Pitkittynyt flunssa

Hei,

Minulla alkoi flunssaoireet 4 viikkoa sitten viiden päivän kuumeella. Sen jälkeen sairastelu on jatkunut yskänä ja kerhoissa on röhissyt paksu lima. Viime lauantaina minulla nousi taas kuume ja nyt olen kunnolla flunssaoireinen: kurkku arka, poskiontelossa painetta, räkää, niiskutellua ja aivastelua. Pari viikkoa sitten sain myös nokkosihottuman. En muista, että olisin aikaisemmin sairastanut näin pitkään.

Huomenna aion mennä lääkäriin, mutta onko jotain toisella ollut vastaavia oireita. Aikaisemmin minulta otettiin tulehdusarvot, mitkä viittasivat virukseen, joten antibiooteilla ei ole vaikutusta.
2364
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

joo nyt on kuulemma liikkeellä pitkään jatkuvaa yskää. itsellä alkoi flunssa kolmeviikkoa sitten paripäivää kuumetta ja nuhaa ja kova yskä on jatkunut siitä saakka. paksuaräkää ja räkä rohisee kurkussa. kuinkahan kauan tämä vielä jatkuu. vähän on parempana, mutta ei parane kokonaan. sitkeässä on.t

Äänestä

Damn. Tulin tänne ihmettelemään kun nuha jatkuu jos kolmatta viikkoa, eikä loppua näy. Mulla taisi olla yksi kuumeinen yö, silloin heti kun tää alkoi ja kurkku oli viikon verran kipeä. Nyt ne ovat poissa mutta nuha jatkuu. Runsas juominen saattaa auttaa sitkeän liman irroitukseen. En pidä yskänlääkkeistä.

Olen huuhtonut posket sarvikuonon suola (merisuola) vesi seoksella joka toinen päivä ja se on toistaiseksi pitänyt posket suht kivuttomina. Olen ottanut antihistamiinia ja silmätippoja (aukaisevat turvonneet kyynelkanavat tai jotain) koska ne helpottavat selkeästi oloa. Olen syyslomalla (hitto vie) niin olen saanut levätä ja syödä kaikkea mahdollista terveellistä, mikä tukisi omaa puolustusta.

Jaksamisia toisille potilaille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mies 43 v kirjoitti:

Hei,

Minulla alkoi flunssaoireet 4 viikkoa sitten viiden päivän kuumeella. Sen jälkeen sairastelu on jatkunut yskänä ja kerhoissa on röhissyt paksu lima. Viime lauantaina minulla nousi taas kuume ja nyt olen kunnolla flunssaoireinen: kurkku arka, poskiontelossa painetta, räkää, niiskutellua ja aivastelua. Pari viikkoa sitten sain myös nokkosihottuman. En muista, että olisin aikaisemmin sairastanut näin pitkään.

Huomenna aion mennä lääkäriin, mutta onko jotain toisella ollut vastaavia oireita. Aikaisemmin minulta otettiin tulehdusarvot, mitkä viittasivat virukseen, joten antibiooteilla ei ole vaikutusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu