Täällä kirjoittelee eräs nuori vajaa parikymppinen AS-nainen. Yksinäisyys ei tavallisesti häiritse minua juuri lainkaan, olenhan viettänyt koko tähänastisen elämäni ilman kavereita. Oma seura on aina parasta seuraa mitä olla voi, mutta jostain syystä olen tässä alkanut kaipaamaan myös ystävyyssuhdetta. Huomaa, nimenomaan yhtä sellaista. Päivät ovat toistaneet itseään niin kauan kuin voin muistaa, enkä oikeastaan tahtoisikaan niiden sisällön vaihtelevan suuresti. Yleensä keksin puuhaa itse itselleni, mutta nyt siis tahtoisin ystävän ja pientä vaihtelua arkeeni. Sellaisen suhteen, joka ei velvoittaisi jokapäiväiseen yhdessäoloon, vaan melko säännölliseen, ehkä kerran viikossa sovittuun tapaamiseen, joka kestäisi noin pari tuntia.
En kuitenkaan etsi mitään pinnallista juttukaveria joutenoloa varten, vaan syvällisistä asioista keskustelevaa hengenheimolaista. En välitä siitä, millainen ihminen on, kumpaa sukupuolta hän edustaa tai minkä ikäinen hän on, itse kun en myöskään samaistu mihinkään tiettyyn kategoriaan: olen poikamainen niin ulkoisesti kuin sisäisestikin enkä halua/osaa tuoda ilmi käyttäytymisessäni vain tietylle sukupuolelle tyypillistä roolikäyttäytymistä, en koe itseäni tietyn ikäiseksi, lähinnä reilusti vanhemmaksi kuin mitä biologinen ikäni osoittaa. Arvostan ihmisiä yksilöinä, kuten itseänikin, ja jos joku onkin ollut teeskentelevä tai kategorisoitunut seurassani, en ole tuhlannut häneen aikaani.
Olen filosofinen ihminen: pidän kaikenlaisten asioiden pohtimisesta, mutta suurimpiin intresseihini kuuluvat avaruus ja siihen liittyvät tieteet, Maan ulkopuolinen elämä, kaikkeuden olemus ja olemassaoloon liittyvät kysymykset. Olen myös harrastanut kirjoittamista sen kaikissa muodoissa nuoresta iästäni huolimatta jo yli kymmenen vuoden ajan. Näin yksinkertaisesti tässä siis asioita, joita mielelläni teen.
Aspergerin oireyhtymän takia olen sosiaalisesti toivoton tapaus, enkä osaa tehdä aloitteita tai reagoida asioihin aina "oikeilla" ja luontevilla tavoilla. Keskustelun on syytä olla vastavuoroista ja selkeää, jotta pysyn mukana. Näiden ongelmien takia ihmiset, varsinkin ikäiseni, ovat harvoin (lue=eivät koskaan) viihtyneet seurassani pidemmän aikaa. Saatan ensin vaikuttaa kiinnostavalta, mutta moni huomaakin pettymyksekseen, että olen melko tylsä tyyppi. Ja niin minä huomaan jääneeni jälleen yksin. Mutta, jos vastaan tulee puheliaampi ihminen, niin pidän myös pelkästä kuuntelemisesta: on nimittäin yksi intohimoistani vain kuunnella jonkun mielenkiintoisen henkilön pitämiä puheita kiinnostavista aiheista, mutta toki rakastan myös ajatusten vaihtoa.
Että tämmöinen kuvaus.
En kuitenkaan etsi mitään pinnallista juttukaveria joutenoloa varten, vaan syvällisistä asioista keskustelevaa hengenheimolaista. En välitä siitä, millainen ihminen on, kumpaa sukupuolta hän edustaa tai minkä ikäinen hän on, itse kun en myöskään samaistu mihinkään tiettyyn kategoriaan: olen poikamainen niin ulkoisesti kuin sisäisestikin enkä halua/osaa tuoda ilmi käyttäytymisessäni vain tietylle sukupuolelle tyypillistä roolikäyttäytymistä, en koe itseäni tietyn ikäiseksi, lähinnä reilusti vanhemmaksi kuin mitä biologinen ikäni osoittaa. Arvostan ihmisiä yksilöinä, kuten itseänikin, ja jos joku onkin ollut teeskentelevä tai kategorisoitunut seurassani, en ole tuhlannut häneen aikaani.
Olen filosofinen ihminen: pidän kaikenlaisten asioiden pohtimisesta, mutta suurimpiin intresseihini kuuluvat avaruus ja siihen liittyvät tieteet, Maan ulkopuolinen elämä, kaikkeuden olemus ja olemassaoloon liittyvät kysymykset. Olen myös harrastanut kirjoittamista sen kaikissa muodoissa nuoresta iästäni huolimatta jo yli kymmenen vuoden ajan. Näin yksinkertaisesti tässä siis asioita, joita mielelläni teen.
Aspergerin oireyhtymän takia olen sosiaalisesti toivoton tapaus, enkä osaa tehdä aloitteita tai reagoida asioihin aina "oikeilla" ja luontevilla tavoilla. Keskustelun on syytä olla vastavuoroista ja selkeää, jotta pysyn mukana. Näiden ongelmien takia ihmiset, varsinkin ikäiseni, ovat harvoin (lue=eivät koskaan) viihtyneet seurassani pidemmän aikaa. Saatan ensin vaikuttaa kiinnostavalta, mutta moni huomaakin pettymyksekseen, että olen melko tylsä tyyppi. Ja niin minä huomaan jääneeni jälleen yksin. Mutta, jos vastaan tulee puheliaampi ihminen, niin pidän myös pelkästä kuuntelemisesta: on nimittäin yksi intohimoistani vain kuunnella jonkun mielenkiintoisen henkilön pitämiä puheita kiinnostavista aiheista, mutta toki rakastan myös ajatusten vaihtoa.
Että tämmöinen kuvaus.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Hei!
Jossakin määrin tunnistin itseni kirjoituksestasi. Sosiaalisesti kömpelö olen ollut ikäni, vaikkei minulla mitään sairautta olekaan. Ja tuohon yhdyn täysin, että olen tylsä tyyppi :) Jotenkin olen kasvanut yli tuosta oman ikäisteni kännäily sekoiluista ja miesseikkailuista joten eipä ole mitään "mielenkiintoista" kerrottavaa. Muutenkin elämä on tasaista eikä minulla vielä ole edes lapsia joten en sovi siihenkään äitien porukkaan.
Itse olen myös kaipaillut seuraa joka ei tukahduta minua. Tarkoitan sitä ettei ystävyydestä tulisi velvoite, eli ettei joka ikinen päivä tarvitsisi tavata tai soitella. Tarvitsen kuitenkin sen verran paljon omaa tilaa että jatkuva yhdessäolo olisi vain rasite.
Mutta eipä ole samanhenkisiä ihmisiä kohdalle sattunut. Jatketaan etsintöjä :)
Tänne kelpaa kaikki normi järkiset ja kroppaset neitoset , miten teihin saisi yhteyden?
Ainakaan itseäni ei tuo "tylsyys" haittaa... ei sitä toisen tarvi olla kokoajan äänessä
Kykenen samaistumaan aloittajaan varsin hyvin, koska itsekään en mistään aiheköyhästä, kevyestä "smalltalkista" välitä pätkääkään ja olen saanut peräti negatiivista palautetta siitä, että asiat joiden käsittelystä puheissa pidän ovat raskassoutuisia ja sellaisia "joita normaalit nuoret aikuiset eivät jaksa käsitellä", eli filosofista pohdintaa ihmisen laumakäyttäytymisestä vaikkapa aloittajankin mainitsemaan Maan ulkopuolisen elämän mahdollisuuteen, joka kiinnostaa itseäni hyvin paljon.
Myöskin sukupuoleen, ikään tai harrastustoimintaan liittyvistä "rooleista" en välitä sosiaalisessa kanssakäymisessä, vaan arvostan yksilöllisyyttä, haluamalla olla itse oma itseni että myös kohdata muita ihmisiä yksilöinä.
Olen myös itse AS-henkilö, tosin miespuolinen, joten monet sosiaaliseen kanssakäymiseen liittyvät kiemurat ovat kuin sitä nimeltä mainitsematonta seemiläistä kieltä ja arvostan toimivaa ja vastavuoroista sekä kommunikointia siten siis itsekin.
Pitäisi varmaan hankkiutua Aspergerien seuraan, kiinnostustenkohteet ainakin samanmoiset enkä pysty pinnalliseen höpöttelyyn itsekään. Varsinaista diagnoosia ei itselläni ole, mutta ongelmia kyllä sosiaalisessa kanssakäymisessä ja filosofinen pohdiskelu kiinnostaisi.
Minusta AS tyyppinen henkilö voisi olla mielenkiintoista seuraa. Mulla itellä ei ole Aspergerin oireyhtymää, mutta monia siitä löytyviä piirteitä kuitenkin on esim ajattelutavoissa ja vastaavissa. Aloittajan ilmoituksessa tosin kuvailtiin tätä ideaali suhdetta sellaiseksi pari tuntia viikossa tyyppiseksi, mikä on taas ihan erilainen kuin mitä omalle kohdalleni toivoisin. Mutta osaan kuitenkin samaistua siihen ajatukseen että sosiaalinen vuorovaikutus voi olla vaivalloista ja sellaista tiettyjen muodollisuuksien tai kaavojen noudattamista pahimmassa tapauksessa, jos ei keksi sanottavaa tai vastaavaa. Mutta mun mielestä se on myös asennekysymys, yhteisistä kiinnostuksen kohteista kiinni ja vastaavaa. Eli jos lähtökohtaisesti kokee olevansa sellainen henkilö, jonka sosiaalisuuden tarpeet ovat erilaiset kuin vuorovaikutuksessa olevien ihmisten, niin eihän sitä silloin lähde hakemaankaan tuosta tilanteesta sellaisia juttuja joita itse haluaisi. Tai jos siellä taustalla alitajunnassa olevat suhtautumiset ovat täysin erilaisia, että kokee mielenkiintoisiksi seikoiksi ihan eri jutut kuin muut, niin onhan sitä vaikeaa yrittää olla samalla aaltopituudella.
Jos esimerkin avulla yrittää avata asiaa.. Niin jos on henkilö A ja henkilö B. He suunnittelevat matkaa huvipuistoon. Henkilö A ei ole lainkaan kiinnostunut vempaimista, joita huvipuistosta löytyy, ja on ainoastaan kiinnostunut hattaroiden syömisestä huvipuistossa. Henkilö B taas ei ole kiinnostunut herkuista ja huvipuiston oheistarjonnasta, vaan pelkästään itse laitteista ja niissä hurjasteluista.
Jos nyt yrittää keskustella matkasta huvipuistoon, voi olla vaikeaa löytää sellaisia tekijöitä, joista molemmat osapuolet voivat innostua, tai keskustella sellaisista seikoista, jotka ovat molempien mielestä huomion arvoisia.
Tässä kyseissä esimerkissä nyt huvipuisto tarjoaa molemmille ihmisille jonkun sellaisen houkuttelevan kokemuksen, ja siinä on silloin vielä sellaista kompromissin varaa.
Oikeassa elämässä taas näitä houkuttelevia seikkoja ei välttämättä jaa lainkaan muiden ihmisten kanssa. Joillakin odotukset tulevaisuuden suhteen sisältävät sellaisia mielenkiinnon herättäviä ajatuksia kuin vaikka baariin meneminen, siellä jännittävien vuorovaikutussuhteiden käyminen vastakkaisen sukupuolen edustajien kasnsa, humalan tavoittelu, arjesta irtaantuminen, ja mahdollisesti vielä näistä seikoista seuraava intiimi kanssa käyminen. Kun taas joillekin ihmisille nämä tällaiset asiat eivät ole ollenkaan mielenkiintoisia ja voi olla täysin päin vastoin.
Se mitä ajan takaa on että Asperger tyyppisillä ihmisillä on yleensä lukemani mukaan kapeat kiinnostuksen kohteet, ja tavallaan ongelma voi olla siinä että löytää sellaisia ihmisiä, jotka kiinnostuvat samoista seikoista ja samoista kokemuksista, jotta tuntee että keskustellessa on samoilla linjoilla. Tosin sen lisäksi aspegeriinhan liittyy muutakin.
Tai en tiedä kunhan nyt höpöttelen omiani ja naputtelen mitä mieleen sattuu putkahtamaan...
...No se mitä mä ajan takaa varmaan on se että kun aloittaja toivoo itselleen tällaista hyvin etäistä suhdetta, niin silloin varmasti siinä on sellaisia seikkoja, joita hän haluaa, mutta toisaalta myös sellaisia seikkoja joita vieroksuu. Kuvittelisin että kaksi tärkeintä seikkaa jotka tämän vieroksuvan reaktion aiheuttaa ovat
1) Sosiaalisen vuorovaikutuksen vaivalloisuus ja kuluttavuus
2) Yhteisten mielenkiinnon kohteiden puuttuminen
..Mutta ehkä oikea tie ei ole etsiä sellaista "kumppanuutta" jossa nämä kaksi ongelmaa vältetään sillä ettei olla usein tekemisissä, vaan ehkä sellaisen kumppanin löytäminen, jonka sosiaalinen tyyli ja tarpeet vastaa kutakuinkin omia. Voihan sitä olla ns. lähietäisyydellä ja tehdä asioita yhdessä, ilman että kumpikaan vaatii tietyn tyyppistä kommunikointia.
No en tiedä oliko tässä mitään järkeä?
Ai jaha, että täällä yritetään oikein tosissaan tulkita toisten tuntemattomien ihmisten käyttäytymistä ja sen syitä? Pälkähtiköhän mieleesi lainkaan, että jotkut vain saattavat pitää enemmän omasta rauhasta noin yleensäkin ja tahtovat viettää suurimman osan ajasta itsekseen – ei välttämättä sen vuoksi, että kokisi vuorovaikutuksen rasittavaksi tai ei omaisi samoja kiinnostuksenkohteita, vaan ihan yksinolon takia? En toki kiellä etteivätkö sosiaaliset tilanteet olisi minulle vaikeita, mutta se ei ole pääasia. Vaikka ihminen onkin laumaeläin, se ei tarkoita, etteikö joukkoon mahtuisi myös yksinäisiä susia. Minä en ainakaan tahdo ystävää, jonka kanssa olisin päivittäin tekemisissä, vaikka minulla olisikin paljon yhteistä hänen kanssaan ja vaikka sosiaalista kanssakäymistä voitaisiin helpottaa. En vain ole sentyyppinen ihminen (ja sen vuoksi en usko koskaan edes seurustelevani tai hankkivani perhettä) ja se siitä. Sovitut, tietyin väliajoin ja kestoltaan määritetyt tapaamiset taas ovat mieluisia ihan senkin takia, että minun TÄYTYY tietää TASANTARKKAAN miten ja milloin mikäkin tapahtuu ja kuinka paljon aikaa siihen pitää varata. Olen monissa asioissa hyvin rutinoitunut ja suunnitelmallinen ihminen, sekin AS:n aiheuttamaa mitä ilmeisimmin.
Yritimpäs hyvinkin arvella mistä tuo johtuisi, ja se oli tosiaan vain arvelua.. Mutta vastauksestasi päätellen taisi mennä pahasti pieleen. En tarkoittanut ärsyttää.
Toivottavasti löydät etsimäsi! =)