Puhelin ei ole soinut moneen päivään. Äiti on huolissaan pojastaan. Poika yleensä soittaa muutaman päivän välein, ja kyselee mitä Äidille kuuluu. Nyt on jo viikko mennyt ja poika ei ole soittanut eikä vastaa puhelimeen.
Äidillä on vara-avain poikansa asuntoon ja Äiti päättää lähteä katsomaan poikaansa. Samalla kun Äiti astuu lähiössä sijaitsevan kerrostalon porraskäytävään niin karmaiseva pelko ja tyhjyys iskevät ensimmäistä kertaa Äidin sydämeen.
Matka hissillä kuudenteen kerrokseen tuntuu lähes ikuisuudelta. Äidin päässä pyörii vain pelko siitä, että omalle rakkaalle pojalle on jotain sattunut ja kaikki on jo liian myöhäistä..
Hissi on töhritty ja hissin nappuloitakin poltettu, se kaikki vain lisää Äidin epätoivoa.. Vihdoin ja viimein hissi pysähtyy kevyesti kolahtaen. Äiti astuu vapisevin jaloin ulos hissistä ja soittaa pienen yksiön ovikelloa. Soittaa toisen kerran, kolmannen.. Kukaan ei vastaa. Radio on päällä. Sen voi kuulla selvästi mutta mitään muuta ei kuulu.
Äidin pelkoa ei voi sanoin kuvailla kun hän kääntää avainta lukossa ja astuu sisään asuntoon. Kaikki näyttää melko normaalilta, iso kasa mainospostia on kasaantunut lattialle mutta muuten näyttää normaalilta. Radio soi taustalla ja aurinko valaisee pientä asuntoa mukavasti. Sitten Äiti huomaa raollaan olevan kylpyhuoneenoven ja sieltä kajastavan valon.
Äiti avaa oven ja hänen koko maailmansa hetkeksi pysähtyy kun hän näkee oman poikansa makaavan elottoman näköisenä kylpyhuoneen lattialla.
Järkytys, pelko, suru ja epätoivo iskevät Äitiin ennennäkemättömällä voimalla. Äiti ryntää poikansa luo ja yrittää tunnustella pulssia, mutta mitään ei tunnu. Äidin pahin pelko on toteutunut, oma rakas poika on kuollut! Äiti istuu poikansa viereen ja ottaa pojan syliinsä. Kyyneleet valuvat pitkin Äidin poskia kun hän silittää kuolleen poikansa hiuksia ja alkaa samalla hiljaa hyräilemään pojalle rakasta lastenlaulua.
Samalla Äiti palaa muistoissa kauas menneisyyteen.. Äiti muistaa kun poika syntyi ja Äiti ja Isä olivat niin onnellisia kun saivat terveen pienen pojan elämäänsä. Kaikki tuntui niin täydelliseltä kun oikea oma perhe oli vihdoinkin totta. Äiti muistaa kun poika opetteli kävelemään, kaatuili ja kompuroi, mutta sitkeästi jatkoi yrittämistään ja sitten eräänä päivänä poika käveli ja Äiti ja Isä olivat niin ylpeitä pienestä pojastaan..
Sitten Äiti muistaa kun pieni poika meni ensimmäistä kertaa kouluun. Käsi kädessä Äiti ja pieni poika kävelivät kouluun ja poika vielä heilutti äidilleen ennen kuin astui koulun ovesta sisään pieni reppu selässään.. Kyyneleet valuvat ja Äiti pitelee edelleenkin kuollutta ja alastonta poikaansa tiukasti sylissään.
Ja taas Äiti muistaa kuinka poika kävi rippikoulun ja sen jälkeen alkoi yhä enemmän kiinnostumaan urheilusta ja hakemaan sitä kautta identiteettiään. Äiti muistaa kun poika sai ajokortin ja pojan ensimmäisen auton, vanhan pikku Fiatin. Sillä pikku Fiatilla poika sitten ajeli tyttöystävänsä kanssa ja kaikki oli kunnossa.
Armeijassakin poika pärjäsi ihan hyvin ja armeijan jälkeen sai töitä ja muutti asumaan yksin melko hyvässä maineessa olevaan lähiöön. Työ, tyttöystävä ja urheilu pitivät pojan hyvin kiinni elämässä ja asiat menivät ihan hyvin.
Sitten eräänä päivänä kaikki muuttui. Poika tapasi kuntosalilla mielenkiintoisen tuntuisia ihmisiä ja alkoi kiinnostumaan heidän ”jännittävästä” elämäntyylistään. Uudet ”ystävät” tekivät monenlaista eri bisnestä ja poika tunsi vastustamatonta vetoa tuohon elämäntyyliin. Pian yksi väärä valinta johti toiseen ja pojan alamäki oli alkanut.
Poika oli kohta itsekin bisneksissä mukana ja vähitellen ajautui itsekin kovien huumeiden maailmaan..
Kyyneleet jatkavat valumistaan.. Äiti tietää, että kovat huumeet ovat tappaneet hänen pienen poikansa. Äiti tiesi, että oma rakas poika niitä käyttää mutta mikään ei auttanut. Poika oli koukussa koviin aineisiin.
Seuraavan päivän lehdessä kirjoitetaan muutamalla rivillä, että nuori mies kuoli yliannostukseen, ja monet vain ajattelevat, että siinä oli taas yksi narkomaani. Äidille kuitenkin tuo narkomaani oli hänen oma rakas poikansa joka oli tehnyt yhden väärän valinnan ja sen valinnan seurauksena Äiti ei voi koskaan enää nähdä poikansa iloisia kasvoja ja kuunnella hänen aina niin hauskoja juttuja eikä aina keskiviikkoisin juoda kahvia poikansa kanssa.
Äidin kyyneleet valuvat edelleen kun hän vihdoin ja viimein pystyy tarttumaan puhelimeen ja soittamaan poliisin ja ruumisauton paikalle..
Jokainen huumeiden käyttäjä on jonkun tytär, poika, veli tai sisko. Sinä, jolla ei ole huumeongelmaa muista se tosiseikka, että kukaan ei varmastikaan ole pienenä päättänyt ryhtyä narkomaaniksi. Monet heistä ovat varmasti lapsena haaveilleet sairaanhoitajan, lääkärin, palomiehen, poliisin tai lakaisukoneen kuljettajan ammatista, mutta jostain syystä kävikin toisin..
Äidillä on vara-avain poikansa asuntoon ja Äiti päättää lähteä katsomaan poikaansa. Samalla kun Äiti astuu lähiössä sijaitsevan kerrostalon porraskäytävään niin karmaiseva pelko ja tyhjyys iskevät ensimmäistä kertaa Äidin sydämeen.
Matka hissillä kuudenteen kerrokseen tuntuu lähes ikuisuudelta. Äidin päässä pyörii vain pelko siitä, että omalle rakkaalle pojalle on jotain sattunut ja kaikki on jo liian myöhäistä..
Hissi on töhritty ja hissin nappuloitakin poltettu, se kaikki vain lisää Äidin epätoivoa.. Vihdoin ja viimein hissi pysähtyy kevyesti kolahtaen. Äiti astuu vapisevin jaloin ulos hissistä ja soittaa pienen yksiön ovikelloa. Soittaa toisen kerran, kolmannen.. Kukaan ei vastaa. Radio on päällä. Sen voi kuulla selvästi mutta mitään muuta ei kuulu.
Äidin pelkoa ei voi sanoin kuvailla kun hän kääntää avainta lukossa ja astuu sisään asuntoon. Kaikki näyttää melko normaalilta, iso kasa mainospostia on kasaantunut lattialle mutta muuten näyttää normaalilta. Radio soi taustalla ja aurinko valaisee pientä asuntoa mukavasti. Sitten Äiti huomaa raollaan olevan kylpyhuoneenoven ja sieltä kajastavan valon.
Äiti avaa oven ja hänen koko maailmansa hetkeksi pysähtyy kun hän näkee oman poikansa makaavan elottoman näköisenä kylpyhuoneen lattialla.
Järkytys, pelko, suru ja epätoivo iskevät Äitiin ennennäkemättömällä voimalla. Äiti ryntää poikansa luo ja yrittää tunnustella pulssia, mutta mitään ei tunnu. Äidin pahin pelko on toteutunut, oma rakas poika on kuollut! Äiti istuu poikansa viereen ja ottaa pojan syliinsä. Kyyneleet valuvat pitkin Äidin poskia kun hän silittää kuolleen poikansa hiuksia ja alkaa samalla hiljaa hyräilemään pojalle rakasta lastenlaulua.
Samalla Äiti palaa muistoissa kauas menneisyyteen.. Äiti muistaa kun poika syntyi ja Äiti ja Isä olivat niin onnellisia kun saivat terveen pienen pojan elämäänsä. Kaikki tuntui niin täydelliseltä kun oikea oma perhe oli vihdoinkin totta. Äiti muistaa kun poika opetteli kävelemään, kaatuili ja kompuroi, mutta sitkeästi jatkoi yrittämistään ja sitten eräänä päivänä poika käveli ja Äiti ja Isä olivat niin ylpeitä pienestä pojastaan..
Sitten Äiti muistaa kun pieni poika meni ensimmäistä kertaa kouluun. Käsi kädessä Äiti ja pieni poika kävelivät kouluun ja poika vielä heilutti äidilleen ennen kuin astui koulun ovesta sisään pieni reppu selässään.. Kyyneleet valuvat ja Äiti pitelee edelleenkin kuollutta ja alastonta poikaansa tiukasti sylissään.
Ja taas Äiti muistaa kuinka poika kävi rippikoulun ja sen jälkeen alkoi yhä enemmän kiinnostumaan urheilusta ja hakemaan sitä kautta identiteettiään. Äiti muistaa kun poika sai ajokortin ja pojan ensimmäisen auton, vanhan pikku Fiatin. Sillä pikku Fiatilla poika sitten ajeli tyttöystävänsä kanssa ja kaikki oli kunnossa.
Armeijassakin poika pärjäsi ihan hyvin ja armeijan jälkeen sai töitä ja muutti asumaan yksin melko hyvässä maineessa olevaan lähiöön. Työ, tyttöystävä ja urheilu pitivät pojan hyvin kiinni elämässä ja asiat menivät ihan hyvin.
Sitten eräänä päivänä kaikki muuttui. Poika tapasi kuntosalilla mielenkiintoisen tuntuisia ihmisiä ja alkoi kiinnostumaan heidän ”jännittävästä” elämäntyylistään. Uudet ”ystävät” tekivät monenlaista eri bisnestä ja poika tunsi vastustamatonta vetoa tuohon elämäntyyliin. Pian yksi väärä valinta johti toiseen ja pojan alamäki oli alkanut.
Poika oli kohta itsekin bisneksissä mukana ja vähitellen ajautui itsekin kovien huumeiden maailmaan..
Kyyneleet jatkavat valumistaan.. Äiti tietää, että kovat huumeet ovat tappaneet hänen pienen poikansa. Äiti tiesi, että oma rakas poika niitä käyttää mutta mikään ei auttanut. Poika oli koukussa koviin aineisiin.
Seuraavan päivän lehdessä kirjoitetaan muutamalla rivillä, että nuori mies kuoli yliannostukseen, ja monet vain ajattelevat, että siinä oli taas yksi narkomaani. Äidille kuitenkin tuo narkomaani oli hänen oma rakas poikansa joka oli tehnyt yhden väärän valinnan ja sen valinnan seurauksena Äiti ei voi koskaan enää nähdä poikansa iloisia kasvoja ja kuunnella hänen aina niin hauskoja juttuja eikä aina keskiviikkoisin juoda kahvia poikansa kanssa.
Äidin kyyneleet valuvat edelleen kun hän vihdoin ja viimein pystyy tarttumaan puhelimeen ja soittamaan poliisin ja ruumisauton paikalle..
Jokainen huumeiden käyttäjä on jonkun tytär, poika, veli tai sisko. Sinä, jolla ei ole huumeongelmaa muista se tosiseikka, että kukaan ei varmastikaan ole pienenä päättänyt ryhtyä narkomaaniksi. Monet heistä ovat varmasti lapsena haaveilleet sairaanhoitajan, lääkärin, palomiehen, poliisin tai lakaisukoneen kuljettajan ammatista, mutta jostain syystä kävikin toisin..
Vastaukset 7
Vanhimmat
Olis pojan pitänyt vaan poltella kannabista niin olisi äiti löytänyt pojan sohvalta jumittamassa south parkia sipsiä syöden.
Kommentistasi päätellen kannabis on jo tehnyt lopullisia tuhojaan aivoissasi.
Tie helvettiin on päällystetty kannabiksen ihannoinnilla.
Jumala ei ihmisiltä kannabista kiellä, joten helvettijuttusi on vain omaa harhaasi.
Eipä kiellä, mutta itsensä tuhoamisen kylläkin!
Luehan poika Raamattusi, ennen kuin puhut asioista joista et tiedä mitään.
Etenkään huumehöyryissäsi.
Kannabiksella on vaikea itseään tuhota, ja siksi Jumala ei sitä kielläkään ihmisiltä. Kannabis on kuitenkin erittäin vähähaittainen päihde ja monipuolinen lääkekasvi.
Alkoholi tuhoaa, ei kannabis.
http://www.iltalehti.fi/elintavat/2012102516249164_el.shtml
Postia on kasaantunut mutta poika on kuollut vasta hieman ennen äidin saapumista.. Hmm
kerrotko lisää tarinoitasi. itse ainakin lapsena haaveilin et saisin vaan chillailla päivät pitkät-