Finnairin Aasian lennot surkeita

MikkisJKL

Finnair on palvelultaan mielestäni surkein tai lähes surkein Euroopan ja Aasian väliä liikennöivä yhtiö. Tämä tuli jälleen viime viikolla todistettua. Itselläni on kokemusta yli kymmenestä yhtiöstä ja palvelu jopa SAS:n mannertenvälisillä on huomattavasti parempaa ja ateriat/juomatarjoilu laadukkaamapa. Finnairin 10 tunnin lennoilla ateriat ovat huonolaatuisia ja rasvaisen epäterveellisiä ja annokset määrältään pieniä ja kaikki todella vaatimatonta. Suosittelen lentämään esim. Lufthansalla tai Air Francella tai melkein millä muulla yhtiöllä tahansa. Huomaat eron.

Olisi todella mukavaa olla ylpeä suomalaisesta lentoyhtiöstä, mutta joka kerta kun olen varannut Finnairin lennot häpeän lentohenkilökunnan moukkamaisuutta sekä surkeaa ruokatarjoilua lennoilla. Aasian lennoilla valtaosa matkustajista on muita kuin suomalaisia jha uskon, että hinta on ainut, mikä voi heidät houkutalla uudelleen Finnairin lennoille. Laatu ei todellakaan toimi houkuttimena. Palvelun töykeys on yleensä (joitakin harvoja poikkeuksia lukuunottamatta) silmiinpistävää. Sellaiset sanat kuin olkaa hyvä, hyvää ruokahalua, yes sir saatika anteeksi, eivät kuulu emäntien sanavarastoon. Asakkaille tiuskitaan ja tulee sellainen tunne, että asiakas on vihollinen ja välttämätön paha ja ovat vain häiriöksi.

75

3430

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • täysin eri kokemus

      Olemme varmaan olleet eri Finnairin kyydissä. Itsellä kokemusta kohtuullisesti mannertervälisistä lennoista eikä itsellä ole ollut palvelussa valittamista ainakaan noin kolmeen vuoteen.

      Finskillä ei välttämättä nuolla kengänpohjia, mutta ei sentään valehdella päin naamaa kuten on käynyt muilla yhtiöillä.

      Oletko varma, että lensit Finnairilla..?

      • merkillistääää

        Asioita voi jokainen katsoa itse. Hinnoittele aivan älytöntä finnairilla. Pelkkä paluu goalta, maksaa enemmän kuin meno - paluu ja viikko hotellissa ! AM matkana, jossa finnair lento.
        AM asiakaspalvelia nikotteli kun halusin ostaa matkan josta käytän vain paluulennon (- tietty ilmoitin että käytän vai paluun, ettei kentällä odotella/kuulutella )

      • Valumies
        merkillistääää kirjoitti:

        Asioita voi jokainen katsoa itse. Hinnoittele aivan älytöntä finnairilla. Pelkkä paluu goalta, maksaa enemmän kuin meno - paluu ja viikko hotellissa ! AM matkana, jossa finnair lento.
        AM asiakaspalvelia nikotteli kun halusin ostaa matkan josta käytän vain paluulennon (- tietty ilmoitin että käytän vai paluun, ettei kentällä odotella/kuulutella )

        Kyllä kuka tahansa nikottelee jos noin tyhmä soittaa

    • Kuulostaa siltä

      Älä vaan sano että tulit Bangkokista vyölaukku vyöllä ja lippis päässä ja että kaikki muutkin lentosi ovat junttilaan nimeltä Thaimaa.

    • Vesi vähissä

      Samaa mieltä aloittajan kanssa. Finnairin Aasian lennoille on tyypillistä, että turistiluokassa huiskastaan ruoat nopeasti matkustajien eteen ja sen jälkeen kerätään tarjottimet ja roskat. Sen jälkeen henkilökunta katoaa olemattomiin ja mitään palvelua ei ole saatavilla. Pari viikoa sitten lennolla Hong Kongiin ihmettelin, että miksi lennon aikana ei tarjoiltu vettä (noin tunnin välein) kuten jo terveydellisestä syistä on tärkeää. Viereisessä rivissä eräs matkustaja kysyi asiaa lentoemännältä ja vastaus oli, että tällä lennolla ei tehdä olleenkaan vesikierroksia, koska vesi on niin vähissä. Mielestäni aivan pöyristyttävää. Se, että vettä ei varata mukaan riittävästi saattaaa jopa vaarantaa matkustajien terveyden. Itse hain vettä muutaman kerran takakeittiöstä. Muilla yhtiöillä on valmiiksi kaadettuna mehuja ja vesiä mukeissa. Finnairilla pitää asiakkaan väsyneenä itse kaata omat juomansa. Kukaa ei kysy, että mitä saisi olla tai saisinko auttaa.

      • törkeää käytöstä

        Täysin sama meininki kaikilla Finnarin lennoilla mm. Pekingin lennoilla.

    • Voi Jeesus

      Jeesus mitä porukkaa!

    • jatkoa edelliseen

      Että pitää ihan itse väsyyneenä kaata vettä kippoon. Voi herranlettas! Pysykää kotona.

      • karmeaa touhua

        siis kirjoittajahan sanoi että sitä piti hakea itse takakeittiössä. missä vaiheessa finskillä on siirrytty itsepalveluun. eikö olisi parempi, että ne pari emoa laukkaa sen vesipullon kanssa matkustamossa kuin se, että 300 matkustajaa ravaa takatiskiltä sita vettä hakemassa.

      • lama larsson
        karmeaa touhua kirjoitti:

        siis kirjoittajahan sanoi että sitä piti hakea itse takakeittiössä. missä vaiheessa finskillä on siirrytty itsepalveluun. eikö olisi parempi, että ne pari emoa laukkaa sen vesipullon kanssa matkustamossa kuin se, että 300 matkustajaa ravaa takatiskiltä sita vettä hakemassa.

        bisneksessä ei tarvii nousta mutta siitähän et tiedä mitään kun sulla sinne ei riitä rahkeet.

      • voielåmänkevät
        lama larsson kirjoitti:

        bisneksessä ei tarvii nousta mutta siitähän et tiedä mitään kun sulla sinne ei riitä rahkeet.

        pitäskö koko kone muuttaa bisnekseksi että vettä saisi, tä? bisneslippu ostetaan usein aivan muun syyn kuin palvelun vuoksi. jos finnair määrittää turistiluokan tasoksi nykyisen palvelutason niin loppu on lähellä. niin ala-arvoiselle tasolle on ajauduttu.

      • get a ticket
        voielåmänkevät kirjoitti:

        pitäskö koko kone muuttaa bisnekseksi että vettä saisi, tä? bisneslippu ostetaan usein aivan muun syyn kuin palvelun vuoksi. jos finnair määrittää turistiluokan tasoksi nykyisen palvelutason niin loppu on lähellä. niin ala-arvoiselle tasolle on ajauduttu.

        Minkä vuoksi bisneslippu sitten ostetaan?! Minä ostan sen nimenomaa palvelun vuoksi. Lasken palveluun koko konseptin: omat jonot (=ei jonoja), hyvä penkki, hyvät ruoat ja erinomaiset viinit, espresso, shampanja, parempi lennonaikainen palvelutaso, hiljaisuus (koneen edessä ei hurise kuten moottorien takana koneen takaosastossa), juoppoidiootit riittävän kaukana jne.

      • get a life
        get a ticket kirjoitti:

        bisnesluokan lipun hinnasta suurin osa tulee sen muista ominaisuuksista mm. lento on täysin vaihettavissa/peruttavissa, joten tämän vuoksi yritykset niitä käyttävät. Kuka tollo ostaa bisneslippua, että saa pari paukkua ilmaiseksi, ei kukaan.

      • Ai ei vai
        get a life kirjoitti:

        bisnesluokan lipun hinnasta suurin osa tulee sen muista ominaisuuksista mm. lento on täysin vaihettavissa/peruttavissa, joten tämän vuoksi yritykset niitä käyttävät. Kuka tollo ostaa bisneslippua, että saa pari paukkua ilmaiseksi, ei kukaan.

        Oletko koskaan ostanut bisneslippua? Niitäkin on rajoituksin ja toisaalta vaihtokelpoisen turistilipun saa edullisemmin.

    • jooks1

      Olen saanut hyvää palvelua Finnairilta. Kokemukseni hyvästä palvelusta koskevat sekä varausvaihetta (olen joutunut olemaan tietystä syistä yhteydessä asiakaspalveluun puhelimitse) että viimeaikaisia lentoja. Lennoilla vielä jokunen vuosi sitten näki nyrppynaamaisia kiukuttelevia lentoemoja, mutta mielestäni nyt on asenne muuttunut ja palvelu lennoilla on kohteliasta, hymyilevää ja erittäin asiallista.
      Asiakaspalvelun osalta: Hyvä Finnair!

    • Kaljakassi+nojatuoli

      taas virtuaalimatkaajat kertovat kaiken Finnairin palvelusta ja Aasian lennoista.

      Koittakaa nyt päästä Alepasta hakemaan se aamun eka keppana niin matka taas alkaa.

    • Ötupahanen

      Ei Finnair ole parhaimmistoa Aasian lennoilla, ei todellakaan. Mutta eipä se ole enää kummoista Lufthansallakaan. Mielestäni emännät ja stuertit ovat olleet ihan ok. Eniten Finnairin pisteitä laskee kolme asiaa:

      - lennot usein myöhässä (odotetaan Keski-Euroopasta myöhässä saapuvien lentojen matkustajia).
      - viihdejärjestelmän leffa-tarjonta on erittäin suppea.
      - ateriat turistissa ovat pieniä ja vaatimattomia.

      Lennän kuitenkin säännöllisesti väliä Finnairilla, sillä suora lento on näistä "vioista" huolimatta mukavampi kuin kierto Keski-Euroopan kautta.

      • lentäjässss

        Ei lentokone oo elokuvateatteri tai ravintola.

    • erittäin tyytyväinen

      Kuitenkin vain Finnair lentää 10 tunnissa Thaimaahan....minua ei kiinnosta nuo 15-20 tuntia vaikka olisi mitä tarjolla....suoralento on aina PARAS.

      • hinta ratkaisee

        mitä väliä on suoralla lennolla jos on useamman viikon reissussa. työn vuoksi firman piikkiin matkustavalle sillä voi jotain väliä olla. tunti sinne tunti tänne, aivan sama.

      • Löppönen vaan

        Mutta finnairin lento ei ole. Kokemuksesta tiedän että 10h finnairin koneessa tuntuu vuorokaudelta. Kannattaa mieluumin matkustaa esim Norskilla tai jollain muulla laatu lentoyhtiöllä.

      • 6+9
        Löppönen vaan kirjoitti:

        Mutta finnairin lento ei ole. Kokemuksesta tiedän että 10h finnairin koneessa tuntuu vuorokaudelta. Kannattaa mieluumin matkustaa esim Norskilla tai jollain muulla laatu lentoyhtiöllä.

        Norski ei ole vielä edes lentänyt yhtään 10h (tai edes läheskään) lentoa. Ja jos joskus lentäisit oikeasti "laatu lentoyhtiöillä" niin huomaisit että aika lailla samaa paskaa siellä economy-osastossa on. Jollain saattaa lentoemäntä jaksaa tuoda drinkin tai pari enemmän ilman että itse tarvitsee hakea, mutta eipä sellaisen takia paljoa pidempään viitsi koneessa istua. Istuinten puolesta sitäpaitsi Finnairin economy on nykyään ihan oikeasti paremmasta päästä.

      • Mistäteitäriittää
        Löppönen vaan kirjoitti:

        Mutta finnairin lento ei ole. Kokemuksesta tiedän että 10h finnairin koneessa tuntuu vuorokaudelta. Kannattaa mieluumin matkustaa esim Norskilla tai jollain muulla laatu lentoyhtiöllä.

        Norski laatuyhtiö ????? Hahahahahhhhhaaaahhhg...

    • naklua1

      vesipullokin on säästetty?,voi kun on ikävä aikaa ennen näitä 2 "toimitusjohtajaa",20 vuotta olen kulkenut väliä hel-bkk ja aina vaan on palvelu/tarjonta mennyt surkeemmaksi,en ymmärrä kritiikkiä lentävään henkilöstöön,he tekevät parhaansa annetttujen määräysten puitteissa.
      kun ei saa ostettua edes rahalla "leipää" tai parannusta tarjoiluun!!missä mättää?? vastaan=johto ,kaikki vehkoaa finnairin bisneksestä ja penkeistä mutta sitä käyttää tosi pieni prosentti matkustajista!! nyt finnairin TÄYTYY panostaa economy luokan matkustajiin!!

      • vanhaa matikkaa?

        Nyt olisi itsellesikin hyvä tehdä reality check. 20 vuotta sitten ei ole enää nyt.

        Tosi pieni prosentti käyttää bisnestä?

        Paikkoja esim. A330 OH-LTR mallissa turistin puolella noin 220, bisneksessä 50. Siitä laskien 50/(220 50)=0,185 eli bisnestä 18,5 prosenttia.

        Tosi pieni prosentti?

      • uutta matematiikkaa
        vanhaa matikkaa? kirjoitti:

        Nyt olisi itsellesikin hyvä tehdä reality check. 20 vuotta sitten ei ole enää nyt.

        Tosi pieni prosentti käyttää bisnestä?

        Paikkoja esim. A330 OH-LTR mallissa turistin puolella noin 220, bisneksessä 50. Siitä laskien 50/(220 50)=0,185 eli bisnestä 18,5 prosenttia.

        Tosi pieni prosentti?

        sinähän hauska kaveri olet. Mitä väliä sillä jakkaran lukumäärällä on, jos se lentää siellä koneessa ilman istujaa...

      • näin on
        uutta matematiikkaa kirjoitti:

        sinähän hauska kaveri olet. Mitä väliä sillä jakkaran lukumäärällä on, jos se lentää siellä koneessa ilman istujaa...

        Kannattaa kurkkia sinne verhon taakse, ei siellä kovin montaa tyhjää penkkiä ole viime reissuilla ollut.

      • otahan selvää
        näin on kirjoitti:

        Kannattaa kurkkia sinne verhon taakse, ei siellä kovin montaa tyhjää penkkiä ole viime reissuilla ollut.

        finnairin bisneksen täyttöaste on aivan surkealla tasolla

      • annatko selvää
        otahan selvää kirjoitti:

        finnairin bisneksen täyttöaste on aivan surkealla tasolla

        Linkitä. Viimeksi koko osastolla oli neljä (4) tyhjää penkkiä.

    • naklua1

      niin ja mikä oli laskukaavan tarkoitus??sinun mielestäsi nämä 220 ihmistä economyssä eivät ansaitse mitään palveluita, vai??? ja prosentti luku on mitätön, jopa sinun kaavallasi lukien !! matkoja vuodessa x economy/ kertaa bisnes=mitätön pieni prosentti tuloksena !! ja minä olen kyllä päivittänyt itseni mutta finnairin johto ei ole !!!! eikä sinunkaan päivityksesi ole ihan kohdalleen mennyt :)).

      • 18,5% pieni veroissa

        Eihän viidennes ole mikään "tosi pieni prosentti". Ja matkustan itsekin silloin tällöin turistissa ja kyllä sielläkin saa palvelua.

        Laskukaavan tarkoitus oli kertoa sinulle, että lähes viidennes penkeistä on bisnestä. Viidennes ei ole mikään "tosi pieni prosentti".

        Jopa minä matkustan välillä turistissa ja kyllä sielläkin saa palvelua. En ymmärrä tuota "ei mitään palveluita". Olen saanut tyynyt, peitot, ruoat, juomat, kuulokkeet, viihdettä, nykyään hymyäkin. Yölennolla annetaan nukkua eikä tulla tönimään myyntikärryillä. Jos oikein jotain haluaa niin sen voi tilata ennakkoon omalle paikalle odottamaan.

        Et siis ole huomannut, että FInnairin johto päivitettiin juuri pari vuotta sitten, kun edellinen tj turhautui ay-liikevetoiseen henkilöstön 80-lukulaisuuteen? Eli vanha jääräpäisyys oli ajamassa kestämättömällä kulurakenteella firmaa ojaan. Muistatko Alitalian, Spanairin, Malevin? Nyt Kingfisherkin.

        Mitä Elon laskuoppiisi tulee, vuodenkin aikana x kertaa turistimatkoja jaettuna sama x kertaa bisneksiä tekee edelleen sen 18,5 %. Ja kun firmassa lasketaan, niin turistipenkistä saa 700 euroa, bisnespenkistä 3000 euroa. Joka lennolla kumpikin porukka tuottaa 150 000 euroa. Tuotto bisneksestä siis puolet. 50 %. 1/2. 0,5.

        (Taisit vahingossa unohtaa painaa tuota "Vastaa"-nappulaa ja nyt vastauksesi on kai vastaus aloittajalle, toivottavasti asiakokonaisuus pysyy luettavana vaikka väliin tulee muita tekstejä.)

    • naklua1

      siis hold on ! tsekkaa uudestaan bisnes hinnat ja muut hinnat ! ja nyt oli kyse myös palvelusta ! tulin finnairilla bangkokiin 21.9.2012,ennen oli vesipullo odottamassa penkin "taskussa" nyt ei ollut sitäkään ! joku aattelee "mitä nyt yhestä potelista",kun lennät täytyy myös juoda ! onko totta ? voit yrittää kääntää tätäkin asiaa miten parhaaksi näet...mutta .:))ai niin,wsoy:n matikka kelpaa myös:)

      • nakua

        Ja klikkaa sitä "Vastaa"-ruutua, niin pysyy viestit peräkkäin.

      • naklua1
        nakua kirjoitti:

        Ja klikkaa sitä "Vastaa"-ruutua, niin pysyy viestit peräkkäin.

        klikattu :))

    • mikä meni vikaan?

      Hold on mitä?

      Heitin lonkalta sitten toivomuksestasi (olisitko voinut itse etsiä hinnat, kun kerran minun aiempien kokemusten hinnoissa jotain vikaa?) 8.-15.1.2012, reitti käyttämäsi HEL-BKK-HEL, turisti 1006e, bisnes 3686e. 220 x 1006 e = 221 320 e, 50 x 3686 e = 184 300 e. Ei ole yksi kerta kun turistissa olen päässyt länteen tai itään 500-800 euroa, mutta bisnes on 3000-3600 euroa. Toinen pvm, 5.-12.3.2012, turisti 846e, bisnes 3686e, summat 186 120 e ja 184 300 e. Samat päivät Nykiin, turisti 593e, bisnes 2533e, summat 130 460 e ja 126 650 e. Montako pitää vielä etsiä?

      Lennät maapallon toiselle puolelle, mutta vesipullosta kokemus hitsaa kiinni? SAS:lla oli ennen shampanja bisneksessä, nyt kuohuviini ja neuvottelut rahoittajien kanssa voidaanko jatkaa. Voisiko Herra ostaa kolmen euron vesipullon?

      Todellakin, mitä yhdestä "potelista". Mutta skumppaa ette vie.

    • Turistiluokkalainen

      Olen jokseenkin samaa mieltä kanssasi. Kun viimeksi lensin HKI-BKK-välin edestakaisin, pisti vihaksi miehistön tervetulotoivotus: "Erityisesti toivotamme tervetulleksi business-, Silver-, Gold- ja Platinum-asiakkaat." Itselläni on vain tavallinen FinnairPlus-kortti ja istuin turistiluokassa. Tuon kuulutuksen johdosta tunsin olevani "epätoivottu" Finnairin koneeseen ja halusin poistua koneesta, mutta siinä vaiheessa se oli jo myöhäistä.

      • vähän perspektiiviä.

        Paras pysyä kotona. Maailmalla lentoyhtiöt toivottavat samaan tapaan, mutta LISÄKSI purseri käy erikseen henkilökohtaisesti esittelemässä itsensä ja varmistamassa, että tasomatkustajilla on kaikki kohdallaan, tuovat myös maksuttomat drinkit jo ennen lentoa vaikka olisikin turistissa jne. Finnair on kai halunnut asiassa matalampaa profiilia vaikken ymmärrä miksi.

        Jos pahastut - pysy kotona. Äläkä ainakaan valitse muuta lentoyhtiötä, sinulta voisi "tavallisena tallukkana" päästä itku.

      • tätähän tämä on
        vähän perspektiiviä. kirjoitti:

        Huomasin saman ilmiön viime matkalla elokuussa aasiasta helsinkiin Finnairin lennolla. Viereisessä penkissä istui mies, jolle lentoemo kävi jotain korvaan supattelemassa ennen lähtöä. Ilmeisesti kertoi, että olet "tasoasiakas" ja vaikka matkustat turistiluokassa niin hae vaan tuolta koneen perältä niin paljon viinaa kuin haluat firman piikkiin? No tämähän totteli käskyä ja ravasi kokoajan takaosastolta hakemassa gintonikkia. Joku raja ilmilmeisesti vedetty, että lentoemot eivät käy kysymässä erikseen, että mitä nyt hahaluaisit vaan joutuu itse nostamaan persettään, jotta muut matkustajat eivät alkaisi ihmettelemään erilaista palvelukäytäntöä.

        On todella törkeää asiakaspalvelua kun samassa luokassa matkustavilla on täysin eri palvelutaso vaikka ovat maksaneet lipusta saman hinnan. Menkööt bisnekseen sitä ilmaista viinaa vetämään ja maksakoot matkastansa sekä palveluistaan enemmän. Finnair yrittää pitää firmojen lipuilla matkustavat asiakkaat viinalla tyytyväisinä kun firmoilla ei ole enää varaa kustantaa bisneslippuja.

        Ja kaikenlisäksi ne firmojen tasopisteiden keräily on verottajan mukaan lainvastaisia, jos niistä ei matkustaja ole veroja maksanut. Tuskin kukaan on niin tehtehnyt.

      • kadonnut kala
        tätähän tämä on kirjoitti:

        Ensinnäkin verottaja ei ole kiinnostanut pisteiden keräilystä, vaan niiden käytöstä yksityistarkoituksiin. Tasojen tuomat edut eivät kuluta pisteitä, joten asia ei verottajaa ainakaan vielä kiinnosta. Ja voit ihan vapaasti valita lentoyhtiön, joka ei anna ylimääräisiä etuja parhaille asiakkailleen, mutta jos Aasiaan mielit matkustaa, niin vaihtoehdot ovat aika lailla nollassa. Ehkä sitten joskus Norwegianin kyydissä voi matkustaa ilman painostavaa kateuden tunnetta, kun kaikki matkustajat ovat tasa-arvoisia. Luulen tosin että Finnairkin jää paljon vähemmän kaipaamaan sinua menetettynä asiakkaana, kuin yhtäkään tasokorttiasiakasta, joka valitsee muun yhtiön sen takia että etuja ei tipu.

      • juuri niin tätä

        Sama "törkeä" eriarvoinen palvelu on vielä "törkeämpää" tosiaan muilla yhtiöillä. Sitä takapuoltakaan ei tarvitse nostaa.

        Minusta on törkeää, että ruokakaupassa minun edestä joku mammukka saa S-bonusta 5% joka ostoksesta ja minä vain jotain 0,5% vaikka ostin enemmän ja tasokkaampaa ruokaa. Olisiko se tasokorttilainenkin siellä koneessa jo maksanut förskottia sen verran, että saa jotain lisäpalvelua ihan automaattisesti..? Vain suomalainen osaa olla tuossakin tilanteessa kateellinen. Muilla mailla voitaisiin ajatella, että ahaa, tuohan onkin hieno juttu, saisinkohan minäkin jonkun tasokortin tulevaisuudessa jos keskittäisin lentojani. Ja jos ei kiinnosta, niin ei sitten myöskään peruskateuskorttia vedettäisi.

      • Diibadaabadoo
        tätähän tämä on kirjoitti:

        Huomasin saman ilmiön viime matkalla elokuussa aasiasta helsinkiin Finnairin lennolla. Viereisessä penkissä istui mies, jolle lentoemo kävi jotain korvaan supattelemassa ennen lähtöä. Ilmeisesti kertoi, että olet "tasoasiakas" ja vaikka matkustat turistiluokassa niin hae vaan tuolta koneen perältä niin paljon viinaa kuin haluat firman piikkiin? No tämähän totteli käskyä ja ravasi kokoajan takaosastolta hakemassa gintonikkia. Joku raja ilmilmeisesti vedetty, että lentoemot eivät käy kysymässä erikseen, että mitä nyt hahaluaisit vaan joutuu itse nostamaan persettään, jotta muut matkustajat eivät alkaisi ihmettelemään erilaista palvelukäytäntöä.

        On todella törkeää asiakaspalvelua kun samassa luokassa matkustavilla on täysin eri palvelutaso vaikka ovat maksaneet lipusta saman hinnan. Menkööt bisnekseen sitä ilmaista viinaa vetämään ja maksakoot matkastansa sekä palveluistaan enemmän. Finnair yrittää pitää firmojen lipuilla matkustavat asiakkaat viinalla tyytyväisinä kun firmoilla ei ole enää varaa kustantaa bisneslippuja.

        Ja kaikenlisäksi ne firmojen tasopisteiden keräily on verottajan mukaan lainvastaisia, jos niistä ei matkustaja ole veroja maksanut. Tuskin kukaan on niin tehtehnyt.

        Jaa saman hinnan lipusta? Mistäs sinä sen tiedät? Kallimmalla lipulla niitä tasoihin oikeuttavia pisteitäkin kertyy enemmän. Turistijakkaran hintahaitari Aasian lennoilla on varmaan 500-3500€. Kyllä niissä lippuluokissakin on "nokkimisjärjestys".

      • Tuas männää
        Diibadaabadoo kirjoitti:

        Juuri näin, samanlainen penkki ei tarkoita samaa lipun hintaa. Eikä lentomatkustaminen ole mikään kunnallinen palvelu, johon kaikilla on sama oikeus. Sitä saa, mistä maksaa. Olisit iloinen, ettet ole maksanut itseäsi kipeäksi ja ole karttamasi tasokorttilainen. Sillä tää on ihan kauheaa...

      • heikoilla jäillä
        Diibadaabadoo kirjoitti:

        Jaa saman hinnan lipusta? Mistäs sinä sen tiedät? Kallimmalla lipulla niitä tasoihin oikeuttavia pisteitäkin kertyy enemmän. Turistijakkaran hintahaitari Aasian lennoilla on varmaan 500-3500€. Kyllä niissä lippuluokissakin on "nokkimisjärjestys".

        Aivan, mutta bisnesluokassa jokainen saa saman palvelun oli sitten lippu maksanut mitä tahansa. Näin pitäisi olla myös myös turistiluokassa kun on maksanut turistiluokan lipun hinnan. Itse lipun hinnalla ei ole mitään merkitystä kun lähes jokainen on maksanut lipustaan ihan mitä sattuu.

      • tätäkö halutaan
        kadonnut kala kirjoitti:

        Ensinnäkin verottaja ei ole kiinnostanut pisteiden keräilystä, vaan niiden käytöstä yksityistarkoituksiin. Tasojen tuomat edut eivät kuluta pisteitä, joten asia ei verottajaa ainakaan vielä kiinnosta. Ja voit ihan vapaasti valita lentoyhtiön, joka ei anna ylimääräisiä etuja parhaille asiakkailleen, mutta jos Aasiaan mielit matkustaa, niin vaihtoehdot ovat aika lailla nollassa. Ehkä sitten joskus Norwegianin kyydissä voi matkustaa ilman painostavaa kateuden tunnetta, kun kaikki matkustajat ovat tasa-arvoisia. Luulen tosin että Finnairkin jää paljon vähemmän kaipaamaan sinua menetettynä asiakkaana, kuin yhtäkään tasokorttiasiakasta, joka valitsee muun yhtiön sen takia että etuja ei tipu.

        Varmaan tämä rassukka juoppo liikemies olikin saanut työnantajalta korvapuustin, että lentopisteistä kerätyt pisteet on käytettävä työmatkakustannuksiin. Työnantaja oli laittanut istumaan vielä turistiluokkaan. No, pitihän sen "tasokortin" eduista jotenkin päästä nauttimaan niin kiskaistaan 10 alkoholiannosta lentomatkan aikana, paljonhan sitä lounkessa oli vedetty ennen matkaa.

        Juuri kun on päästy turistiluokassa ryyppääjistä eroon lopetetun ilmaisen alkoholitarjoilun takia niin niiden haaliminen aloitetaan uudestaan näiden tasokortti asiakkaiden voimalla. Kukaan ei paheksu kun "tasokorttilainen" kännään koko lentomatkan, mutta auta armias kun lippispäinen lomalainen ottaa koneessa kuppia niin se on hyi, hyi junttimaista käytöstä. Hienoa ja arvostettua on vain tasokorttilaisen kännääminen. Nämä sankarit tulevat erottumaan muista selvistä matkustajista selvästi humalaisella käytöksellään tulevaisuudessa, jos linja jatkuu samana.

        Lentokoneissa ryypätään bisnesluokassa paljon enemmän kuin turistiluokassa. Tämä on fakta.

      • 9+15
        heikoilla jäillä kirjoitti:

        Aivan, mutta bisnesluokassa jokainen saa saman palvelun oli sitten lippu maksanut mitä tahansa. Näin pitäisi olla myös myös turistiluokassa kun on maksanut turistiluokan lipun hinnan. Itse lipun hinnalla ei ole mitään merkitystä kun lähes jokainen on maksanut lipustaan ihan mitä sattuu.

        Itse asiassa siellä verhon etupuolellakin tulee statusasiakkaille usein hieman ylimääräistä huomiota. Harvemmin enää koneen puolella mitään henkilökohtaista tervehdystä kouriintuntuvampaa, mutta kuitenkin.

    • kandk

      Eikö turistiluokassa kaukolennoilla ole enään ilmaisia virvoitusjuomia ym,?

      • nakua1

        aterian yhteydessä virvokkeita ,tämä on ns. finnairin palveluiden uudistamista:((((

    • Mene DY:llä

      Jos Finnairilla lentäminen on noin kamalaa.......voi lentää toisella yhtiöllä.
      Norwegian aloitti tänään myymään lippuja Bangkokiin....siinä kierrätte ARN / OSL kautta.

      • lisää vaihtoehtoja

        Niin kannattaakin. Pohjoisesta pääsee samalla lailla kiertämättä pätkääkään arlandaan kuin helsinkiinkin mm. oulusta.

    • pattay2

      tulin juuri bangokista finnairin aamulennolla ja olin kyllä iloisesti yllättynyt ! ruoka oli hyvää (suomesta kun lähtee,ei niin hyvää!!),juomakärry kulki tasaseen tahtiin! ainoa paha maku jäi,kun piti viinistä ja oluesta maksaa (5),joku raja taseen korjaamiseen:(( ,hymyä tuli ja oli kiva matkustaa:) kiitos finnair !!

      • 1+20

        Viini ja olut ovat maksullisia Finnairin Aasian reittilennoista vain Bangkokin reitillä, ja syynä ei ole niinkään taseen korjaaminen, vaan pieni mutta näkyvä vähemmistö suomalaisia turisteja, joille ilmainen alkoholi tarkoittaa sitä, että sitä kitataan niin paljon kuin vain ehtii. Vitonen per annos on pieni hinta siitä, että ei tarvitse ihan niin paljoa kärsiä kännisten turistien elämöinnistä. Kaukolennoista New Yorkin reitillä on sama juttu, mutta sillä lennolla ongelmana eivät ole suomalaiset vaan venäläiset.

      • viinaa masuun
        1+20 kirjoitti:

        Itse matkustan aina pisneksessä, koska siellä saa vetää viinaa niin että napa paukkuu!

      • empa kerro
        viinaa masuun kirjoitti:

        Itse matkustan aina pisneksessä, koska siellä saa vetää viinaa niin että napa paukkuu!

        Ne laakkeet pitaa ottaa, Taalla on Thaimaassa on kivaa, tule sinakin

      • F-Kr
        1+20 kirjoitti:

        Viini ja olut ovat maksullisia Finnairin Aasian reittilennoista vain Bangkokin reitillä, ja syynä ei ole niinkään taseen korjaaminen, vaan pieni mutta näkyvä vähemmistö suomalaisia turisteja, joille ilmainen alkoholi tarkoittaa sitä, että sitä kitataan niin paljon kuin vain ehtii. Vitonen per annos on pieni hinta siitä, että ei tarvitse ihan niin paljoa kärsiä kännisten turistien elämöinnistä. Kaukolennoista New Yorkin reitillä on sama juttu, mutta sillä lennolla ongelmana eivät ole suomalaiset vaan venäläiset.

        Kolmisen vuotta takaperin kävin BKK:ssa lomalennolla Ahmedabadin kautta. Kone oli ääriään myöten täynnä eikä kukaan ollut humalassa tai häiriöksi. Ei mennessä eikä tullessa. Ihan normaaleja kansalaisia siellä matkusti. Finnairin tapaan konjakki oli loppu jo ennen kuin tarjoilu alkoi. Lentoemännät syyttivät aikasempaa vuoroa joka oli "unohtanut" tilata lisää.

        On tullut käytyä BKK:ssa myös muilla yhtiöillä ja vaikka tarjoilu pelaa, ei humalaisia näy. Enemmän on haittaa pikkulasten kanssa matkustavista ja nimeltä mainitsemattoman itäisen naapurimaan kansalaisista, jotka eivät osaa käyttäytyä edes selvin päin. Joillakuilla uusavuttomilla pennut huutaa 5/10 tuntia matkasta.

      • turistissa rauhalli

        Miten bisneksen laita? Siellä pieni vähemmistö kittaa ilmaista alkoholia niin paljon kuin ehtii. No, elämöikööt ja kärsikööt känniset keskenään sikaosastolla.

      • ihan metsään taas
        turistissa rauhalli kirjoitti:

        Miten bisneksen laita? Siellä pieni vähemmistö kittaa ilmaista alkoholia niin paljon kuin ehtii. No, elämöikööt ja kärsikööt känniset keskenään sikaosastolla.

        Itse matkustan 80 % lennoista bisneksessä. Kerran Euroopan bisneksessä yksi isukki veti puoliöverit ja muuta perhettä hävetti. Muutoin kertaakaan ei ole yhtään känniääliötä ollut. Turistissa niitä sattuu silloin tällöin, kohteesta riippuen.

      • realiteetit haltuun?
        F-Kr kirjoitti:

        Kolmisen vuotta takaperin kävin BKK:ssa lomalennolla Ahmedabadin kautta. Kone oli ääriään myöten täynnä eikä kukaan ollut humalassa tai häiriöksi. Ei mennessä eikä tullessa. Ihan normaaleja kansalaisia siellä matkusti. Finnairin tapaan konjakki oli loppu jo ennen kuin tarjoilu alkoi. Lentoemännät syyttivät aikasempaa vuoroa joka oli "unohtanut" tilata lisää.

        On tullut käytyä BKK:ssa myös muilla yhtiöillä ja vaikka tarjoilu pelaa, ei humalaisia näy. Enemmän on haittaa pikkulasten kanssa matkustavista ja nimeltä mainitsemattoman itäisen naapurimaan kansalaisista, jotka eivät osaa käyttäytyä edes selvin päin. Joillakuilla uusavuttomilla pennut huutaa 5/10 tuntia matkasta.

        Osa lapsista elämöi aikuisten avuttomuusasteesta riippumatta. Persoonallisuus. Olet kai sellaisesta kuullut. Lapsillakin on omansa. Samassa perheessä voi olla sinun määritelmän mukaisesti sekä enkeli että piru, toinen nätisti ja toinen huutaa 10 tuntia 5 tunnin matkasta.

        Parempi oppia sietämään elämää. Lapset kuuluvat elämään. Ja lapsillakin on oikeus matkustaa. Aikuisilla joskus melkein pakottava syykin joskus matkustaa ihan niiden lasten kanssa.

        Ota juna. Tai pysy kotona.

      • lisää realiteetteja
        realiteetit haltuun? kirjoitti:

        Osa lapsista elämöi aikuisten avuttomuusasteesta riippumatta. Persoonallisuus. Olet kai sellaisesta kuullut. Lapsillakin on omansa. Samassa perheessä voi olla sinun määritelmän mukaisesti sekä enkeli että piru, toinen nätisti ja toinen huutaa 10 tuntia 5 tunnin matkasta.

        Parempi oppia sietämään elämää. Lapset kuuluvat elämään. Ja lapsillakin on oikeus matkustaa. Aikuisilla joskus melkein pakottava syykin joskus matkustaa ihan niiden lasten kanssa.

        Ota juna. Tai pysy kotona.

        Ja se vielä unohtui, että kenenkään perheellisen ei tarvitse hyväksyttää sinulla syitään matkustaa lasten kanssa tai ilman. Jos vaikka kyseessä olisi jo vuoden kymmenes reissu ihan vaan rantakohteeseenkin.

    • Jallu111

      Samaa mieltä. Itselleni on käynyt.."ruokailussa kaksi vaihtoehtoa, toinen on loppu...kumpaa haluaisit ottaa?". Sain joskus katkarapuannoksen jossa oli kuivaa riisiä ja päällä nätisti aseteltuna kolme pientä katkarapua, lisää niitä ei löytynyt vaikka yritin kaivella riisin seasta. Nyt lennot Dohan kautta ja odotan mielenkiinnolla millainen palvelutaso on Qatarilla. Finnairin koneet on unohdettu, jaksan kyllä odotella 2-3 tuntia välilaskulla ja tiedän sen jo varatessa. Finnairin koneilla joutuu odottamaan koneen lähtöä Helsingissä kun aikataulut pettää...tai sit lennetään pienemmällä koneella. Qatarin aikataulut/lähtöajat on flightawaren mukaan olleet kymmenen minuutin sisään ja bangkokissa yleensä etuajassa.

      • santtu.1975

        Torstaina tuli lennettyä taas kevään "perinteinen" H:ki-BKK (AY 089) ja eipä pahemmin valitettavaa lennossa ollut, ihan "peruskauraa". Aterialla kaksi vaihtoehtoa (otin kanaa ja pastaa), ihan syötävää oli, vaikkei mikään erityinen ruokailuelämys ollutkaan. Isona plussana hyvä elokuvatarjonta viihdelaitteistossa.
        Jos vertaan Lokakuussa Qatarilla lentämääni H:ki-Doha-BKK lentoon, niin kyllähän Qatarin ruuat ja yleinen palvelu sen yhden pykälän parempaa oli (lisä plussa Qatarille metallisista ruokailuvälineistä), mutta kyllä itsellene suora lento on aina suora lento eli ei noissa lennoissa ja lentojen palveluissa niin isoa eroa ole, että sen takia kannattaisi esimerkiksi Qatarin vaihtolento ottaa (ellei vaihtolento ole selvästi edullisempi).

      • NopeamminJaHelpommin
        santtu.1975 kirjoitti:

        Finnairin suorat lennot Bangkokiin merkittävästi nopeampia kuin yksikään pomppulento.

    • hate7

      Yes sir, yski muniis

    • Lentäjä---

      Jos olette huomanneet, niin Finskillä matkustamohlökunta on tänäpäivänä suht iäkästä, varsinkin kaukolennoilla joka on kokeneemman (lue: iäkkäämmän) puoliskon heiniä. Finskillä lentoemon hommaa tehdään hyvinkin eläkeikään asti. Kärjistettynähän työ on pelkkää tarjoilijan työtä ahtaassa tuubissa. Teeppä sitä sitten innokkaasti hymyillen 30 vuotta. Muissa yhtiöissä ala onkin nuorten neitojen hallussa. Duunia tehdään jokunen vuosi ja vaihdetaan maisemaa. Finskillä vain katkeroidutaan ja pidetään asemat. Suurinta hupia Finskin lennoilla, suosittelen muillekin, on ottaa paikat aivan koneen perältä, jossa pääsee kuuntelemaan näiden mammojen jorinoita. Siinä lennon aikana haukutaan työolot, työajat, työkaverit, kilpailevat firmat, lentokenttähotellit, matkustajat, vuokratyövoima... Ikinä en ole muiden yhtiöiden lennoilla vastaavaa tilitystä kuullut.

      • pinkiio

        Et ymmärrä muita kieliä kun savoa joten et ymmärrä muiden kun suomalaisten puhetta. Niidenkin ymmärryksessä on sinulla ongelmia.

    • QR301

      Kyllä se on kerran kaksi vuodessa lentävät amatöörit jotka vapaaehtoisesti tai lentoyhtiön valitsemana menevät sinne koneen perälle istumaan. Itse en kovin montaa kertaa muista viime vuosien aikana istuneen siiven takapuolella, kuitenki tarkoitan turistiluokkaa. Lentoja tulee vuosittain 80-100 kpl.

    • tympääntynyt

      Olen täysin samaa mieltä. Juomatarjoilu ei ole enää ollenkaan esim Bangkokin lennoilla. Jos haluat viiniä tai olutta, joudut kävelemään koneen takaosaan ostoksille. Todella surkeaa.

      • Kelvis

        Laihduta 100kg pois niin pääset kävelemään sinne takakeittiöön.

      • Kilot.kunniaan
        Kelvis kirjoitti:

        Laihduta 100kg pois niin pääset kävelemään sinne takakeittiöön.

        Hoikankin henkilön on vaikea ohittaa ne Finnairin runsaasti ylipainoiset emännät kapeilla käytävillä.

    • cathay_works

      Viimeksi Aasiaan lentäessäni koukkasin Milanon kautta. Alkumatka meni finnairilla kahvin ja kuivan paninin/ciabattan kera...ateriako? Milano - Hong Kong lento Cathay Pacificilla ja täytyy todeta, kuinka palvelu ja tarjoilu paranivat moninkertaisesti. Aivan käsittämätön ero niin tarjoiltavien ruokien laadussa kuin myös palveluasenteessakin. Suosittelen todella vilpittömästi valitsemaan vaihtoehdon kotimaiselle.

    • Eimullamitäänmuuta

      Seuraavaksi muuttuu limpparit ja mehut maksulliseksi. Vain lämmin vesi on ilmaista.
      Lentäkööt v.tt..n koko Finnair

      • pena_the_great

        Perseaikinen siellä uhoaa-. Mene töihin niin voit saada rahaa millä ostaa limpparia.

    • Timohu

      Finnair asiakaspalvelu on maailman surkein - siellä on jotain harjoityelijota jotka kirjoittaa aina varaukset väärin. He tallentaa puhelut mutta kuulevat väärin

      • AnssinNaapuri

        Taidat timo vaan kännissä puhua niin epäselvästi että ei kukaan saa selvää. Soita ensi kerralla selvinpäin ja kirjoituskin sujuu paremmn jos saat putken poikki joskus.

    • Anonyymi

      Se on sinun mielipiteesi. Minusta kaikki on oikein hyvin hoidettu. olen lentänyt finskillä yli 28 vuotta ei ongelmia. Suosi suomalaista ja opettele itse käytöstavat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      56
      1968
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      165
      1678
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1398
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      241
      1357
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      228
      1295
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      339
      1169
    7. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1155
    8. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      78
      1106
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      316
      1080
    10. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      336
      1070
    Aihe