vaalit ja tietäys ja samalla VASTAUS MÖLÖKYLLE

SEURANNUT 35 VUOTTA

No minä olen se Esa Heikkinenj joka on ehdokkaana Hyrynsalmella perussuomalaisten listalla. Joku kyseli kuka tuo Esa Heikkinen oikein on.
Olen 58 vuotias koulutettu Hyrynsalmella syntynyt ja suomea ja jonkin verran maailmaakin kiertänyt mies,Viimeisenä työpaikkana Sotkamon talvivaara nykyisin hirsitalo edustus työn ohessa.
Minä olen seurannut yli 35 vuotta entisten koulukavereiden työskentelyä tuolla kunnan talon sisällä.Mutta, ikävä kyllä mihin tämä on pikku hiljaa johtanut.,kriisi kunnaksi se on menny. No nyt yritän jos menen valtuustoon saada muutakin kuin kunnan omaa näköalattomuutta esille. eli näkemystä miksi tähän pisteeseen on tultu ja voidaanko tässä enää tehdä mitään. Eli jos haluat muutosta !!! NIIN SILLOIN SINÄ ÄÄNESTÄJÄ TIEDÄT KETÄ KANNATTAA ÄÄNESTÄÄ JA MITÄ NUMEROA.
HUOMIO:!!!! ÄÄNESTÄ OMILLA AIVOILLAAN JA KUNTALAISTEN JA KUNNAN VERONMAKSAJAN ETUA AJATTELEVAA JA KENTÄLLÄ LIIKKUVAA EDUSTAJAA HENKILÖA JOS NÄIN ON NIIN SILLOIN SE ON PERUSOMALAINEN JA NUMERO 25 JA ESA HEIKKINEN

52

3317

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 15+11

      S9INÄKÖ SITTEN OLET SE, JOKA TÄLLÄ PALSTALLA OLET ISOILLA KIRJAMILLA HUUTAEN MESONNUT NIMIMERKIN TAKAA JA LÄHINNÄ ITTIÄS MAINOSTAEN??? BUHAHA-BUHAHAAAA!!!

    • rapakuntalainen

      Esa Heikkinen on tolokku mies ja ajaa kuntalaisten etua paremmin kuin keskustalaiset, jotka ovat tosiaankin tekemättömyydellään saaneet hyrynsalmelaiset rapakuntoisen kunnan asukkaiksi. Uutta miesta kehiin!

      • Mistänä sen tiijät

        kenen etua se jeesus ajaa kun ei ennen ole ollut asioita ajamassa?
        Ei pijä uskoa jos joku lupovaa vaaliin alla kuun ja palan taevastahi.


    • Meni

      pikkasen propaganda ohi kun huutamalla huutelit niin kuin irtopiru.

      Täsmennystä asiaan että ootko perussomalialainen vai perussuomalainen?
      Kumpaankin etniseen vähemmistöön passaa tuo perusomalainen.

      Ei pitäisi huutaa kuin höyrylaiva joka Puijonsarvea kiertää sillä saattaa tulla perusmoka ja ihmisillä on epätietoisuutta kenelle äänensä antaa.

      Pöljä nyt kuitenkin näyttäisit ainakin olevan ja yllytyshullu kun annat semmosta kuvaa maailmalle että olisit se persujen jeesus joka pelin putsaa vaikka ei ole kuin pahankuuloinen yksi ääni sullakin käytössä tilanteessa kuin toisessa.

      • hyrynsalmen perh.isä

        Tunnen Esan ja kuten näkyy koulutetuin henkilö Hyrynsalmella ja näyttäs että koko kainuutakin ajatelleen aika fiksu mies ja siis kouluttautunut mies. Eikö hän ole suomen mestaruuksiakin aika monta ottanut urheilu puolellakin.Nyt jos koskaan kansanliike Esan puolelle, että se mennee kunnan valtuustoon ja menee selvittelemään kunnan sotkuja. Nyt nukkuvat hyrynsalmelaiset miehet ja naiset ja ennen kaikkea NUORETuurnille ja äänestyprosentti nousuun yli 10%:lla niin nyt on ainakin henkilö siellä joka on rehellinen ja ajaa kaikkien kunnnan veron maksajien etuja ja liikkuukin ihmisten parissa !!!!


      • Vae tunnet
        hyrynsalmen perh.isä kirjoitti:

        Tunnen Esan ja kuten näkyy koulutetuin henkilö Hyrynsalmella ja näyttäs että koko kainuutakin ajatelleen aika fiksu mies ja siis kouluttautunut mies. Eikö hän ole suomen mestaruuksiakin aika monta ottanut urheilu puolellakin.Nyt jos koskaan kansanliike Esan puolelle, että se mennee kunnan valtuustoon ja menee selvittelemään kunnan sotkuja. Nyt nukkuvat hyrynsalmelaiset miehet ja naiset ja ennen kaikkea NUORETuurnille ja äänestyprosentti nousuun yli 10%:lla niin nyt on ainakin henkilö siellä joka on rehellinen ja ajaa kaikkien kunnnan veron maksajien etuja ja liikkuukin ihmisten parissa !!!!

        sinä ihan ite Esan?
        Mitäpä sitten?
        Jos tuommosie juttuja lasettelet totena moailimalle niin pitäsi nyt kertoa että kuka sinä ite oot.
        Oesi vähän kaekupohjoa tuommosille älähyksille.
        Samahan se on kun sannoo että tuntoo vaekka Puttiinin tahi jonkun muun sillä jos Puttiini tulloo Hyrylle niin varmaan meleko moni sannoo kotona että Puttiini kävi ostamassa ässästä päkin karhuo.

        Melekonen kansanliikehän sitä tarvittaanni että soahaa joku tötterö valtuustoon...helekkari vieköön sen verran porukkoa löytyy joka kinkereistähi jos on miestä muuten menijäksi että eänikynnyksen yli peäsöö.

        Koulutuksesta puhheenollen voepi kyllä sannoa että ei siellä nykyjäänkään tekojesa puolesta näytä oekein ruudinkeksijöetä olevan mutta löytyyhän Hyryltä niin kun muualtahi porukkoa jotka on ensin alotelleet kiertokouluo käömällä parit kerrat veärinpäen ja jatkaneet apukouluun ja sieltä rippikouluun.
        Kun on elon perusta luotunna niin jonnekkin mehtäkouluun menneet ja sitten kun sieltä varsinnaesina teknikkoena ja sanonko minkä-tieteen tohtorina kortistoon tulleet...sen jäläkeen alakaneet vasta sen erikoestumisjakson koulutuksen sarallaan eli kaekenmoailiman työttömyyskurssit ja sun muut tulityö-ja hykijeekiakurssit sekä työnetintäkurssit käöneenä ne sannoot kirkkaen silimin että minä sitä oon Hyrynsalamen koulutetuin ja sivistynein ehokas.

        Siinä sitä perukkalaenen soattaa luulla että nyt se on eissä se Persujen Jeesus joka meijjät kaekki pelastaa.


    • kouluja käynyt

      "koulutetuin henkilö Hyrynsalmella"

      ?????????

      VAALIT

      "http://192.49.229.35/K2012/s/ehd_listat/hyrynsalmi.html

      Suomen Keskusta r.p.
      2 Heikkinen, Aira, maatilayrittäjä
      3 Heikkinen, Helena, myymäläpäällikkö
      4 Heikkinen, Kati, pankkineuvoja
      5 Heikkinen, Pertti, maanviljelijä, suntio
      6 Heikkinen, Ulla, hoitaja
      7 Juntunen, Maija, yrittäjä
      8 Kemppainen, Matti, ylikonstaapeli, eläkeläinen
      9 Kemppainen, Tapani, maanviljelijä, kirvesmies
      10 Keränen, Helka, maanviljelijä
      11 Keränen, Liisa, myyjä
      12 Keränen, Taisto, saunamestari, merkonomi
      13 Luostarinen, Pirjo, siivooja
      14 Nykänen, Kati, toimistovirkailija
      15 Puhakka, Iris, opettaja
      16 Mulari, Reetta, emäntä
      17 Romppainen, Mika, linja-autonkuljettaja
      18 Romppainen, Mirja, myyjä
      19 Saikkonen, Olli, toimistonjohtaja
      Suomen Sosialidemokraattinen Puolue r.p.
      20 Hankkila, Liisa, KM, rehtori
      21 Heikkinen, Asta, lasten toiminnan ohjaaja, plm
      22 Kemppainen, Saara, eläkeläinen
      23 Keränen, Rauni, vastaava emäntä, eläkeläinen
      24 Tolonen, Jussi, KM, erityisluokanopettaja
      Perussuomalaiset r.p.
      25 Heikkinen, Esa, maanmittausteknikko, sähköteknikko
      Vasemmistoliitto r.p.
      26 Leinonen, Ahti, eläkeläinen
      27 Toivanen, Osmo, työvoimaneuvoja, eläkeläinen
      28 Turunen, Tuomo, nuorisotoimen ohjaaja
      29 Helenius, Anssi, luontoyrittäjä, elementtirakentaja
      30 Huovinen, Martti, kiinteistönhoitaja
      31 Mäkeläinen, Sirpa, kouluavustaja
      32 Ruokolainen, Viljo, eläkeläinen
      33 Heikkinen, Esa, maatalouslomittaja
      34 Heinonen, Juhani, koneteknikko
      35 Tolonen, Helka, yrittäjä, ravitsemusteknikko
      36 Moilanen, Juhani, laitosmies
      37 Bäckman, Markku, työnjohtaja
      38 Pesola, Leila, tarjoilija, eläkeläinen
      39 Hyttinen, Päivi, sosionomi amk

      Sivu päivitetty 22.10.2012 15:16:16 "

      • päevittelie

        No voe hittolaenen. johan näkkyy ammatti jollahi olovan johonka ei varmastikka pysty alakuunkaa


      • Anonyymi
        päevittelie kirjoitti:

        No voe hittolaenen. johan näkkyy ammatti jollahi olovan johonka ei varmastikka pysty alakuunkaa

        Tuplatenikko
        - Varsinainen sivupersoona = me.


    • ne geenit ne geenit

      Onko tuo kirjoitus pilaa, onko joku kirjoittanut tämän henkilön nimissä?

      Tuo huutaminen, netissä isoilla kirjaimilla kirjoittaminen on huutamista. Ei anna ollenkaan hyvää kuvaa ehdokkaasta.

      • olen nimetön

        Voisi olettaa, että teknikkomiehellä on kirjallinen ilmaisu edes jotenkin hallussa. Tuosta kirjoituksesta ja niistä samanlaisista kirjoituksista tällä palstalla saa lähinnä henkilöstä moukan kuvan. Miten ihminen aikoo edustaa yhtään ketään jos ei osaa ilmaista ajamiaan asioita ja ajatuksiaan selkokielellä. Onko puhekin samanlaista sekasotkua ja lähinnä oman itsensä egosentristä pönkitystä. En tunne koko miestä ja tuo aloitus ei ainakaan vakuuttanut. Kainuulaiseen "kulttuuriin" kuuluu hirvittävä mesominen ja huutaminen jonkin asian tiimoilta. Päämäärällä ja tavoitteilla eikä niiden toteutumisella ole niinkään suurta väliä, kunhan saadaan huutaa ja mesoa. Tulee tunne kuin olisi jotain konkreettista tehnyt vaikkei tehdä mitään. Pääasia, että siellä huutajan omassa päässä tuntuu hurjalta ja hyvältä.


      • HUUTO merkki

        Samaa ajattelin myös. Peli on kovaa vaalikentillä.

        (olikohan aivan sattumaa näin vaalien alla pääministerin uhkaaminen?
        politiikan teatteriako, jolla kokoomus saattaa saada myötätuntoa eli ääniä vaaleissa?)

        Jos teksti todella on ko. ehdokkaan. Niin taisi mennä jokunen määrä ääniä?

        Jos ei ole. Niin tuossahan on rikosilmoituksen paikka?

        Herjausta, solvausta tms.

        P.S.

        ISOLLA KIRJAIMILLA KIRJOITTAMINEN SAATTAA JOSKUS OLLA PAIKAALLAANKIN.

        se saattaa "ISKEÄ" LUKIJAN TAJUNTAAN napakammin?

        Ja tietenkin jos "HUUTAMINEN" ON ASIAA.

        Noin YLEISELLÄ TASOLLA tarkoitettuna


      • nimettömälle vastaus
        olen nimetön kirjoitti:

        Voisi olettaa, että teknikkomiehellä on kirjallinen ilmaisu edes jotenkin hallussa. Tuosta kirjoituksesta ja niistä samanlaisista kirjoituksista tällä palstalla saa lähinnä henkilöstä moukan kuvan. Miten ihminen aikoo edustaa yhtään ketään jos ei osaa ilmaista ajamiaan asioita ja ajatuksiaan selkokielellä. Onko puhekin samanlaista sekasotkua ja lähinnä oman itsensä egosentristä pönkitystä. En tunne koko miestä ja tuo aloitus ei ainakaan vakuuttanut. Kainuulaiseen "kulttuuriin" kuuluu hirvittävä mesominen ja huutaminen jonkin asian tiimoilta. Päämäärällä ja tavoitteilla eikä niiden toteutumisella ole niinkään suurta väliä, kunhan saadaan huutaa ja mesoa. Tulee tunne kuin olisi jotain konkreettista tehnyt vaikkei tehdä mitään. Pääasia, että siellä huutajan omassa päässä tuntuu hurjalta ja hyvältä.

        Katsohan kuntaamme missä tilassa se on nyt ja jos sinä molllaat jotakin mutta kuntamme on kauheassa tilassa olisit käyny kunnantoimistosssa opettajien palaverissa siellä Esa edusti itseään hyvillä teeseillä ja hyvällä tietämyksellä ja näköjään opettajat oli samaa mieltä hänen kanssaan asioissa ja tietämys oli erittäin hyvää ja parempaa kuin kuin vanhoilla konkareilla


      • huutomerkille vastau
        HUUTO merkki kirjoitti:

        Samaa ajattelin myös. Peli on kovaa vaalikentillä.

        (olikohan aivan sattumaa näin vaalien alla pääministerin uhkaaminen?
        politiikan teatteriako, jolla kokoomus saattaa saada myötätuntoa eli ääniä vaaleissa?)

        Jos teksti todella on ko. ehdokkaan. Niin taisi mennä jokunen määrä ääniä?

        Jos ei ole. Niin tuossahan on rikosilmoituksen paikka?

        Herjausta, solvausta tms.

        P.S.

        ISOLLA KIRJAIMILLA KIRJOITTAMINEN SAATTAA JOSKUS OLLA PAIKAALLAANKIN.

        se saattaa "ISKEÄ" LUKIJAN TAJUNTAAN napakammin?

        Ja tietenkin jos "HUUTAMINEN" ON ASIAA.

        Noin YLEISELLÄ TASOLLA tarkoitettuna

        Kannatta käydä edustjia kuuntelemassa, kuten kunnan talollla oli teille mahdollisuus, et käyttänyt ? Täällä te kyllä pauhaatte. !!!!


      • ryhtiä persukseen
        huutomerkille vastau kirjoitti:

        Kannatta käydä edustjia kuuntelemassa, kuten kunnan talollla oli teille mahdollisuus, et käyttänyt ? Täällä te kyllä pauhaatte. !!!!

        Siis mitä? Ehdokas itse esittäytyy aloituksessa. Hänellä on tässä nyt myös mahdollisuus suoraan oikoa ihmisille syntyviä käsityksiä. Vai onko niin, että kirjoitukset toista ja puheet toista. Ei nämäkään netin keskustelupalstat ole kaikille mitään tyhjänpäiväisiä jorinoita varten. Tässä aloituksessa ehdokas esittäytyy ja antaa itsestään tietynlaisen kuvan. Sitä tässä nyt kommentoidaan. Kertoo kyllä jo jotain jos louskuttaa turhanpäiväistä pas kaa johonkin nettiin vain lämpimikseen. Haloo! Täällä on lukemassa ihan samat ihmiset jotka on siellä IRL.


      • kummastelija...
        nimettömälle vastaus kirjoitti:

        Katsohan kuntaamme missä tilassa se on nyt ja jos sinä molllaat jotakin mutta kuntamme on kauheassa tilassa olisit käyny kunnantoimistosssa opettajien palaverissa siellä Esa edusti itseään hyvillä teeseillä ja hyvällä tietämyksellä ja näköjään opettajat oli samaa mieltä hänen kanssaan asioissa ja tietämys oli erittäin hyvää ja parempaa kuin kuin vanhoilla konkareilla

        Opettajien palaveri? Mitä tuo tarkoittaa?
        Toivottavasti aloitus ei ole hänen?
        Tässähän saa olla kiikunkaakun äänensä kanssa kenelle sen lopulta antaa.


    • Luetun ymmärrys

      Jos kaikki listalla olevat valtuutetut laitetaan kirjoittamaan ja lukemaan, sitä ei tiedä mitä yllätyksiä sieltäkin löytyy. Eikö ole tärkeintä se, että pystyy järkevästi hamottamaan toisille sanottavansa? Teot puhuvat sitten puolestaan, mitä luvataan.
      Tunnen Esan vuosien takaa, järkevän kuuloisia juttuja, minusta sopiva edustamaan.

    • Hyrskän TEKU?

      Esa sanoo: "Olen 58 vuotias koulutettu Hyrynsalmella...".

      Kenties Hyrskänperän Tekulla teknikoksi opiskellut tämä persu?

      Mistä sillä Sonilla riittää näitä maanriemuja ja Ajatusten Tonavia :-)))) Tämä Hyrskän Esa kyllä sai PARHAAT VAALINAURUT AIKOIHIN.

    • Tyhjälle nauraa..

      MItähän nauramista siinä on,ei ole fiksua käytöstä minusta.

    • arvuutellaan

      Sanokaapa nyt onko kyseessä ihan oikea ehdokas tämä aloittaja vai joku väärällä nimellä esiintyvä? Tästähän pitää tahdä tuolle nettipoliisille ilmoitus jos siellä joku tahallisesti pelleilee.

      • NUMERO 25 PS

        KYLLÄ ALOITTAJA ON OIKEA MUTTA JA SE OLI VASTAUKSENI MÖLKYLLE SIITÄ TIETÄMYKSESTÄ.OLEN KANSANEDUSTAJA --PENTTI KETTUSEN --- KANSSA OLLU NÄISÄ ASIOISSA JO YLI KOLME VUOTTA TEKEMISISSÄ.OLET OIKEASSA TUO KIRJOITTELIJA PITÄÄ POLIISIN SELVITTÄÄ JA PERIN POHJIN. JA PANNA VASTUUSEEN.


    • SEonJ

      Siltä vaikuttaa että ite on: "No minä olen se Esa Heikkinenj joka on ehdokkaana Hyrynsalmella perussuomalaisten listalla. Joku kyseli kuka tuo Esa Heikkinen oikein on.
      Olen 58 vuotias koulutettu Hyrynsalmella syntynyt ja suomea ja jonkin verran maailmaakin kiertänyt mies,Viimeisenä työpaikkana Sotkamon talvivaara nykyisin hirsitalo edustus työn ohessa."

      Mutta mikä tai kuka on MÖLÖKKY?

    • koulukav.HKI

      Seurannut 35 vuotta on todella tämän sivun oikea teksti ja sen kertoo itse Esa Tässä teille Hyrynsalmelaiset. Hän on rohkein epäkohtien esiin tuoja kun hän pääsee taloon sisään ja hänellä on määrätietoinen asennne politiikkaan ja kaikkeen sillä koulutettuna ja maailmaa kiertäneenä hänellä on näkemystä ja ylksilönäkin on raivannu itsenä monin kertaiseksi. SUOMEN MESTARIKSI URHEILUSSA !!!!!!!!!!!!!!

      • zalandos

        Missä lajissä tämä on mestari. Sitä hoetaan mutta lajia ei kerro kukaan.


      • Todennäköisesti
        zalandos kirjoitti:

        Missä lajissä tämä on mestari. Sitä hoetaan mutta lajia ei kerro kukaan.

        paskanjauhannan suomen mestari korkeintaan.


    • 2+1

      Kuka se taas huutaa ESA ITTE TAAS - VAI SEN HELSINKILÄINEN KAVERI!!!!

      • peterhahn

        Samankaltaisen aivotoiminnan tuotosta vaikuttas olevan ?!


    • Kysymyksiä Esalle

      Missä Esa olet syntynyt, millä kylällä? Olitko Kajaanin TeKussa ja millä vuosikurssilla? Hyryllä on ollut kaksi tosi kovaa Esaa kilpahiihtäjiä, toinen oli
      Romppaisen Esa ja toinen muistaakseni Heikkisen Esa, oliko peräti ampumahiihtäjä? Kumpikin hyrynsalmelaisittain kovia nimiä. Kunnallisvaaleissa ei ole paljon puolueella merkitystä, jos oman kunnan asiat oikeasti kiinnostavat. Olet noussut mahtavasti valokeilaan Hyrynsalmen kunnallisvaalien puhutuimpana ehdokkaana. Mitä muuttaisit kuntamme elämässä? Millaisia innovaatioita laittaisit alulle? Mitä tekisit sen puolesta, että Hyrynsalmelle luotaisiin uusia työpaikkoja? Minua ainakin uudet kasvot ja uudet nimet kiinnostavat. Nyt tarvitaan myös kunnanhallitukseen uusia tyyppejä, jotka uskaltavat reilusti revitellä reittiä rehevämmäksi ja kunnan alavireisyyttä ylöspäin. Tsempataan!

    • 20+10

      Se olisi tietenkin helevetin viksua jos ehdokas itse, joka sanoo olevansa tekniikka-alan ihminen, rekisteröityisi Suomi24:ään omalla nimellään ja vastaisi näihin tuossa ylempänäkin esitettyihin ihan asiallisiin kymysyksiin. Nythän täällä kuka tahansa voi olla mikä tahansa ESA 58 V ja mikä lie murtomaahiihtäjä tai maantienmittaaja ja kyläraitinkuluttaja. Ellei sitten tosiaankin ole kyseessä ehta hyrskäläinen valeteknikko. Se olisi hyvin persssua.

      • tiedäkuka

        aivan näin!! tiedä kuka täällä milloinki huuteloo kenenki nimis.


    • kaikkien etu

      Kyllähän se on Heinosen Jussi ainoa ehdokas joka sanoo sen asian ääneen minkä muut uhoavat unissaan sanoa! Jussilla ei ole mitään sellaista menetettävää, mihin nykyinen "mahtivalta" muitten vastustajien kohdalla vetoaa.

      • Goniwaaran Gelo

        Juuri näin.

        Pitää olla sellainen valtuutettu joka uskaltaa kyseenalaistaa kyseenalaisia päätöksiä.


      • persu-fan
        Goniwaaran Gelo kirjoitti:

        Juuri näin.

        Pitää olla sellainen valtuutettu joka uskaltaa kyseenalaistaa kyseenalaisia päätöksiä.

        hyvä me!!!


    • persu-fan

      Heinosen Jussi on kans persu - hyvä me!

    • uppis2

      up

    • puusta pudonnut!!

      tää selittää kaiken huutamisen täällä netissä!! kipua takas sinne katolle ja hyppää alas!! joko se sit rupeis pelittää toi sun nuppis niinkun normaali immeisillä ;-)

    • työteknikko

      Täytyy sanoa, että ei siellä kaikki palikat ole kohdillaan äänestäjän päässä, joka on Esaa äänestänyt!! Mestaruustason hiihtäjä ja teknikko?? BBUUUUUUAAAAAHHHHHH!!!!!!!!!!

    • nut t

      hyrynsalmen perh.isä, nimettömälle vastaus, NUMERO 25 PS ja koulukav.HKI
      ovat kaikki aloittajan viestejä, tyylistä tunnistaa. Hienoa" kehua" itseään! ;)

    • Oikea inssi

      Voi surkeeta niitä onnettomia ihmisiä, jotka on äänestänyt tätä pahvipäätä??! Korjatkaa nyt hedelmää!! Joka toisen kirjoituksen on kirjoittanut Eesau itse jo silloin ennen vaaleja, monella nimimerkillä ja jotkut idioo... meni vielä ansaan ja äänestämään! Luvankylän Amk:n moniteho teknikko!! BBBUUUAAAAHHHAAHHHHH!!!!!!!!!

    • en varmana äänestä

      Vaalipuheita.....

    • töihin siitä!

      Miten se on sen oman luottamuksen laita? Onko tämä valtuutettu edes perustehtäviään pysytynyt hoitamaan?

    • kainarissa

      Mistä tuli lusimaan lähtö?

    • Murkula

      Sohaisi vaan kepillä kusiaispesään....

      • kuntalainenn25

        Tarkenna.


    • Kysnpävuan

      Miten Te, arvoisa ehdokas, suhtaudutte kahden homon paneskeluun polkupyörävarastossa?

      • Anonyymi

        Kaksi on ihanne määrä siihen hommaan, useampi menisi jo pervoilun puolelle.


    • Anonyymi

      Vieläkö Esa on PERUSOMALAINEN?

    • Anonyymi

      Kertoo paljon ihmisestä, jos ei osaa edes kirjoittaa oikein. Kyllä tuon ikäisellä pitäisi osata jo kirjoittaa. Jos kirjoittamistaidot ovat jo tuota tasoa, niin voi sitten miettiä, että miten hyvin onnistuu muiden asioiden hoitaminen? Voiko tuommoista ihmistä edes päästää vaikuttamaan muiden kuntalaisten asioihin?

      • Anonyymi

        Eikö sihteerit hoida puhtaaksikirjoitukset jos on jossain hienossa virassa?


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kyllä.

    • Anonyymi

      Onkohan Esa ehdolla kevään 2023 eduskuntavaaleissa ja jos on niin mikä on puolue?

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      3
      2718
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      158
      1341
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1165
    4. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      1028
    5. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      207
      1000
    6. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      18
      996
    7. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      974
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      899
    9. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      297
      885
    10. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      875
    Aihe