Minusta on tullut sellainen nuori jota mediassa kutsuttaisiin syrjäytyneeksi. Olen käynyt kyllä peruskoulun ja lukion mutta niiden jälkeen seurasi täysi tyhyys. En ole vuoteen tehnyt juuri mitään. Opiskelupaikkaa en ole saanut, sillä kilpailu siitä on niin kovaa. Työkokemusta minulla ei ole, joten työpaikankin saanti on vaikeaa, olen sitäkin yrittänyt. Nyt on ideat loppu. Minulla on perhe joka tukee minua, mutta enää en ole sen ikäinen että he voisivat minua elämässäni auttaa.
Olen sairastanut masennusta noin 7 vuotta. Lisäksi ongelmia on tuottaneet ahdistuskohtaukset, ujous ja epäitsevarmuus. Enkä koskaan ole ollut ns. massateini jonka olisi ollut helppo sopeutua joukkoon. Ala-asteella olin se surkein ja kiusatuin lapsi jota kukaan ei huolinut kaverikseen. Kaipa sekin jätti jäljet minuun.
Kaikki tämä on johtanut myös yksinäisyyteen. En kuulu mihinkään "piireihin" joten uusien ihmissuhteiden löytäminen on hyvin vaikeaa. Sosiaalisen elämän miltei täydellinen puuttuminen tuhoaa kenen tahansa psyykettä. En ole sen vahvempi kuin muutkaan.
Olen siinä pisteessä etteivät presidentti Niinistön ja muiden syrjäytymisen vastaiset neuvot eivät minua enää auta. Ne tuntuvat lähinnä loukkaavilta ja raivostuttavilta.
Yhteiskunta olettaa että minä ja muut kaltaiseni (meitä on tuhansia) vain muuttuisivat yhtäkkiä iloisiksi ja vahvoiksi ja saisivat töitä jos vain hakisivat. Hyvätuloiset keski-ikäiset poliitikot puhuvat siitä kuinka huonovointisten nuorten tulisi yrittää aina vaan lisää ja lisää. Olen itse siinä tilanteessa etten vaan jaksa. Olen miettinyt usein itsemurhaa ja yrittänytkin sitä pari kertaa vuosien kuluessa. Ei minusta oikeasti ole stressaavaan työelämään. Kaikki nämä vaatimukset saavat minut tuntemaan itseni arvottomaksi luuseriksi joka olisi ikäänkuin valinnut syrjäytymisensä itse.
Olisi hienoa jos jotenkin voisin nousta tästä tilanteesta missä olen. Mutta uskoni katoaa hiljalleen ajan kuluessa ja kun näen että vain vahvimmat ja itsekkäimmät voittavat kovassa kilpailuyhteiskunnassa. Ja tiedän etten todellakaan ole ainoa, maa on täynnä kaltaisian nuoria miehiä ja naisia.
Nuoret ovat tulevaisuus. Jos meidän annetaan syrjäytyä ja murtua kovassa kilpailussa, niin kuka tekee työt tulevaisuudessa? Mielenterveyspalvelujen leikkaaminen tulisi lakkauttaa heti ja yhteiskunnan raaka kilpailu tulisi saada loppumaan. En minäkään vastustaisi jos saisin itselleni sopivaa päivätyötä. Olisin todella tyytyväinen siitä. Ainoa mitä toivon, on kohtuullisuus ja yksinkertainen elämä. En halua paljoa rahaa, haluan vain suunnan elämälleni. Mutta nykyinen yhteiskunta ei sitä minulle anna vaikka yritänkin saada.
Olen sairastanut masennusta noin 7 vuotta. Lisäksi ongelmia on tuottaneet ahdistuskohtaukset, ujous ja epäitsevarmuus. Enkä koskaan ole ollut ns. massateini jonka olisi ollut helppo sopeutua joukkoon. Ala-asteella olin se surkein ja kiusatuin lapsi jota kukaan ei huolinut kaverikseen. Kaipa sekin jätti jäljet minuun.
Kaikki tämä on johtanut myös yksinäisyyteen. En kuulu mihinkään "piireihin" joten uusien ihmissuhteiden löytäminen on hyvin vaikeaa. Sosiaalisen elämän miltei täydellinen puuttuminen tuhoaa kenen tahansa psyykettä. En ole sen vahvempi kuin muutkaan.
Olen siinä pisteessä etteivät presidentti Niinistön ja muiden syrjäytymisen vastaiset neuvot eivät minua enää auta. Ne tuntuvat lähinnä loukkaavilta ja raivostuttavilta.
Yhteiskunta olettaa että minä ja muut kaltaiseni (meitä on tuhansia) vain muuttuisivat yhtäkkiä iloisiksi ja vahvoiksi ja saisivat töitä jos vain hakisivat. Hyvätuloiset keski-ikäiset poliitikot puhuvat siitä kuinka huonovointisten nuorten tulisi yrittää aina vaan lisää ja lisää. Olen itse siinä tilanteessa etten vaan jaksa. Olen miettinyt usein itsemurhaa ja yrittänytkin sitä pari kertaa vuosien kuluessa. Ei minusta oikeasti ole stressaavaan työelämään. Kaikki nämä vaatimukset saavat minut tuntemaan itseni arvottomaksi luuseriksi joka olisi ikäänkuin valinnut syrjäytymisensä itse.
Olisi hienoa jos jotenkin voisin nousta tästä tilanteesta missä olen. Mutta uskoni katoaa hiljalleen ajan kuluessa ja kun näen että vain vahvimmat ja itsekkäimmät voittavat kovassa kilpailuyhteiskunnassa. Ja tiedän etten todellakaan ole ainoa, maa on täynnä kaltaisian nuoria miehiä ja naisia.
Nuoret ovat tulevaisuus. Jos meidän annetaan syrjäytyä ja murtua kovassa kilpailussa, niin kuka tekee työt tulevaisuudessa? Mielenterveyspalvelujen leikkaaminen tulisi lakkauttaa heti ja yhteiskunnan raaka kilpailu tulisi saada loppumaan. En minäkään vastustaisi jos saisin itselleni sopivaa päivätyötä. Olisin todella tyytyväinen siitä. Ainoa mitä toivon, on kohtuullisuus ja yksinkertainen elämä. En halua paljoa rahaa, haluan vain suunnan elämälleni. Mutta nykyinen yhteiskunta ei sitä minulle anna vaikka yritänkin saada.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Vaihda maisemaa.
http://www.mol.fi/mol/fi/00_tyonhakijat/02_tyonhaku_ulkomailta/01_eures/index.jsp
Mä tein sen tuota kautta toistakymmentä vuotta sitten, taskussa lähinnä kesken jääny lukio ja Englannin taito. Enkä ole katunut. Nyt mulla on hyvä, pitkäaikainen vakkariduuni manner-Euroopassa, eikä todellakaan kiirettä takaisin.
Tässä matkan varrella olen tavannut satoja ihmisiä eri puolilta maailmaa. Suurin osa on ollu just sun ikäsiä, jotka kuka mistäkin syystä on tehny parin vuoden irtioton. Jotkut lähtee eteenpäin, toiset palaa kotiin esmes opiskelemaan. Yks asia yhdistää: porukka on aika avomielistä. Et varmasti ole siitä kummallisimmasta päästä vaikka millainen outolintu olisit.
Meinasin listata tähän plussia ja miinuksia, mut sitä ei kukaan uskois. Jos ei ole ite näissä ympyröissä jossain vaiheessa pyöriny :-) Plussan puolelle jäädään ja komiasti.
Sanon tämän verran:
Menet aivan vieraaseen paikkaan. Kukaan ei tunne sua, kukaan ei odota mitään. Voit olla just sitä mitä olet, ja tää on jo yksinään iso juttu. Vuoden- kahden keikka, ja sulla on takanasi kokemus jota ei ihan joka jussilla ole. Ja plakkarissa työkokemusta kansainvälisestä ympäristöstä. Mikä parasta - jos ei nappaa, pakkaat laukkus ja nostat kytkintä. Ei se sen kummempaa ole.
Mut varotan, tää voi koukuttaa... tiedän aika paljon porukkaa joka käy pari vuotta jossain duunissa, palaa kotimaahan pariks kuukaudeks ja sit mennään taas.
Älä tyrmää ainakaan suoralta kädeltä. Käy työvoimatoimistossa juttelemassa EURES-neuvojan kanssa ja mieti ihan vakavasti. Jos ei Suomessa just nyt suksi luista, sitten ei luista. Jos Suomi on pieni, ei sinun tarviste olla... kyllä maailmaa maailmaan mahtuu :-)
Tsemppiä! :-)
sinänsä sinulta "mulla olis ehdotus", eli tarkoitukseni ei ole tyrmätä. Haluan kuitenkin muistuttaa (en ole ap.) siitä, kuinka ahdistuneelle ja masentuneelle radikaali, nopea muutos kuten lähteminen ulkomaille asumaan ei välttämättä ole paras mahdollinen ratkaisu (vaan voi suistaa kokonaan raiteiltaan psykoosiin tms. asti). Kun aloittajan kaltaisille nuorille ja vanhemmillekin jopa se lähikauppaan tai kelaan meneminen ja asioidensa hoitaminen voi tuottaa suuria vaikeuksia. Sitä on toki erittäin vaikea ymmärtää, jollei ole itse kokenut.
Ehdottaisin itse aloittajalle pikemminkin päinvastaista lähestymistapaa, että vähitellen laajentaisit reviiriä ja itsenäistyisit lapsuudenperheestä. Jos ymmärsin oikein, olet VASTA vuoden tai pari ollut tekemättä mitään lukion jälkeen. Hyvin monilla on sama tilanne, vaikka masentuneena sinusta vaikuttaakin siltä, että olet ainut "huono", joka ei päässyt kouluun tai töihin.
Anna itsellesi armoa ja lupa olla herkkä, et pysty sitä täysin päinvastaiseksi muuttamaan, vaikka kuinka yrittäisit, menet vain enemmän solmuun, jos yrität taistella perusluonnettasi vastaan. Anna itsellesi tilaa ja aikaa kasvaa rauhassa, sinulle sopivin askelin, kunhan suunta on oikea eli eteenpäin. Mieti esimerkiksi koulutusvaihtoehtoja laajasti ja jos tiedät yhtään, mikä ala noin karkeasti olisi mieleinen, hae seuraavassa haussa sekä alempaan että ylempään vaihtoehtoon. Tällöin sinulla on jokin varasuunnitelma, joka vie sinua eteenpäin, jollet pääse täsmälleen haluamaasi paikkaan. Useimmissa paikoissa alkupään opinnot ovat niin yleishyödyllisiä, esimerkiksi kielikurssit jne. että ne voidaan lukea hyväksi toisissakin opinnoissa vallan mainiosti.
Jonnekin pääseminen olisi hyvä jo itsenäistymisen ja itsevarmuuden kasvun kannalta, saisit rahallista tukeakin paremmin ilman työkkärin jne. jatkuvaa ahdistelua harjoitteluista, joka vain lukion käyneille on aika tavallista eivätkä useimmiten vie mitenkään eteenpäin suunnitelmissa. Samalla saisit uusia kavereita, joiden kanssa ei tarvitsisi stressata alun alkaenkaan, jos tuntuisi siltä, ettet välttämättä ole koulussa kuin vuoden.
Tsemppiä kovasti, tiedän täsmälleen missä tilanteessa olet nyt, muutaman vuoden kun katselee omaa elämää taaksepäin. Usko on meinannut loppua monesti, myös sen jälkeen, kun on opiskelemaan päässyt. Olen kuitenkin elävä esimerkki siitä, kuinka koko peruskoulu-lukio menivät sekä koulussa että kotona kiusattuna luuserina. Niistä lähtökohdista on pienin mutta varmoin askelin noustu ihan mukavasti ihmisten ilmoille, opiskelut ovat hyvällä mallilla, vakituinen parisuhde ja opiskelun yms. kautta on saanut kavereita näin aikuisiällä lähes ensimmäistä kertaa.
Ei joku yksittäinen kurssi paljoa paina nyky-yhteiskunnassa. Joskus kymmenen vuotta asiat oli vähän toisella lailla kun valtaosaa nuorista ei vielä oltu massakoulutettu. Ei 23% nuorista ole työttömänä pelkän sattuman takia. ja tuotakin tilastoa kaunistellaan, koska opiskelijoita ei lasketa tilastoihin.
Miettii omaakin tilannetta ja kuinka monta vuotta on viettänyt koulun penkillä lukion jälkeenkin ja töihin ei vaan pääse, ei edes työhaastatteluihin. 5-10 vuotta sitten olisi ollut varaa valita mihin menee töihin omalla kouluttautumisella, mutta nykyään aletaan kohta vaatia tohtorin tutkinto duunarihommiin vissiin :D
että elämä olisi muuttunut helpoksi ja auvoisaksi. Edelleen pelkään tulevaisuuden puolesta ja sen ajatteleminen rutistaa alleen pieneksi möykyksi, saa ajattelemaan itsemurhaakin suurena helpotuksena tästä pahasta. Menen kuitenkin päivä ja joskus tarpeen vaatiessa vaikka minuutti kerrallansa. Mitä enemmän oppii erottamaan ja tunnustamaan yhteisön vaatimukset ja omat tarpeensa toinen toisistaan, sitä vapaammaksi tulee.
Voi miten hieno tavoite kohtuullsiuus ja yskinkaertainen elämä. Tuo on rehellsiesti otaen paras ja myös gobaalisesti paras päämäärä. Sinulla on kaikki mahollisuudet edessä ja juuri sinunalsia ihmisiä maapallo tarvitsee. Kyllä pää tulee vetäjän käteen heti ja varmasti, jos tuota tehokuutta ja pyrkyryyttä vain tavoitelllaan. Tuo sana "syrjäytymien" on käsitteenä huono ja vaikeasti määriteltävä käsite. Se sopii oikeastaan henkilöihin jotka ovat tietoisesti nousemassa ja ajautumassa rikollisuuteen ja epäsosiaalsieen elämäntapaan.
Helposti sitä alkaa itseään syyllsitämään ja luuseroimaan. Ei vältämättä kannata ajatella että juuri tuo on elämää johon rikkaat ja mammonan perässä ryntäilevät.
Olet varmaan lahjakas ja herkkä nuori ihminen. Ei kaikille tuo nopea hehinene elämisen tempo sovi ja mielestäni ei tarvitsekkaan. Kyllä sinulle paikka yhteiskunnassa on. PItää vain miettiä vaihtoehtoja! Onko sinulla tietoa, oletko käsistäsi näppärä, jospa sinun ammattisi ollisi vaikka eläinten parissa. Oletko taiteellisesti lahjakas? Ei kaikille se opiskelupaikka heti täsmää. Jsopa et ole vielä löytynyt sitä omaa alaasi ja on ollut tarkoituskin että ei ole veilä tärpänny?
Kannattaa ottaa vastaan nyt vaikka jokin harjoittelupaikka ja kokeilla useampaakin vaihtoehtoa. Et sinä olet ole mikään syrjäytynyt. On toki vielä paljon pelissä kuin ajatella kuolemaan.