miten koira pyytää teillä ulos, miten olette kouluttaneet? meillä 1,5 vuotias narttu joka ei vielä ole sisäsiisti eikä osaa pyytää ulos. vinkkejä!!
ulos pyytäminen
24
3629
Vastaukset
- hanne2
Mulla sama ongelma,oon yrittäny tassusta pitäen kuopsutella ovea aina ennen ulos lätöä mutta koira ei kiinnitä mitään huomiota.
- älä vaan usko
mulla koira iskee silmää :P
- bullipoju
Nyt täytyy sanoa kyllä että en tiedä yhtään. :/ Kaikki koirani ovat oppineet sen ihan itse ilman opetusta. Onko koirallasi mitään tiettyjä juttuja mitä se tekee ennen kuin se tekee tarpeensa sisälle? Tarkkaile sitä ja yritä löytää joku juttu jota voisit sitten lähteä kehittämään. Meidän koiramme ei ole ikinä tykännyt tehdä tarpeitaan sisälle joten se jo ensimmäisellä viikolla meni aina ulko-oven eteen kun sillä oli hätä, varmasti vain siksi koska se tiesi että sieltä pääsee ulos.
Lähtökohtahan on kyllä se että koiran pitää haluta sinne ulos jotta se alkaa pyytämään sinne, joten jos koirasi ihan mielellään pissii sisälle, ei sillä ole mitään tarvetta kertoa sinulle milloin se haluaa ulos.
Ota tietyt ulkoiluajat käyttöön, milloin käytte ulkona, kolme kertaa päivässä tiettyyn kellon aikaan esim. klo 9, klo 16 sekä klo 21. Koiran pitäisi kyllä oppia ulkoilurytmiin ja jos pissailu jatkuu ota mukaan vaikka neljäskin ulkoilu ja ajoita ne niin että koiran pitäisi ihan hyvin pärjätä. Jos pissailu vieläkin jatkuu on kyse kyllä jostain syvemmästä tai jopa sairaudesta joten siinä vaiheessa keskustelisin kyllä jo eläinlääkärin kanssa.
Jotkut koirat eivät ikinä opi sen kummemmin ilmoittamaan että haluavat ulos mutta niillä monesti on sellaisia tapoja mitä ne tekevät kun hätä alkaa olemaan. Eräs tapaus oli sellainen että omistaja väitti että hän ei voi yhtään tietää milloin hänen koiransa tahtoo ulos vaikka koira selvästi sen näytti kävelemällä levottomana eteisen ja olohuoneen väliä, omistaja vain oli niin kiireinen että ei kiinnittänyt siihen huomiota. Kun huomautin hänelle koiran tavasta, heidän koiransa sisäsiisteysongelmat loppuivat siihen. - muotitietoinen
kiitos vinkistä bullipoju! koirani on muutenkin vähän levoton silloin kun kukaan ei huomioi sitä.. mutta yritänpä nyt tarkkailla ja olen kyllä kanssa käyttänyt joka päivä klo 7,15,18 ja 22 .
- pennun emäntä
No katso kellosta mihin aikaan tekee sisälle, opit viemään sitten koiran tarpeiden et omien mukaan ulos. Meillä on kolmen kuukauden ikäinen pentu ja osaa juosta ovelle kun pitää päästä pissalle tai kakalle. On huomannut että saa kehuja kun ulos tekee, sisällä ei ole kehuttu kuin lehdelle teosta, muuten olen vain siivonnut pois (silloin kun ei vielä osannut).
Meillä vuorattiina lattiat paperilla kun pennut tulivat taloon. Käytimme niitä ulkona tämän tästä, aina kun olivat syöneet, nukkuneet tai leikkineet, ja usein keskenkin leikin, plus normaalit lenkitykset. Aina kehut kun tekivät tarpeensa ulos. Kun pennut alkoivat tajuta kupletin juonen, aloimme vähentää paperin määrää lattialla vähitellen niin että viimeiset sivut olivat ulko-ovella. Pennut olivat tottuneet tekemään tarpeensa paperille silloin kun ulos ei ehditty, joten ne hakeutuivat automaattisesti paperille vaikka sitä oli enää ulko-ovella. Eli kun ne lähtivät ovea (=paperia) kohti, tiesimme että niillä oli hätä ja päästimme ulos. Sillä lailla ne oppivat automaattisesti pyytämään ulos, kun tajusivat, että ovelle meneminen sai oven aukeamaan. Olivat sisäsiistejä kahdessa viikossa, lukuunottamatta satunnaisia vahinkoja kun hätä tuli yllättäen tai emme huomanneet minne pentu meni.
En tosin tiedä auttaisiko tämä vielä kun koirasi ei enää ole pentu, mutta saattaisi toimiakin. Bullipojun neuvot ovat kuitenkin hyviä ja varmaan itsekin kokeilisin niitä aikuisemman koiran kanssa.- Cat1982
Meillä koira menee ihan mille tahansa ulko-ovelle (meillä on useampi), ja joko tuijottaa ovea, tai sitten myös vinkuu. Joskus saattaa olla levoton ja menee makaamaan oven eteen. Ei olla mitään opetettu, tai ollaan yritetty että selkeästi vinkuisi ovella halutessaan ulos, mutta ei se niin selkeästi sitä näytä kuin haluttais.
Sisäsiisti tosin on, ja pidättää juuri niin pitkää kuin tarvitsee. Tosin päästetään ulos mahdollisimman usein, ettei tarvitsekaan pitkiä aikoja pidättää. - joobax
Mun koira ei pyydä ulos. Ja on sisäsiisti. Mutta mieluusti toki aina lähtee ulos :) Jospa käytän sitä riittävän paljon, jolloin ei tarvitse pyytää ulos. Eipä sillä kauhea kiire ole töitten jälkeenkään, mutta heti pian siitä lähdetään joka tapauksessa ja koira tietää sen. En osaa sanoa, miten ulospyytäminen koiralle opetettaisiin, enkä toisaalta halua koiran sellaista oppivankaan. Kyllä se tavalla tai toisella sitten kertoo, jos on vaikka ripulihätä.
- pissillä
Onko nämä pidättäjät pentuja?
- joobax
Aikuinen koira ainakin mulla. Vaan eipä tuo 1,5vee enää mikään pentu ole. Kyllä siinä iässä on jo pikkukoirakin yleensä sisäsiisti.
Ehkä aapeen olis hyvä tarkastaa, juoko koira liikaa yksinollessaan tms. Kiinnittää huomiota, milloin ja kuinka paljon antaa koiralle nestettä ja sen mukaan käyttää ulkona. Vesikupin voi ottaa poiskin, jos koira vetää liikaa nestettä. - ...
itse ihmettelin ainakin pentumme kykyä pidättää. Tuli meille siis luovutusikäisenä ja on tehnyt kolmet pissat sisälle. Ei yksiäkään pidättämättömyyskyvyttömyyden takia, vaan jokainen noista tuli tilanteissa joissa koira joutui jäämään itsekseen pidemmäksi aikaa kuin mikä oli sietokyky, syystä tai toisesta. Eli tavallaan eroahdistuspissoja. koira siis ei ole ahdistunut, vaan oli pieni pentu tuolloin...
Yritin sitkeästi viedä koiraa ulos öisin pentuna. Ensimmäisenä meillä vietettynä yönä kolme kertaa, seuraavana kaksi, kolmantena kerran ja lopetin siihen. Kertaakaan koira ei pissaa tehnyt ulkoillessamme yöllä ja enemmänkin mulkoili minua syyttävästi herätyksestä kesken unien... Tuolloin koiralla ikää siis se yhdeksän viikkoa... Ensimmäisen pissan se teki sisälle 11 viikkoisena ja siitä muutaman viikon sisään siis ne kaksi muutakin sisälle sattunutta lurahdusta, sen jälkeen yksinolokin alkoi olla jo niin varmaa, että ei ole tullut enää ongelmia. Kerran yksinollessa on kakin tehnyt sisälle, noihin samoihin 11-13 viikon ikiin. Ai niin ja hoidossa ollessaan; yhden ystäväni luona ja kerran vanhemmillani, on pissat tehnyt sisään.
Mä olen miettinyt tätä palstaa seuranneena joskus kanssa, miten opettaa koira sisäsiistiksi... mä en tiedä. Meillä on vain jokaisen koiran kanssa ollut itsestään selvyys, että koirat tekevät tarpeensa ulkona, ei mikään sisäsiistimättömyys ole edes vaihtoehto. Miksi ihmeessä koira tekisi tarpeensa sisälle?
ehdoton mielipiteeni on, että eläin kärsii varmasti vähintään yhtä paljon kuin omistajansa (joka siis kärsii niiden siivoamisesta) joutuessaan tekemään tarpeensa niin luonnottomasti kuin sisätiloihin.
Miten opettanut pyytämään? toinen ihmetyksen aihe: Miksi koiran pitäisi pyytää päästä tarpeilleen? Eihän minkään muunkaa eläimen, jonka hyvinvoinnista huolehditaan, tarvitse tällaisista perusasioista olla toisten laupeuden (myönnetäänkö/evätäänkö pyyntö) varassa...
Ok, asun maalla, mutta edelliset kaksi koiraani ovat kyllä ihan kaupungissa ensimmäiset vuotensa viettäneet, eikä nekään koskaan tarpeitaan sisätiloihin joutuneet tekemään...
- PÄÄSEEKÖ ULOS??
??? aika " vanhana" vielä sisälle tekee?!
- Aikataulu kaiken ao
Voihan kurjuus, ei oo kivaa tuo. Itsellä viisvuotias ja viiskuinen. Vanhemmalla ei kiirettä koskaan ulos. Ei tee sisälle eikä ole tehnyt eläessään kuin pari pissaa ja yhdet kakat ja sekin on ollu omistajien syytä. Pentu ei tee sisälle enää on mennyt jo pari kk ulos. jos hätä nousee ovea vasten ja katsoo emäntää/isäntää ja näin ilmoittaa haluavansa hädälle. Oppi oikeestaan jo 8 viikkoisena tekemään tarpeitaan ulos, mutta toki apuna varmasti opissa vanhempi koira. Ensi alkuun pidin papereita lattialla, mutta jo parin viikon päästä poistin. Vein ulos aina ruoan ja juomisen sekä heräämisen jälkeen mentiin juoksujalkaa. Vanhempi nukkuis vaikka puolenpäivään jos mekin. Pennun käytin aamulla kahdeksan aikaan ja mentiin vielä pariks tunniks jatkaa unia sen jälkeen. Vanhemman kanssa ei mitää hätiä. Menee ulos kun viemme ei tarvita mitään aikoja. Näin ajon myös nuoremman saada tajuamaan, että pitää pidättää. Mennään kumminkin aika säännöllisesti oman elämän rytmin mukaan.
Aamulla, iltapäivällä ja illalla. Vanhempi narttuni on leikattu ja oli sitä ennen ns. merkkailija ja on vieläkin. Tarkoittaa sitä, että pissaa lenkillä useasti eikä missään nimessä pari kertaa riitä, mutta sitten kun on kunnon lenkki tehty pärjää vaikka 12 tuntia tarvittaessa. Menty mm. junalla lappiin ja vain yksi pysähdys, jossa pääsi tekemään hätänsä. Ei ongelmia. Kun koirasi on esim. syönyt niin menetkö välittömästi ulos ja olet niin kauan, että tekee tarpeensa ja kehut hirveästi namipalan kera. En tiedä. Systerin isompi koira herättää joka aamu klo 4.45 - 5.00 haluten ruoan ja välittömästi ulos. Tehnyt näin jo 9 vuotta. Vaikka olis viikonloppu. Jos ei saa tällöin ruokaa/pääse ulos, niin tekee tarpeensa sisälle. He itse opettivat tämän rytmin koiralle, eikä sitä enää onnistunut muuttamaan. Koko perhe menee klo 9 illalla nukkumaan, jotta jaksetaan nousta ajoissa. Koirat ovat yksilöitä ihan jokainen, mutta joku ehkä mennyt pieleen pikkusena sinun koirallasi. Et vain ole osannut asiaa oikein hoitaa. Missään nimessä rangaistuksen kautta ei tule mitään ja on hankala korjata asia, mutta ei mahdoton. Omilla koirillani on juoma-automaatti, jossa virtaava vesi. Saavat juoda niin paljon kuin on tarvis. Varsinainen ruoka tulee noin viideltä ip. Aamulla ja muuten saavat kiitospaloja ja muuta purtavaa. Esim. puruluuita, luita jne.. Pentu kakkaa vielä kolme kertaa pv ja isompi kaksi. Ruokana käytän viljattomia nappuloita, koska kakka on tiiviimpää ja helpompaa korjata siellä ulkonakin pussiin. - luomuhurtta
opettelin lukemaan koiraa. Kun koira raapaisee ikkunaa, niin ulos, ikkunan takaa alkaa tarha. Herään raapaisuun myös yöllä. Päivällä toljottaa ulko-ovea, eli haluaa juoksulangalle. Usein kieltätyy menemästä tarhaan. En muista oikein, miten tuo tuli opetettua/opittua kun aikaa on kulunut 10v.
- 1+14
Meilläkään koira ei koskaan pyydä ulos. oottaa niin kauan että puen lenkkivaatteet päälle.
jos on kova hätä (esim. maha sekaisin) ei siltikään pyydä alkaa vain tärisemään ja sit mennäänkin lujaa ulos. - hankalaa
Meillä koirat vinkuvat, jos on erityishätä eli vatsa sekaisin.
Nuorin oppi 4,5kk iässä sisäsiistiksi. Sain kerran neuvon, että yöllä pissiminen loppuu, kun laitat omaan petiin boksiin ja oven kiinni. Tuntui julmalta, mutta toimi. Nyt se on paras paikka, turva.
Koiraa on vietävä ahkerasti ulos pentuvaiheessa, jolloin oppii parhaiten. Aloittajalla on jo aikuinen koira ja ongelmaa on vaikea poistaa muutoin, kuin ulos viemällä suunnilleen jatkuvasti. Ainakin syönnin ja nukkumisen jälkeen. Koiraa pitää tarkkailla, kyllä se jollakin tavoin "kertoo" tarpeensa. Paikallaan pyöriminen kuono maassa on merkki tarpeesta. Ja ovien luo meno tai viereen tulo ja vikinä.
Kerran mulla oli sellainen jatkuvasti sisään tekevä tapaus, eikä millään oppinut. Joskus vaikutti siltä, kuin olisi kiusallaan tehnyt matolle. Ehkä oli liian isot tilat lapsuuskotiin verrattuna. Yleensäkin koiralle sallittuja tiloja kannattaa rajata.
Koira ei ole ihminen, se ei pelkää pimeää tai vaadi sänkyä nukkumiseen.- laiskuutta tuo on
Meillä ei tee yöllä sisälle, eikä edes herää tarpeilleen vaikka on kolme kuukautta vasta, eikä todellakaan missään boksissa nuku. Mene itse niihin bokseihis nukkumaan, mutta älä laita koiraa sinne. Pentukoiralla voi tulla yölläkin hätä, ja jos on jossa pieness tilassa mistä ei pääse pois, tekee sitten alleen ja nukkuu siinä, se on julmaa.
Aloittajalla ei taida olla muuta vaihtoehtoa kuin aloittaa ns. alusta, eli käyttää ulkona niin kuin pentua, ja noin ison kanssa voi ollakin jo niin kauan että tekee tarpeensa sinne, vaikka siihen menisi tunti. - bullipoju
"Nuorin oppi 4,5kk iässä sisäsiistiksi. Sain kerran neuvon, että yöllä pissiminen loppuu, kun laitat omaan petiin boksiin ja oven kiinni. Tuntui julmalta, mutta toimi. Nyt se on paras paikka, turva."
Tiedätkö mikä on paras tapa lopettaa yöllä sisälle pissiminen? Kun yölläkin käyttää pennun ulkona!! Ja jos on niin laiska että ei jaksa yötä myöten koiraa käyttää niin siivoaa ne pissat sitten sieltä lattialta, ei ole todellakaan niin vaikea homma!
Ei sitä pentua nyt hemmetti voi sinne boksiin tunkea yöksi! Joillekin se on ok mutta en usko että kovinkaan moni koira pitää sitä mukavana! Tuo on pakottamista, sinä pakotat pennun olemaan sisäsiisti! Mieti nyt omalle kohdalle, joko pidättelet rakko kipeänä tai pissit allesi ja ńukut siinä!! Ei kuulosta hirveän kivalta, eihän? Tuollainen on juuri sitä koiranomistajien laiskuutta joka minua ottaa päähän todella pahasti. Oikeasti tulin vihaiseksi tästä kun luin tämän! Nyt en kaunistele tai ole kohtelias! Häpeäisit!
- reilu_peli
Tässä ketjussa ei kukaan vielä ole maininnut mahdollisuudesta että koira merkkaa sisälle. Se ei pyydä ulos, koska se ei halua, vaan tarkoituksella tekee tarpeensa sisätiloihin, merkkaa reviiriä. Selittävänä tekijänä on silloin koiran liiallinen huomion saanti, jolloin se mieltää itsensä lauman johtajaksi. Siihen viittaisi myös tuo aloittajan maininta, että koira on heti levoton, ellei se saa huomiota.
Siihen auttaisi johtajuuden siirtäminen ihmiselle.
www.Koiraneuvola.fi - Nelssoni
Meillä koiran ei tarvitse pyytää ulos, kun sillä on säännölliset ulkoiluajat. Pentuna vein ulos aina herättyä ja ruokailun jälkeen, sekä muulloin, kun aihetta oli. Koiran käytöksestä näkee..
Ei terve aikuinen koira jatkuvasti pissaa, eikä pasko, joten hyvät päivärutiinit auttavat siistiksi. Toisaalta en pidä suotavana, että koira alkaa itse päättää ulkoiluajoista repimällä ovea tai muuten riekkumalla, sellainen on huonoa käytöstä. - luomuhurtta
miksei koira saisi päättää, milloin on ulkona ja milloin sisällä. niinhän kissakin tekee.
onko se nyt suuri vaiva aukaista ikkuna ja päästää hurtta pihalle ja vastaavasti lopettaa sukan kutominen ja avata ikkuna ja päästää koira sisälle, tai käyttää minuutti koiran kytkemiseen juoksulankaan ja toinen sisäänottoon, kun tassulla lyösään ovea.
Maalla on iät ajat laskettu kissoja ja koiria sisälle ja ulos omien hommien lomassa sen suurmmin asiaa edes ajattelematta.lenkillä köynti on sitten eri juttu - meandmyhappydogs
Meillä koirat ei koskaan pyydä ulos, sillä ne lenkitetään kunnon lenkit kolme kertaa päivässä automaattisesti. Kuuluu mielestäni alkeellisimpaankin koiranhoitoon, että ulkoilutetaan riittävästi.
Jos koirasi tekee tarpeensa sisälle on se sinun syysi kun et ymmärrä ulkoiluttaa koiraasi säännöllisesti. Meidän koira on 7kk ja on ihan itse oppinut ulospyytämisen. Yleensä vinkuu kovasti ja yrittää huomion saada mutta toisinaan tuo kengät jalkojeni juureen :D On tajunnut että kengat laitetaan aina jalkaan kun ulos lähdetään.. ;)
- canis.familiaris
Meillä ei koira pyydä ulos, vaan on sopeutunut asetettuun vrk-rytmiin/rutiineihin.
Tämän vrk-rytmityksen pääpointti on toistuva säännöllisyys rutiineissa.
Sisälle teko voi myös merkitä muutakin kuin kyvyttömyyttä pidättää tarpeitaan. Näitä syitä voi olla mm.
- Tarpeiden tekemisestä muodostunut tapa päästä ulos
- epäsäännöllinen vrk-rytmi
- mielenilmaisu
- ruokinta
- koulutuksen puute jne..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi623985Uskotko yliluonnolliseen?
Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D783618- 403107
Mitä kuuluu?
Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul192528Keilahalli
Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!222377Uskallatko katsoa pitkään silmiin
kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa442075- 461949
- 471748
- 291601
- 301546