat puhua sinulle.
Sosiaalisten tilojen pelko
- omien kykyjen aliarviointi
- ikävät muistot sosiaalisissa tilanteissa
- pakeneminen ko. tilanteista
Niin, pelkään et ne vaa sanoo jotain rumaa siit mitä mä oon sanonu, vaikka ei ne titenkää sano...):
Aivan sama juttu. Haluaisi sanoa niin paljon, mutta ei voi, aivot määräävät. Toki kun netissä pystyn puhumaan ja vitsailemaan pillusta homovitseihin estoitta, viikonloppuna juo pari olutta, juttu luistaa ja olen "oma itseni" myös ihmisten ilmoilla.
Tämä on todellakin elämää haittaava sairaus, johon toki on lääkitys (enpä ole kokeillut)
Itselläni semmoinen juttu pystyn juttelemaan helposti yhdelle, mutta en ryhmälle
IHAN SAMA JUTTU!! pystyn ihan hyvin juttelee netis tai 1 henkilölle tai jos oikein hyvin tunnen nii kahelle... Mutt sitte oon ihan mykkä jossain porukas...): ja se vast hermostuttaa ku on joku esitelmä luokan ees ja kaikki kattoo vaa itteää... Oon silloin ihan hermona!
millasta se kiusaaminen on? syrjintää vaiko haukkumista? itse olen kokenut molemmat, joten voisin antaa neuvoa lopettamaan sen.
ilmeisesti sinulla kuitenkin on kavereita? Minäkin liikun kaveriporukassa, mutta millainen kaveriporukka sinun on jos et uskalla yksin avata suutasi siellä? Pinäkin olen hiljainen mutta kaveriporukassa aikamoinen hölösuu. Puhun koko ajan niitänäitä.... Aloita nyt ainakin keskustelu. Ei ehkä heti monelle, mutta muutamalle ihmiselle. Luokan edessä pelkääminen on täysin normaalia. Joka toinen potee lavakammoa.... Joten siitä ei ole syytä huoleen. Jos koet että sinua syrjitään vie asiaa eteenpäin. Älä luovuta! Jankkaa vanhemmillesi, opelle ja vaikka koulun psykiatrille. Mene tarvittaessa rehtorin luo, niin kyllä varmasti hekin alkavat tajuta kuinka epätoivoinen olet. Yleensä kiusaaminen loppuu siihen.
Et tainnut ymmärtää. Hänhän sanoi että häntä on kiusattu, ja ei voi ees kaveriporukalle puhua, mikä tarkoittanee ettei hän täysin yksin ole kuitenkaan. Ongelma on siinä kun ei pysty puhua vaikka haluaisi, ja kaikki sitä odottaisivat.
Ahdistus lienee aiheuttaneen tuon ongelman joka voi haitata sosiaalista elämää HYVIN paljon (työpaikka)
Sinä "moiggamoiggamoigga" olen sanonut: äidille, terkkarille, isälle, rehtorille, opeille ja kuraattorile. Eikö riitä??
Ja se vielä, että MINÄ OLEN KIUSATTU! Lukee otsikossakin!
Sinulle nimimerkki
Joku-kiusattu 25.10.2012
" Sinä "moiggamoiggamoigga" olen sanonut: äidille, terkkarille, isälle, rehtorille, opeille ja kuraattorile. Eikö riitä??
Ja se vielä, että MINÄ OLEN KIUSATTU! Lukee otsikossakin! "
Kerroin minäkin äidille,isälle,opeille, terkkarille,psykkalle, rehtorille, kuraattorille, lehtimiehille, toimittajille ym.
Vaihdoin peruskoulua useita kertoja, mutta kukaan ei auttanut lopettamaan kiusaamista! Aikuiset olivat mukana kiusaamisessa ja siirsivät juttua koulusta toiseen. Vanhemmat tekivät kaikkensa auttaakseen minua, mutta mikään ei riittänyt. Se oli ihan käsittämätöntä peliä. En voisi enää mennä kouluun tai luokkaan, ajatuskin saa minut voimaan pahoin. Jatkan koulua tenttimällä, aina kun jaksan. Kiusaaminen vei voimat, enkä välillä pysty tekemään muuta kuin nukkumaan, yritän kovasti, mutta en jaksa, harmittaa.
Älä siis enää suostu jatkuvaan kiusaamiseen tai sairastut. Ainakin vanhempiesi on tehtävä jotain terveytesi puolesta, vaikka he tuntisivat itsensä kuinka avuttomiksia ja voimattomiksi tahansa.
Tämä ei kuulosta hirveän järkevältä ratkaisulta mutta minulla se toimi. Eli kun minua kiusattiin koulussa ja sain kiusaamisesta tarpeeksi ja näytin kiusaajille ettei minua kiusata sillä, että löin heitä kunnolla pariin otteeseen eipä kiusaajat enään uskaltanut enään katsoakkaan enään minuun päin. Annappa kiusaajille turpaan tai pyydä kavereitasi lyömään. :) Ainut mikä kiusaamisen lopettaa on väkivalta. :)
Oon kyll erran lyöny mun pahint kiusajaa, noh se meni pillittää opelle (se on siis poika), että hän löi minuu kepl. Sain sitte 1 lälkkärii :Z
Aika perseestä mutta kiusaajat ansaitsevat sen, että niitä saa lyödä. Kun kiusaaja kiusaa toista ihmistä niin hän kertoo samalla ettei kiusaajalla ole tunteita, joten häntä saa lyödä koska eihän hän tunne missään kun ei ole tunteita.
Ihan niinkuin minusta puhuisit muaki hermostuttaa mennä luokan eteen ja miettiä mitä ne huutaa oon opelle kertonu monesti ja sit muutama jokka o kiusaajien porukassa selvästikkin säälii mua mutta ei näytä sitä joskus ku oon yksin ne tulee juttelee mulle ja sanooo esim et kyl toi kiusaus viel jonain päivänä loppuu
Hmm... olemmekohamme kaksois olentoja:) okei, toi oli vitsi, mutt joo, kyll ne sillo on ihan jees ku on vaa kaksistaa |) Mutt muuten täyttä p.askaa!
Aiempien kirjoittajien kuvaamia tunteita itselläni oli yläasteella (koulussa oli syrjintää ja kovat suorituspaineet). Lukiossa on onneksi kiva porukka ja pärjään paljon paremmin. Olen porukan äänekkäin, osallistun tunneilla ja pärjään hyvin myös puheissa ja esitelmissä. Kyllä se siitä kun murrosvaiheessa ottaa härkää sarvista ja päättää muuttua. Muuttuminen on helpointa silloin kun kukaan ei tiedä, millainen olit ennen.
Muutenkin uskallan olla enemmän sellainen kuin olen oikeasti, samanhenkinen seura auttaa todella paljon.
En väitä parantuneeni taianomaisesti, kyllä edelleen jännitän ja sensuroin puheitani rankalla kädellä. Pelkään sanovani jotain tyhmää ja niinpä tuntiaktiivisuus jää keskusteluun, tehtäviin en vastaa IKINÄ. Peruskoulusta tuliaisena oli myös masennus, joka kohteliaasti piilekseli nasuvuoden syksyn ja puheksi sitten toden teolla. En ole koskaan voinut niin pahoin, vaikka masentunut olen ollut jo kuusi vuotta. Silloin vain kaikki sen hetken ongelmat ja menneisyyden käsittelemättömät traumat kaatuivat niskaan. Nykyään puheapu auttaa estämään näitä kasaumia.
Liikunta auttaa pahimpaan ahdistukseen, esim. nyrkkeily ja paini, juokseminen ym.