Keäaika

Nyt on taas lokakuu ja lokakuun lopussa alkaa talviaika, tai oikeastaan normaaliaika. Talviaika 2012 alkaa sunnuntaina 28. lokakuuta. Kelloja käännetään neljältä aamulla tunnilla taaksepäin. Niinpä yö pitenee tunnilla, ja seuraavana aamuna onkin hyvä mennä pirteänä äänestämään.
4117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tänä vuonna nimittäin kunnallisvaalit osuvat samaksi sunnuntaiksi kuin talviaikaan siirtyminen. Onneksi kelloja käännetään taaksepäin, niin ei pääse keneltäkään menemään vahingossa äänestysaika ohi. Aamuvirkuimmille voi pahimmillaan käydä niin, että joutuvat seisomaan tunnin vaalipaikan edessä odottamassa ovien aukaisemista.

Äänestä
  • Tai voi vaalipaikan avautumista joutua kaksikin tuntia odottamaan, jos tekee niin kuin eräs kaverini joitakin vuosia sitten: muistaa kääntää kellon, mutta kääntää sitä väärään suuntaan. Silloin tosin ei ollut vaalisunnuntai.

    Äänestä

  • hih hii kirjoitti:

    Tai voi vaalipaikan avautumista joutua kaksikin tuntia odottamaan, jos tekee niin kuin eräs kaverini joitakin vuosia sitten: muistaa kääntää kellon, mutta kääntää sitä väärään suuntaan. Silloin tosin ei ollut vaalisunnuntai.

    Keskiviikko 24.10.2012 Asmo, Rasmus

    Pian se päivä koittaa.

    Äänestä

Niinhän se tekee.. En aio kuitenkaan äänestää. Että silleen..
Minusta se kellojen siirtäminen on ihan turhaa touhua.. Sama olisi olla aina samassa ajassa. Talviaika on muutenkin se oikea aika, niin sanotusti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


loppuu kirjoitti:

Nyt on taas lokakuu ja lokakuun lopussa alkaa talviaika, tai oikeastaan normaaliaika. Talviaika 2012 alkaa sunnuntaina 28. lokakuuta. Kelloja käännetään neljältä aamulla tunnilla taaksepäin. Niinpä yö pitenee tunnilla, ja seuraavana aamuna onkin hyvä mennä pirteänä äänestämään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu