Meidän vuotias tyttökissamme leikattiin pari viikkoa sitten. Sterilointi oli tarkoitus tehdä vasta myöhemmin jotta kissa ehtisi kehittyä kunnolla. No kehittyihän se, sille tuli kiima, ja siitä johtuvan naukumisen takia talossa ei nukuttu yöllä eikä päivällä, joten sterilointia aikaistettiin.
No se varsinainen ongelma on se, että leikkauksen jälkeen neiti päätti ryhtyä paastolle. Se on syönyt todella huonosti ja olisimme käyttäneet sen jo lääkärissäkin, mutta kun se kuitenkin syö vähän, ja toisaalta paino ei oikeastaan ole laskenut. Mutta kuitenkin kissa tuntuu laihtuneen; sen luut tuntuvat nyt selvemmin kuin ennen leikkausta. Kipuja sillä ei tunnu olevan, turkki on kiiltävä ja sileä, se tekee tarpeensa normaalisti ja on pirteä ja leikkisä niin kuin oli ennenkin leikkausta. Ainoa mikä on muuttunut, on se että ruoka ei kelpaa. Raksuja se syö jonkin verran, mutta tuoreruoka ei kelpaa, sellainenkaan mistä se ennen tykkäsi, mukaan lukien tavallinen raaka kana ja naudan liha.
Siksi tuntuu hölmöltä lähteä lääkäriin sen kanssa, kun ei oikeastaan ole mitään mihin tarttua. Aion kyllä soittaa lääkärille heti huomenna, mutta ajattelin silti kysyä, onko muilla ollut tällaisia juttuja leikattujen tyttökissojen kanssa.
kun leikattu kissa paastoaa
2
209
Vastaukset
- maksavaivaa
Kissan maksa reagoi jo vuorokaudenkin syömättömyyteen. Kissan elimistö ei kestä paastoa, ja maksa voi joku tulehtua tai kissa voi sairastua rasvamaksaan. Suosittelen siis pakkosyöttöä ja ehkä myös verikoetta, jolla varmistetaan etteivät maksa-arvot ole lähteneet nousemaan.
Kävittekö jo lääkärissä? Ei meidän tarvinnut, onneksi. Kissan ruokahalu alkoi palautua jo seuraavana päivänä siitä kun ensimmäisen viestini laitoin joten jäimme vielä seuraamaan tilannetta, ja nyt syö jo normaalisti. Juttelin kuitenkin kasvattajan kanssa ja hän sanoi että ainakin hänen leikatuilla tyttökissoillaan on ollut aika tavallista että ne syövät huonosti viikon tai pari leikkauksen jälkeen. Leikkauksessa kuitenkin joudutaan lävistämään joukko kaikenlaisia kudoksia ja siirtelemään tavaraa pois tieltä, ja kestää aikansa ennen kuin elimistö tottuu uuteen "järjestykseensä".
Kissa ei sentään ollut totaalisesti syömättä, vaan otti suullisen silloin ja toisen tällöin, niin että sen elimistö sai kyllä tekemistä pitkin aikaa, joskin hyvin vähän.
Joka tapauksessa se syö nyt normaalisti, paino on palautunut ja kissa on normaali vilkas oma itsensä. Onneksi! Pakkosyöttöä ei tälle kissalle voi tehdä, koska se oksentaa heti jos sen suuhun laittaa väkisin jotakin. Tuli kokeiltua kun sille aiemmin tuli silmätulehdus ja jouduimme kikkailemaan lääkekuurin kanssa. Ei ole epätavallista että eläin oksentaa saatuaan lääkettä suuhunsa, mutta tämä oksensi myös kun kokeilimme laittaa ihan tavallista jauhelihaa pienen palan sen suuhun. Entisetkin syömiset päätyivät lattialle.
Toivottavasti pysyy vastedes terveenä! En haluais ruveta siihen ruljanssiin toista kertaa. :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin2609067IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3126299Verinen koira
Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?661370Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?61311- 1091111
Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.791005Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?
Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut60877Mopokeulija
Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin43788MUISTATTEKO SEN?
Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk311703Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !
Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus23696