Päiväkodin hoitajan käytös siviilissä mietityttää

mietityttää

Tyttäremme on ollut kaupungin päivähoidossa 3kk. Hoito on sujunut kaikinpuolin hyvin ja tyttäremme on viihtynyt hoidossa. Hieman kuitenkin häiritsee viikonloppuinen tapahtuma, ulkomaalainen vaimoni tapasi sattumalta kaupugissa erään naispuolisen hoitajaan lapsineen. Vaimoni sosiaalisena persoonan tervehti hoitajaa ilmoisesti ja yritti avata keskustelua. Hoitajan ei edes tervehtinyt, katsoi vain väkinäisesti hymyillen, kääntyi ja lähti nopeasti pois. Iältään hoitaja on n. 30 vuotias. Maanantaiaamuna veimme tyttäremme hoitoon ja kyseinen hoitaja oli aamuvuorossa, en voinut olla huomaamatta hänen kylmää katsetta vaimoani kohtaan. Itselleni kyseisestä hoitajasta on jäänyt hieman varaukselinen kuva, mutta ei kuitenkaan epäpätevä. Ystävällisesti olemme häntä kohtaan aina käyttäytyneet. Oma fiilis on että kyse on hoitajan henkilökohtaisista asioita. Mitään syytä moiseen käytökseen emme keksi ja melko naiivilta mielenosoittamiselta käytös vaikuttaa.

En odota että olisimme siviilissä ystäviä, mutta mielestäni hyviin tapoihin kuuluu tervehtiä asiakkaita varsinkin hoitoammatissa. Tuollainen käytös alkaa mietityttämään kuinka hän käyttäytyy lastamme kohtaan. Onko muilla vastaavia kokemuksia, oletteko ottaneet asian puheeksi päiväkodin johtajan kanssa?

39

4179

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sdfgasdfg

      Ja montako lasta päiväkodissa on? Pitäisikö hoitajan vapaa-ajallaan seurustella yhtä paljon jokaisen vanhemman kanssa jonka sattuu tapaamaan? Eiköhän se työaika riitä siihen.

    • 1+5

      No ehkäpä hän ei osannut yhdistää teitä päiväkotiin, tai sitten hänellä ei ollut mitään halua vapaa-ajalla miettiä päiväkoti asioita. Jokaisella meistä kuitenkin on oikeus elää vapaa-aikaamme miten tykkäämme, ja sosialisoida kenen kanssa huvittaa omana vapaa-aikanamme.

      Päivittäin itse tapaan ja keskustelen noin 200 asiakkaan kanssa. Olisipa oikein hauskaa kun vapaa-ajallakin oletettaisiin jokaikisen kanssa keskustelevan.

      Lasteni opettajia tai hoitajia kun tulee vastaan tervehdin, kaikki sen ylittävä jää heidän harkintansa varaan enkä suinkaan pahastu jos heitä ei rupatella kiinnosta.

    • Moiccamoi

      Kauhiastippa se moikkaaminen vie aikaa, haloo!!

      • No.....

        Jos aloittajan vaimo yritti "avata keskustelua", niin tämä hoitaja ehkä näki parhaaksi käyttäytyä noin, koska ei halunnut jäädä keskustelemaan.
        Saattaa tosiaan olla ettei heti tunnistanut, ja se "kylmä" käytös jälkeenpäin voi johtua siitä että nolottaa kun ei tunnistanut.

        Ei hoitajalla, opettajalla, baarimikolla eikä pankin virkailijalla ole velvollisuutta vapaa-aikana jäädä keskustelemaan kaupareissuilla yms asiakkaiden kanssa.


    • --------------------
    • Ei koskaan tiedä....

      Pitäis luottaa omiin tunteisiin aina! Mä en jättäs lastani sinne tai sitten ottaisin tämän puheeksi hänen johtajansa kanssa koska ei ole mitään pahempaa kun ajattelee että miten hän kohtelee lastanne jos on teitä kohtaan tälläinen. Hänen käyttäytyminensa ei ole oikeaa.

    • Noh...

      Miksi mainitsit, että vaimosi on ulkomaalainen? Epäiletkö, että hoitajan käytös johtuisi siitä?

      En tulkitsisi kenenkään katseista mitään, niitä voi helposti tulkita väärin. Entinen työkaverini kehitti vaikka mitä teorioita pelkästään jonkun katseesta (katsoi kuin halpaa makkaraa yms.)... Yleensä ihan pieleen...

      Onko vaimosi sanonut tai tehnyt jotain mistä hoitaja olisi voinut ottaa nokkiinsa ja osoittaisi mieltänsä? Tai ehkä hän on vaan varauksellinen tai jopa tympeä persoona. Vai oletko huomannut, että käyttäytyy muita kohtaan täysin erilailla?

      Tervehtiikö hoitaja päiväkodissa vaimoasi? Ehkä hoitajalla on vain huono kasvomuisti. Toki vanhemmat muistaa paremmin muutaman hoitajan, kun hoitajat kaikki vanhemmat. Joskus voi käydä myös niin, että ei tunnista jossain muussa yhteydessä. Eli kun ollaankin eri paikassa.

      En nyt tässä vaiheessa kyllä ottaisi asiaa puheeksi päiväkodin johtajan kanssa. Mitä sanoisit? Hoitaja katsoi yks aamu vaimoani kylmästi? Ja ei tervehtinyt yks kerta kaupungilla?

    • dikudikudikudikdu

      No jospa hoitaja oli vaikka väsynyt, lapsi känkännyt reissussa ja oli vähän voipuneena eikä siksi jaksanut vapaa-ajalla vaimoasi jututtaa kovin.

    • sdgdgf

      Kyllä minä ottaisin asian puheeksipäiväkodin johtajan kanssa. "Lastenhoitaja ei vapaa-ajallaan jää juttelemaan kanssamme. Lastenhoitaja katsoo kylmästi vaimoani. Lastenhoitaja kääntyi vapaa-ajallaan poispäin kun vaimoni tervehti häntä."

      Niin? Mitä tuohon voi johtaja sanoa? "Vai niin, oliko muuta asiaa?"

    • joopajoo

      Huonotapainen hoitaja, kyllä nyt tervehtiä aina ehtii. Ja uskoisin, että päiväkodin johtaja kyllä haluaa kannustaa alaisiaan hyvään käytökseen, ollaan sitten vapaa-ajalla tai töissä. Itse opettajana tervehdin kyllä vapaa-ajallanikin, vaikken heti tervehtijää tunnistaisikaan. Koen sen ihan tavallisten ihmisten tavalliseksi toiminnaksi, jota aikuisilta voi edellyttää. Ja jos ei ehdi juttelemaan, niin sen voi kyllä ilmaista aikuisten tavoin kertomalla siitä. Ei tuon hoitajan kuuluisi tehdä toisen oloa tukalaksi, eli jos tilanne jatkuu samanlaisena, voi asian mielestäni ihan hyvin ottaa puheeksi.

    • Kyllä vain

      Tällä palstalla ei paljon kannata kysellä hyvään käytökseen liittyvistä asioista - tuntuu, että täällä kirjoittelevat ovat niitä ihmisiä, joita en siviilissä haluaisi edes kohdata. Heidän tehtävänään tuntuu olevan juuri se muiden nollaaminen, jota tämä hoitajakin teki. Eli tietysti ovat hänen puolellaan!

      • hekohekov

        Tällä palstalla on paljon erilaisia mielipiteitä ja näkemyksiä, kuten kuuluukin olla ja kuten oikeassa elämässäkin on. Se mikä on kaunista tai hyvää käytöstä ei liity millään lailla siihen mikä kuuluu kenenkin työnkuvaan työ- tai vapaa-aikana. Sitä eivät säätele mielipiteet vaan lait ja työsopimukset.


      • eikös kaunis
        hekohekov kirjoitti:

        Tällä palstalla on paljon erilaisia mielipiteitä ja näkemyksiä, kuten kuuluukin olla ja kuten oikeassa elämässäkin on. Se mikä on kaunista tai hyvää käytöstä ei liity millään lailla siihen mikä kuuluu kenenkin työnkuvaan työ- tai vapaa-aikana. Sitä eivät säätele mielipiteet vaan lait ja työsopimukset.

        ja hyvä käytös kuulu kaikkeen mitä elämässä teet? Miten voi olettaa että ihminen joka omaa huonot käytöstavat osaisi tarhassa lapsia opastaa siihen.


      • hekohekov
        eikös kaunis kirjoitti:

        ja hyvä käytös kuulu kaikkeen mitä elämässä teet? Miten voi olettaa että ihminen joka omaa huonot käytöstavat osaisi tarhassa lapsia opastaa siihen.

        Ei. Voi hyvinkni olla itsekäs, tavoitella omaa etuaan ja hyvinvointiaan ja olla juttelematta ihmisille joiden seurasta ei välitä jne. Voi pitää omia puloiaan ja huolehtia että tekee palkkansa eteen sen mikä on sovittu eikä enempää. Voi hyvinkin elää oman elämänsä ihan niin kuin haluaa ja silti tehdä työaikanaan kaiken niin kuin töissä kuuluukin tehdä ja opastaa. Meitä kun on monenlaiaia, eivätkä kaikki kuulukaan samaan muottiin.


      • ihan kuin
        hekohekov kirjoitti:

        Ei. Voi hyvinkni olla itsekäs, tavoitella omaa etuaan ja hyvinvointiaan ja olla juttelematta ihmisille joiden seurasta ei välitä jne. Voi pitää omia puloiaan ja huolehtia että tekee palkkansa eteen sen mikä on sovittu eikä enempää. Voi hyvinkin elää oman elämänsä ihan niin kuin haluaa ja silti tehdä työaikanaan kaiken niin kuin töissä kuuluukin tehdä ja opastaa. Meitä kun on monenlaiaia, eivätkä kaikki kuulukaan samaan muottiin.

        olisi tavoittelemisen arvoista olla tyly ja epäkohtelias..Ja en usko etteikö ihmisen sisin heijastuisi työhön tavalla tai toisella.Tietenkin jos itselleen haluaa uskotella että on "vuoden työntekijä" vaikka olisi millainen kusipää vaan niin voihan sitä omassa harhassaan elää..


      • hekohekov
        ihan kuin kirjoitti:

        olisi tavoittelemisen arvoista olla tyly ja epäkohtelias..Ja en usko etteikö ihmisen sisin heijastuisi työhön tavalla tai toisella.Tietenkin jos itselleen haluaa uskotella että on "vuoden työntekijä" vaikka olisi millainen kusipää vaan niin voihan sitä omassa harhassaan elää..

        Ei kaikki tavoittelekaan mitään "vuoden työntekijä" -titteliä. Riittää kun työaikana hoitaa oman osuutensa asiallisesti, siitähän sitä palkankin saa. Vapaa-aikana saa sitten elää kuinka haluaa.


      • tietyn ammatin
        hekohekov kirjoitti:

        Ei kaikki tavoittelekaan mitään "vuoden työntekijä" -titteliä. Riittää kun työaikana hoitaa oman osuutensa asiallisesti, siitähän sitä palkankin saa. Vapaa-aikana saa sitten elää kuinka haluaa.

        kun itselleen valitsee niin ei varmasti voi vapaa-aikana elää miten lystää.


      • rtnrgthnrtg
        tietyn ammatin kirjoitti:

        kun itselleen valitsee niin ei varmasti voi vapaa-aikana elää miten lystää.

        Tarkoitatko presidenttiä tai muuta edustushenkilöä?

        Päiväkodin henkilökunta näet saa todellakin elää vapaa-ajallaan kuten lystää, ihan kuin kuka tahansa muukin tavallisessa ammattissa oleva, esim. opettaja, lääkäri, siivooja, kaupan työntekijä tai postinkantaja. Ei todellakaan tarvitse viihdyttää ja seurustella asiakkaiden tai potilaiden kanssa.

        Ap:n tapauksessahan hoitaja oli hymyillyt asiakkaalleen, joka siis merkitsee sitä, että huomattu on ja tämä hymyily on varmasti ollut hoitajan tapa tervehtiä. Miksi se ei riittänyt? Se, että ap sanoo hymyn olevan "väkinäinen", on melko subjektiivinen näkemys, joka voi kertoa ap:n vaimon vainohahaisuudestakin. Ja voihan olla ettei hoitaja edes tunnistanut ap:n vaimoa, vapaa-ajalla kun on ihan muut kuviot ja ympäristö, joten ei välttämättä osaa ollenkaan yhdistää henkilöä mihinkään. Lisäksi on aika tökeröä olla tyytymättä hymyyn ja vaatia, että hoitajan olisi pitänyt alkaa rupatella ja oikein pitää seuraa.


      • dfghfdgh
        tietyn ammatin kirjoitti:

        kun itselleen valitsee niin ei varmasti voi vapaa-aikana elää miten lystää.

        Mutta lastenhoitaja voi todellakin elää vapaa-ajallaan ihan niin kuin lystää. Siitä ammatistahan tässä oli kyse.


    • hei..

      Olen työskennellyt päivähoidon parissa jo 25 vuotta ja voin kertoa ,että me "hoitajat" olemme nykyään aina töissä- siis vapaa-ajallakin. Tarkoitan tällä vanhempien kadonnutta tajua siitä, että mekin olemme välillä vapaalla. Toki tervehtiä aina täytyy, se on selvä..
      Mutta kun.. kauppareissua ei voi enää tehdä lähikauppaan, koska kymmenen lapsen vanhemmat haluavat kuulla oman lapsensa asioita juuri tällöin. Jopa eri ryhmän vanhemmat kertovat viestejä vietäväksi. Ei auta hienovarainen vihjaus , että ilmoita huomenna.
      Moni meistä henkilökunnasta hoitaa asioitaan juuri tästä syystä kaukana omasta työ-ja kotipaikastaan..

      • kiouhuyhuy

        Uskomatonta... Mutta siis uskon kyllä että näin on, monet ihmiset ovat niin tyhmiä nykypäivänä, että välillä kummastuttaa, voiko olla todellistakaan.
        Sama ongelma varmaan koulujen opettajilla.
        Itse vastaavassa tilanteessa sanoisin suoraan, että juttelen mielelläni työaikana näistä, ja lähtisin vain pois.


      • Mielestäni hoittajan omassa kasvatuksessa on vika. Kukaan ei pakota häntä seurustella vapaa-ajalla asiakkaiden kanssa, mutta normaalin käytöksen tulisi olla hyvä esimerkki muille. koska hän hoitaa lasta!!!!!
        Olemme kaikki ihmisiä, emme ole pelkä robotteja, jotka tekevät vain töitä. Normaalin ihmisen viestinnän, kohteliaisuuden, hyvien tapojen ja kasvatuksen tulisi olla yhteiskunnassamme.


    • djuunari

      Ap. kertoi, että vaimo on sosiaalinen ja halusi lähinnä tähän liittyen vaihtaa sanasen, kyseessä ei ollut lapsen päivähoitoasioista puhuminen. Täytyy muistaa hyvät tavat, monessa maassa on tapana heittää pakolliset, kun kaupungilla tavataan, onko se kohtuutonta.
      Keskustelusta pääsee helposti irti lähtemällä toiseen suuntaan moikkaamisen ja hymyn jälkeen.
      Tunnen itse satoja ihmisiä kaiken kaikiaan, työstä, kouluista, hyvän päivän tuttuja,..moikkaan jos vastaan tullaan ja muutaman sanankin voi vaihtaa, kyseessä ei todellakaan ole ajasta tai siitä, että en ole nyt työssä...
      Tyhmää käytöstä joka tapauksessa ko. lastenhoitajalta..ja on niin valitettavan tuttua päiväkodeista, että jotkin epäkypsät työntekijät osoittavat mieltään väärissä paikoissa, mutta kun kyseessä on ns. paremmat vanhemmat (varakkaita, julkimoita, asuvat paremmalla alueella, korkeasti koulutetut,..), niin silloin puhutaan ummet ja lammet. Näin se on.

      • Kuulehan..

        Joo-o..Ei sosiaalisuus aina ja kaikkialla ole hyvä asia.. Kyllä vanhemmankin täytyy joskus hillitä jutteluhalunsa,jos lapsensa hoitaja ei ole vapaa-ajallaan vastaanottavainen juttelemaan niitä-näitä..
        Kysynpä vaan, kuinka moni juttelee esim .lääkärinsä kanssa kauppareissullaan kun on sosiaalinen luonne.? Vapaa-aika on jokaisen omaa aikaa- kohtelias pitää olla, mutta rajansa kaikella..


    • hymyilkää vähän

      Opetan aikuisia ja työni kautta tapaan jatkuvasti paljon ihmisiä. Ikinä ei tulisi mieleenkään olla moikkaamatta jos tapaan heitä työajan ulkopuolella ja ellei ole kiire voin hyvin pari sanaa vaihtaa. Työasioista ei tartte jutella eikä jäädä pitkiksi ajoiksi juoruilemaan, mutta kuka on niin juntti ettei voi edes tervehtiä? Ihmisiä tässä kaikki ollaan eikä minua ainakaan kiinnosta mitä kautta ollaan ns. tuttuja. Hyviin tapoihin kuuluu ainakin hymyillä ja sanoa "Moi!". Ei maksa mitään mutta tuottaa hyvää mieltä.

      • Anonyymi

        Samaa mieltä. Tervehdykseen vastaaminen on minimivaatimus. Kuuluu hyviin käytöstapoihin, oli ammatti mikä tahansa. Ehkä tässä on myös kulttuurinen yhteentörmäys. Sosiaalinen kulttuuri vs meidän yksilöllinen kulttuuri. Sosiaalisten taitojen opettaminen on päiväkotien yksi tärkeimpiä tehtäviä. Just eilen käytiin lapsiryhmässä läpi taitoa nimeltä tervehtiminen. Siinä oli kaksi kohtaa:
        1. Hymyile : )
        2. Tervehdi


    • ulkopaikkakunt

      Kyse on sun ulkomaalaisesta vaimostasi .
      Hän katsoo vieroksuen sinun ulkomaalaista vaimoasi .

    • ninaminna

      1) Hoitaja ei ole tehnyt mitään väärää ap:n lasta kohtaan, joten ei ole mitään syytä ilmoittaa päiväkodin johtajalle.
      2) Hoitajalla ei ole velvollisuutta käyttäytyä jollakin tietyllä tavalla vapaa-aikanaan. Fiksu ihminen tietysti käyttäytyy aina ystävällisesti kaikkia kohtaan ja jos ei halua jutella, osaa irrottautua tilanteesta tyylikkäästi, mutta kaikki eivät tuota osaa tehdä ja seurauksena voi olla hämmentävä tilanne.
      3) Jos hoitaja on rasisti ja se aiheuttaa hankaluuksia ja pahaa mieltä, niin siihen tarvitaan enemmän näyttöjä kuin se, että ihminen ei ole halunnut jutella vapaa-aikanaan ja on katsonut sen episodin jälkeen kylmästi.

    • että silleen..

      Päiväkodissa työskenneelleenä voin tähän sanoa että tosi moni vanhempi tulee esim. sunnuntaina marketissa selittämään että minun täytyy huomenna muistaa se ja se ja "meidän martta-petteri tulee sitten huomenna vähän myöhemmin".

      Itse tervehdin tietysti takaisin, mutta jos näyttää että vastapuolen suu aukeaa vielä jatkojutteluun, puhun päälle toivottaen kivaa illanjatkoa.

      En todellakaan halua vapaa-aikanani hoitaa työasioita. Ei poliisin lupapalvelussa oleva vanhempikaan halua että kyselen häneltä passiasioita lauantaina aamupäivällä, kun vaatekaupassa näemme.

      • että silleen..

        Niin, ja ilmeisesti ajatellaan, että "eihän se nyt haittaa, jos yhden asian sanon pikaisesti..."

        No, ensinnäkin minulla ei ole velvollisuutta sitä rekisteröidä, enhän ole töissä.

        Toisekseen, jos kaikkien ryhmän lasten vanhemmat katsovat että "yhden pienen asian" muistaminen ei ole minulle vaikeaa - niin kuin ei olekaan - niitä muistettavia voi tulla yhtäkkiä 20.


    • Valehoitaja

      Hoitaja pois työstä , se ei ole mikään oikea hoitaja.Semmonen valehoitaja opettaa pienia lapsia vihaa muita ihmisia, muita ihmisrotuja, se on mielisairas hoitaja.Ota yhteyttä hänen pomon kanssa, jos ei auta- korkealle,koska se voi käyttää ilkeasti teidän lapsen kohtaan ja vaikuttaa pahasti sitten hänen kohtaloonkin.Se ON VAARALLINEN IHMINEN TEIDÄN LAPSELLE JA KAIKILLE MUILLE LAPSILLEKIN.

      • voi elämä..

        hei haloo.. meillä on muuten lasten vanhemmissa myös valevanhempia.. Ollaan kyllä biologisia äitejä ja isi, mutta lapsen asiat ei oikein jaksa kiinnostaa..


    • Avatkaa silmiänne

      Naurettava ajatuskin, itse lasten kanssa työskennellessäni ihmisiä näki aivan liikaa.

      Yhden työpäivän aikana saattoi opettaa 6 x 13 lapsen ryhmät. Yhden päivän aikana siis tapasi 78 eri lasta. Ja viikossa päiviä oli useampi. Näiden vanhemmat pitäisi sitten vielä vapaa-ajalla osata yhdistää. Käsittelin itse asiaa moikkailemalla jos huomasin, mutta usein kävi myös niin, että en edes katsonut silmiin ja kävelin ohi, sillä kuvittelin tervehdyksen tarkoitetuksi jollekulle muulle - kun en tervehtijää tuntenut.

      Ja henkilökohtaisessa elämässäni on varmasti ollut hetkiä, että olen käyttäytynyt töykeästi kun "ventovieraat" moikkailee. Esimerkiksi läheisen kuolema tai muu henkilökohtainen asia, joka on juuri pinnalla, voi vaikuttaa hyvinkin voimakkaasti siihen käytökseen kun vieras haluaa ystävällisesti lähestyä. Kun ei juuri siihen hetkeen nyt vaan halua ketään lähelle - ainakaan sellaista ihmistä, joka osoittaa tuntevansa mutta jota itse et tunne.

      Ymmärrystä toisia ihmisiä kohtaan, vaikka se oma pikku-irma-petteri onkin kaikkein tärkein. Niin kauan kun hoitoala toimii siten, että ihmisille maksetaan korvausta siitä, että ne tekevät sitä, on aivan turha odottaa, että ihmiset olisivat sydämen alallaan ja riemusta kiljuen juoksisivat töihin katsomaan muiden ihmisten lapsia.

      Valitettavasti koko ajan enemmän ja enemmän ihmiset eivät halua hoito-alalle sen epäinhimillisen työtahdin ja määrän takia. Tästä kärsii lapsetkin, joten jopa ne ihmiset, jotka haluaisivat antaa aikaa lapsille jne, kärsivät työssään kiireestä, jossa tätä ei pysty tekemään - näkee vaan, että osa lapsista saa liian vähän tarpeellista huomiota/läheisyyttä. Helposti käy niin, että vanhemmat alitajuisesti ulkoistavat vastuuta huomion/tekemisen antamisesta hoitajille/koululle jne ja lasta hoitavat ihmiset "ovat vain töissä". Näkyy joka alalla sama "vain töissä" efekti.

      Kuinka moni tekee enää edes sellaista duunia, jota haluaa kehittää ja tehdä lopunikänsä intohimolla? Hoito- ja opetusalalla olosuhteet joissa duunia tehdään on tehty aikalailla sietämättömiksi monelle ja siksi vaihtuvuus ja puute on jatkuvaa... Ja työssäjaksamiseen vaikuttaa töiden vaikuttaminen jopa henkilökohtaiseen elämään jatkuvasti.

      Onneksi kaikki voi valita vapaasti ja nopeuttaisihan se ihmisten ymmärrystä jos kukaan ei enää haluaisi tehdä ollenkaan hoitajien duunia ja lapset jäisivät kotiin. Voisi muuttua monikin asia.

    • 16+8

      Saattaapa hoitaja olla vain ujokin. Itse olen, enkä työajan ulkopuolella oikein välitä törmäillä asiakkaisiin. Harva vanhempi tulee työssä niin tutuksi, että small talk työpaikan ulkopuolisissa tilanteissa olisi luontevan tuntuista. Työssä ollessa sitä on tietyssä ammatillisessa roolissa, jonka puitteissa kanssakäyminen sujuu mutkattomasti, mutta esim. kaupan kassajonossa tilanne on eri. Silloin olen vapaalla. Ja jos olen jonkun muun seurassa, pitää myös muistaa että olen vaitiolovelvollinen perheen asioista. Tervehdin tietysti törmätessä, mutta en kyllä jää rupattelemaan.

    • a:n äiti

      Minulle päiväkodissa hoidossa olevan lapsen vanhemmalle riittää, että päiväkodin työntekijä tekee töissä työnsä mahdollisimman hyvin ja keskustelemme siellä asioista. En odota enkä velvoita henkilökuntaa seurustelemaan kanssani hänen ollessa vapaa-ajalla. Tavattaessa kylillä pieni tunnistamishymy tai pään nyökäytys riittää, mutta jos ei tunnista minua siviilissä, niin en mitenkään voisi ajatella ottavani siitä nokkiini. Ymmärrän hyvin, että hänellä on muutakin elämää kuin työnsä.

    • JKPOIKA

      N IINKÖ

    • Itse kuljen monesti niin ajatuksissani, että en rekisteröi ihmisiä ympärilläni. Olen kulkenut metrin päästä veljeni ohi ja kuulemma katsonut suoraan häneen, mutta silti en huomannut häntä. Veli sitten soitteli perään, että oonko suuttunut jostain, kun en morjesta vastaan tullessa.

      Onko tämä hoitaja edes kohdistanut hymyään vaimoosi, vai onko hymyillyt jollekin muulle ihmiselle/asialle? Toisen ihmisen tulkitseminen pelkkien eleiden perusteella on yleensä melko haastavaa, koska ne eiväy välttämättä liity millään tapaa siihen henkilöön, joka niitä tulkitsee.

      Lisäksi ihminen tulkitsee aina omista lähtökohdistaan nähden asioita. Onko vaimosi epävarma itsestään, koska on ulkomaalaistaustainen ja tulkitsee siksi tilanteen näin? Johtuuko oma tulkintasi siitä mitä vaimosi on sinulle kertonut? Jos kyseessä on vain muutama ele, eikä esim. epäkunnioittava puhe, niin kannattaa varmaan pohtia myös sitä mahdollisuutta, että olette vaimosi kanssa tulkinneet asian "väärin"?

    • ttky

      Tervehtimättömyydessä voi aivan hyvin olla kyse siitä, ettei toinen yksinkertaisesti ole tunnistanut vastapuolta. Voi esim. olla pimeä, kulkea ajatuksissaan (tai mikä ettei myös humalassa, siihenkin on pk-työntekijöillä oikeus vapaa-aikanaan), katsoo hivenen väärään suuntaan jne. En kyllä vetäisi kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä siitä, jos joku ei ole jonkun kerran tervehtinyt.

    • hoitajaNelli

      Itseäni ei ole kyllä ikinä rasittanut tai harmittanut moikata ja vaihtaa muutama sana vanhempien ja lasten kanssa myös vapaa-ajalla. Miten siitä olisi minulle mitään haittaa? Ikinä kukaan ei ole alkanut kyselemään lapsensa asioita tai vaikka ilmoittanut poissaolosta vaikka siihen olisi mahdollisuus tarjoutunutkin.
      Tosin työ- ja asuinpaikkani on isohko kaupunki, joten tapaamiset on aika harvassa.
      Siksi tuntuu oudolta aloittajan kirjoituksen tapaus...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      100
      2916
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      105
      2478
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2240
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      22
      2072
    5. 177
      1886
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      44
      1873
    7. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      45
      1807
    8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1756
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1558
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1314
    Aihe