Näin

Purkutöihin ei saa ryhtyä
ennen kuin asbestikartoitus on tehty. Kysymyksessä ei ole pelkästään purkutyötä tekevien terveyden suojeleminen - asbestia ei myöskään saa levittää ympäristöön. Ennen varsinaista purkutyötä asbestia sisältävä materiaali on poistettava purkukohteesta ja pakattava tiiviisti, jottei kuljetuksen aikana (ongelmajätelaitokselle) leviä asbestikuituja ympäristöön.

Asia on lakisääteinen.
251512
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

20 §
Rakennusten ja rakenteiden purkutyö

Rakennuttajan tai muun, joka ohjaa tai valvoo rakennushanketta, on ennen rakennusten tai rakenteiden purkamista varmistuttava siitä, ettei purettavissa rakenteissa ole asbestia tai huolehdittava siitä, että purkutyö tehdään asbestipurkutyönä

Asbestia sisältävien rakennusten ja rakenteiden purku on tehtävä asbestipurkutyönä siten, että asbesti ja asbestipitoiset materiaalit poistetaan ennen kuin rakenteet muuten hajotetaan, jollei poistamisesta aiheudu työntekijöille suurempaa altistumista kuin asbestin jättäminen rakenteisiin heille aiheuttaisi.

Asbestipurkutyö on tehtävä 19 §:ssä tarkoitetun työsuunnitelman mukaisesti.

Asbestipurkutyötä saavat johtaa ja tehdä vain 17 §:ssä tarkoitetun koulutuksen saaneet terveydentilaltaan asbestipurkutyöhön sopivat henkilöt.

Työnantajan tulee työn raskaus ja työskentelyalueen lämpötila huomioon ottaen määrätä työn sopivasta tauottamisesta käytettäessä henkilökohtaisia suojaimia.

Asbestipurkutyön jälkeen on aistinvaraisesti tai tarvittaessa mittauksin varmistettava, ettei työskentelyalueen ilmassa tai pinnoilla ole asbestia sisältävää pölyä. Ilman asbestipitoisuuden aiheuttamaa asbestille altistumisen vaaraa ei katsota olevan, jos tavanomaisia käyttöolosuhteita kuvaava ilman asbestipitoisuus ei ylitä 0,01 kuitua kuutiosenttimetrissä.

Äänestä
  • Kierrätyksestä:
    "Johansson muistuttaa, että asbestia sisältävää tiili- ja kaakelijätettä ei saa käyttää esimerkiksi mökkitien pohjanparannustöihin"

    http://www.ts.fi/kotimaa/?ts=1,3:1002:0:0,4:2:0:1:2005-05-06,104:2:300509,1:0:0:0:0:0:

    Äänestä

Simply asbest! Yksinkertaisesti asbesti on hyvä rakennusmateriaali eikä siitä ole mitään terveydellisiä haittoja, taas nämä on niitä viherpiipertäjien teemoja!

Äänestä
  • Asbesti oli erinomainen materiaali jarrupaloissa ja sylinterinkansien tiivisteissä. Paakkilan kaivos Tuusniemellä tuotti asbestia. Kaivos suljettiin jo 70 luvun lopussa.
    On nykyisin hyvä sukelluspaikka. Kristallin kirkas vesi ja hyvä näkyvyys.

    Asbesti on vaaraton maassa, kunhan se on kaivettu jätealueelle ja pölyäminen on estetty.
    Paakkilassa on vieläkin maassa asbestilohkareita, ne on tosi liukkaita varsinkin sateella.

    Asbestoosi on tappanut monia. Muutama asbestihiukkanen voi tappaa asbestille herkistyneen ihmisen. Joihinkin se ei vaikuta. Se on vähän niinkuin talvivaaran saasteet. Joku ei saa oireita kun taastoinen sairastuu vakavasti...

    Äänestä

  • Saasteet tappaa kirjoitti:

    Asbesti oli erinomainen materiaali jarrupaloissa ja sylinterinkansien tiivisteissä. Paakkilan kaivos Tuusniemellä tuotti asbestia. Kaivos suljettiin jo 70 luvun lopussa.
    On nykyisin hyvä sukelluspaikka. Kristallin kirkas vesi ja hyvä näkyvyys.

    Asbesti on vaaraton maassa, kunhan se on kaivettu jätealueelle ja pölyäminen on estetty.
    Paakkilassa on vieläkin maassa asbestilohkareita, ne on tosi liukkaita varsinkin sateella.

    Asbestoosi on tappanut monia. Muutama asbestihiukkanen voi tappaa asbestille herkistyneen ihmisen. Joihinkin se ei vaikuta. Se on vähän niinkuin talvivaaran saasteet. Joku ei saa oireita kun taastoinen sairastuu vakavasti...

    Aikoinaan tuli jatkuvasti käytyä PK-Hallilla kuuntelemassa bändejä ja väkeä oli aina paikalla kuin pipoa, mutta itselleni ei ole tullut mitään eikä kukaan muukaan ole tietääkseni kuollut, vaikka kyseisen hallin piti olla oikea asbesti-pesäke. Taisi vaan olla Kepun, Demareiden ja Vasemmiston tekosyy päästä purkamaan PK-Halli, että Iisalmelaisilta nuorilta saatiin taas vietyä yksi vapaa-ajan viettämiseen tarkoitettu paikka. Siihen sitten rakennettiin tilalle yhtä turhan päiväinen urheilurakennus kuin mitä jalkapallohalli, eli molemmat ovat tyhjäkäynnillä suuren osan vuotta.

    Äänestä

Veemäinen aine, persujen keksintö... tais olle Joke

Äänestä

Ihan hirveetä ainetta. Bioöljyterva on myös hirveää myrkkyä.

Äänestä
  • Home!
    Home on yhtä vaarallista, kuin asbesti, jos ihminen altistuu jompaan kumpaan. Joka ei usko, pyytää vaan esim. asbestikeuhkoisen potilaan yhteystiedot tai sairaskertomuksen sairaaloista, niin johan naamassa väri vaihtuu. Parempi olisi tavata tuollainen asbestikeuhkoinen ahkera entinen työmies. Luulen että unet menee moneksi ajaksi ja nauru muuttuu itkuksi. Samoin homeelle altistuneet ihmiset, trollaattorilla liikkuvat nuoretkin ja odottavat noutajaa...naurakaa vaan. Kaikki olemme alttiinan molemmille myrkyille ja ennenkaikkea silloin, jos puretaan vanhoja ko. taloja ja sitten laiminlyödään kaikki suojatoimenpiteet ja aiheutetaan suurilla alueilla ihmisjoukoille altistumiset joko homeelle tai asbestille. Eikä tarvitse olla mikään viherpiipertäjä kun tavallinen keuhkoillaan hengittävä ihminen. Taukkia kansaa kun puolustetaan rikollisia.

    Äänestä

  • Yhyyy kirjoitti:

    Home!

    Ympäristö raiskataan. Talvivaara on 10 000 kertaa pahempi.

    http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/uimakoulua_asbestijarvella_36024.html#media=36044

    Home on kyllä vaarallista, mutta YKSIKIN asbestihiukkanen voi TAPPAA!

    Äänestä

  • Mietippä sitä kirjoitti:

    Home on kyllä vaarallista, mutta YKSIKIN asbestihiukkanen voi TAPPAA!

    Kuka se Iisalmessakin valvoo, vanhojen paskojen purkua ja niistä tulevia paskakasoja joita nytkin Iisalmessa haisee, sekä pölyää?????

    Hälläväliä tyyliä, kun noitakaan paskakasoja ei voi varmaankaan käyttää edes täytemaana, ajatellen että jäisivät uuden rakennuksen alle???

    Tiilejähän ei ainakaan voi käyttää, koska niissä on ihan varmaan niitä mikropejakin.
    Hyppyhome on ainakin sellainen, että se ei kuole maan alla vaan villiintyy nousee uusiin rakennuksiin ym.

    Voe täätinen tokkiisa mitä peliä

    Äänestä

  • Oh ajaj kirjoitti:

    Home kulkeutuu vaatteiden mukana, kouluissa turuilla ja toreilla.

    Jos homekasoja on siellä sun täällä, niin tuulihan kuljettaa sitä kkaikkialle. Kyllä homeen haistaa, se haisee vanhalle kellarille ja tosi pahalle. Asbestia ei haista.

    Äänestä

Hometta on kaikkialla ilmassa. Suuri altistuminen aiheuttaa sairastumisen.
Asbestia ei ole. Asbesti tappaa!

http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/paakkilan_asbestikyla_48764.html#media=48766

http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/uimakoulua_asbestijarvella_36024.html#media=36044

Kokoomus ja demarit!

Home on myös ongelma! Koskettaa melkein jokaista!
http://www.tekniikkatalous.fi/rakennus/suomalainen keksinto varoitin kertoo kun home uhkaa rakennuksessa/a850927?s=r&wtm=-26102012&?s=k

Äänestä

Kyllä nuo teidän homeet, aspestit ja muut on ihan lakritsia TURPEEN rinnalla. Meikä kun nostaa 50 tuhatta mottia kesässä tuota ihanan ruskeaa tappavaa järkytystörkyä niin kuoletta kaikki ns.kakkahalavaukseen prkl.

Äänestä

Mikäs se siinä Kirkonsalmenkoulun vastapäätä äjöttää?

Äänestä

Vielä 90 -luvulla rakentamisen yhteydessä on käytetty aineita, jotka ovat sisältäneet asbestia.
Maaleissa, laatotuksessa, eristyksissä ym. niitä on pitkä lista, joten ei tarvitse vanhemmista taloista edes arvuutella, onko vaiko ei sitä asbestia.
Vanhoja taloja purkaessa etenkin on turha väittää, etteikö niistä. löydy mikrobeja tai jotain muuta hometta.
Kosteat saunatilat, iänikuiset laatoitukset, putket ym....ihan varmaan löytyy hometta.
Siis tarkkana täytyy olla, että millään tavoin ei pääse lähiympäristöön tätä vaarallista myrkkyä leviämään. Leväperäisyys kertoo tyhmyydestä

Äänestä

Jos on asbestia niin soittakaa Asbrak yritykseen.

Äänestä
  • Valitettavasti aine tappaa ja uhrina voit olla SINÄ!http://www.talouselama.fi/uutiset/tama aine kiellettiin suomessa 20 vuotta sitten sairastumiset nyt huipussaan/a2153531?s=n

    Äänestä

  • aine tappaa kirjoitti:

    http://www.talouselama.fi/uutiset/tama aine kiellettiin suomessa 20 vuotta sitten sairastumiset nyt huipussaan/a2153531?s=n

    Iisalmi kaipaisi ryhdikkyyttä, samanlaista kuin oli edesmenneen kaupunginjohtajan Matti Saastamoisen aikaan. Kaikenkaikkiaan aletaan elää kuin jossakin kolhoosi kaupungissa. Enemmän katsetta tuonne LÄNTEEN PÄIN.

    Äänestä

Mitä Talvvivaara tuottaa

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kuka keksi asbestin kirjoitti:

Purkutöihin ei saa ryhtyä
ennen kuin asbestikartoitus on tehty. Kysymyksessä ei ole pelkästään purkutyötä tekevien terveyden suojeleminen - asbestia ei myöskään saa levittää ympäristöön. Ennen varsinaista purkutyötä asbestia sisältävä materiaali on poistettava purkukohteesta ja pakattava tiiviisti, jottei kuljetuksen aikana (ongelmajätelaitokselle) leviä asbestikuituja ympäristöön.

Asia on lakisääteinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu