rakkautta ilman rakastumista

menninkäinen

Perinteisesti rakastamista edeltää rakastuminen. (hullaannusta seuraa toisen huonojenkin puolien huomaaminen jne.). Itselläni homma meni kuitenkin niin, että olimme miehen kanssa ensin vuosia pelkkiä puolituttuja, sitten kavereita, ystäviä ja lopulta seurusteleva pari. Mitään rakastumisvaihetta en kuitenkaan kokenut. Maailma ei ollut ruusunpunainen eikä rakkaus ollut sokeaa, vaan jalat pysyivät tukevasti maankamaralla. Pikemminkin kyse oli siitä, että tavatessamme joitakin kertoja vuodessa yhteisen harrastuksen kautta pikkuhiljaa huomasimme viihtyvämme yhdessä, lopulta niinkin hyvin, että tapasimme toisemme harrastuksen ulkopuolella. Eli ystävyys syveni suhteeksi. Koen rakastavani, mutta siirtyminen tähän vaiheeseen tapahtui pikku hiljaa ystävyyden pohjalta. Kommentoikaahan, kokeneemmat!

13

2836

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mie

      mitä on tilannut:) Mielestäni on hyvä, jos suhteessa on ystävyyspohja. Onnittelen:)

    • ystävä?

      Helpompaa olisi, jos suhde kasvaisi niin. Toivoisin sitä myös omalle kohdalleni.
      Mutta miehet eivät halua ystävyyttä kanssani, vaikka itse sitä toivon. Se loukkaa heidän miehisyyttään.

    • nainen

      Näin sitä pitää. Kerroit tarinani. :)

    • jep

      Näinhän se oli meilläkin. Alusta saakka yhtä arkipäivää. Ei oikein ollut rakastumista mutta sittemmin toisenlaista kiintymystä ja riippuvuutta senkin edestä.

    • Dual

      Olin 25-vuotias kun rakastuin tulisen sokeasti ensimmäisen lapseni äitiin. Tunne oli kyllä huumaavan mahtava ja tottakai haluaisin kokea sen vielä kerran. Tosin käytännön asiat jäävät usein hoitamatta kun "järki sekoaa" ja sydän pamppailee. Nyt olen ollut pitkään yhdessä avovaimoni kanssa ja suhde lähti liikkeelle kuin juna asemalta. Päivä päivältä yhä enemmän kiintyen. Olen tutustunut hänen luonteeseensa enemmän ja huomaan kunnoittavani sekä arvostavani hänen mielipiteitään aina vain enemmän. Kumppanuutemme onkin sekoitus ystävyyttä ja rakkautta jossa on myös järki mukana. Minun hitaassa tavassa on siis enemmän järkeä kuin himoa. Toki ikääkin on enemmän ja harkitsen kaikkia asioita pidempään ennen niiden toteuttamista.

      • Liekki

        .........


    • Mimmu

      ..toi voi toimiakin hyvin, mutta jossain vaiheessa sitä voi tulla sellainen kaipaus siitä rakastumisesta, räiskyvästä sydäntä pakahduttavasta rakkaudesta. Mitäs sitten kun törmäätkin johonkin mieheen joka vie jalat altasi totaalisesti...

      • jeremia

        Suhde vaimooni oli alusta asti arkinen. Mitään suurta rakkautta ja tunnekuohua en kokenut. Ajan myötä tuli kiintymys ja aloin rakastamaan vaimoani.

        Sitten yllättäen, kuin salama kirkkaalta taivaalta, elämääni tuli nainen, joka vei jalat alta. Tuntuu siltä että hän on se, jota olen koko elämäni etsinyt. Teen hänen vuokseen asioita, joita en olisi voinut kuvitellakaan tekeväni vaimolleni (ehkä yritin, muttei se tuntunut luontevalta)

        Rakastunut näkee tulevan puolisonsa ruusuisten lasien läpi. Ilman rakastumista alkaneessa suhteessa voi alkaa kaivata sitä tunnekuohua, jonka rakastuminen tuo tullessaan. Kumpi on pahempi, en tiedä.


    • Mm63

      Olin 17 vuotta yhdessä hyvän kaverin kanssa. Olimme tavanneet pari vuotta aikaisemmin ja kaikki oli jäänyt leffa-asteelle, kun hän kerran pyysi apua muutossa. Siinä muutettiin hänen tavaransa ja saman tien minut. Kaikki meni tasaista rataa eteenpäin, ja meillä oli kymmenen hyvää ja onnellista vuotta. Pidin hänestä aluksi. Opin välittämään hänestä ja varmaankin lopulta myös rakastin.

      Sitten alkoivat sairastelut. Lapset olivat pieniä ja jaksoin ensimmäisen sairastelukierteen. Hän tervehtyi melko hyvin ja kaikki näytti jo paremmalta kun toinen kierre alkoi. Välissä oli pari parempaa vuotta. Vaikka tajusin, ettei se ollut vaimoni vika, niin en jaksanut enää.

      Tuossa vaiheessa elämääni tuli ensimmäinen todellinen rakkauteni. Se kolahti töissä ja yritimme taistella tunnetta vastaan. Koin huumaavan onnen kesän, josta olen ikuisesti kiitollinen rakkaalleni.

      Kaikki loppui kuin seinään vaimoni kuolemaan. Ymmärrän naista, jota rakastan. Tilanne meni hänelle liian vaikeaksi. Hän palasi miehensä luo. Hänen viimeiset sanansa minulle olivat: "Julkisivu pitää!" Toivon, että heillä on muutakin kuin julkisivu, sillä muuten tässä on liikaa häviäjiä.

      Joskus vielä paistaa päivä risukasaankin. Jonain päivänä olen valmis uuteen suhteeseen, mutta koskaan en enää päästä naista niin lähelle itseäni, kuin rakkaani pääsi. Haen hyvän kaverin jakamaan arjen riemut ja vaivat. Haen sellaisen kaverin, joka pystyy olemaan myös lasteni kanssa.

      Tiedän, että voin taas tuntea kiintymystä, välittämistä. Kaiken kaaoksen keskellä olen huomannut, että on nainen josta voisin välittää. Hän vain sattuu olemaan edesmenneen vaimoni ystävätär joka kaiken lisäksi asuu ulkomailla, joten parempi pitää juttu ystävyytenä. Huomasin vaan nyt muutama viikko sitten, kun lasteni kanssa kävimme lomalla siellä päin, kuinka hyvin hänen kanssaan viihdyn. Joskus tulee vielä joku mahdollinen...

      Kaikesta huolimatta, olen kiitollinen rakkaalleni niistä hetkistä, jotka meille yhdessä suotiin.

    • menninkäinen

      Olen keskustelun avannut kirjoittaja. Vastauksenne herättivät jälleen mietiskelemään, olemmeko sittenkin yhä ystäviä, jotka ovat juuttuneet tuttuun ja turvalliseen kainaloon ja tottuneet pikkuhiljaa näkemään kiintymyksen rakkautena? Olenko siinä tyytyväisyyden tilassa, jossa niin monet eroavat pitkänkin suhteen päätteeksi tajutessaan haluavansa enemmän (mm. viiden vuoden suhteesta eronnut tuttavani totesi, että suhdetta olisi periaatteessa voinut jatkaa kauankin, mutta parempi lopettaa ajoissa, kun kuitenkin tietää jotain puuttuvan)? Vastauksissannekin tuli ilmi juuri näitä tarinoita; kaikki perjaatteessa ihan ok, kunnes huomasi uuden ihmisen myötä, että tätä olenkin aina etsinyt. Ehkä pohjimmainen kysymys tässä vuodatuksessa on, olenko opetellut rakastamaan ihmistä, joka ei ole oikea minulle? Tottahan vastakkaista sukupuolta olevan ystävän käsi tuntuu olkapäällä niin hyvältä, että on helppo liimautua kainaloon... Toisaalta "sitä oikeaa" ei liene olemassa, vaan ihmisiä riitävän lähellä sitä. Ja kaikki suhteessa olevat taitavat ajoittain pohtia tilannettaan ja arvioida suhdettaan ja sen tulevaisuutta. Eipä ole helppoa : )

      • Mm63

        Huumakin varmaan haihtuu, itse en tuota päässyt kokemaan. Toisaalta rakkaus on periaatteessa vain hajujen kemiaa, sekin on hyvä muistaa. Se oli ihana kokea kerran, josta olen ikuisesti kiitollinen rakkaalleni, mutta nyt kun sen tiedän, niin osaan myös toivottavasti välttää karikot uudessa suhteessa.


      • hellu

        Vähän samassa tilanteessa taidan minäkin olla. Olisi kiva kuulla mielipiteitänne menninkäisen tarkentavan kirjoituksen pohjalta.


    • cache

      on ihan tavallista... must tuntuu että näin käy monille. mullekin on käynyt, ja tulee luultavasti käymään toistekin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9140
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7873
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5547
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2334
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2079
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1729
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1664
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1413
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1348
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      1206
    Aihe