Äitiyden mitta

a molempii. mielummi kuollu sit ku kärsii masentuneen, ei olis ees hoitaa muksuu sillo vaa varmaa hautos ittemurhaa koko aja. aika pässi kysymys kyl. ain voi tehdä noit pässei kysymyksii joita ei oikeesti koskaa kysytä oikees elämäs. ei sul tuu koskaa tollast vaihtoehtoo elämäs olee. no entäs mitä antasit et saisit rakkaaltas pusu huome

a) antasit porkkanan
b) kulkisit ulkon alasti
c) laususit runoi miehel
d) ottasit läväreit niskaa
e) hyppäisit benji-hypy?

eiks kuulost päässilt? huh?

a, b, c, d.

Toiseen kysymykseen e

Ap kysymys on sairas, mutta tosipaikan tullen varmaan normaali ihminen luopuisi noista kaikista lapsensa takia. Ja lapsi on siis elävä ihminen. Sikiö on sikiö, ei eläisi itsekseen. Ajetaanko tällä kysymyksellä takaa keskustelua abortista??

lapsi kuolee jos on kuollakseen.
ja jokainen meistä kuolee joskus se on väistämätöntä.

Alkuraskaus on raskaus eikä mikään lapsi. Tyhmä kysymys, eihän alkuraskaus etenis mihkään jos minä kuolisin. Taitaa olla taas jotain abortinvastustajien keksimiä uhraustarinoita.

mikä pointti tällä kyselyllä oikein on - ei nyt ihan aukea minulle. Esimerkiksi jos antaa oman hengensä jo alkuraskaudessa, niin miten siinä pelastaa lapsen hengen?

Itse olen kokenut useita keskenmenoja, mutta en ole niitä mieltänyt lapsen menettämiseen. Jos mieltäisi, niin se oma elämä menisi täysin surutyötä tehtäessä. On täysin eri asia menettää lapsi, kuin sikiö.

Suurin osa äideistä tekee kaikkensa lapsiensa eteen...

Kyllä äidit ovat valmiit lastensa eteen paljosta luopumaan, on enemmän kuin raskasta katsoa lapsen elämän lipumista huonoon suuntaan.

Kuolema tuskin tuo mitään hyvää kenellekään, kuten ei rahan jakokaan.
Mutta varmasti moni äiti ottaisi jonkin sairauden itselleen enemmiin kuin näkisi sen lapsellaan.
Jokainen lapseistaan välittävä äiti varmasti tekeee kaikkensa lapsensa auttamiseen, se on kuitenkin hirvittävän vaikeaa.

Useinhan on niin, että lapsi näkee asian ihan toisin, hän kokee että äidin tulisi antaa omaisuutensa hänelle, asiantuntijoiden mukaan ei misään nimessä.
Olen itsekin tullut samaan ajatukseen, että rahalla ei sada pahaa oloa pois, päinvastoin sillä voidaan tuhota kaikki.
Äidin vain tuskassaankin pitää useimmiten olla ihan vaiti ja seurata sivulta ja olla valmiina, kun lapsi on valmis vastaanottamaan apua äidiltään.

Voin sanoa, että äidin tuska on sanoin kuvaamaton, se syö henkisesti koko elämänilon, sen voi saada vain oma lapsi aikaan, mutta äiti on aina valmiina ottamaan syliin murjotinkin lapsensa. Siitä olen varma.

Lapsen etu on myös siinä,m että vanhemmilla on rahaa ja rauhaa.
.
Joten, tekisitkö mieluummin kavalluksen pitääksesi työpaikkasi, vai katsoistko vain päältä, kun konkurssi veisi työsi, työsuhdeasuntosi ja jättäisi sinut kodittomaksi ja pennittömäksi lasten kanssa.

Tappaisitko väkivaltaisen miehesi, jos tietäisit että hän pahoinpitelee teitä maailman tappiin asti, mutta kukaan ei usko eikä auta?

Antaisitko ilmi rattijuopon miehesi, joka ajaa täysperävaunurekkaa ja elättää perheesi rekkakuskina ja ryyppää kaiket illat ja viikonloput?

Jättäisitkä aina riitelevän anopin ulos lumihankeen, jos hän jälleen kerran tulisi riehumaan ulko-ovellesi, haukkuisi perhettäsi ja kertoisi teistä pelkkiä valheita lastensuojeluun ja poliisille?

e

Näillä pohjatiedoilla on aika vaikea vastata yhtään mitään. Riippuu tilanteesta ja olosuhteista. Jos on esimerkiksi viiden lapsen äiti ja sitten joku murhamies tulisi uhkaamaan, että joko sinä menetät henkesi tai tapan lapsesi, niin mikä olisi paras ratkaisu? Jos tapattaa itsensä, niin viisi lasta joutuu elämään ilman äitiä, kenties ilman isääkin ja ehkä se murhamies tappaa heidätkin tai vielä pahempaa, ottaa vangiksi ja kiduttaa koko loppuelämän. Joku äiti voisi tapattaa mieluummin itsensä, joku toinen taas uhrata yhden lapsensa niiden jäljellejäävien vuoksi. Kumpi sitten on parempi äiti? Ei sitä pystytä määrittelemään.

Vastaava tilanne alkuraskaudessa on hankala, koska jos äiti kuolee, kuolee sikiökin. Joku tuossa ehdotti, että jos äiti on sairastunut syöpään ja on mahdollista, että lapsi ehtii syntyä, mutta syövän hoito on siinä vaiheessa liian myöhäistä. Nämähän ovat kaikki vain arvioita. Ja toisaalta, ehkä sillä äidillä on silloinkin ne viisi lasta jo huollettavana. Joku äiti saattaa luottaa siihen, että syöpä ei etene niin nopeasti, että hän ehtii synnyttää ja saada itsekin avun. Joku toinen ajattelee, että syöpä etenee varmaankin niin nopeasti, että jos hän ei ota hoitoja vastaan, niin molemmat kuolevat, joten silloin on tietenkin järkevämpi valita vain se lapsi. Toisaalta joku saattaa katsoa moraaliseksi velvollisuudekseen huolehtia ensisijaisesti itsestään, koska ne muut lapset tarvitsevat äitiä. Mikä noista on oikea tapa ajatella? Sitä ei pysty määrittelemään, eivätkä nuo valinnat mittaa millään tavoin äitiyttä.

Tässä kysymyksessä ei ole järkeä millään tavoin. Äiti tekee varmaan lapsensa eteen kaikkensa, mutta se että mistä olet lapsesi eteen valmis luopumaan? Kaikesta? Kyllä, mutta oletko valmis olemaan raajaton yh? Miten autat silloin vastasyntynyttä kun sinä itse tarvitset apua elämiseen? Lapsi lähtisi todennäköisesti näin ollen uuteen kotiin koska äidille tulisi varmaan masennus jos raajansa menettäisi, ei voisi sylissä lastansa pitää, halata ja paijata. Sokeutuisi - ei ikinä tulisi näkemään omilla silmillään lapsen kasvoja, ensiaskelia jne. Masennus olisi varmasti aika monella tulossa tuossa vaiheessa. Lapsi lähtisi sijaisperheeseen elämään elämäänsä. Lapsi ikävöisi kenties omaa äitiään, miksi äiti antoi pois, mutta kun äiti ei raajattomana pysty huolehtimaan yksin lapsesta. Äidille olisi rankin paikka kun lapsen parhaaksi olisi saada hänet raajallisten ihmisten huomaan jotka voivat hänestä huolehtia.

Täähän menee enemmän siihen että lapsi oikeasti näissä tapauksissa lähtisi toiseen kotiin 99% tapauksista. Eli aika mielivaltainen kysymys jossa ei mitään tolkkua.