Puolisoni narsistisen käytöksen vuoksi olen tutustunut näihinkin sivustoihin ja etsinyt tietoa. Matka on tuottanut paljon tulosta ja nyt ymmärrän itseäni, entistä puolisoani ja meidän sukuja paremmin.
Meillä molemmilla oli ongelmamme, minulla oli läheisriippuvuus ja entisellä puolisollani on vakava dissosiaatiohäiriö.
Meillä molemmilla oli hyvin voimakaita narsistisia piirteitä ja kumpikin piti/pitää toista narsistina.
Minulle on tosin jäännyt hiukan epäselväksi vakavan dissosiaatiohäiriön ja narsismin ero, onko sitä vai luetaanko heidät narsisteiksi.
Kaksi rajatonta ihmistä (tosin eri suuntiin), molemmilla kyky manipuloida. Toinen elää jumalharhaa ja toinen peesaa. On varmaan sanomattakin selvää, että vauhti ja tuho oli sanoinkuvailematonta.
Minä olin meistä se onnekkaampi ja pohjakosketuksen jälkeen ymmärsin alkaa hoitamaan itseäni kuntoon, entinen puolisoni jää mielikuvitusmaailmaansa loppuelämäkseen. Ilman pohjakosketusta olisin tuskin koskaan ymmärtänyt omia vikojani ja olisin jäännyt loppuelämäkseni vaeltamaan sumussa, eli tavallaan olen kiitollinen hänelle.
Kiusanteko jatkuu (välillä aika kovillakin panoksilla), mutta en osaa enää olla vihainen hänelle. Nykyään näen sen sairaan ihmisen, joka on oman lapsuutensa ja harhojensa vanki. Yhdessä vaiheessa olin hänen äidilleen suuttunut, siitä mitä hän teki minun entiselle puolisolleni hänen varhaislapsuudessaan, mutta sitten hyväksyin sen faktan, että hän oli taas oman äitinsä uhri. Nämä paskat kulkee suvussa pitkiä aikoja ihan samalla tavalla kuin läheisriippuvuuskin.
Vaikka joku hänen tekonsa saa välillä aina kuohahtamaan, niin pääsääntöisesti vain säälin häntä. Ei se narsistinen romahduskaan mikään pikku juttu ole, enkä tiedä selviääkö hän koskaan siitä. Nykyään hän on mytomaanikon kanssa ja vauhti on vielä kovempaa kuin meillä koskaan. Vähän pelottaa, mitä tapahtuu kun se pilvilinna romahtaa ja seuraa uusi narsistinen romahdus.
Tiedon etsiminen ja löytäminen toi minulle rauhan. Kun tietää se helpottaa :)
Näillä sivuilla on paljon vakavan dissosiaatiohäiriön uhreja ja paljon läheisriippuvaisen uhreja, jotka niputtavat kaikki kylmästi "narsisteiksi".
Suosittelisi kaikille tiedon etsintää sen sijaan, että haukkuu puolisojaan täällä narsisteiksi. Sitä voi paljastua aika yllättäviäkin asioita toisesta, sellaisia, joita ei osannut ollenkaan huomioida. Puhumattakaan siitä, että itsestään voi löytää vielä yllättävämpiä asioita :)
(Tännekkin kirjoittaa usea narsistinen henkilö)
Meillä molemmilla oli ongelmamme, minulla oli läheisriippuvuus ja entisellä puolisollani on vakava dissosiaatiohäiriö.
Meillä molemmilla oli hyvin voimakaita narsistisia piirteitä ja kumpikin piti/pitää toista narsistina.
Minulle on tosin jäännyt hiukan epäselväksi vakavan dissosiaatiohäiriön ja narsismin ero, onko sitä vai luetaanko heidät narsisteiksi.
Kaksi rajatonta ihmistä (tosin eri suuntiin), molemmilla kyky manipuloida. Toinen elää jumalharhaa ja toinen peesaa. On varmaan sanomattakin selvää, että vauhti ja tuho oli sanoinkuvailematonta.
Minä olin meistä se onnekkaampi ja pohjakosketuksen jälkeen ymmärsin alkaa hoitamaan itseäni kuntoon, entinen puolisoni jää mielikuvitusmaailmaansa loppuelämäkseen. Ilman pohjakosketusta olisin tuskin koskaan ymmärtänyt omia vikojani ja olisin jäännyt loppuelämäkseni vaeltamaan sumussa, eli tavallaan olen kiitollinen hänelle.
Kiusanteko jatkuu (välillä aika kovillakin panoksilla), mutta en osaa enää olla vihainen hänelle. Nykyään näen sen sairaan ihmisen, joka on oman lapsuutensa ja harhojensa vanki. Yhdessä vaiheessa olin hänen äidilleen suuttunut, siitä mitä hän teki minun entiselle puolisolleni hänen varhaislapsuudessaan, mutta sitten hyväksyin sen faktan, että hän oli taas oman äitinsä uhri. Nämä paskat kulkee suvussa pitkiä aikoja ihan samalla tavalla kuin läheisriippuvuuskin.
Vaikka joku hänen tekonsa saa välillä aina kuohahtamaan, niin pääsääntöisesti vain säälin häntä. Ei se narsistinen romahduskaan mikään pikku juttu ole, enkä tiedä selviääkö hän koskaan siitä. Nykyään hän on mytomaanikon kanssa ja vauhti on vielä kovempaa kuin meillä koskaan. Vähän pelottaa, mitä tapahtuu kun se pilvilinna romahtaa ja seuraa uusi narsistinen romahdus.
Tiedon etsiminen ja löytäminen toi minulle rauhan. Kun tietää se helpottaa :)
Näillä sivuilla on paljon vakavan dissosiaatiohäiriön uhreja ja paljon läheisriippuvaisen uhreja, jotka niputtavat kaikki kylmästi "narsisteiksi".
Suosittelisi kaikille tiedon etsintää sen sijaan, että haukkuu puolisojaan täällä narsisteiksi. Sitä voi paljastua aika yllättäviäkin asioita toisesta, sellaisia, joita ei osannut ollenkaan huomioida. Puhumattakaan siitä, että itsestään voi löytää vielä yllättävämpiä asioita :)
(Tännekkin kirjoittaa usea narsistinen henkilö)
Vastaukset 9
Vanhimmat
Dissosiaatiohäiriö on defenssi, ei persoonallisuustyyppi. Dissosiaatiohäiriötä esiintyy rajatiloissa(narsismi) ja psykooseissa.
Kirjoitit aiemmin toisaalle kirjoiutksen, jossa kerroit tämän exäsi olevan maanisdepressiivinen. Ongelmat, joista tässä kirjoitat liittynevät aika pitkälti päihteisiin?
En ole kirjoittanut ja en ole käyttänyt tätä nimimerkkiäkään aikaisemmin (rekisteröimätön nimimerkki)
Ei, päihteillä ei ollut merkitystä tässä asiassa.
Dissosiaatiohäiriöllä ja vakavalla dissosiaatiohäiriöllä on hyvin iso ero. Dissosiaatiohäiriö voi tulla myös aikuisen akoetun trauman seurauksena, mutta vakava dissosiaatiohäiriö syntyy varhaislapsuudessa.
Puhuin terapeutille pitkään narsistista, hän vain aina totesi, että näihin voi liittyä vaikka mitä ja kyseli mm. onko minulla tietoa siitä, onko häntä käytetty lapsena seksuaalisesti hyväksi. Nyt ymmärrän, miksi hän kyseli siitä. Kun kysyin tästä vakavasta dissosiaatiohäiriöstä, niin hän piti sitä todennäköisimpänä vaihtoehtona sen perusteella (siis puhtaasti minun kertomani ja minun näkemyksiini perustuvan) mitä olin terapiassa kertonut hänestä ja meistä.
Oman läheisriippuvaisuuden kohdalla koin samanlaisen ahaa elämyksen kun kaikki palaset löysivät paikkansa "taudin" kanssa.
Minua kiinnostaa tietää, että mitä sinä pidät merkkinä entisen puolisosi dissosiaatiohäiriöstä vai onko niin, että terapeuttisi on nimennyt asian puolestasi?
Itse olin hyvinkin absoluuttisesti sitä mieltä, että hän on puhdas narsisti, mutta psykologini aina toppuutteli ja sanoi moneen muuhunkun vaivaan liittyvän hyvinkin narsistisia piirteitä.
Ne piirteet, jotka ilmenivät ja jotka tuntuivat sopivan vain tähän olivat:
- Hänen ajantajunsa oli hämärtynyt. jostain tapahtumasta kulunut aika, hänen oma ikänsä suhteessa jonkun toisen ikään, milloin joku oli tapahtunut.
- Muistiaukkoja menneisyydessä
- Menneisyyden käsitteleminen (en osaa sitä sanoin kuvata, mutta outoa)
- Narsistinen romahdus, kun jumalharha romahti
- Persoonallisuuden vaihtuminen (naps, olet toinen ihminen)
- Ajan ja paikan tilan hämärtyminen
- Täydellinen mahdottomuus käsitellä häpeän tunnetta
- Kun häpeä oli vastassa ja kohdattava, niin hän käpertyi kokoon "en minä, en minä, en minä..."
- Jumiutuminen häpenkokemis tilanteessa, täysin lamaantunut
- Todella vakuuttava valheidensa suhteen
- Vaikka hänen täytyi ymmärtää muiden ymmärtävän hänen valehtelevan, niin hänen oli pakko pitää valheesta kiinni.
Ne olivat minun havaintoja, sitä en tiedä, mitä psykologi oli poiminut minun puheestani. Kun kysyin häneltä tästä, niin hän totesi että puheideni perusteella hän hyvin todennäköisesti on tällainen, mutta pelkästään minun kertomukseni perusteella ei voi mitään varmaa sanoa. Itse tiedän puhuneeni totta ja koska kaikki tuntuisi sopivan tähän, niin en näe mitään syytä lähteä hakemaan syytä enää muualta.
Aikamoista vääntämistä :D
Ihan paskaa nuo sun kohdat.
Mielenkiintoinen kommentti, osuiko omaan nillkkaan?
Noh, kannattaa toki lukea aiheesta ja muodostaa mielipiteensä vasta sitten...
ja on myös hyvä tietää että dissosiaatio on myös normaali minän puolustuskeino traumaattisissa tilanteissa...esim.
"Tunteiden tietoinen piilottaminen tai unohtaminen uhkaavassa tilanteessa
Lääkärin keskittyminen vakavasti loukkaantuneen lapsen elvyttämiseen
Poliisin rationaalinen ja asiallinen käytös onnettomuustilanteessa"
http://www.traumajadissosiaatio.fi/D/yleiskatsaus.html
Se mikä minua tuossa aloituksessa mättää on se, että ikäänkuin aloittaja kokisi olevansa tuon dissosiaatiohäiriöisen uhri...että häntä on kohdeltu huonosti...
Kuin myös, että hänen omassa terapiassaan on pitkään pohdittu puolison sairautta ja terapeutti on jopa diagnosoinut puolison...potilasta näkemättä...ja on löydetty ikäänkuin puolison vakavasta dissosisaatiöhäiriöstä syyllinen...peräti siihenkö että aloittaja on läheisriippuvainen...
Kun itse ajattelisin, että jos ihmisellä on noinkin vakava dissosisaatio häiriö muistinmenetyksineen yms.jonka tiedetään johtuvan lapsuuden traumaattisista kokemuksista...niin vaikea uskoa, että ammatti ihminen lähtisi silloin ketään syyllistämään...kun taustalla on traumaattisia kokemuksia...
http://koti.welho.com/marhalla/VD_vakavat_dissosiaatiohairiot.html
"Näillä sivuilla on paljon vakavan dissosiaatiohäiriön uhreja ja paljon läheisriippuvaisen uhreja, jotka niputtavat kaikki kylmästi "narsisteiksi"."
Tuossa ikäänkuin syyllistetään dissisosiaatiohäiriöiset ja läheisriippuvaiset...että heidän kanssaan tekemissä olevat ihmiset(narsistit) olisivat kokeneet kaltoinkohtelua ja siten olisivat uhreja....
"Itse tiedän puhuneeni totta ja koska kaikki tuntuisi sopivan tähän, niin en näe mitään syytä lähteä hakemaan syytä enää muualta. "
Ilmeisesti tuosta voi sitten päätellä, että aloittaja katsoo kakkien omien ongelmiensa johtuneen pelkästään puolisonsa vakavasta dissosisaatiohäiriöstä, eikä katso tarpeelliseski pohtia itseään sen enempää...
Ihan en ny itsekään usko aloittajan tarinaan sellaisenaan...mutta tulipahan ny tutustuttua tähänkin aiheeseen/dissosisaatioon
Ja miksei..myös pitkä suhde väkivaltaiseen/ilkeään/sadistisiseen narsistiin voi aikuisiälläkin tuottaa tuollaisen vakavan dissossisaatiöhäiriön...
"Näillä sivuilla on paljon vakavan dissosiaatiohäiriön uhreja ja paljon läheisriippuvaisen uhreja, jotka niputtavat kaikki kylmästi "narsisteiksi".
Palaan vielä tähän...että joo uhreja on paljon, kuka mistäkin syystä uhritunut...mutta joskus voi olla niinikin, että ihminen on itse itsensä/oman elämänsä uhri...jää ikäänkuin kiinni uhrin roolinsa...
menneisyyden ikävät kokemukset/väärät valinnat määrittävät ihmisen...että kun minulle on käynyt niin/olen kokenut sellaista niin en koskaan voi/saa enää olla onnellinen...
Itseäni ajatellen...minä en nuorena aikuisena pitänyt itseäni ajatuksen tasolla minkään uhrina...vaikka lapsuuteni oli mitä oli...mutta ihan toiveikkaasti astuin aikusuuteeni ja avioliittooni...
Noh, "selvitymiskeinoni" olivat ny mitä olivat...malli oli opittu...vasta jälkeenpäin olen tiedostanut miten paljon lapsuuteni kokemukset ovat vaikuttaneet minuun...siihen millainen minusta tuli...
Mutta tuon heräämisen myötä tajusin myös että vaikka lapsena en juurikaan voinut vaikuttaa asioihin...niin aikuisena minulla on siihen mahdollisuus ja kykyä...
Näin jälkeenpäin ajateltuna, vaikka ei minulla olekkaan takana vuosien terapiaa...niin teekoon psykologi osasi kyllä vetää oikeasta narusta...kun käänsi puheeni lähestulkoon aina MINUUN ITSEENI jos alon puhua pitempään siitä millainen puolisoni oli ollut/mitä pahaa tehnyt/sanonut..
Kyllä slloin tyhmempikin ymmärtää, että joo omaa elämää ja omia ongelmia pitää työstää ja pohtia ei toisen...jos tarkoitus muuttaa omaa elämäänsä...
"Hoikkala-Holmin mukaan ihmisen on vaikea muuttua, jos hän ei tiedosta ongelmiaan."
"On erittäin tärkeä elementti ihmisen hyvinvoinnin kannalta, kokeeko voivansa vaikuttaa omaan elämäänsä vai tunteeko olevansa pahan olonsa, menneisyyden tai muiden käytöksen uhri", valottaa psykologi Kati Raikamo.
http://www.city.fi/artikkeli/oman elamansa uhrit/4623/
Että kumpiko lie sitten tärkeämpää...osoittaa/pohtia/kauhistella toisten vikoja/vammoja/sairautta vaiko omaansa...
"Näillä sivuilla on paljon vakavan dissosiaatiohäiriön uhreja ja paljon läheisriippuvaisen uhreja, jotka niputtavat kaikki kylmästi "narsisteiksi".
niin pohdin vieläkin tätä uhriutta...
en tiedä mitä aloittaja ihan tarkalleen tuolla uhriudella tuossa tarkoitti...ehkä hän tarkoittikin että läheisriippuvaiset ja dissosaatiohäiriöiset ovat itse itsensä/oman sairautensa uhreja ja syyllistävät siitä muita nimittelemällä heitä narsisteiksi...
mutta jotenkin aloittajan tarinassa oli syyllstystä puolisoa kohtaan ja hänen asettamistaan sairautensa vuoksi ikäänkuin "tarinan konnaksi" josta parisuhteen ongelmat johtuivat...oman osuutensa hän sivuutti vain toteamalla olevansa läheisriippuvainen...ilman että olisi kertonut mitä vaikutusta hänen "sairaudellaan" oli kokonaisuuteen...
mutta joo, varsinainen pointtini tässä kohtaa on ny ajatus, että oli ihmisellä ny mikä tahansa vika/vamma/persoonallisuushäiriö tai psyyken ongelma...niin hän varmasti kärsii siitä itse eniten...ja eniten se haittaa hänen omaa elämäänsä/olemistaan...että on tavallaan oman "sairautensa" uhri...
usein on esitetty ettei narsisti tiedä olevansa narsisti...mutta minä ajattelisin, että tietää kyllä syvällä sisimässään...mm. Sam Vakninkin on maininnut tästä...
"Narsisti tietää olevansa huijari, petkuttaja, taidokas valhe, näytelmän käsikirjoittaja, tyhjä ja oikeasti ilman olemassaoloa"...
http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/faq74.htm
sieltähän se kumpuaa se kateus...kun "tietää" ns. normaaleilla ihmisellä olevan jotain sellaista mikä häneltä puuttuu...
ja kun itse ei voi omasta viastaan johtuen sitä saada...niin jäljelle jää keino tuhota toisessa ihmisessä se mikä niin katkerasti häntä muistuttaa omista vajavaisuuksistaan...tai kieltää/torjua olemattomiin, omat puutteensa...ja siinä keinona on siirtää ne toisten ominausuuksiksi...
Että itse itsensä uhri lie narsistikin...mutta kun hän ei kykene katsomaan itseään... omaa osuttaan tapahtumiin...syy on aina aina itsen ulkopuolella...hänen mahdollisuutensa päästä uhriudestaan ovat vähäiset...
jotkut uhrit taas jäävät loppuelämäkseen sinne lattialle makaamaan...antaen kohdella itseään huonosti...syystä etteivät osaa anteeksi sen paremmin itselle kuin toisellekkaan...eivät anna kokemansa pahan milloinkaan unohtua vaikka siitä olisi jo vuosia...
"Psykologi Juhani Laakson mukaan uhriutuja rakentelee tarinoita, joissa hän asettuu ihmisten, menneisyyden tai geenien uhriksi. Uhrikertomukset alkavat ohjata hänen toimintaansa. Uhriutuja kehittää haitallisia tunteita, kuten katkeruus, masennus, kateus ja viha. Hän luopuu vastuusta ja alistuu "kohtaloon". Mieli myrkyttyy. Takautuvat ikävät muistot moninkertaistavat aiemmin tapahtuneen."
http://www.city.fi/artikkeli/oman elamansa uhrit/4623/
"Jos uskomme olevamme kaikessa kaltoin kohdeltuja uhreja, keräämme vain havaintoja ja todisteita, jotka vahvistavat tätä näkemystämme. Sivuutamme havainnot, jotka kertovat omasta vahvuudestamme", Laakso sanoo