Olen ollut ilman kohtauksia nyt yli vuoden. Tänään heräsin aamuyöllä puol neljän aikaan kovaan niska-hartia-pääkipuun. Kipu on kova ja oksettaa. Join lasin vettä ja oksensin sen samontein. Eilen oli erittäin tuulinen päivä ja oli pakko olla ulkona toista tuntia. Liekö tämä tuulesta johtuu..., vaikka oli huivi kaulassa, takista meni tuuli läpi.
Se, mitä tänne taas kirjoittelen, johtuu pelosta. Vaikka kohtauksia ei ole ollut vuoteen, huomaan voimakkaan turvattomuuden tunteen valtaavan minut. Tuntuu, että taannun lapsen tasolle ja olen hirveän huolissani, mitä minulle tapahtuu. Tunnistan paniikkihäiriön taustalla olevien tuntemusten tulevan pintaan. Pelkoa, nousevaa paniikkia, että mitä minulle tapahtuu. Olen kuitenkin saanut pidettyä itseni hallinnassa. Tänne kirjoittaminen auttaa. Keskityn kirjoittamaan, joka vie ajatuksia rauhallisemmiksi.
Onko se tosiaan niin, että lapsuudessa saadut turvattomuus ja pelko eivät häviä mihinkään ja sitä myötä tästä ei voi parantua kokonaan koskaan? Huoli on nytkin niin kova, että sain itselleni mahankin sekaisin ja kädet meinaavat täristä...Varsinaiselta paniikkikotaukselta ei silti tunnu.
No, itseäni ainakin helpotta ajatus, että en jollain tapaa ole yksin. On ihmisiä, jotka kokevat samoin, kuin minä nyt. Voimia kaikille ja ajatuksia niihin parempiin päiviin.
Se, mitä tänne taas kirjoittelen, johtuu pelosta. Vaikka kohtauksia ei ole ollut vuoteen, huomaan voimakkaan turvattomuuden tunteen valtaavan minut. Tuntuu, että taannun lapsen tasolle ja olen hirveän huolissani, mitä minulle tapahtuu. Tunnistan paniikkihäiriön taustalla olevien tuntemusten tulevan pintaan. Pelkoa, nousevaa paniikkia, että mitä minulle tapahtuu. Olen kuitenkin saanut pidettyä itseni hallinnassa. Tänne kirjoittaminen auttaa. Keskityn kirjoittamaan, joka vie ajatuksia rauhallisemmiksi.
Onko se tosiaan niin, että lapsuudessa saadut turvattomuus ja pelko eivät häviä mihinkään ja sitä myötä tästä ei voi parantua kokonaan koskaan? Huoli on nytkin niin kova, että sain itselleni mahankin sekaisin ja kädet meinaavat täristä...Varsinaiselta paniikkikotaukselta ei silti tunnu.
No, itseäni ainakin helpotta ajatus, että en jollain tapaa ole yksin. On ihmisiä, jotka kokevat samoin, kuin minä nyt. Voimia kaikille ja ajatuksia niihin parempiin päiviin.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Noilla oirein hakeutuisin lääkärin vast.otolle, kyse kun on vallan muusta kuin paniikista (vaikka sinulla ph olisikin).