Rannaton

Mihin loppuu kohtuus kirjoitti:

mitä toivot

silmien tuikkiessa
hyväntuulisena

älä sano
ettet osaa elää
ilman hellyyttä

haistellessasi
tilaisuutta
tulla kiinni

ja se
hymy riisuu
kaikesta,
toivon langalla
koristellulla liinalla

tihkuen
halun muruja,
helmiä
yhtä paljon
kuin käki
kukkuu pelosta
hytisevälle sydämelle

tai sokea tuska
ohjaa
kesannolle jääneessä
pellossa

ketokukkia
maalaisidylliä, jota
tuuli hyväilee
hempeästi ja
mailleen painuva
aurinko kultaa

ollen tyynen
veden yllä
leijaileva henki

joka ei kesyynny,
ei suutele poskelle
eikä anna periksi

taipumalla
alistumalla
näyttelemällä nöyrää

silmien hohdon
heijastellessa
toiveita ja unelmia

kivestä vuoltuja

tuhlatessaan kaiken
pieniin polkuihin ja
risteileviin myrskyihin,
joita siemen varistaa

tuulikellossa helistää

ylikuumentuneen veren
tulvimiin himoihin

pitkiin pätkiin
paljasta reittä

lihallisiin jännitteisiin
paistattelemassa
sulavaa kosketusta
nilkalle,
käsien etsiessä
takamusta

sormen etäisyydellä
maalista,
liikkuen pyörien
ympäri
viivytetyissä nautinnoissa
kohti vuoren
pystysuoraa seinämää

takertuessamme
käsiin
suihin
hiuksiin

ylemmäs,
yhä ylemmäs
kunnes huipulla

väkevän veren
syöksyessä kohtaloonsa

tarttuu refleksi, joka
kietoo jalat
ympärilleen

mekon noustessa
ylöspäin
sekoittaen hien
ja seksin aromit

sytyttäen tulipalon,
siivet joilla
voi olla
ihminen toiselle

sillä rakkauteni
sinuun on
kuin pala taivasta,
joka ei
hevilläkään sula

ja miksi herkullinen
odotus ajaa takaa
sinne
minne laivat
ovat kadonneet

satumaansa kadottaneet

puolikuu
lahden yllä
näyttää sisintäni

nuollen kallion
lämmintä pintaa

muistuttaen huutoa
ja käheää kuiskausta
hellyyden tulviessa
horisontin selkää

siellä missä kovan
on oltava lujaa,
hellyyttä suurempi
aukko jonka
lävistäminen

muistuttaa leivon
liverryksestä,
olemalla
kuriton
komea ja
kukkuroillaan

läikyttämättä
pisaraakaan,
katkaisematta hentoa
yhteyttä

jotta hiuksemme
hulmuaisi,
antaisi kaikelle
nimen,
pyytämättä enempää

silti kantamalla
yksinäisyyden hajua,
tarttumalla
elämänlankaan,
korteen, jossa
portti on auki
tuulen kuljettaa

mutta mikä on
toiveesi tarkoitus

kaipaus
sylillinen
huokaus

keskentekoinen ihminen,
jolla on
kaunein ja kallein
sininen kyynel

joka viettelee
kesyksi

näyttämällä silmissämme
paikan, jossa voi
tunteensa riisua

täyttämällä täyttymättömän

ja jos
tämänkin jälkeen
näkee jyrkänteen reunan
ja voi tuntea
kukkien tuoksun
sieraimissaan

tuntematta pimeää
ja kylmää

on lähempänä
toiveensa toteutumista
kuin myrkyn
sokaisema
lintu, jonka
nokasta on mennyt
tunto ja
selästä valuu vesi

koko haavoittuvuuden mitalla

karaten merelle,
ollen niin matala
pisara ettei siihen
voi hukkua

se
se vasta on

se mitä
naisestasi muistat

oikutteleva keho,
joka narisee viileässä
tuulessa ovet
sepposen selällään

työntäen halunsa
selkään,
kaivaten hedelmöitystä
kääntyen sängyssä
kerta toisensa jälkeen
kunnes siinä
on hyvä olla

ja kääntää
heti selkänsä kun
on saanut


ja kukapa haluaisi
elää kuin
kohmeinen perhonen,
kun aina voi toivoa
ja saada toiveensa
toteutumaan

olemalla kuiskaus joka
huutona äänensä kuulee
tai laulu joka
mereksi muuttuu

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä