elikkäs.. mikä on siis työllisyystilanne valmiilla kasvatustieteiden maistereilla,jotka valmistuvat ns."peruslinjalta"(ei siis opettajakoulutuksesta)?? välillä kuulee sitä, että töitä ei ole, toiset taas sanoo, että on ihan hyvin. mukava ois tietää, mikä on todellinen tilanne.:)
kasvatustiede+työllistyminen
4
820
Vastaukset
- kasv.maisteri
Itselläni on sellainen mielikuva, että kasvikset työllistyvät suht mukavasti oman alansa hommiin. Työllistymiseen vaikuttaa kuitenkin jonkun verran sivuaineet ja esim. se, onko suorittanut pedagogisia opintoja vai ei. Yksi merkittävä tekijä ensimmäisen työpaikan saannissa on työharjoittelupaikka, josta sitten valmistuttua usein jotakin hommia irtoaa. Ainakin monet omat tuttuni ovat näin työllistyneet. Työnhaussa kannattaa myös olla aktiivinen ja käyttää mielikuvitusta, sillä yleisen kasv.tieteen puolelta valmistuneet voivat työskennellä hyvinkin eri tyylisissä tehtävissä. Tärkeää onkin osata markkinoida itseään.:)
- kasvis
Olen kasvatustieteen tieteenalaohjelmasta runsas puoli vuotta sitten valmistunut maisteri ja töitä on ollut tarjolla esim. projektien, hallinnollisten tehtävien, koulutussuunnittelun ja henkilöstönkehittämisen tehtävissä, mutta näissä julkisissa hauissa on vastavalmistuneena, vailla työkokemusta olevana, todella huonot mahdollisuudet päästä edes haastatteluun asti saati tulla valituksi. Eipä ole onnistunut kertaakaan. Työkokemus näyttää olevan avain numero yksi työllistymisessä.
Hyväonniset opiskelukaverit ovat saaneet jatkaa harjoittelupaikassa, mutta itse kuulun niihin, joille tällaista onnea ei voitu suoda. Suurimmaksi osaksi olen ottanut oma-aloitteisesti yhteyttä potentiaalisiin työnantajiin, joiden kautta pääsin yhteen haastatteluun alkukesästä. Saan nyt syksyllä aloittaa työurani työelämävalmennuksessa ko.työpaikassa ja toivon, että ura lähtisi siitä pikkuhiljaa urkenemaan...- utelias
...että edes jotain mahdollisuuksia on työllistymisen suhteen.:) itse aloitan kasvatustieteen opinnot nyt syyskuun alussa ja tämä kysymys on viime aikoina mietityttänyt. kiitos paljon vastauksista. myös itse opiskelusta olisi tietysti kiva kuulla enemmänkin.;)
- heini
utelias kirjoitti:
...että edes jotain mahdollisuuksia on työllistymisen suhteen.:) itse aloitan kasvatustieteen opinnot nyt syyskuun alussa ja tämä kysymys on viime aikoina mietityttänyt. kiitos paljon vastauksista. myös itse opiskelusta olisi tietysti kiva kuulla enemmänkin.;)
Itse valmistuin Tampereelta -01 enkä päivääkään le ollut työttömänä. Opettajan pedagogiset opinnot suoritin ja työllistyin lähinnä aikuiskoulutuksen puolelle. Harjoittelut suoritin henkilöstövuokraukseen erikoistuneessa firmassa, todella mielenkiintoista. Tsemppiä sinulle. Työllistyt kunhan jaksat luottaa itseesi. Minä opetan tällä hetkellä ohjaavassa koulutuksessa työnhakutaitoja ja urasuunnittelua aikuisille työnhakijoille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399154Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737897Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605600William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542341Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62085Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821734Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191673Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921419Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381355Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71243