toiseen samanmoiseen. En olisi saanut. Taistelin, tein kaikkeni, kauan.. vastustin vahvempaa, rakkautta ja ei se kirottu mua totellut. Tunne on liian vahva. Koetan unohtaa, ei onnistu.
En voi enää valehdella, kiltti kun olen.
Lähden.
Pian.
Mieluummin olen pois tästä, kuin elän kaksoiselämää.
En voi enää valehdella, kiltti kun olen.
Lähden.
Pian.
Mieluummin olen pois tästä, kuin elän kaksoiselämää.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Hyvä sinä!
Petturit ovat luusereita. Ensin erotaan ja vasta sitten aloitetaan uusi suhde.
Eihän rakastuminen ole sama kuin pettäminen. Jos siitä selviää ilman pettämistö, on päinvastoin voittaja.
Jos erosit kun tilanteen tajusit, sehän on ok. Uskon että toinen ymmärtää ja hyväksyy kun kerrot asian hänelle. Ei tunteita voi pakottaa. Suhteeseen jääminen olisi ollut henkistä uskottomuutta. Pahinta laatua. Hyväksyisin itse eron tuossa tilanteessa helpommin kuin monesta muusta syystä.
Olen kokenut puolison "henkisen uskottomuuden", mitään fyysistä hänellä ei todellakaan ollut toisen kanssa. Kun kuulin tästä, olin todella pettynyt. Nyt jos saisin valita, valitsisin edelleen sen, etten koskaan olisi siitä kuullutkaan. Puoliso itse kertoi, kun ei jaksanut kärvistellä omatuntonsa kanssa. Yli on päästy siitäkin, vuosia jo aikaa.
Eli: joko kertokaa ja lähtekää, tai olkaa kokonaan kertomatta ja jääkää, mikä nyt mihinkin tilanteeseen parhaiten sopii.
Entä sellanen, kun tiedän ihan varmasti miehen olleen ihastunut kaveriini ja myös olleen henkisesti uskoton minua kohtaan? Hän ei myönnä mitään ja itse haluaisin jo päästä asiasta yli. Miten pääsen, jos toinen esittää viatonta lammasta?
Asiaa ei voida käsitellä mitenkään ja olen niin monet tuskat sen takia kokenut.
Jäädä vai lähteä?
Ei se ole väärin, että rakastuu toiseen, ei sille vain mahda mitään jos niin käy. Ei sitä voi valita.
Se on väärin, jos pettää.
Henkisellä tasolla ainoastaan. Tämä ei ole sellainen pikku juttu, vaan "siirtää vuoria" -rakkaus. Pelkään jo unissani kutsuvani hänen nimeään. En kaipaa tukea. En hyväksyntää. Pakko purkaa jotenkin..
Onhan meitä muitakin tuon kokeneita. Aika jännä fiilis toi!
Olen kokenut tuon saman asian.Mun ei tarvinnut onneksi päättää mitään,koska toinen osapuoli päätti ettei halua elää kaksoiselämää. Ei halunnut perhettään särkeä.
Ymmärrän päätöksen ja itselläni sama tilanne.Väärinhän me toimimme.Mutta...
Miksi tämä rakkaus ei voi vaan kadota? Ikävä ja tunne hävitä? Onko rakkaus pahasta?
Tämä rakkaus on omalta osaltani kestänyt melkein koko ikäni.Vaikea hyväksyä se,että emme voi olla yhteydessä enään.
Katkera en ole.Minulla on paljon ihania asioita elämässäni,joista olen kiitollinen!
surullinen ja ihmettelevä ennemminkin .
Meitä samassa veneessä olevia on vaikka kuinka paljon !
No jopa viimein joku rohkeni alottaa tuon kertomisen ettei olekkaan vapaa.
Kuinkahan moni tuntee piston sydämessään, mutta päättää vaieta, ja jatkaa samaa vapaan ihmisen elämää ja pelleilyä?
Peukku ylös alottajalle.