Isä Soini ja hänen laumansa - Il ritorno di don Soini

16.10.2012 MTV 3

Kuntasvaalien ennakkoäänestys alkaa huomenna. Puolentoista viikon kuluttua kansa pääsee äänestämään 9 672 herranterttua eri pitäjien valtuustoihin.

Puolueiden vaalikampanjat käyvät kuumina. Televisiomainontakin pyörii.

Siellä niitä on mainoksia myös kadunvarret täynnä. Monenlaista ehdokasta.

Perussuomalaisilla tuntuu kuitenkin olevan yksi ehdokas ylitse muiden. Espoon kaupunginvaltuustoon tähtäävä Timo Soini on puolueen tv-mainonnan yksi ja ainoa ykköstykki. Puolueen tv-mainos on pyörinyt muutaman päivän. Siinä Timo Soinin jykevä hahmo nousee idästä käsi pystyssä Suomen kaupunkeja pelastamaan synnyttäen samalla lähtemättömän mielikuvayhteyden toiseen (tosin edesmenneeseen) politiikan suuruuteen, Pohjois-Korean Kim Il-sungiin.

Perussuomalaisten sisälläkin Soinin henkilöpalvonta nostaa kasvavaa ärtymystä - varsinkin, kun yhden ihmisen egoon perustuvasta mielikuvamainnonan suunnitelusta ja toteutuksesta rahat nappaa Soinin henkilökohtainen luottomies Jukka Jusula.

Aivan oikein, kyseessä on sama mies, jolle Soini junaili kallispalkkaisen homman Brysselistä lähtiessään EU-edustajaksi. Jusula on seurannut Soinia kuin hai laivaa ja napsii nyt puoluetoimistolta isoja palkkioita yhden miehen toimistoonsa. Jusula voitti kilpailutuksen, vaikkei ollut halvin. Nyt osa puolueen edustajista kauhistelee mainoksen hintaa ja heikkoa sisältöä, nimettömänä tietenkin. Soini on ollut aina haluton asiaa kommentoimaan. "Minä en kommentoi kenenkään palkkoja", Soini vastasi viime viikolla Iltalehden Juha Ristamäelle.

Ja mitäpä ne kenellekään kuuluvat.

Paitsi että ne maksetaan veronmaksajilta kerätystä puoluetuesta, jota Soininkin puolue latkii kuin kissa lämmintä kermaa, vaikka toreilla ja turuilla höpöttää sitä vastustavansa. Panettelua olisi tietenkin väite, että tässä olisi kyse puolueen paheksumasta hyvä veli -systeemistä.

Vaalimainonnan henkilökeskeisyyttä on kummasteltu, varsinkin kun Soini on tämän tästä korostanut, että kyseessä ei ole yhden miehen show. Nyt touhu tuo mieleen Napoleonin, joka ei turhia arastellut todetessaan l'etat c'est moi, Soinin tapauksessa käännös kuuluu: "Puolue, se olen minä."

Soinilta voisi kysäistä, jakaako hän ehdokkaansa käsitykset mm. päiväkotien ja peruskoulun ongelmista: "LIberaalihumanismi on raiskannut mm. päiväkodit, koulut, kirkot ja niissä ollaan siirtymässä kovaa vauhtia pimeyden voimien vallan alle. Elävä Jumala siunauksineen on korvattu päiväkodeissa peikoilla, menninkäisillä, maahisilla, merirosvoilla, keijuilla yms. demoneilla. Nämä siirtää lapsiperheet valkeudesta suoraan pimeyteen", lukee ehdokkaan vaalisivuilla.

Tuskinpa Soini tuohon vastaa, tuskinpa siihenkään, että "uskomattomat synnissä elävät papit siunaa avioliittoja ja lapsia kättenpäällepanemisella, jolloin heidän demoninsa tuhoaa ihmiset ja avioliitot".
Isä Soini ja hänen laumansa - Il ritorno di don Soini.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

yksi ehdokas kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu