Olen jo 20-vuotias ja silti ihan pihalla tästä gynekologi-asiasta, koska olen siirtänyt sitä eteenpäin hamaan tulevaisuuteen (pelottaa nimittäin). Nyt olen kuitenkin päättänyt rohkaista mieleni.
Eli: Voisitteko kertoa, paljonko maksaa gynellä käyminen Helsingissä? Sellainen rutiinitarkastus rutiinikokeet? Kuulisin myös mielelläni, millä lääkäriasemalla kävit?
Tiedän, että myös tk-lääkäri voisi tehdä tämän ekan sisätutkimuksen ihan hyvin, mutta asia on se, että olen käynyt omalääkärilläni (nainen kylläkin) jo useamman kerran toisesta syystä ja tällaiselle jo valmiiksi pelkäävälle on kamala ajatus että hän tekisi tuon tutkimuksen. Jotenkin se rauhoittaa mieltä, että olisi yksi lääkäri, joka hoitaa sitten vain ja ainoastaan nuo alapään asiat... :)
Gynekologille Helsingissä?
kertokaapa :)
1
324
Vastaukset
- maija
Itse olen käynyt hesassa eripaikoissa mm. hakaniemessä ympyrätalon mehiläisessä.Yleisesti hinnat ovat; Perustutkimus 50-60 e, toimistomaksu 8-9,5,e hiiva noin 14 ja bakteerit noin 35 euroa. Kaikesta saa kelan vähennyksen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399198Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3738004Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625761William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542378Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62103Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821752Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201695Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921455Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401382Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71380