Kimi maksoikin itse :-)

-....

Ote tämän päivän Iltalehdestä (varsinkin viimeinen lause täsmää hyvin kroonisiin valittajiin, jotka esintyvät täällä runsain määrin!):
-----------------

- Liikenteen valvonta on poliisin toimi. Muut eivät voi hoitaa sitä, Pitkänen tuumaa.
Kahden hengen poliisipartio maksaa 61 euroa tunnilta ja ajoneuvo 20 euroa tunnilta. Näin 12 tunnin työajasta hintaa kertyi noin 1 000 euroa.

Kolme partiota oli sattuma
Pitkäsen mukaan useamman partion osallistuminen kulkueeseen oli sattuma.
- Yhtä partiota suunnittelin. Mutta he (ylimääräinen ja yksi liikkuva partio) päättivät tehdä sen kahdestaan. Toinen kulki edessä, toinen takana.
Kulkueessa nähtiin enimmillään kolme partiota, sillä liikkuvat partiot vaihtoivat välillä vuoroja ja toisinaan kenttäjohtajakin kävi tarkkailemassa tilannetta.
Uhkia häille ei ollut. Poliisin piti kuitenkin ennakoida, mitä tehdään, jos jotain tapahtuu.
- Jos poliisipartioita ei olisi ollut ja jotain olisi sattunut, oltaisiin kysytty, miksei poliisi tehnyt mitään, Pitkänen puolustelee.

8

924

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Miksi

      Miksi hän joutui maksamaan tarpeellisesta poliisin avusta.

      • ymmärist väärin

        Ei joutunut maksamaan. Poliisit vain tyynnyttelevät mokaansa väittämällä, että ihan halvaksihan tämä tuli varonmaksajille.


      • apu

        tosiaan tarpeellista ja välttämätöntä? Tuskin. Räkä teki itestään lopullisesti pellen.


    • pibburi

      totta varmasti on että poliisi osaa liikenteenohjauksen ja -valvonnan parhaiten, mutta kyllä sitä saa harjoittaa poliisin luvalla ihan kuka tahansa. armeijassa spollena tuli ohjattua liikennettä usein, siviilipuolella taas vaksin hommissa, silloinkin poliisin kirjallisella luvalla.

    • Poliisin palvelu

      Ei kai poliisia voi yksityinen henkilö vuokjrata, olen nimittäin kysynyt jotta saako poliisipartion yöksi talonsa eteen jos on vahva epäily että tuhopolttaja tai tappaja iskee

      Ei saa, pitää olla oikeuden tai poliisijohdon päätös. Ostaa ei poliisia voi. Sen sijaan yksityisen vartioliikkeen palveluja voi ostaa kuka hyvänsä. Eli näinollen näyttää siltä, että sekä hääpäri Räikkönen että poliisijohto ovat syyllistyneet rikokseen.

      • horn

        Kyllähän rahalla saa ja hevosella pääsee!!
        Varmasti yksityinenkin henkilö joka voi maksaa
        tuntikulut muut maksut voi näin tehdä,mutta
        mielellään täytyy olla julkisuuden henkilö!!
        Tuskinpa poliisi lähtee tavallisen ihmisen
        suojaksi edes rahalla.


      • Ilkka

        Kyllä poliisi on ostettavissa, maksu ei aina ta-
        pahdu rahassa vaan jossain muussa muodossa ja
        hintaei useinkaan mene valtion kassaan ,vaan
        esim . Poliisi erämiehille metsästysoikeutena. Paveluna oikeudesta poliisit suorittavat vartiotoimintaa ja esiintyvät poliiseina.

        Ymmärän ko. tavan lahjonnan muotona.

        Toinen tapaus josta tein aikanaan rikosilmoiutksen
        Espoon poliisi urheilijoista sekä Poliisi erämiehistä Helsingissä paikallisissa lehdissä ilmoitettiin, että ko. poliisiyhdistykset suoritta
        vat koiravero valvontaa ja palkkio tästä työst (pelottelusta) menee ko. yhdistyksille.
        Verolakien mukaan koiravero maksamattajättäminen
        tai sen yrittäminen on rangaistava teko jota poliisin pitäisi tarkkailla jo virkansa puolesta.

        Asia meni aikanasa syyttäjälle , joka pelkurina
        ei tietenkään uskaltanut viedä asiaa käräjille'
        mutta asiasta oli se eivätpä enää saa laittomia
        tuloja seuroilleen , eivätkä lehdet ilmoittele
        poliisi uhkauksia maksamattomista koiraveroista.


      • Jepejee
        Ilkka kirjoitti:

        Kyllä poliisi on ostettavissa, maksu ei aina ta-
        pahdu rahassa vaan jossain muussa muodossa ja
        hintaei useinkaan mene valtion kassaan ,vaan
        esim . Poliisi erämiehille metsästysoikeutena. Paveluna oikeudesta poliisit suorittavat vartiotoimintaa ja esiintyvät poliiseina.

        Ymmärän ko. tavan lahjonnan muotona.

        Toinen tapaus josta tein aikanaan rikosilmoiutksen
        Espoon poliisi urheilijoista sekä Poliisi erämiehistä Helsingissä paikallisissa lehdissä ilmoitettiin, että ko. poliisiyhdistykset suoritta
        vat koiravero valvontaa ja palkkio tästä työst (pelottelusta) menee ko. yhdistyksille.
        Verolakien mukaan koiravero maksamattajättäminen
        tai sen yrittäminen on rangaistava teko jota poliisin pitäisi tarkkailla jo virkansa puolesta.

        Asia meni aikanasa syyttäjälle , joka pelkurina
        ei tietenkään uskaltanut viedä asiaa käräjille'
        mutta asiasta oli se eivätpä enää saa laittomia
        tuloja seuroilleen , eivätkä lehdet ilmoittele
        poliisi uhkauksia maksamattomista koiraveroista.

        Jos poliisi olisi ostettavissa, niin eiköhän kerätäisi kolehti ja pantaisiin pojat maksua vastaan kyttäämään tutkiensa kanssa vaikka jonnekin mukavalle luonnonkauniille paikalle kaukana yleisistä teistä ;)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9216
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8034
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5813
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2397
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2114
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1759
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1705
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1470
    9. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1418
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1389
    Aihe