ISLAM=VÄÄRÄ OPPI

Islam on jälleen hyökännyt Irakin kristittyjä vähemmistöjä kohtaan, ja tappanut 11 uskovaa kristittyä. Islamistit ulos suomesta, he kun vihaavat Kristittyjä ja Juutalaisia. Jerusalemin
al-aksa moskeija maan tasalle, vääräoppiset pedot
pois Israelista, juutalaiset on ainut Jumalan valittu kansa, samoin kuin ne kristityt jotka ovat ottaneet vastaan Herran.
6366
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Rikolliset pitäisi saattaa edesvastuuseen!

Äänestä
  • Taidat olla rikollinen kun suosit rikollisuutta; attentaatteja yms. se ryhmittymä jonka taustalla piilee väkivalta; esim Juutalaisia tai Kristittyjä vastaan, on ryhmittymä jonka olemassa olo on uhka koko maailmalle. Jos vain luet historiaa ja tutkit varhaisia Islamin vaiheita, näet että se on uskonnollinen ryhmittymä jonka tarkoitus on hävittää 'vääräuskoiset', maan päältä. Heidän oppinsa on luettavissa, ja sen takia minun ei tarvitse satuilla totuuksilla. Islamilaiset itse tulivat ja ryöstivät jerusalemia, tappoivat ja pakko käännyttivät varhaisia Kristittyjä uskovaisia (huom.ero).
    Tänä päivänä tämä muslimien soluttautuminen ennakoi vaikeuksia euroopalle. Se että he asuisivat omissa lähtökohdissaan (Islamilaisessa kulttuurissa), olisi pinenmpi uhka.

    Äänestä

  • starets kirjoitti:

    Taidat olla rikollinen kun suosit rikollisuutta; attentaatteja yms. se ryhmittymä jonka taustalla piilee väkivalta; esim Juutalaisia tai Kristittyjä vastaan, on ryhmittymä jonka olemassa olo on uhka koko maailmalle. Jos vain luet historiaa ja tutkit varhaisia Islamin vaiheita, näet että se on uskonnollinen ryhmittymä jonka tarkoitus on hävittää 'vääräuskoiset', maan päältä. Heidän oppinsa on luettavissa, ja sen takia minun ei tarvitse satuilla totuuksilla. Islamilaiset itse tulivat ja ryöstivät jerusalemia, tappoivat ja pakko käännyttivät varhaisia Kristittyjä uskovaisia (huom.ero).
    Tänä päivänä tämä muslimien soluttautuminen ennakoi vaikeuksia euroopalle. Se että he asuisivat omissa lähtökohdissaan (Islamilaisessa kulttuurissa), olisi pinenmpi uhka.

    samalla tavalla ja paljon vahvemmin perustein sinuakin voisi syyttää rikolliseksi koska suojelet rikollisia ryhmiä!! Oletkos nimittäin niin pehmo, ettet rohkene nähdä kaikkea pahaa, jota kristityt tai juutalaiset tekevät, mutta olet kärkkäästi kerkkymässä joidenkin kristittyjen epätoivoon ajamien muslimien tekemisiä...

    On kristityissäkin varmasti hyviä ihmisiä, mutta niin on myös muslimeissakin, joten turha kiihkoilla epäraamatullisesti lähimmäisiäsi vastaan ja heille harmia aiheuttaen. Muista, että muslimitkin ovat lähimmäisiäsi (siis jos olet oikeasti kristitty) ja kunnon kristityn kuuluu kaikessa toimia lähimmäisensä parhaaksi. Rauhan edesauttaminen on yksi hyvä keino toimia lähimmäisen parhaaksi. Jätä siis moinen kiihkoilu ja lähimmäisen saattaminen pahaan huutoon.

    Äänestä

  • starets kirjoitti:

    Taidat olla rikollinen kun suosit rikollisuutta; attentaatteja yms. se ryhmittymä jonka taustalla piilee väkivalta; esim Juutalaisia tai Kristittyjä vastaan, on ryhmittymä jonka olemassa olo on uhka koko maailmalle. Jos vain luet historiaa ja tutkit varhaisia Islamin vaiheita, näet että se on uskonnollinen ryhmittymä jonka tarkoitus on hävittää 'vääräuskoiset', maan päältä. Heidän oppinsa on luettavissa, ja sen takia minun ei tarvitse satuilla totuuksilla. Islamilaiset itse tulivat ja ryöstivät jerusalemia, tappoivat ja pakko käännyttivät varhaisia Kristittyjä uskovaisia (huom.ero).
    Tänä päivänä tämä muslimien soluttautuminen ennakoi vaikeuksia euroopalle. Se että he asuisivat omissa lähtökohdissaan (Islamilaisessa kulttuurissa), olisi pinenmpi uhka.

    Kirjoitat täyttä paskaa. Minä en suojele mitään. Kyse oli siitä, että on rikollista kiihottaa Suomessa asuvaa kansanryhmää vastaan.

    Ei Suomen muslimiväestö ole millään tavalla vastuussa Irakissa tehdyistä kristittyihin kohdistuneista teoista. Itse asiassa, suurin osa Irakin muslimeistakaan ei ole asiasta vastuussa.

    Sinun typerän logiikkasi mukaan Suomen kristittyjä saisi alkaa vainoamaan jos ja kun kristitty tekee rikoksen muslimia vastaan jossain toisessa maassa.

    Alkeellisimmankin oikeuskäsityksen mukaan rikoksen tekijälle annetaan rangaistus, ei syyttömille.

    Äänestä

Kyseessä oli kylläkin ensmäinen kerta kun kristittyjä vasten eritoten hyökättiin. Näin kertoi hesari/hufvudstadbladet/turkkari (en muista mistä luin kyseisestä asiasta!).

Niin että sana "jälleen" oli väärää informaatiota antava kirjoituksessasi...

Äänestä
  • "Kyseessä oli ensimmäinen kerta Irakin 15 kuukautta [VIISITOISTA KUUKAUTTA] kestäneiden väkivaltaisuuksien aikana, kun kapinalliset iskivät selkeästi Irakin kristittyä yhteisöä vastaan. Vähemmistöön kuuluvia kristittyjä on Irakissa noin 750 000.
    Yhteensä neljän bagdadilaisen ja ainakin yhden mosulilaisen kirkon lähellä on räjähtänyt pommi. Tiedot uhrien määrästä ovat edelleen epävarmoja."

    http://www.helsinginsanomat.fi/tuoreet/artikkeli/1076153381128

    Kirkkoiskujen takana on mahdollisesti Zarqawin ryhmä tai sitten viimeisimmän Reutersin tiedon mukaan ennalta tuntematon irakilainen fundamentalistiryhmä:

    * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

    Irakilaisryhmä:

    Kirkkopommit vastaisku ristiretkelle


    DUBAI.
    "Lähes tuntematon irakilainen ääriryhmä väitti maanantaina verkkosivullaan tehneensä sunnuntaiset iskut Irakin kirkkoihin vastavetona Yhdysvaltain johtamalle "ristiretkeläisten sodalle" ja lähetystyölle.
    "Te halusitte ristiretkeä, ja tässä ovat seuraukset", verkkoviestissä sanotaan.
    "Onnistuimme tekemään sunnuntaina useita kipeitä iskuja pahuuden, korruption, moraalittomuuden ja evankelioimistyön pesiin", Irakin suunnittelu- ja seurantajärjestöksi itseään sanovan ryhmän viesti julistaa.

    Reuters

    http://www.helsinginsanomat.fi/tuoreet/artikkeli/1076153393206

    * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

    Oli iskujen taustalla al-Zarqawi tai ei, on outoa, ettei tätä zarqawia ole yritetty jahdata aktiivisemmin (tai sitten yritetään, mutta häntä suojellaan). Herää vain epäily, että onko tästä riehuvasta entisestä juopporikollisesta ja nykyisestä kiihkomuslimi-terroristista tietyille osapuolille enemmän hyötyä kuin haittaa...

    .................................................

    Kuva. zarqawi:

    http://news.bbc.co.uk/2/hi/middle_east/3483089.stm

    .................................................

    The Work Plan:

    After study and examination, we can narrow our enemy down to four groups.

    1. The Americans...
    http://www.cpa-iraq.org/transcripts/20040212_zarqawi_full.html

    .................................................

    Video. Zarqawi leikkaa juutalaiselta pään irti:

    http://www.thememoryhole.org/war/decapitation_video.htm

    .................................................

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


starets kirjoitti:

Islam on jälleen hyökännyt Irakin kristittyjä vähemmistöjä kohtaan, ja tappanut 11 uskovaa kristittyä. Islamistit ulos suomesta, he kun vihaavat Kristittyjä ja Juutalaisia. Jerusalemin
al-aksa moskeija maan tasalle, vääräoppiset pedot
pois Israelista, juutalaiset on ainut Jumalan valittu kansa, samoin kuin ne kristityt jotka ovat ottaneet vastaan Herran.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu