Introversio ei yleensä tarkoita samaa kuin ujous, mutta uskoisin, että täältä löytyy samanlaisia kokemuksia omaavaa porukkaa.
Haluaisin jakaa kokemuksia "sosiaalisuuspakosta". Koen, että nyky-yhteiskunta ja erityisesti työelämä vaativat ylitsepursuavaa sosiaalisuutta. Introverttinä en vain millään haluaisi osallistua jokaiseen kahvipöytäkeskusteluun tai sukutapahtumaan, koska koen, että en jaksa esittää sosiaalista. Jos istuu tuppisuuna ja vastailet välttävästi, ihmiset alkavat puhua selän takana ja joutuu ojasta allikkoon.
Toivoisin vaan, että saisin keskittyä hoitamaan työni kunnolla, enkä joutuisi osallistumaan pakolliseen pölpötykseen vain sen takia, että minua ei pidettäisi kummajaisena. Tämä vaan tuntuu olevaan nykyään erittäin vaikeaa. Sama pätee sukulaistapaamisiin ja muihin sosiaalisiin massatapahtumiin, onko pakko osallistua pahoittamatta jonkun mieltä, jos ei halua?
Haluaisin jakaa kokemuksia "sosiaalisuuspakosta". Koen, että nyky-yhteiskunta ja erityisesti työelämä vaativat ylitsepursuavaa sosiaalisuutta. Introverttinä en vain millään haluaisi osallistua jokaiseen kahvipöytäkeskusteluun tai sukutapahtumaan, koska koen, että en jaksa esittää sosiaalista. Jos istuu tuppisuuna ja vastailet välttävästi, ihmiset alkavat puhua selän takana ja joutuu ojasta allikkoon.
Toivoisin vaan, että saisin keskittyä hoitamaan työni kunnolla, enkä joutuisi osallistumaan pakolliseen pölpötykseen vain sen takia, että minua ei pidettäisi kummajaisena. Tämä vaan tuntuu olevaan nykyään erittäin vaikeaa. Sama pätee sukulaistapaamisiin ja muihin sosiaalisiin massatapahtumiin, onko pakko osallistua pahoittamatta jonkun mieltä, jos ei halua?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Saman olen huomannut, että jos on hiljainen niin toiset alkaa helposti puhumaan pahaa selän takana ja vähän niinkuin liittoutumaan vastaan, ehkä luulevat, että toista ei kiinnosta muiden seura kun kyse on vaan siitä, että en osaa ottaa kontaktia isossa ryhmässä, mielummin puhun kahden kesken kuin ryhmässä.
Tuon saman on varmasti jokainen introvertti huomannut ja siitä oli puhetta Susan Cainin kirjassa Hiljaiset - introverttien manifesti. Koko maailma pyörii sosiaalisuuspakon ympärillä jo varhaislapsuudesta lähtien.
Itse tosin olen huomannut, että ihmisten suhtautumiseen vaikuttaa oma positiivinen asenne ja perussosiaaliset taidot eli esim. toisten huomioonottaminen ja kuuntelutaidot. Ensin voidaan ihmetellä hiljaista ja vetäytyvää käytöstä, mutta kun huomataan, että kuuntelen ihmisiä, katson heitä puhuessa silmiin ja reagoin, tervehdin ystävällisesti enkä kävele nokka pystyssä ohi vaan hymyilen heille niin siitä ei voi saada huonoa kuvaa vaikka samalla olisi hiljainenkin. Kokemukseni mukaan kukaan ei ole puhunut selän takana (tai mistäs minä sitä voisin tietää, mutta ei kenenkään käytös ole ainakaan sitä paljastanut).
Monesti voi vain itsestä tuntua siltä kuin muut katsoisivat oudoksuen. Tämä voi johtua huonosta itsetunnosta tai aiemmista huonoista kokemuksista ja siitä, että itse ei oikeastaan hyväksykään omaa perusluonnettaan. Jos omana itsenä oleminen on itselle luontevaa niin muutkin huomaavat sen ja suhtautuvat siihen yhtä luontevasti.
Joskus pitää vain kieltäytyä kohteliaasti kutsuista ja sanoa rehellisen ystävällisesti että "en oikein viihdy sellaisissa tilaisuuksissa mutta kiitos kutsusta", tai jotain vastaavaa. Ei todellakaan ole pakko osallistua, jos ei halua. Joskus on opittava antamaan itselle lupa pahoittaa toisten mieli, jotta ei olisi aina niin uupunut sosiaalisten tilanteiden energiankulutuksen vuoksi. Jos introverttia painostetaan yltiösosiaalisiin tilanteisiin aina vain uudelleen niin se olisi sama jos ekstroverttia painostettaisiin vetäytymään erakkouteen ilman mitään ihmiskontakteja pitkäksi aikaa. Se vain on luonteelle vastaista ja jokaisen täytyy kuunnella sitä mikä itsestä tuntuu hyvältä.