apua kaipaava!

peikkoneiti

Olen apua kaipaava. Mitä tehdä? Ajatukset ei juokse, vaikka pitäis nauttia lomasta kun pieni poikani lähti isän luokse 2 viikoksi. Lapsukainen näkee todella harvoin isäänsä, vain silloin kun hänelle(isälle) sopii. Nyt ekaa kertaa on näin pitkää siellä. Viimeks näki 2,5 kk sitten ja nyt siellä uudessa perheessä on vauva. Poikani on ollut koko pienen(4-v) ikänsä mustasukkanen vanhemmistaan. Itse sain tietää uudesta lapsesta (kaveriltani, ei rohkennut itse kertoa sitä) 3 päivää sitten enkä kertonnut sitä pojalleni. Joten yllätys on ollut varmaan melkoinen. Teinköhän oikein? mutta en jaksa enään puolustella ja keksiä sanoja miksi isä ei hae luokseen. Kyllä hiukan kirpaisi kuulla vauvasta, vaikka erosta on jo 2 vuotta ja mitä enenmmän sitä ajattelee eroa siis sen parempi se oli. Poikani on tuumannut minulle et; hän riittää äitille, ettei enempää lapsia tarvita.
Eli minkälaisia reaktioita on odotettavissa lapselta? Varsinkin kun hän ei ymmärrä miks isi ei hae häntä ja on muutenkin kärsinnyt erosta.

3

385

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lustina

      Minä ainakin laatisin tapaamissopimuksen. Jos isä on sen verran aikuinen, että kykenee tekemään toisen lapsen toiseen suhteeseen, tulisi hänen paremmin ottaa huomioon myös edellisestä liitosta oleva lapsi.
      Voi pikkuraukkaa, kai lapsi tiesi, että odottaa "äitipuoli" lasta? Tulee valta shokki ja mustasukkaisuus toiselle kun yllättäen isän huomion on jakamassa toinenkin, JOS ei ole mitenkään pohjustettu asiaa pojalle.
      4-vuotias kuitenkin ymmärtää jo todella paljon.
      Tietenkään sun tehtäväsi ei ole selitellä lapsen isän tekoja, se on isän tehtävä. Sinun hartioillesi jää pojan todennäköinen kiukku ja sen purkautuminen, mutta toivottavasti kestät sen mollaamatta etävanhempaa!

      • Timppa

        Kummallista jos tehdään uusi vauva ja ensimmäisestä liitosta olevaa ei kuitenkaan tavata!? Ethän liioitellut?

        Ja isän tekemiset eivät ole sinun asiasi selittää, tottakai joudut selittämään jos lapsi kysyy. Mutta aikuisen ihmisen on otettava vastuu omista tekemisistä.


      • Peikkoneiti
        Timppa kirjoitti:

        Kummallista jos tehdään uusi vauva ja ensimmäisestä liitosta olevaa ei kuitenkaan tavata!? Ethän liioitellut?

        Ja isän tekemiset eivät ole sinun asiasi selittää, tottakai joudut selittämään jos lapsi kysyy. Mutta aikuisen ihmisen on otettava vastuu omista tekemisistä.

        Heips!

        Ei, en minä liijoittele, kyllä tollasiakin ihmisiä löytyy.
        Sitä minäkin olen miettinnyt, ettei mun tarvitse kertoa isän asioita lapselle.
        Tapaamis sopimuksia on tehty kaksin kappalein (eka oli isälle aivan sama mitä sovitaan ja toinen kun halusin hänelle laajemmat tapamaamiset niin ei tullut edes paikalle), mut ne ei toimi. Vaikka kuinka yrittäis, mut eipä toista voi pakottaa.
        Lapseni ei tiennyt tulokkaasta mitään ja nyt vain arvaillen mitä tuleman pitää.
        Isää en ole lapselle jaukkunut, kun haluan et niiden välit olisi hyvät. Ja pilkka osuu kumminkin omaan nilkaan jos rupean mollaamaan isää lapselle. Ei siihen ole kyll mitään syytä , sillä ei viaton lapsi ole syypää meidän väleihin. Mut kyllä ihmetyttää hänen suhtautuminen poikaansa kun kumminkin se oli niin tärkeä hänelle syntymä hetkellä. Mut ei kai auta kuin katsoa mitä tuleman pitää ja ottaa kaikki kiukuttelut vastaan (niinkuin aina ennenkin). Kun hän ei kiukuttele isälle ollenkaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9154
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7897
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5600
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2341
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2085
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1734
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1673
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1419
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1355
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1243
    Aihe