Olen ollut mieheni kanssa parisen vuotta. Itselläni ei ole lapsia, mutta miehelläni on n.5- vuotias lapsi. Rakastan miestäni yli kaiken ja olen hyväksynyt myös lapsen pakettiin, perheeseen kuuluvaksi, mutta oma roolini on ollut jo kauan hukassa. Tuntuu, ettei minulla ole sanan valtaa juuri mihinkään, tekisi mieli sanoa monestakin, liian monesta asiasta, mutta puhe tuntuu menevän kaikilta ohi. Jos olemme kolmistaan, ja joudun sanomaan jostain asiasta, ei minua uskota, vaan mennään isän luo. jos olemme lapsen kanssa kaksistaan, silloin arki onnistuu, mutta vasta sitten kun ääntä korotetaan kunnolla. Tunnen itseni ulkopuoliseksi. Tuntuu ettei millekkään anneta arvoa ja lapsi saa tehdä tuhoja, ilman seurauksia, joskus niihin puututaan muttei aina. viimeisin tuho oli pihan nurin kaato. oli vieraita kylässä ja "meidän" lapsi ja toinen totaalisesti tuhosivat kukkapenkkini, ja sotkivat pihan kaikilla mitä irti saivat, tupakan tumpit yms. loukkaannuin ja suutuin, olisin kaivannut mieheni apua, jotta hän olisi puuttunut asiaan kanssani, mutta hän huusi jotain ohimennen, jotain että se toinen lapsi se oli, ja lapset saivat rauhassa jatkaa leikkejään. Välillä itken, kun niin ahdistaa ulkopuolisena olo, on paha mieli ja mietin kuin kauan jaksan, kun joka asiasta käden vääntöä, enkä tiedä kuuluuko minun puuttua liioin lapsen kasvatukseen, tällöin minusta tulee se valittava ilkeä äitipuoli, jota miehenikin katsoo halveksuen. Tuntuu että olen vain kodihoitaja perheessä, hoidan ruuan,siivoan, pyykkään, leikin jos vain on aikaa, olen lapsen vahtina kun mieheni menee jonnekin. Onko tämä oikeaa perheen arkea?
miten tästä eteenpäin
kodinhoitajako
12188
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Ei ole oikein. Ei ydinperheessäkään saa lapset hajoittaa mitään vaan kyllä normaalit lapset lopettaa hajoittamisen vaikka aivan vieras aikuinen kieltäisi. Kyllä siinä on nyt kyseessä opetettu asennevamma sinua kohtaan. Eli joku on sanonut ettei sinua tarvitse uskoa. Puhu miehesi kanssa. Kyllä se on lapsen isä kenen pitää lapselle opettaa että sinua pitää uskoa.
Jos miehesi ei sitä kykene tekemään niin sinuna juoksisin ja kauas.
Meillä ei riehu ei omat, ei miehen, ei yhteiset, ei naapurin eikä vieraiden lapset. Kaikki tottelee kun kielletään. Ne on kasvatus kysymyksiä.
...rajat ovat melko hukassa, ja minä yritän niitä asettaa, kyllä mieheni tällöin yleensä tulee tueksi, mutta voi mennä ohi korvienkin. kiitos, ja anteeksi pyytäminen ja kotiin tullessa " hei" - ovat hukassa. omia leluja ei tarvi ikinä kerätä, tietokoneella saa olla milloin haluaa yms. olen niistä sievästi koittanut sanoa, ja miehenikin kuullen pyytänyt lasta siivoamaan jälkensä- mutta mitään ei tapahdu.
Minä löisin sinuna nyrkin pöytään ja sanelisin säännöt, joilla pelataan. Jonkunhan se pitää tehdä ja tehtävä lankeaa luonnostaan sinulle, jos mies on liian välinpitämätön. Minä kyllä tekisin jopa niin, että jos ei sääntöjen mukaan toimita (huomauttamisen jälkeenkään), löisin omalta osaltani hanskat tiskiin - ja palvelu lakkaisi pelaamasta.
Kenellä on velvollisuuksia, sillä on myös oikeuksia. Kenellä ei ole velvollisuuksia, ei ole oikeuksiakaan.
Nää on taas näitä juttuja, jossa tahalteen ajetaan itsensä suhteeseen johon ei kykene. Sitten kun omat ongelmat tulee esiin, on hyvä syyttää miehen lasta tai exää. Niin tyypillisiä niin tyypillisiä!!!
Kuka tässäkin on syyllinen, no tämä uusio, itse on ottanut lapen omaavan miehen, ja tietoisesti... sitten vaan vali vali....
Ahaa, eli vika on siis AINA tässä uudessa puolisossa.
Kaikki on hänen syytään, koska hän otti miehen, jolla lapsia. Piste. Kukaan muu ei voi koskaan tehdä tässä tilanteessa mitään väärää, uusi puoliso on nyt syyllinen kaikkeen, koska HÄN OTTI MIEHEN JOLLA ON LAPSIA.
Vaikka lapsi kääntäisi kukkapenkin nurin, hajottaisi kaiken isänsä kodissa, sylkisi, haukkuisi, huorittelisi, solvaisi, varastaisi tai muuta vastaavaa, lapsi tai hänen ensisijainen kasvattajansa ei ole tehnyt mitään väärin, vaan kaikki vika on siinä uudessa puolisossa, koska HÄN OTTI MIEHEN JOLLA ON LAPSIA.
Vaikka lapsi kohtelisi uutta puolisoa halventavasti, ei tottelisi isänsä luona ketään aikuista, pelaisi tietokoneella yöt läpeensä, olisi oman itsensä herra, ei vika ole missään muualla kuin uudessa puolisossa, koska HÄN OTTI MIEHEN JOLLA LAPSIA.
Uuden puolison pitää mukisematta, aina ja kaikesta asiattomasta kohtelusta huolimatta olla tyytyväinen osaansa, pestä pyykkiä, tehdä ruokaa, siivota muiden asukkaiden jäljet, leikkiä tarvittaessa ja olla aina käytettävissä lapsenvahtina kun mies sitä vaatii, koska HÄN OTTI MIEHEN JOLLA LAPSIA.
Kaikesta lapsen tekemästä ilkivallasta ja mahdollisesta exän aiheuttamasta riitelystä uusi puoliso saa syyttää vain itseään ja omaa olemassaoloaan, koska HÄN OTTI MIEHEN JOLLA LAPSIA, ja vaikka hänellä ei olisi asian kanssa mitään tekemistä ja hän on vain toivonut että hänen kotonaan käyttäydyttäisiin ja häntä kohdeltaisiin ihmisenä, kuten ihmiset yleensä toivovat aina ja kaikkialla, ei voi mitään, sillä hän on siltikin syyllinen kaikkeen.
Mietippä vähän?
Ei tuollainen ole perheen normaalia arkea. Vika ei ole lapsessa, vaan hänen vanhemmissaan. Miehen suhteen sinulla on käynyt todella huono tuuri ja lapsen äiti myös aivan varmasti sanoo lapselle, että hänen ei tarvitse totella sinua. Lasta käy itseasiassa ihan hirveästi sääliksi, sillä hänellä on hirveän tyhmät vanhemmat.
Itse olen ainoassa liitossani, mutta uskallan silti tälle palstalle kirjoittaa. Mietin liittomme alussa, että miten elämäni järjestäisin, jos meille tulisi ero. Ajattelin tuolloin, etten pystyisi ryhtymään äitipuoleksi, vaikka lapsista niin omista kuin vieraista, pidänkin.
Olen avioerolasten kanssa ollut tekemisissä ja tämä sama piirre heillä oli, että heidän ei tarvinnut totella kuin omaa äitiään (ei aina edes isäänsä!). Ilmeisen selvästi tämä asia oli heille syötetty, vaikkakaan se ei ollut lasten etu. kertomassani tapauksessa lasten manipuloija oli isoäiti. Monessa kohtaa elämässään nämä lapset löivät päätään seinään, tarhassa koulussa jne, koska heidän ei "tarvinnut totella kuin omaa äitiään".
Jos olisin itse päätynyt nuorena eroon, olisin kyllä etsinyt lapsettoman miehen. Poikamiehiä on kuitenkin aika helposti "saatavilla" tai etsinyt huomattavasti vanhemman, eronneen miehen, jolla ei enää olisi ollut huollettavia lapsia.
Sinunkin olisi kannattanut miettiä, että miksi puolisosi on ensimmäisestä liitostaan eronnut. Olisiko syynä ollut samanlainen käytös, kuin mitä hän nyt harjoittaa sinua kohtaan? Vaimon mielipiteet mitätöidään, eikä hänellä ole mitään arvoa. Mieti, miten miehesi on kasvatettu ja onko suhteellanne tulevaisuutta. Haluatko elää avauksessa kuvatunlaisen miehen kanssa? Suhteessa, jossa sinulla on paha olla? Minä en.
Tuo on ihan puhdasta laiskuutta mieheltä. Kun ei jaksa komentaa koko ajan, 5-vuotiaat on parhaimmillaankin rasittavia. Missäs lapsen äiti on?
Pitää nostaa kissa pöydälle ja jutelle mieheni kanssa tosissaan. En tunne ketään uusioperhettä, en ole oikein tiennyt mitä minulta odotetaan, onko minulla oikeus puuttua,asettaa rajoja. Ehkä vähän pelkään sitäkin, että minä olen se paha äitipuoli, kun kiellän lapselta asioita, joita on saanut tehdä, jotka koen kuitenkin itse vääräksi. Olen itsekkin aikoinaan ajatellut, että otan miehen, jonka kanssa perustan perheen. Minulla oli kova kynnys alkaa tähän suhteeseen koska miehellä oli jo lapsi, vaikka pidänkin lapsista. Pidimme vuoden verran matalaa profiilia,ainoastaan sen takia että sain selvyyden, pystynkö suhteeseen eli ei ollut mikään hätiköity päätös. Mieheni on luonteeltaan kiltti, ja huomaa kyllä minut kun kaksin ollaan, joka päivä kolmen vuoden ajan kertoo että rakastaa. En usko että tarkoituksellaan mitenkään alistaisi tai muuta sellaista. kotihommissakin auttaa,jos kuulee minun huokailevan, vaikkakin jälestä näkee miehen työn :D tekee liikaa töitä, levähtää vähän.. niin en voi häntä laiskaksi sanoa, mutten tiedä mitä se on. rivien välistä olen lukenut, ja mieheni ajattelee etten olisi omille lapsilleni yhtä lujana. Muistan oman lapsuuteni, jos tein jotain tyhmää tai väärää- ei isän tarvinnut kuin katsoa ja kerran sanoa niin tiesi että parempi nyt rauhoittua ja mennä omaan huoneeseen.karkki päivä oli kerran viikossa, jos teit väärin seurasi siittä rangaistus, kotiarestia tai ei saanut pelata tietokonetta. Saunassa istuttiin, ei lauteilla juostu ees takas. Ruuan jälkeen sanotaan kiitos ja laitetaan astiat altaaseen jos ei vielä osata koneeseen laittaa. ovatko nämä asiat lujuutta? minusta normaali asioita, joista aijon pitää kiinni jos saan omiakin lapsia. lapsi on vuoroviikoin meillä, vuoroviikoin äidillä, jota en ole nähnyt kuin kerran kaksi, eikä ole puhunut koskaan minulle mitään. ensimmäisen kerran kun näin hänet, ei ollut huomaavinaan, menin viereen ja tervehdin. siinä meidän keskustelut.itsekin miettinyt, voisiko siinä olla kuvioissa jotain että hän mustamaalaisi minua lapselle. Harmittaa itsellä, kun ei mitään yhteyttä ole, miten tulevaisuus, koulun joulujuhlat yms, olenko niihin tervetullut oikean äidin puolesta? Mietityttää myös lapsi, missä ristitulessa hän todellisuudessa on, jos tähän liittyy toisten osa puolien haukkuminen.paljon on tekemistä, mutta nämä viestit auttoivat minua oman paikkani asettamisessa. ja kiitos sinulle nimimerkki --- sait jopa hymyn huulille, täällä on ihmisiä jotka ymmärtää, ettei se helppoa ole.
Ilman muuta, nosta kissa pöydälle. Et voi olla liitossa, jossa sinulla on niin paha olla kuin avauksessasi kuvasit.
Jotenkin tuntuu, että sinut on rakastamalla alistettu. Itse en kaipaa mieheltäni jokapäiväisiä rakkaudentunnustuksia vaan arvostusta ja tekoja.
sanoo ihminen joka ei edes tajua mistä puhutaan..
sinut on varmaan "alistettu" tuohon..
Kuulostaa julmalle, mutta lähde pois siitä suhteesta. Kokemuksesta voin sanoa, että se vain pahenee, kun miehesi tyttö kasvaa ja alkaa murkun temppuilut. Tuhoat vain itsesi ja itsetuntosi. Itse olen siinä pisteessä, samoin syin, että ero on tulossa.
Lapsi on vielä kovin nuori. Mielestäni kaksi vuotta on vielä lyhyt aika. Hän saattaa olla vielä mustasukkainenkin isästään. Olet ottanut äidin paikan. Minun jonkin verran nuorempi lapseni tuo asian ihan selkeästi esiin esim joskus sanomalla miehelleni, että "tämä on minun" (siis minä) tai korostamalla puheessa "me" (siis minä ja lapsi) ja tämä näkyy myös siinä, että lapsi ei aina hyväksy miehen puuttuvan asioihin. Ja on ihan normaalia, että pieni lapsi juoksee sen "oman" vanhemman luokse, jos isäpuoli/äitipuoli komentaa. Silloin se oma vanhempi voi kauniisti ilmaista, että on samaa mieltä tuon toisen aikuisen kanssa. Kilpailuasetelmaa ei kannata tuosta tehdä etkä saisi olla loukkaantunut siitä, että lapsi kääntyy hakemaan isältään vahvistusta.