Collie ja liikunta

Shadow-75

Hei olen harkinnut ostaa itselleni collien tai sheltin.
Kysyn nyt vielä ennen osto päätöstä että paljonko colliet tarvitsee liikuntaa päivässä pysyäkseen hyvässä kunnossa ja entä aivo työskentelyä?
Kumpi roduista on parempi vaihtoehto ensi kertalaiselle?

1

298

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nappasin tähän tekstin eräästä aiemmasta ketjusta jossa kyseltiin vertailua collien ja sheltin välillä. Siinä ei ollut juurikaan puhetta liikunnantarpeesta, mutta sekä collien että sheltin liikunnantarve on yksilökohtaista eikä siihen voi sanoa mitään nyrkkisääntöä. Itselläni on tällä hetkellä kaksi collieta; toinen ei välitä lenkkeilystä, se olisi tyytyväinen vaikka vain oleilisi pihassa, mutta toinen tarvitsee todella rankkaa liikuntaa päivittäin pysyäksen hyväntuulisena. Sitä lenkitän pääasiallisesti fillarilla, koska se on ainoa keino millä pystyn tarjoamaan sille riittävän rajua liikuntaa. Sheltti joka meillä aikoinaan oli, oli siitä rauhallisemmasta päästä, mutta niidenkin joukossa on niitä joita ei voi lenkittää liikaa. Eli kannattaa kysyä kasvattajalta pennun luonteenlaadusta. Aivojumppa on hyväksi molemmille roduille. Ne ovat älykkäitä koiria jotka helposti käyttävät järkeään kolttosiin jos niiden järkeilyä ei saa kohdistettua johonkin suotavaan asiaan.

      Molemmat rodut soveltuvat ensikertalaiselle yhtä hyvin.

      Tässä kuitenkin se minkä lainasin sellaisenaan sieltä toisesta ketjusta. Ehkä osaat sen pohjalta paremmin arvioida kumpi olisi parempi sinulle.

      "Sikäli kun tiedän, collie on nykyään terveempi rotu kuin sheltti. Meillä oli aikoinaan sheltti, ja se sokeutui 6-vuotiaana CEA-nimiseen perinnölliseen silmäsairauteen eli silmänohjan rappeumaan. Tietääkseni tätä sairautta esiintyy vieläkin aika paljon shelttien keskuudessa, mistä syystä päädyimme collieen kun sheltistä aika jätti. Terveitä ovat olleet.

      Tunnen myös paljon sekä collieita että shelttejä, ja näistä koirista sheltit ovat selvästi arempia kuin colliet.

      Piste kyllä sheltille siitä, että pienempänä koirana sen siistinäpito on helpompaa. Kurakeleillä sen voi nostaa vaikka lavuaariin ja huuhdella siinä, mutta collien kanssa ei kyllä onnistu.

      Molemmat koirat kiintyvät koko perheeseen, tietysti riippuu vähän yksilöstä. En ole huomannut kummassakaan rodussa erityistä leimautumista tiettyyn perheenjäseneen. Molemmat ovat varautuneita vieraita ihmisiä kohtaan, plus että collie tuppaa usein olemaan "rasisti". Eli monikaan collie ei esimerkiksi suostu leikkimään juuri muiden kuin toisten collieiden kanssa, tai niiden koirien kanssa joiden leikkimistapa on tarpeeksi samankaltainen. Collie on aristokraatti, eikä se "alennu" esim painimaan ja kieriskelemään maassa leikkiessään kuten useimmat muut koirat tekevät. Ja ne vaativat ehdotonta kunnioitusta muilta koirilta. Sikäli sheltit ovat ehkä sosiaalisempia.

      Ja karvaa lähtee sitten molemmista. Kumman otatkin, varaudu siihen, että kun käyt kaupassa ja avaat uuden voipaketin, kannen alla on ensimmäisenä koirankarvoja vastassa. Näiden koirien karva on niin lentävää, että sitä tosiaan löytyy joka paikasta. Toisin sanoen jos olet siisteysintoilija, älä ota kumpaakaan.

      Molemmat ovat paimenkoiria, joten ne viihtyvät laumassa, eli oman perheen ihmisten seurassa. Ne myös nukkuvat mieluiten siellä missä isäntäväkikin, joten ainakin meillä on koirien petipaikka meidän sänkymme vieressä lattialla. Sänkyyn niillä ei ole mitään asiaa. Ne tosin osaavat kertoa itsekin missä mieluiten nukkuvat. Jotkut hakeutuvat eteiseen, koska siellä on usein viileämpää, ja paksukarvaisina koirina sekä collielle että sheltille tulee helposti kuuma.

      Kannattaa sitten kysyä kasvattajalta, onko koira energinen vai rauhallinen versio. Omasta koirastani kasvattaja sanoi jo alunperinkin, että tämä koira ei sovellu sohvaperunaksi, ja ettei hän edes myisi pentua kotiin missä sille ei olisi luvassa paljon aktiviteettia. Mainitsin tämän, että osaat ottaa huomioon tämänkin asian.. Ettei käy niin että etsit vaikka rauhallista sylikoiraa ja saatkin käsiisi elohopeaa, tai päinvastoin.

      Molemmat ovat herkkähaukkuisia, mutta koulutuksella ja kasvattamalla sen saa kyllä kuriin. Meillä haukkuvat harvoin.

      Toivottavasti tästä nyt oli jotain apua."

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      35
      9714
    2. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      41
      5294
    3. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      43
      4973
    4. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      203
      3821
    5. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      13
      3333
    6. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      44
      3138
    7. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      31
      2906
    8. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      44
      2573
    9. Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?

      Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise
      Vimpeli
      69
      2542
    10. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      56
      2453
    Aihe