Äskenkin tuli hauska juttu mieleen mutta en vaan osannut suoltaa sitä hauskalla ja rempseällä tavalla ulos, mikä mielikuva oli mielessäni. Asiaa ei yhtään paranna luonnostaan hiljainen ääneni.
Kanssani tulee myös kiusallisia hiljaisia hetkiä, kun hoksottimeni eivät toimi tarpeeksi nopeasti sosiaalisissa tilanteissa. Jälkikäteen keksin aina mitä olisin voinut sanoa/lisätä, että vastaus olisi voinut olla muutakin kuin "niin...".
Mutta esim.sähköpostiviesteissä osaan olla hauska ja pystyn muokkaamaan asiat sellaisiksi mitä haluan sanoa. Harmi ettei tämä toteudu tavatessa ihmisiä irl. En jotenkin vaan koe olevani se ihminen mitä ulospäin näytän muille. Tämä on haitannut minua aina ja tämän takia olen melko yksinäinen.
Oikeastaan hauskuuni ja ns.oikea minäni ei tule usein esille edes tuttujen ihmisten läsnäollessa (paitsi kirjoitellessa), vaan joskus harvoin jos tajuan jonkun jutun tarpeeksi nopeasti.
Tottahan se on, että moni on alkuun ujo ja avautuu sitten pikkuhiljaa, mutta aika harva vaan haluaa olla sellaisen kaveri joka ei kokoa ihmisiä ympärille. En minäkään halua. Siksi kai olenkin tuomittu tähän, kun olen luonnostani ilkeä.
Kanssani tulee myös kiusallisia hiljaisia hetkiä, kun hoksottimeni eivät toimi tarpeeksi nopeasti sosiaalisissa tilanteissa. Jälkikäteen keksin aina mitä olisin voinut sanoa/lisätä, että vastaus olisi voinut olla muutakin kuin "niin...".
Mutta esim.sähköpostiviesteissä osaan olla hauska ja pystyn muokkaamaan asiat sellaisiksi mitä haluan sanoa. Harmi ettei tämä toteudu tavatessa ihmisiä irl. En jotenkin vaan koe olevani se ihminen mitä ulospäin näytän muille. Tämä on haitannut minua aina ja tämän takia olen melko yksinäinen.
Oikeastaan hauskuuni ja ns.oikea minäni ei tule usein esille edes tuttujen ihmisten läsnäollessa (paitsi kirjoitellessa), vaan joskus harvoin jos tajuan jonkun jutun tarpeeksi nopeasti.
Tottahan se on, että moni on alkuun ujo ja avautuu sitten pikkuhiljaa, mutta aika harva vaan haluaa olla sellaisen kaveri joka ei kokoa ihmisiä ympärille. En minäkään halua. Siksi kai olenkin tuomittu tähän, kun olen luonnostani ilkeä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tekstisi kuulostaa niin tutulta!! Kuin olisin itse kirjoittanut. Aivan samoja ongelmia mullakin. Jos yritän kertoa jotain hauskaa niin ei se ikinä ole hauskaa kun se tulee mun olemattomasta tuppisuustani, ja vielä kun yritän tohkeissani kertoa jutun "hauskasti" niin saan itseni kuulostamaan vain entistä säälittävämmältä :/ Ja en tiedä mut muutenkin kun yritän puhua pitkiä asioita niin meinaa ääni loppua kesken ja ääneni vireet alkavat kuulostamaan epävireiseltä. Ja mulla on myös toi että viestittely onnistuu multa niin mainiosti ja saan itseni oikeasti kuulostamaan sellaiselta kuin oikeasti olen, huumorintajuinen, mukava, hauska ja ehkä hieman tyhmäkin. Nyt olen kirjoitellut yhden miehen kanssa, sanonut minua kiinnostavaksi ja hän on ehdottanut jopa treffejäkin mutta en minä uskalla ja viitsi koska hän tulis aivan varmasti kokemaan karun pettymyksen. heh (:
Kuulostaa jokseenkin tutulta.
Mene ihmeessä sinne treffeille. Kerrot ensin olevasi vähän ujo ja että saatat mennä lukkoon. Jäät katumaan, jos jätät menemättä. Mitä sä voit siinä hävitä? Kiinnostus loppuu jossain vaiheessa kumminkin, jos et koskaan suostu tapaamaan..
Tsemppiä!! :)
Sama homma täällä, saatan olla oma itseni esim työpaikalla vain jonkun tietyn ihmisen kanssa ja kerran se tietty ihminen sanoikin: "voi muidenkin kanssa jutella", varmaan ne muut oli kysyneet tai huomauttanut tälle kaverilleni, että en ikinä juttele heidän kanssaan.
Sitten kun lopetin työpaikallani niin yksi keski-ikäinen nainen sanoi, että "voisit sä joskus jutellakin"
Intissä taas kysyttiin: "miksi sä olet noin hiljainen"
jaa-a, jotenkin sitä vaan menee mykäksi jos paikalla on paljon porukkaa..
Samma här.. edes pikku huppeli ei auta asiaa kuin harvoin. Haluaisin niin puhjeta kukkaan