Kenen

Vastuulla on anteeksipyyntö?
257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Paljon tärkeämpää elämässä on oppia kenen vastuulla on ANTEEKSIANTO.

JOs avaat Raamattusi ja etsit nämä sanavariaatiot, anteeksipyyntö ja anteeksianto, niin huomaat mikä tässä elämässä on kaikista tärkein asia.

Maailma on täynnä vakavasti sairastuneita ihmisiä, jotka ovat jääneet velkomaan itselleen tehtyjä vääryyksiä. Anteeksiantamattomuus on yksi tärkeä syy elämän kariutumiseen.

Matt. 18:34 Ja hänen herransa vihastui ja antoi hänet vanginvartijain käsiin, kunnes hän maksaisi kaiken, minkä oli hänelle velkaa.
Matt. 18:35 Näin myös minun taivaallinen Isäni tekee teille, ellette anna kukin veljellenne sydämestänne anteeksi."
____

Jeesus ei ole luvannut meille helppoa tietä.

Anteeksiantaminen ei ole helppoa silloin, jos on joutunut esimerkiksi vakavan rikoksen, vaikkapa insestin kohteeksi.

Toinen vaikea asia on pahiomman vihamiehensä rakastaminen ei ainoastaan pinnallisesti ja teennäisesti,
vaan sydämestään asti.

Moneti ihmetelleen kun taivaan tiellä on niin vähän väkeä.

Useat kuvittelevat olevansa taivaan tiellä, mutta eivät kilvoittele rakkauteen asti, vaan pysyvät tuomion vaateissaan lähimmäisiään kohtaan.

Tämä on vakava asia, Jeesus ei puhu tyjiä sen saatte aikanaan nähdä ellette hänen sanaansa tässä elämässä
ota todesta.

Matt. 7:1 "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi;
Matt. 7:2 sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan.
Matt. 7:3 Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa omassa silmässäsi?
Matt. 7:4 Taikka kuinka saatat sanoa veljellesi: 'Annas, minä otan rikan silmästäsi', ja katso, malka on omassa silmässäsi?
Matt. 7:5 Sinä ulkokullattu, ota ensin malka omasta silmästäsi, ja sitten sinä näet ottaa rikan veljesi silmästä.

Äänestä
  • Niinpä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


VLV kirjoitti:

Vastuulla on anteeksipyyntö?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu