Olen huolestunut sukulaiseni 13v. lapsesta enkä tiedä miten edetä asian kanssa.
Hän oli meillä hoidossa päivän ajan. Olimme pelanneet videopelejä jo monta tuntia ja sanoin, että lähdemme nyt pihalle leikkimään. No olimme siinä kaikki muut jo pukemassa, kun tämä poika tulee keittiöstä puukon kanssa ja sanoo, että haluaa mennä pelaamaan pelejä tai tekee näin ( hän veti veitsen ja näytti kuinka vetäisisi puukolla kurkkunsa auki). Järkyttyneenä en osannut tehdä muuta kuin suostua..
Lapsi ei henkisesti ole vielä 13v. tasolla, mutta tutkimuksien mukaan mitään ei pitäisi olla pielessä. Hän käy nyt 4. luokkaa erityiskoulussa. N. 9v. hän leikkeli puukolla sammakoita ja kidutti perhosia vetämällä niiden siivet ja tuntokarvat irti. Olin silloin jo huolestunut, mutta hänen perheensä ei näe tässä ongelmaa eivätkä osaa/ halua tehdä mitään. Hän on kuulemma vain kiinnostunut biologiasta...
Eli voinko tehdä ilmoitusta johonkin? Pelkään, että kun lapsi kasvaa murrosikään ei häntä pysäytä enää mikään. Hän saattaa satutttaa sekä itseään, että toisia jos ei saa tahtoaan läpi
Lapsi uhkaa tappaa itsensä, mitä tehdä?
7
605
Vastaukset
- pehmustettu koppi
13 vuotias ja 4. luokalla erityiskoulussa! Ei pitäisi olla mahdollista, joten uskon avauksen trolliksi.
Jos tämä ei ole trolli, niin seuraavalla kerralla, kun lapsi on teillä, niin laittakaapa jo etukäteen sekä puukot, että videopelit pois!
Ps. Uhkailijat eivät yleensä toteuta uhkauksiaan, vaan kuten huomasit, saavat niillä tahtonsa läpi. Seuraavalla kerralla sanot, että siitä vaan, päästäänpä sinustakin. - auts
Psykopaatiltahan tuo kuulostaa. Tarvitsee paljon ammattiapua, eikä sekään välttämättä auta enää. Pahoitteluni...
- 4eg422ebgwg
Olen lukenut tämän aiemmin jossakin, eli aika varmasti provo.
- catac3
Ei ole provo. Tarvitsen oikeasti neuvoja, sillä olen todella huolissani lapsesta. Tietääkö kukaan mitä tässä voisi tehdä? Voinko itse yrittää ilmoittaa esim jollekkin viranomaiselle?
Vastakysymykseksi haluaisin kysyä, että miksi ei ole mahdollista, että poika on 4. luokalla? Lapsi ei aluksi pysynyt oman luokan mukana, joten on jäänyt muutaman kerran luokalleen, jonka jälkeen siirrettiin erityiskouluun eikä ole edennyt siellä juuri lainkaan. Äiti on saanut diagnoosin heikkolahjainen ja eikö ole onnistunut saamaan itselleen ammattia eikä varmasti tuonkaan takia ymmärrä hakea lapselle sen tarvitsemaa hoitoa...- ------------
Jos nyt sattuisit olemaan ihan tosissasi tai jos jollain muulla on jokin vähänkään tuon tapainen asia tiedossa, niin ehdottomasti kannattaa tehdä lastensuojeluilmoitus. Lapsella ei ole asiat hyvin (eikä se välttämättä johdu vanhemmista, lastensuojeluilmoitus ei välttämättä tarkoita, että lasta pitäisi suojella vanhemmiltaan, vaan esimerkiksi itseltään)
Ainakin lapsi on hyvin taitava manipuloija. Menee vaan tosiaan niin vahvasti liian pitkälle, että alkaa jo pelottaa.
Itselläni on kokemusta tuttavan lapsesta, vuosia nuoremmasta, joka suuttui ja löi veljeään puukolla. Eikä edes ollut mikään äkillinen päähänpisto sikäli, että häntä estettiin lyömästä ensimmäisellä yrityksellä, joten hän haki salaa toisen puukon, tuli takaa päin ja löi sillä. Onneksi veli huomasi ja sai käden eteen. Neuvolaan soitin silloin ja kysyin mitä pitäisi tehdä ja sieltä sanottiin, että ehdottomasti lastensuojeluilmoitus, koska lapsi ei ole normaali. Hän oli kuitenkin jo koulussa, eli ei neuvolaikäinenkään. - pehmustettu koppi
Koska nykypäivänä ei jätetä "muutamaa kertaa luokalleen", vaan oppilaalle tehdään henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma.
- ....................
tee lastensuojeluilmoitus, ja kerro nämä asiat. Voit kertoa nämä asiat kouluun myös. Kertoisin myös, että vanhempien mielestä tämä kertoo pojan mielenkiinnosta biologiaa kohtaan. Lapsen ei saa antaa tällä manipuloida vanhempia. Jos kerran aikoo vetää itseltään kurkun auki ellei saa pelata videopeliä, niin sitten vetää. Kotona ei ole kaikki kunnossa!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit438165Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e834696Mies sinä olet kaunis katsella
Olet myös rauhallinen, tavallinen, varovainen, lämmin, poikamainen, komea, ryhdikäs, rentotyylinen, kiva, mukava... jne683452- 552206
Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281729Miksi suomussalmelaiset haisee niin pahalle?
Kaupassa käydessä huomaa, miten monet ihmiset haisee todella kammottavalle. Eikö täällä osata käydä pesulla tarpeeksi us181717Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s71707Persut tyrmäsivät Suomen osallistumisen Ukrainan jälleenrakentamiseen
Siinä meni sitten kokoomusyrittäiltä bisnekset sivun suun putinistipersujen takia. Jälleenrakentamiseen osallistuvat mu3591553Miksi miehet pelkäätte jotain naista?
Iskeekö ujous, paniikki ja hävetys. En ole niin pelottava miltä vaikutan vink vink.661243Nuorisojoukko ryösti merkkikengät teinipojan jalasta Helsingin Itäkeskuksessa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010709501.html Muun muassa näidenkin rikosten huomattavan suurista kasvamismääristä vi2791138