Olen syönyt Tolvonia nyt 2 kk. Masennus johtuu pääasiassa vaikeasta sairaudesta, jossa vammauduin ja menetin suuren osan liikuntakyvystäni. Masennuslääke ei ole juurikaan auttanut, edelleen itken paljon ja tunnen oloni usein toivottomaksi. Milloin se on alkanut vaikuttaa teillä jotka sitä olette käyttäneet? Minulla on tullut enemmän viime aikoina esillesuuri pelko ja suru mm liikkumiskyvyn menettämisestä, kun aikaisemmin paha olo oli epämääräistä hirveää ahdistusta. En tiedä onko tuo sitten jonkinlaista edistymistä? Kaipaisin ihmistä lpuhua siitä miten hirveää on ettei enää koskaan pysty kävelemään ilman apuvälineitä, ei ikinä juoksemaan, mutta ihmiset ei "ota vastaan" tällaista, vaan melkein suuttuvat ja kuulen tällaista että "suhtaudu positiivisesti", "älä liiioittele", "treenaa vaan äläkä ole negatiivinen", kuitenkin totuus on että kun aivoinfarktista on kulunut kohta vuosi niin mitään dramaattisia muutoksia tuskin tapahtuu liikuntakysyn paranemisessa. Masentuneilla jutuillani karkoitan siis ihmiset läheltäni mutta minulla e ole voimaa olla enää positiivinen ja aurinkoinen.
Tolvon ei auta
molemminpuol halvaus
10164
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
En ole kokenut liikuntakyvyn menetystä, muunlaista menetystä kyllä.
Iilmeisesti masennuslääke on kirjoitettu sulle juuri sitä varten, että pääset sen pahimman alkushokin yli.
Niin on tapahtunut ja nyt pääset tekemään surutyötä sen menetyksesi johdosta. Se on tärkeä vaihe toipumisessa: sureminen. Ilman sitä tunteet koteloituu ja puskevat ulos myöhemmin vaikka millaisina oireiluina, jos niitä ei pääse käymään läpi silloin kun niiden aika on.
Ystäviesi ja tuttujesi reaktiot ovat heidän avuttomuutensa mitta. He ovat tuossa tilanteessa ekaa kertaa niin kuin sinäkin, eikä mikään elämässä valmista ihmistä tuollaiseen tilanteeseen. Siinä sitten päästetään suusta mitä sattuu, koska ei ole kokemusta vastaavasta ja koska itseäkin pelottaa ja tuntuu ettei osaa auttaa toista mitenkään. Eli turhautumista ne kommentit vain ovat, sitä, että on niin hyödytön olo kun ei kykene auttamaan. Edessä on niin tavallisuudesta poikkeava, lopullinen asia, että sitä on vaikea ymmärtää ja siten hyväksyä - edes ulkopuolisena.
Kannattaisi etsiä vertaistukea, ihmisiä, jotka ovat kokeneet saman tai samanlaista kuin sinä. Paikkakunnan terveydenhuoltokanavien kautta ne löytää, tai täältä netistä, jne. Yksin ei tarvi olla, kyllä maailmaan mahtuu muitakin saman kokeneita. Ja kun sen porukan/ihmisen löydät, alkaa olotilasi rauhoittua, koska saat puhua ulos tunteitasi ja ajatuksiasi seurassa, jossa ymmärretään mistä sä puhut. Myös lääkäreiltä kannattaa kysellä apujoukkojen perään, koska he ovat hoitaneet ja seuranneet vastaavanlaisia tapauksia ennenkin.
Kiitos lämpimästä ja viisaasta kirjoituksestasi.
Niin olen itsekin ajatellut että on neuvottomuutta ja avuttomuutta varsinkin läheisiltäni tavallaan asian kieltäminen, aikuisten lastenikin on vaikea hyväksyä tapahtunutta.
Käyn psykiatrisen sairaanhoitajan ja neuropsykologin kanssa puhumassa.
Olisi niin helppoa jos masennuslääke vain muuttaisi oloni edes siedettäväksi ilman että tätä pelko- ja suruvaihetta täytyy käydä läpi. Tämä on toivottoman tuntuista ja hyvin rankkaa.
Kirjoituksesi auttoi vaikka lukiessani itkin hillittömästi, mutta tuntui että siinä itkussa sain sitä "pahaa" purettua vähän ulos.
Tolvonia käyttäneet, missä vaiheessa alkoi auttaa masennnukseen? Oliko aloitusoireita? Itsellä ahdistus voimistui, hirveitä hikoilukohtauksia, voimakasta väsymystä ja heikko olo kauan aloituksen jälkeen.
Aloittajalle; löytyykö asuinpaikkakunnaltasi tai siitä yksiköstä jossa sinua hoidettiin/kuntoutettiin psykoterapeuttista apua?
Pelkkä lääkitys ei tietenkään riitä, koska käsittelemättömät sairastumisesta aiheutuneet tunteet tunkevat kaikesta huolimatta puolustusmekanismien lävitse ja voivat jopa käsittelemättöminä estää toipumista.
Olisiko sinun mahdollista hakea apua/tukea tilanteesi purkamiseksi jostain paikallisesta mielenterveysjärjestöstä?
Esim. Mielenterveyden Keskusliitto tai Aivoliitto ainakin osaavat ohjata eteenpäin.
http://www.mtkl.fi/yhteystiedot/
http://www.aivoliitto.fi/
Voimia ja jaksamista!
Käyn juttelemassa psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa. Noin kerran kuukaudessa. Ihan mukava ihminen.
Liityin juuri Aivoliittoon.
Hieno juttu, uskon sinun saavan sieltä asiantuntevaa tukea ja neuvoja koskien kuntoutumistasi sekä psyykkisellä että fyysisellä tasolla.
Lääkityksestä kannattaa siellä myös keskustella, usein uuden polven masennuslääkkeistä eli SSRI ja SNRI -ryhmän lääkkeistä, jotka aktivoivat hermokudosta, voi olla enemmän hyötyä kuin trisyklisistä, joiden vaikutus on pääosin väsyttävä/lamaava. Yhdistelmälääkityksen mahdollisuus kannattaa myös ottaa puheeksi.
Toivon sinun saavan ennenkaikkea ammattilaisen kanssa tapahtuvien keskustelujen kautta (tiheämmin kuin kerran kuukaudessa) sekä mahdollisista vertaistukiryhmistä voimia jota mahdollisimman kevyt täsmälääkitys pahimpiin oireisiin tukee.
Edelleen sitkeyttä ja jaksamista sinulle taistelussasi.
Hei!
Pahoitteluni vammautumisestasi.
Miksi juuri Tolvoniin päädyttin? Toki vanhemman polven masennuslääkkeistä osa ihmisistä hyötyy, mutta nykyisin käytetään niin Tolvonia kuin esim. Doxalia enemmän indikaatiolla unettomuus, matalalla annoksella, kuin esim. indikaatiolla depressio.
Oletko ajatellut hakeutua psykoterapiaan?
Voimia!
ps. itselleni Tolvonia kokeiltiin, ei mitään apua, siirryin sitten SNRI-lääkkeeseen josta sain apua, toki kaikki on yksilöllistä..
Hei!
En tiedä minkä vuoksi tolvon. ehkä siksi että jossain vaiheessa muutama vuosi sitten kokeiltu useaa lääkettä ahdistukseen mutta ei toiminut ja hirveät aloitusoireet..
Voimia tarvitsen, kiitos :)
Mahtaakohan Tolvon olla enää monellakaan käytössä? Jos on niin onko ollut mitään apua?
Minäkin kokeilin Tolvonia. Kuset alkoi tulla housuun 2 kk:n päästä. Virtsan tuloa ei voinut estää. En enään ikinä syö mitään masennuslääkkeitä. Kaikki käyty läpi ja niistä on ollut enemmän harmia kuin hyötyä. Lääkärit niitä mielellään kirjoittelee vähästäkin vaivasta.