Sain tänään taas uusia voimia jaksaa. Löysin joitain aikoja sitten ystävän joka painii samojen ongelmien kanssa kuin minä. Tajusin että mulla on jotain ja olen vihdoin saanut sen oikeasti aidon sydänystävän joka on aina puuttunut elämästä. Mä tunsin iloa ja toivoa pitkästä aikaa, ja itkuhan siinä pääsi. Mä tunnen, mä tunnen vielä onnea, tai ees jotain. Älkää hyvät ihmiset luovuttako. Kyllä niitä onnen tunteita saattaa tullaa ihan puskista vaikka olisi rypenyt itsesäälissäj itsemurha-ajatuksissa kuukausia. Muistakaa että aina on joku joka rakastaa. Muistelkaa jotain lapsuuden hetkeä kun kaikki oli avoinna ja haaveita löytyi, muistakaa se odotuksen tunne ja innokkuus joka silloin oli ja löytäkää se uudelleen. Ehkä olen nyt hieman humalassa mutta halusin vaan jakaa tämän onnistumisen tunteen joka tuli ihan puskista. Tekin voitte saada sen!!! Ei saa antaa periksi.
Läheisten tärkeys
masentunut aina
198
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
voi miten kaunis teksti. jaksamisia kaikille