Heippa, Olisin kysellyt paniikkihäiriöisiltä odottajilta olotiloista. Olen nyt 6 2 raskaana ja kävimme varhaisultrassa tarkistamassa alkion. Sen jälkeen iski järkyttävä paniikki! Olenko valmis äidiksi, haluanko tätä todella, meneekö panniikkiolo pois koskaan, onko pakko tehdä abortti jotta olo normalisoituu. Toisaalta olemme halunneet lasta jo pidempään, ja mietin myös onko tämä olo vaij jotenkin kestettävä, koska muutenhan elämästäni ei tule mitään. Paniikkikohtausten pelko on kuitenkin aivan järkyttävä olotila. Tuntuu että todellisuus ja paniikkiolot menevät sekaisin, enkä oikein tiedä mitä oikeasta haluan ja mitä en. Miten selvitä mietteiden kanssa???
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Toivon paljon, ettet ainakaan tee aborttia tuossa tilanteessa. Monilla voi tulla stressiä/pelkoja/ahdistusta raskauden aikana, mutta niistä voi opetella pääsemään eroon.
Esimerkiksi raskausaikaan sopiva liikunta voi auttaa purkamaan ahdistusta tai jollekin läheiselle juttelu. Varmaan voisit neuvolassa mainita tunteistasi?
Toivon sinulle ja pikkuiselle mahassasi kaikkea hyvää!
Voi miten pystynkään samaistumaan olotilaasi! Lasta meillä ei vielä ole, yritetty on kyllä jo jonkin aikaa, ja olen menneisyyden kokemusten perusteella aika varma että odotuspaniikki tulee iskemään mullekin. Ehkä pysyn tyynempänä kun olen kokenut samanlaisen tunteen aiemminkin:
Mulle nimittäin iski samanlainen paniikki silloin, kun olimme menossa naimisiin. Se tuli ihan salamana kirkkaalta taivaalta, kaksi kuukautta ennen häitä. Muistan täsmälleen sen hetken, kun paniikki tuli - ja jäi päälle. Oltiin just lähettämässä kutsukortteja ja asia kai jotenkin siinä sitten konkretisoitui niin että paniikki tuli. Olin ihan kauhuissani häihin asti, ei voi edes puhua paniikkikohtauksista vaan se oli kahden kuukauden kestopaniikki. Ja se loppui hääpäivään. Sitä ennen tosin vietin aivan kamalat kaksi kuukautta - aikana, jonka pitäisi kliseiden mukaan olla elämän onnellisinta aikaa (hevonp***, sanon minä). Mietin häiden perumistakin, mutta onneksi en perunut. Ollaan oltu melkein kymmenen vuotta nyt yhdessä, joista neljä naimisissa, ja olen erittäin tyytyväinen ja onnellinen.
Jälkikäteen olen analysoinut että stressaan isoja elämänmuutoksia (ja välillä pienempiäkin!) ehkä keskimääräistä enemmän. Ennen häitä oli ollut muutenkin paljon muutoksia muutaman kuukauden sisään (muutimme uuteen asuntoon, valmistuin opiskelupaikasta, sain uuden työn, mieheni vaihtoi työtä, hänet irtisanottiin koeaikana, haki uuttaa työtä ja sai sen...) eli ehkä kokonaiskuorma sitten vaan kävi liian isoksi hetkellisesti.
Voisiko sulla olla jotain tällaista myös? Oletko stressiherkkä, onko muita isoja elämänmuutoksia - myönteisiä tai kielteisiä - tapahtunut hiljattain? Ultra voi hyvinkin olla se mikä oli sulle se "laukaiseva tekijä", kuten kutsukorttien lähetys mulle ennen häitä.
Tunteiden heilahtelu ja ristiriitaiset ajatukset odotusaikana on käsittääkseni asiaan kuuluviakin. Jotkut kokee ne vaan tavallista voimakkaammin. Mieli siinä tekee valmistautumistaan tulevaan. Jos lapsi on kerran suunniteltu ja toivottu, niin älä ainakaan aborttia tee - se olisi yksi valtava muutos ja stressitekijä lisää. Puhuminen auttaa myös, jos vaan sinulla on läheisiä ihmisiä joille voisit asiasta puhua. Saatat yllättyä, miten muutkin on kokeneet samanlaisia tunteita.
Olo paranee, usko pois! Ei varmasti mitenkään sormia napsauttamalla, mutta vähitellen.
Täällä on kanssa yksi odottaja paniikki tuntemusten kanssa. Välillä on hyviä päiviä ja osaan nauttia raskaudesta, mutta yleensä päivät menee itkiessä kun on niin ahdistunut olo kaikista muutoksista.. Rankaa seuraa olen kieltämättä, ahdistun mitä pienemmistäkin asioista, tuntuu että kaikki romahtaa ja mikään ei tuu onnistuun. Kai sitä ihminen sitten ns. kasvaa siihen äitiyteen erilailla, mulla on näköjään toi typerin tyyli eli olla kokoajan ahdistunut ja ressaantunut kaikesta, eikä noi hormoonit auta yhtään ;) Mulla ei tosiaan ole yhtään syytä miksi näin kauheesti ahdistaa, parisuhde kunnossa, talous kunnossa ja vauva on haluttu. Mutta paras antaa mennä omalla painolla asioitten, kaikki aina järjestyy ja hölmööhän se on turhaa ahdistusta kerätä. Tätä en vaihtais ja aion vielä loppuajankin sitkeesti mennä päivä kerrallaan, vaikka rintaa välillä puristaiskin.
Oma lapsi on kuitenkin tän kamalan odotusajan arvonen :) Ota kaikki irti hyvistä päivistä ja luota siihen että kaikki menee hyvin ja usko siihen että, lapsesta tulevaan vastuuseen sopeutuu/kasvaa ajan kanssa. Ja odotus aika on sitä varten tehty! Tsemppiä, äläkä luovuta. Ajatusten kuuluukin olla sekasin, se kertoo vaan sitä että olet kypsä, tiedostat vastuun ja valmis äidiksi :)
Itselläni reilu 2v tytär. Raskauden loppuvaiheessakin ajattelin useasti, että "olisiko kuitenkin pitänyt tehdä toisin" joten paniikki lienee pitkin raskautta on ihan normaalia ja jopa suotavaa, että näitä asioita miettii! Tsemppiä!
Moip,
Mulla kans paniikkihöiriö ja olen viikolla 25. Pystyn hyvin samaistumaan kirjoitukseesi, koska mulla paniikin laukas se, että näin vauvan potkut. Tästä on alle viikko aikaa, mutta oon ollu kesästä asti ihan jees kunnossa ilman paniikkia ja nyt se iski. Ajatukset iskee yhtäkkiä päähän ja kauhee paniikki siihen messiin. Ei kivaa :/ Mut kaipa tääkin tarvii vaan kestää ja yrittää hoitaa samalla tavalla kun normaalistikin paniikkihäiriötä. Itse yritän lohduttautua ajatuksella, että nää olot tulee mulle pahemmin just siks että olen niin herkkä, stressaan helposti ym. Jotkut vaan reagoi vahvemmin kuin toiset. Se on ikävää että tällasia oloja tulee, mutta ei se silti tarkoita ettet olisi valmis äidiksi tai että sinun tulisi tehdä abortti :)
Itsellä pyörii samat ajatukset päällä, mutta luotan siihen että asiat muuttuu kun saan vauvan syliini.
Itse olen kokenut viimein kuuden vuoden toiveiden ja odotusten jälkeen sen ihmeen, että ole raskautunut. Ainut paniikki liittyy siihen, onko kaikki hyvin ja saanko vihdoinkin sen kauan kaipaamani vauvan rinnalleni. Oudolta tuntuu nämä teidän paniikit ja etenkin toi aloittajan abortti -ajatus!! :( Kuinka joku voi edes miettiä tollasta! :'(
Joskus sitä miettii, että hyvä olisi, jos lapsettomuus koskettaisi paljon nykyistä useampia. Sitten sitä vasta todella ymmärtää, kuinka ihmeellinen asia uuden elämän alku on... muistakaa olla ennen kaikkea kiitollisia!
Että koska sinulla on ollut vaikeaa muut ei saa valittaa...?
Onpa mahtavaa, että olet raskaana, onnittelut! :) Lapsettomuus, ne odotukset ja pettymykset on tosi rankkaa.
Et varmaan kuitenkaan tiedä paniikkihäiriöstä? Aloittajan kirjoitus koski sitä. Ei mikään helppo kaveri sekään, jos ei lapsettomuuskaan.
Aloittajalle sen verran, että apua on saatavilla, on varmasti mahdollista saada kohtaukset hallintaan niin, että raskaus sujuu hyvin! Puhu neuvolassa ja jos neuvolatäti ei ota asiaa vakavasti, käy yksityisellä lääkärillä.
Onnea sinullekin ja tsemppiä!
No ei saa mikäli kyseessä on niin suuri asia kuin lapsen saaminen!!!!!!! On itsellänikin ollut paniikkihäiriön tyylistä ja myös lääkitys siihen mutta voin kertoa, se ei ole MITÄÄN verrattuna lapsettomuuden tuskaan! Believe me... I KNOW!
Ja vielä.. ymmärrän, että kyse on erittäin isosta elämänmuutoksesta, joten tottakai se saattaa jännittää ja pelottaa. Mutten missään määrin hyväksy sitä, että joku voi tolla perusteella edes miettiä aborttia! Oletko todella sitä mieltä, että se on ihan ok ajatus, kun itsellä on vaikeeta?!!!! J...maliste se on MURHA! Ja voisin vaikka vannoa, että jos aloittaja ei olisikaan saanut sitä lasta alulle, niin kyllä sen elämänkriisin aikana olis paniikkihäiriöt jääny taka-alalle. Paniikkihäiriössä on kuitekin kyse lähinnä korvien välissä tapahtuvista asioista.. lapsettomuudessa sen sijaan todella riistetään ihmisen elämästä sen yksi kantavista peruspilareista. Ei ole todellakaan mikään pikku juttu! Mutta sinähän et sitä voi ymmärtää, niinkuin ei varmasti yksikään, joka ei ole lapsettomuudesta kärsinyt. En vähättele muiden ongelmia mutta ainakaan näitä kahta asiaa ei voi edes verrata!
Niin... Jos itse tosiaan kärsit "paniikkihäiriön tyyppisestä", niin varmaan osaat aloittajaa neuvoa ja tsempata... Kaikkea ei kannata ottaa henkilökohtaisena loukkauksena, vaikka olisikin kokenut kovia.
Sä siis kiellät toisten tunteet? Toivottavasti sulle ei ole tehty niin, kun esim. surut lapsettomuuttasi.
Hei nimim. TyhjäänSyliin: Myös lapsettomuuden tuska on "korvien välissä tapahtuva asia". Toisten tunteiden ja kokemusten vähättely ja tuomitseminen (juuri sitä sinä kommenteissasi teet) on jokseenkin epäempaattista touhua. Ei kukaan voi käskemällä tai päättämällä karistaa sen laatuista lamauttavaa paniikkia pois, mistä aloittaja kertoo. Se paniikki käsitellään ja karkotetaan ihan muilla konstein kuin syyllistämällä ja käskemällä häpeämään niitä tunteita ja ajatuksia, joita paniikki luo.
Ja kyllä, itselläni on kokemusta sekä lamaannuttavasta paniikista että lapsettomuuden tuskasta.
Ymmärrän täysin tunteesi, mutta hyvin selviät!
Itse en ollut valmis äidiksi kertaakaan raskauden aikana, hirvitti vain koko ajatus... ja täysin harkitusti olin siunattuun tilaan itseni saattanut.
Mietin etten osaa hoitaa lasta, en ole valmis äidiksi, en tunne kiintymystä etc..etc..
Nämä ajatukset kulkivat mukana synnytykseen (suunniteltu sektio) asti ja olin pelkästään hämilläni kun vauva asetettin sektion jälkeen rinnalleni hetkeksi (ja huojentunut kun vietiin pois). Vasta kun pääsin heräämöstä osastolle ja vauva kirjaimellisesti lykättiin rinnalleni - heräsi tunne jota ei voi sanoin kuvailla :)
On siis ihan suotavaa käydä läpi erilaisia tuntemuksia raskauden aikana, näin tein minäkin ja nyt olen maailman ihanimman pienen pojan äiti :)
TYPERÄÄ alkaa jeesustelemaan jollain lapsettomuusjutuilla täällä. Paniikkihäiriö on henkisesti erittäin raskasta. Tietty on erilaisia tapauksia. Joillakin (mm. Itselläni) on esiintynyt niitä kuolemanpelkotuntemuksia kohtauksen aikana. Se on niin todellinen tunne, että nyt tulee lähtö.. Ei sitä voi verrata mihinkään. Paniikkikohtaus ei ole vaarallista, mutta siinä tilanteessa miettii kuolemaa.
Mutta olen parantunut melkein kokonaan ja mulla on 5kk ikäinen iloinen poika. Kyllä selviät jos vain haluat! Se on korvien välissä. Mut jos ei tunne olevansa valmis, niin abortti on keksitty.
Mikä on "paniikkihäiriön tyyppinen" ? :DDD
Luonnehdinta, jota käyttää ihminen, jolla ei ole mitään käryä aidosta paniikista, mutta joka haluaa oikeuttaa omat jyrkät ja tuomitsevat mielipiteensä näennäisellä asiantuntemuksella.