Turbomoottorit

Kialta ja Hyundailta on jo vuosikausia odotettua turboja Ceed/i30-sarjoihin. Nyt näistä turboista alkaa tulla tietoja julkisuuteen.

http://tekniikanmaailma.fi/uutiset/hyundailta-pienia-turbomoottoreita

1,2 T-GDI:n on tarkoitus korvata nykyinen 1.6 GDI mutta se varsinainen tärkein koko eli 1.4 T-GDI näyttää nykyisistä tiedoista vielä puuttuvan. Sillä päästäisiin kunnolla mukaan kilpailemaan Golfia, Opelia ja Cruzea vastaan. Nyt ei kuitenkaan kannata hätiköidä ostopäätösten suhteen vaan odottaa rauhassa.
38674
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Ai miten niin ei päästä kilpailemaan isompien kanssa?? Golfissa ja Skodassakin tuo 1,2 TSi on erittäin suosittu ja kiitelty, Renaultkin esitteli oman 1,2 Tce:n jonka tarkoitus on osittain korvata myynnissä 1,4 Tce.

Luin aikaisemmin jostain ulkolaisista ennakkotiedoista, että tuo Kia/Hyundain 1,2 tarjoaisi hetkellisesti yliahtotoiminnolla jopa yli 130 hv ja miltei 200 nm vääntöä. Eiköhän niillä lukemilla pärjätä Cruzen ja Golfin rinnalla.
Nykyään suuntaus yhä pienempään kokoon on myös noissa turbomoottoreissa, kuten Ford osoitti 1,0 ecoboosteilla. 1,0 ecoboostit ovat olleet vertailuissa täysin kilpailukykyisiä muutaman desin isompia kilpailijoitaan vastaan ja lisäksi erittäin pieniruokaisia. Ja jos Kian 1,0 tarjoaa 77 kw/ 137 nm, se tarkoittaa 105 heppaa, mikä on tuolle kokoluokalle jo ihan hyvä lukema, ei tosin Fordin ecoboostin vertainen. Luulenkin, että tuo tonninen tulee Rioon, i20:seen ja muihin konsernin pikkuautoihin ja tuo isompi on varattu cee´d-luokkaan.
Olihan tuossa maininta myös uudesta 1,6 T ja 2,0 T moottorista, jotka lienevät jo sporttisia pakkauksia. Jo olemassa oleva 1,6 T:kin on jo lähelle parisataa heppaa tajoava paketti, mutta ei suomalaisille.

Eli nyt ne turbotkin tulee ja kilpailijoiden viimeisetkin etulyöntiargumentit alkavat olla mennyttä päivää. Lisäksi Kian uusi kaksoiskytkin DCT-vaihteistokin kuuleman mukaan on kohta saatavilla myös dieseleihinkin. Bensiinimoottoriinhan sitä on jo kesästä asti saanut.
Cruzella taisi olla joku vanhanaikainen 4-5 pykäläinen automaatti??

Lisäksi uudet Kian euro 6 dieselit lupailevat hyvää jatkoa nakuttimien tulevaisuudelle. Jotkuthan povailivat euro 6 normien olevan loppu kaikille dieseleille. Tämä ei pidä paikkaansa, lähes kaikkki valmistajat ovat pystyneet vastaamaan haasteeseen ja jotkut - kuten Mazda, vieläpä ilman kalliita jälkikäsittelytekniikoita.

Äänestä
  • Kian 1.2 turbolla haastetaan tietysti VW:n 1.2TSI ja Fordin 1.0 EB. Mutta eivät alussa mainitut autot 1.4 turboilla ole haastettavissa 1.2 T-GDI:llä. Niissä on selvästi enemmän tehoa ja maksimivääntö niin isolla alueella.

    Cruzen automaatti on muuten 6-vaihteinen mutta ns. perinteinen automaatti. DSG:t ovat pienempiruokaisia mutta perinteiset kestävämpiä. Itse en automaattia huolisi, olipa tyyppi mikä tahansa.

    Pelkällä turbo lisäämisellä ei vielä Cruzen luokkaan hypätä mutta silti se olisi askel oikeaan suuntaan.

    Äänestä

  • Ex-Kia kirjoitti:

    Kian 1.2 turbolla haastetaan tietysti VW:n 1.2TSI ja Fordin 1.0 EB. Mutta eivät alussa mainitut autot 1.4 turboilla ole haastettavissa 1.2 T-GDI:llä. Niissä on selvästi enemmän tehoa ja maksimivääntö niin isolla alueella.

    Cruzen automaatti on muuten 6-vaihteinen mutta ns. perinteinen automaatti. DSG:t ovat pienempiruokaisia mutta perinteiset kestävämpiä. Itse en automaattia huolisi, olipa tyyppi mikä tahansa.

    Pelkällä turbo lisäämisellä ei vielä Cruzen luokkaan hypätä mutta silti se olisi askel oikeaan suuntaan.

    Kia Ceed on selvästi pienempi ja kevyempi kuin Chevrolet Cruze. Suorituskyky on varmasti kohtuullinen jo 1.2 turbolla.

    Äänestä

  • Mazdalla on ollut myös suomessa myynnissä dieseleitä, jotka tarvitsee helevetin kalliin lisäaineen tankkauksen joka huollossa. Pelkkä ureatankkaus maksaa jo reippaasti toista sataa evroa.

    Äänestä

  • pohdintaa... kirjoitti:

    Kia Ceed on selvästi pienempi ja kevyempi kuin Chevrolet Cruze. Suorituskyky on varmasti kohtuullinen jo 1.2 turbolla.

    No ei cee´d itseasiassa ole paljoa kevyempi ja pienempi, vaikka sellaisen vaikutelman helpolla ulkomuodoista saakin:

    Cruze 1,4T STW: pituus n. 468 cm, leveys n. 180 cm ja omamassa 1405 kg

    Cee´d Wagon 1,6 GDi: pituus n. 451 cm, leveys 178 cm ja omamassa 1445 kg

    Akselivälikin aika lähelle sama, Cruzessa 3,5 senttiä pidempi.

    Cruze on toistakytä senttiä pidempi, mutta Cee´d on siis ainakin farkkuna jopa painavampi. Leveys ja korkeus samaa luokkaa.

    Mutta jos ennakkotiedot Kian 1,2 Turbo GDi:stä pitää paikkaansa, vääntöähän on suunnilleen saman verran kuin Cruzen 1,4T:ssä ja huipputehoakin vain kymmenisen heppaa vähemmän.
    Varmaan käytännössä samaan kulkuun pääsee ja kulutukset tulee sitten tulevaisuudessa nähtäväksi.
    Mitään huippuarvosanoja kulutuksesta tuo Opelin 1,4 turbo ei ole niittänyt.

    Mitä tulee kommentteihin cee´din ja Cruzen kilpailusta, on Chevy ollut vielä aika marginaalimerkki Kiaan verrattuna. Kia on kokoajan keikkunut rekisteröintitilastojen kärjen tuntumassa, Chevy jossain kaukana.

    Ja täytyy toki muistaa, että uusi cee´d tuli tänä keväänä markkinoille, kun Cruze esiteltiin jo 2008 ja tuli Euroopassa myyntiin 2009 alkupuolella. Cruze alkaa olla nyky-ceediin verrattuna aikamoinen ikänestori, vaikka onhan sitä vähän päivitelty. Autoja luonnossa vertaamalla kyllä huomaa, että Cruze on selvästi hieman vanhempi konsepti.

    Äänestä

  • kyllä lähtee kirjoitti:

    Chevrolet Cruze SW LT 1,4T 1480kg
    http://www.tuulilasi.fi/autot/chevrolet/cruze/sw-lt-14t-103kw-mt6-0
    Chevroletin sivuilla olevassa painossa ei ole kuljettajan painoa 75kg, mikä on Ceedin painossa Kian sivulla. Kia on siis 35kg kevyempi.

    1.2T-GDI ei ole verrattavissa millään tavalla GM:n 1.4T:n 140hv versioon. Siinä maksimivääntö 200Nm on käytössä alueella 1850-4900rpm. Tällaista lukemaa ei ole mahdollista saavuttaa 1.2-litraisella.

    Cruzen 1.4T ja SW ovat uusia malleja yhdessä ja erikseen, joita on vasta juuri saatu ensimmäisiä ajoon. Se perustuu GM:n platformiin, josta on edelleen tulossa uusia malleja myyntiin, mm. 2013 Cadillac. Cruze 1.4T SW on siis uudempi mallina kuin Ceedin farmari.

    Suurimmat erot näiden autojen välillä sanotaan olevan Cruzen selvästi voimakkaampi moottori, isommat tilat, hiljaisuus sekä erinomainen ohjaus. Allekirjoitan nämä kaikki.

    Vaikka farkkumalli Cruzesta esiteltiin periaatteessa vasta nyt, auton peruskonsepti on kuitenkin vuodelta 2008, kyse ei ole täysin uudesta mallista vaan ns. face-liftistä. Liioiteltua sanoa Cruze STW:n olevan täysin uusi auto, kun vanhaan perus-sedaniin on periaatteessa muotoiltu farkkuperä ja lisätty pari uutta moottoria....
    Tuo ketjukäyttönen 1,4 turbo-moottori esiteltiin uuden sukupolven koneena Astran nokalla sen uusiutuessa perusteellisesti syksyllä 2009.
    Cruzella lähtee Euroopassa käyntiin siis jo 4. myyntivuosi ja turbomoottorillakin alkaa olla liki saman verran ikää.

    Cee´d 2 sen sijaan on aivan uusi malli, joka esiteltiin keväällä 2012. Tämä uusi ceed on täysin uusi malli pohjalevyä myöten. Jos pilkkua viilataan, cee´din ensimmäiset asiakastoimitus -farmarit ovat tulleet kauppoihin aivan vastikään, viime päivinä.
    Myynti käynnistyi Hb-mallilla keväällä, farkun esittely oli muutama viikko sitten.

    Ensimmäinen cee´d esiteltiin loppusyksyllä 2006 ja face-lift tuli mallivuodeksi 2010.
    Ei sitä silloin uudeksi autoksi kukaan väittänyt, vaikka mm. kojelauta muuttui, tuli uusitut euro 5 dieselit, hieman viilatut bensakoneet, 6-pykäläiset lähtölaatikot kaikkiin malleihin ja ISG-järjestelmä. Lisäksi uudistettu sisustus, sekä monet ulkokuoren yksityiskohdat laitettiin täysin uusiksi. ESC-järjestelmää rukattiin ja jopa ohjausta parannettiin. Näistä parannuksista huolimatta kuitenkin tunnustettu tosiasia oli, että perusta oli 2006 vuodesta kevääseen 2012 asti samaa sukupolvea, kunnes esiteltiin täysin uusi auto, missä ei sitten juuri olekkaan vaihtokelpoisia osia vanhan mallin kanssa.

    Sama asia Cruzen kanssa. Nyt nähtiin vasta face-lift, uudesta Cruzesta on vielä liian aikainen puhua, auto perustuu pohjimmiltaan vielä siihen 2008 esiteltyyn malliin. Luukkuperä ja yksi uusi turbomoottori ei vielä muuta auton mallisukupolvea. Toki kaivatut puutteet mallistossa paikkaantuu tuollakin tavoin.

    Mutta hyvä paketti myös Cruze on, eihän sitä voi kieltää ja tuolla farmarilla saadaan elinikää nykymallille vielä sen pari vuotta..... kunnes tulee uuden Cruze 2:sen vuoro, luultavasti hieman uuden Astran vanavedessä;) tuossa vaiheessa on hyvä viilata sitä jo miehenikään ehtinyttä 1,4 T moottoriakin taloudellisemmaksi ja entistä paremmaksi. Luultavasti sylinteritilavuus pienenee tehon pysyessä samana...:)

    Cruzessa käytettyä platformia käytetään 2013 lopussa valmistukseen tulevassa Cadillac ELR:ssä. Se on siis niin hyvä, että sitä voidaan käyttää tulevaisuuden Cadillacissa. Cruzen uutta mallia kuitenkin odotellaan vuodelle 2015. Pitäähän mallien säännöllisesti uusiutua, jotta kauppa käy.

    En löisi paljoakaan vetoa sen puolesta, että seuraavaa Cruzen platformia nähdään Opelissa. Opel tuottaa jatkuvasti GM:lle valtavia tappioita ja saattaa hyvin olla, että seuraava sukupolvi myydään vain Chevroletina tai muualla kuin Saksassa valmistettavina Opeleina.

    Reilua Kialta jättää Ceedin uuteen malliin kunnolla parantamisen varaa.

    Joo, näin uskotaan, että tällä Cruzella mennään vuoteen 2015 asti. Perusrakenne on niin hyvä, että sitä on vaikeata parantaa. Golfista nähtiin, että hyvääkin voi silti parantaa. Nimittäin painoa pudottamalla ja kulutusta pienentämällä. 1.4 T on oikea moottorikoko Cruzeen mutta sitä voidaan kehittää kuten TSI:täkin. Ei tarvitse olla selvännäkijä kun sanoo, että soppaa kuluu vähemmän mutta tehoa tai ainakin vääntöä on lisää.

    2015 kun uusi Cruze tulee, saa Ceed faceliftin ja ehkä turbomoottorin ja on taas "uusi" malli.

    Äänestä

  • pohdintaa... kirjoitti:

    Cruzessa käytettyä platformia käytetään 2013 lopussa valmistukseen tulevassa Cadillac ELR:ssä. Se on siis niin hyvä, että sitä voidaan käyttää tulevaisuuden Cadillacissa. Cruzen uutta mallia kuitenkin odotellaan vuodelle 2015. Pitäähän mallien säännöllisesti uusiutua, jotta kauppa käy.

    En löisi paljoakaan vetoa sen puolesta, että seuraavaa Cruzen platformia nähdään Opelissa. Opel tuottaa jatkuvasti GM:lle valtavia tappioita ja saattaa hyvin olla, että seuraava sukupolvi myydään vain Chevroletina tai muualla kuin Saksassa valmistettavina Opeleina.

    Noi platform jutut onkin sellaisia, että niitä ei yleensä suunnitella käytettäväksi pari vuotta, vaan tarpeen vaatiessa useita, jopa yli kymmenenkin vuotta. Samalla platformilla voidaan kustannussyistä edetä pari-kolmekin "mallisukupolvea", kuten VW on viimeaikoina toiminut eri malleissaan. Seat Exeo on ääriesimerkki, jonka Audi-juuret ovat todella monen vuoden takaa, aivan jostain vuosituhannen alusta. Golf 4:sen ja ensimmäisen Skoda Fabian perusrakenteet elivät todella pitkään pienin parannuksin konsernin eri malleissa. Nyt konserni aikoo säästöjen vuoksi yhdistellä jopa eri kokoluokkien autot käyttämään samaa joustavaa platformia.

    Vaikka uusi peruspohjalevy onkin merkittävä uudistus-seikka, kun esitellään uusi malli, voidaan täysin uusi malli tehdä tietysti myös vanhaan tai jo olemassa olevaan platformiin perustuen ja näin usein kustannussyistä tehdäänkin. Uusi pohjalevy on kallis ratkaisu ja siitä pyritään kehittämään mahdollisimman joustava ja pitkäikäinen.
    Kialla esimerkkinä on sisarmerkki Hyundai i20. Auto tuli myyntiin 2009, myöhemmin Kia Venga, Soul, ix20 ja jopa uusi Rio pohjautuvat samaan perusrakenteeseen. Autoillahan ei ole sinäänsä mitään yhteistä, minkä näkee hyvin kun vertaa vaikkapa i20:stä ja Soulia tai tila-auto Vengaa. Miksi jatkuvasti uusia toimivaa peruspohjaa, kun päälle voidaan rakentaa muutoin uusi auto. Jossain vaiheessa esim. kiristyneet turvallisuusvaatimukset ajavat muuttamaan rakennetta ajanmukaisemmaksi, mutta platformin ikä yleensä on pitkä. Sitä voidaan yleensä helposti pidentää jne.

    Jostain syystä i30 ja cee´din perusrakenne haluttiin laittaa ilmeisesti tulevaisuutta silmällä pitäen jo nyt, yllättävän nopeasti, kokonaan uusiksi. Tulossa on nyt esitellylle "rungolle" mm. uusi tila-auto. Vaikka jopa akseliväli on sama kuin vanhassa, kyseessä on tehtaan mukaan täysin uusi platform.

    Cruzessa käytetty platform-ratkaisu on tälläinen konsernin kustannuspaketti, jonka päälle voidaan pitkällä aikavälillä rakentaa monia malleja. Ilmeisesti nyt myös pari Cruze sukupolvea peräkkäin.
    Cruzen kohdalla on kuitenkin vielä menty sillä linjalla, että koko muukin auto on toistaiseksi pysynyt samassa mallisukupolvessa, farmarin esittelystä huolimatta.
    On toki mahdollista, että seuraavakin Cruze perustuu tähän vanhaan malliin ja mikäpä siinä, toimivaa peruspohjaa ei kannata turhaan muuttaa, jos se palvelee konsernin tarkoitusperiä ja mallipolitiikkaa.
    Mutta itse päällä istuva kori ja tekniikkakin vaatii välillä päivitystä, jottei se jää tuoreempien mallien jalkoihin.

    Sanoisin, että kaikesta erinomaisuudesta huolimatta nyky-Cruzen joutsenlaulu on alkanut, jollei sitten GM taloudellisissa vaikeuksissa joudu väkisin venyttämään auton malli-ikää.
    Historiassahan on näitä malleja, jotka olivat suorastaan antiikkia, kun valmistaja kustannussyistä ei kyennyt kuin hiukan meikkaamaan autoja ajan kuluessa. Esim. Saabin mallisto.
    Uuden 95- mallin tullessa markkinoille, taru sitten loppuikin.

    Kirjoitat pitkälti asiaa mutta lopussa alkaa lipsua.

    GM ei ole taloudellisisissa vaikeuksissa. Se tekee miljardiluokan tulosta. Myös huomenna julkaistavan Q3 tuloksen odotetaan olevan yli miljardi USD. Automyyntihän on sujunut ennätyksellisen hyvin. GM:n, kuten monen muunkin, ongelmana on Euroopan taloustilanne, joka näkyy heikkona automyyntinä. Euroopassa GM tulee tekemään tappiota tänäkin vuonna.

    Cruzen menestystarina on saamassa kunniakasta jatkoa kun uudet moottorit ja kauan kaivattu farmarimalli on saatu myyntiin. Ehkä parannusta GM:n tulokseen Euroopan osalta tulee siitä ensi vuonna. Opelin tehtaiden sulkemiselta ei silti voitane välttyä.

    Uusi Opel Mokka muuten valmistetaan Koreassa. Omaa sukuaan se on Chevrolet Trax. Ehkä seuraava Astrakin on jo Koreassa valmistettu Chevrolet Cruze pienin ulkonäkömuutoksin.

    Aika harvoin täällä on näin järkevää keskustelua. Tässä voi jopa vahingossa oppia sivullinenkin jotain.

    Äänestä

  • pohdintaa... kirjoitti:

    Kirjoitat pitkälti asiaa mutta lopussa alkaa lipsua.

    GM ei ole taloudellisisissa vaikeuksissa. Se tekee miljardiluokan tulosta. Myös huomenna julkaistavan Q3 tuloksen odotetaan olevan yli miljardi USD. Automyyntihän on sujunut ennätyksellisen hyvin. GM:n, kuten monen muunkin, ongelmana on Euroopan taloustilanne, joka näkyy heikkona automyyntinä. Euroopassa GM tulee tekemään tappiota tänäkin vuonna.

    Cruzen menestystarina on saamassa kunniakasta jatkoa kun uudet moottorit ja kauan kaivattu farmarimalli on saatu myyntiin. Ehkä parannusta GM:n tulokseen Euroopan osalta tulee siitä ensi vuonna. Opelin tehtaiden sulkemiselta ei silti voitane välttyä.

    Uusi Opel Mokka muuten valmistetaan Koreassa. Omaa sukuaan se on Chevrolet Trax. Ehkä seuraava Astrakin on jo Koreassa valmistettu Chevrolet Cruze pienin ulkonäkömuutoksin.

    Eri valmistajilla on veikeä valmistuspolitiikka: Kia/Hyundai on tuonut Eurooppalaisille suunnattujen mallien valmistuksen miljardien tehdas-investoinneilla Koreasta Eurooppaan ja GM ilmeisesti nyt sitten vie tappiollisen euroopan valmistuksen Korean suuntaan:)

    Se suuri ero esim. Cruzessa ja cee´dissä/i30:ssä onkin, että Cruze on autolehtien termillä niin sanottu maailmanauto, kun jälkeenmainitut ovat toistaiseksi vain Eurooppalaisille markkinoille suunnattuja.
    Sen sijaan valmistajan platform voi olla malleista riippumatta käytössä kaikissa maanosissa. esim. Kia Soul on hyvin suosittu SUV, eräänlainen elämäntapa-auto Jenkeissä ja myös emämaassaan Koreassa, kun taas Euroopassa sen myynti ei ole kovin vilkasta.
    Hauskaa kyllä, Soulin kanssa täysin samaan peruslähtökohtaan perustuva Venga on taas erittäin suosittu Euroopassa ja oli täällä kotimaassakin mm. viime vuonna suomen myydyin tila-auto, jopa kun otetaan kaikki luokat huomioon!!!

    Samasta perustekniikasta ja rungosta voidaankin muokata eri maailmanmarkkinoille sopivia autoja pienin kustannuksin.

    Sittenhän on nämä merkkien väliset jopa hämmästyttävät yhteistyöautot.
    Otit Cruze-miehenä esimerkiksi Opelin, joten muistanet, että Opel Agila oli aikanaan omaa sukua Suzuki R-Wagon!! Tiettävästi GM:llä ja Suzukilla ei kuitenkaan ole historiassa ollut mitään merkittävää yhteistyötä. Joskus on parille eri merkille edullista, että lyömällä hynttyyt yhteen saadaan kummankin markkinatarpeita vastaava auto.

    Myös Mazda 3 ja esim Volvo s40 ja Ford Focus käyttivät samaa pohjalevyä!!
    Taustalla voi olla jotain yllättävää yhteistyötä, josta autonomistajalla ei ole edes minkäänlaista tietoa. Ties vaikka Kia/Hyundailla ja Chevyllä olisi tulevaisuudessa yhteisiä tekniikoita!!;) Ai niin, ilmassa on ollut huhuja jopa BMW:n ja Kia/Hyundain yhteistyömoottoreista.
    Ja eräs isokuutioinen yhteistyömoottorihan se oli aikanaan Hyundai Sonatan, Kian, Dodge Caliberin ja Mitsubishinkin keulilla.

    Opelin uskoisin olevan sen verran perinteikäs merkki, ettei siitä ainakaan brändinä luovuta. Eurooppalaisilla on myös hieman erilaiset- vaativinakin pideytyt - makutottumukset autojen suhteen kuin esim. Cruzen suurella markkinamaalla jenkeissä, joten en usko Astran pohjautuvan jatkossakaan aivan suoraan Cruzeen. Maailmanauton täytyy miellyttää kovin monenlaisia eri ostajia ja onkin usein jonkinlainen kompromissi, kun taas tietyille markkinoille suunnitellut mallit voidaan hioa aivan sellaiseksi, kuin rajattu asiakaskunta haluaa.
    Cruzen päämarkkina-alue on tuskin koskaan ollut pelkkä Eurooppa, joten farmarinkin tuli valmistukseen vasta nyt: farkuthan ovat Eurooppalaista peruskauraa, kun taas Aasiassa ja jenkeissä ei tuossa kokoluokassa farkkuja juuri myydä.

    Erilaiset makutottumukset olivat myös aikanaan Kia/Hyundai:n syy perustaa Saksaan täysin itsenäiset suunnittelu -ja muotoilukeskukset kummallekkin sisarmerkille. Jopa uudet U-sarjan dieselit ovat muutaman vuoden ajan suunniteltu Saksassa. Nämä keskukset keskittyvät näiden Euroopan mallien kehittelyyn, kun taas Koreassa ja Amerikoissa tehdään enimmäkseen ne Kia-mallit, jotka menestyvät Jenkeissä ja "maailmanautoina".

    Uudet automallit on yhä enemmän suunniteltu maailmanautoiksi. Taustalla on tietysti raha. Sarjojen suurentuessa kustannukset pienentyvät. Siksi eri kokoluokkien autojakin tullaan jatkossa suunnittelemaan samalle pohjalevylle. Akselivälin muutos ei ole kovin kallista.

    Hauska yksityiskohta Cruzen kohdalla on se, että GM suunnittelee Cruzen tuotannon aloittamista myös Euroopassa. Saksan vahvan ammattiyhdistysliikkeen ja kalliiden kustannuksien takia tuskin kuitenkaan siellä. Sen sijaan Puolan Gliwice voisi olla mahdollinen paikka. Siellä tehdään nytkin Astra J:tä.

    Cruzea valmistetaan nytkin Euroopassa, Pietarissa. Samalla tehtaalla tehdään myös Astraa. Venäjällä Chevroletin myynti on kasvussa ja se on maan toiseksi myydyin automerkki. Cruze on sen myydyin malli. Kolmanneksi myydyin automerkki Venäjällä oli muuten viime kuussa Kia.

    Venäjä on todella iso markina-alue nyt ja tulevaisuudessa. Moni autonvalmistaja onkin investoinut siihen suuntaan markkinoita ja tuontantoaan. Volkswageninkin huhuillaan laajentavan enemmän valmistusta siihen suuntaan. Ainakin suunnitelmat uudesta moottoritehtaasta ovat varmistumassa. GM:llähän on periaatteessa pitkät perinteet Venäjäläisestä autoilukulttuurista ja merkki on Venäläisille asiakkaille tuttu pitkältä ajalta: Avtovaz eli Lada teki pitkään yhteistyötä GM:n kanssa, mm. GM toimitti jo 90-luvulla päästövaatimusten kiristyessä Ladoihin polttoaineensuihkutustekniikkaa sekä moottorinohjauselektroniikkaa. Myös Chevy Niva maasturi kehitettiin aikoinaan yhteistyössä ja Lada Kalinankin kerrotaan saaneen vaikutteita Opel Corsan rakenteista. Ja kieltämättä Kalina myös muistuttaa hieman vanhempaa Corsa-mallistoa.
    Sittemminhän Renault-Nissan nappasi osan, noin 25% Ladasta, joka on kieltämättä oiva silta Venäläisiin autoilijoihin kun tehtaat, sekä jakeluverkosto ovat valmiina.

    Kia/Hyundaillakin on muiden suurten valmistajien tapaan tehdas myös Venäjällä, aivan kuten myös useampi tehdas Usassa. Hyundai Solarista myydään Venäjällä yhtä paljon kuin suosituinta Lada mallia - eli Kalinaa.
    Ilmeisesti yhtiön tukeva taloudellinen tilanne mahdollistaa tuon cee´d/i30 tyylisen Eurooppaan-erikoistumisen, jolla merkeille saadaan tunnettavuutta ja jalansijaa yhä enemmän. Kun Eurooppalaiset ottavat Kia/Hyundain brändin lopullisesti omakseen muiden suurten rinnalle, voidaan helpommin alkaa myymään näitä hieman kompromissatumpia maailmanmalleja. Nythän cee´din eurooppalaisuutta on korostettu aina mallinimeä myöten: CE = european community ED european design.
    Resepti on yksinkertainen: sijoita paljon, valloita eurooppalaisten autoilijoiden luottamus, sen jälkeen ala säästämään:)

    Kiina lienee se toinen tulevaisuuden markkina-alue. Tosin kinukit ovat myös oman tuotantonsa kanssa hereillä. Saa nähdä pystyykö länsimaiset merkit pistämään kampoihin kun maan oma autotuotanto kehityy hurjaa vauhtia.

    Äänestä

  • pohdintaa... kirjoitti:

    Kirjoitat pitkälti asiaa mutta lopussa alkaa lipsua.

    GM ei ole taloudellisisissa vaikeuksissa. Se tekee miljardiluokan tulosta. Myös huomenna julkaistavan Q3 tuloksen odotetaan olevan yli miljardi USD. Automyyntihän on sujunut ennätyksellisen hyvin. GM:n, kuten monen muunkin, ongelmana on Euroopan taloustilanne, joka näkyy heikkona automyyntinä. Euroopassa GM tulee tekemään tappiota tänäkin vuonna.

    Cruzen menestystarina on saamassa kunniakasta jatkoa kun uudet moottorit ja kauan kaivattu farmarimalli on saatu myyntiin. Ehkä parannusta GM:n tulokseen Euroopan osalta tulee siitä ensi vuonna. Opelin tehtaiden sulkemiselta ei silti voitane välttyä.

    Uusi Opel Mokka muuten valmistetaan Koreassa. Omaa sukuaan se on Chevrolet Trax. Ehkä seuraava Astrakin on jo Koreassa valmistettu Chevrolet Cruze pienin ulkonäkömuutoksin.

    Ei General Motors tee tappiota Euroopassakaan vaikka Opel on tappiollinen.

    Q3: GM Europe (GME) reported an EBIT-adjusted of $(0.5) billion compared with $(0.3) billion a year ago.

    http://gmauthority.com/blog/2012/10/general-motors-announces-q3-2012-income-of-1-5-billion/

    Äänestä

  • kyllä lähtee kirjoitti:

    Venäjä on todella iso markina-alue nyt ja tulevaisuudessa. Moni autonvalmistaja onkin investoinut siihen suuntaan markkinoita ja tuontantoaan. Volkswageninkin huhuillaan laajentavan enemmän valmistusta siihen suuntaan. Ainakin suunnitelmat uudesta moottoritehtaasta ovat varmistumassa. GM:llähän on periaatteessa pitkät perinteet Venäjäläisestä autoilukulttuurista ja merkki on Venäläisille asiakkaille tuttu pitkältä ajalta: Avtovaz eli Lada teki pitkään yhteistyötä GM:n kanssa, mm. GM toimitti jo 90-luvulla päästövaatimusten kiristyessä Ladoihin polttoaineensuihkutustekniikkaa sekä moottorinohjauselektroniikkaa. Myös Chevy Niva maasturi kehitettiin aikoinaan yhteistyössä ja Lada Kalinankin kerrotaan saaneen vaikutteita Opel Corsan rakenteista. Ja kieltämättä Kalina myös muistuttaa hieman vanhempaa Corsa-mallistoa.
    Sittemminhän Renault-Nissan nappasi osan, noin 25% Ladasta, joka on kieltämättä oiva silta Venäläisiin autoilijoihin kun tehtaat, sekä jakeluverkosto ovat valmiina.

    Kia/Hyundaillakin on muiden suurten valmistajien tapaan tehdas myös Venäjällä, aivan kuten myös useampi tehdas Usassa. Hyundai Solarista myydään Venäjällä yhtä paljon kuin suosituinta Lada mallia - eli Kalinaa.
    Ilmeisesti yhtiön tukeva taloudellinen tilanne mahdollistaa tuon cee´d/i30 tyylisen Eurooppaan-erikoistumisen, jolla merkeille saadaan tunnettavuutta ja jalansijaa yhä enemmän. Kun Eurooppalaiset ottavat Kia/Hyundain brändin lopullisesti omakseen muiden suurten rinnalle, voidaan helpommin alkaa myymään näitä hieman kompromissatumpia maailmanmalleja. Nythän cee´din eurooppalaisuutta on korostettu aina mallinimeä myöten: CE = european community ED european design.
    Resepti on yksinkertainen: sijoita paljon, valloita eurooppalaisten autoilijoiden luottamus, sen jälkeen ala säästämään:)

    Kiina lienee se toinen tulevaisuuden markkina-alue. Tosin kinukit ovat myös oman tuotantonsa kanssa hereillä. Saa nähdä pystyykö länsimaiset merkit pistämään kampoihin kun maan oma autotuotanto kehityy hurjaa vauhtia.

    Nissan-Renault on tehnyt "kaupat" isommasta osuudesta Autovazista...
    http://www.renault.com/en/Groupe/cooperations-strategiques/Pages/partenariat-strategique-avtovaz.aspx

    Äänestä

On Toyotaltakin turboja odotettu mutta ei kuulu yhtään mitään.

Äänestä

Jos nyt aletaan höpöttää turboista, hyytyy kauppa kokonaan. Käy kuin Nokialle Windowsiin siirryttäessä. Jatketaan keskustelua kun on FAKTAA turboversion tulosta ja tulopäivästä.

Äänestä

Samaa ovat Tojouskovaiset hokeneet viimeiset 10 vuotta. Olikos tuohon Huntain turbokoneeseen integroitu kansi, turbo ja imusarja samaan pakettiin. No helppo sitten vaihtaa aina vuosihuollossa. Olisivat vielä laittaneet öljyn- ja raitisilmasuodattimen sekä tuulilasinpyyhkimet samaan pakettiin.

Äänestä

Onko Cruze aito amerikkailainen vai jossaon Koreassa tehty?

Äänestä
  • Cruze on aito Chevrolet, jota tehdään kymmenessä maassa ympäri maailmaa.

    Äänestä

  • Merkki on amerikkalainen. Suunnittelu on tehty Saksassa. Valmistus tapahtuu Australiassa, Brasialiassa, Etelä-Koreassa, Intiassa, Kazakstanissa, Kiinassa, Thaimaassa, USA:ssa, Venäjällä ja Vietnamissa.

    Se on siis samanlainen maailmanauto kuin esimerkiksi Corolla. Suomen Cruzet tulevat tällä hetkellä Etelä-Koreasta, Corollat taas Etelä-Afrikasta.

    Äänestä

  • Hugig kirjoitti:

    Merkki on amerikkalainen. Suunnittelu on tehty Saksassa. Valmistus tapahtuu Australiassa, Brasialiassa, Etelä-Koreassa, Intiassa, Kazakstanissa, Kiinassa, Thaimaassa, USA:ssa, Venäjällä ja Vietnamissa.

    Se on siis samanlainen maailmanauto kuin esimerkiksi Corolla. Suomen Cruzet tulevat tällä hetkellä Etelä-Koreasta, Corollat taas Etelä-Afrikasta.

    Huomaa, että nämä tehtaat tekevät vain kokoonpanoa. Osat voivat olla mistä päin maailmaan tahansa. Ihan jokaisessa automerkissä.

    Äänestä

  • Aito asia kirjoitti:

    Cruze on aito Chevrolet, jota tehdään kymmenessä maassa ympäri maailmaa.

    Cruze on alunperin aito Daewoon suunnittelema automalli.

    Äänestä

  • Oikaisu: kirjoitti:

    Älä valehtele. Se on suunniteltu Saksassa.

    Äänestä

  • Aito asia kirjoitti:

    Älä valehtele. Se on suunniteltu Saksassa.

    http://www.autozine.org/Archive/Daewoo/new/Lacetti_2008.html

    "Daewoo Lacetti and Chevrolet Cruze are basically the same car except minor styling differences - actually the front grilles only. It was designed by an international team of designers located at Incheon, Korea. Development of the car was also responsible by Daewoo, at its newly upgraded Bupyung R&D center, though preliminary engineering of the platform was done in Rüsselsheim by Opel. Detroit did not involve in its development because, from the painful lessons learned in Saturn Ion and Chevrolet Cobalt, it understands that small car is not its strength".

    Jos se olisi suunniteltu Saksassa niin se olis kevyempi ja siinä olisi pienempikokoiset penkit. Juuri näin on käynyt mm. Hyundailla.

    Äänestä

  • Kissankultaa vain kirjoitti:

    http://www.autozine.org/Archive/Daewoo/new/Lacetti_2008.html

    "Daewoo Lacetti and Chevrolet Cruze are basically the same car except minor styling differences - actually the front grilles only. It was designed by an international team of designers located at Incheon, Korea. Development of the car was also responsible by Daewoo, at its newly upgraded Bupyung R&D center, though preliminary engineering of the platform was done in Rüsselsheim by Opel. Detroit did not involve in its development because, from the painful lessons learned in Saturn Ion and Chevrolet Cobalt, it understands that small car is not its strength".

    Chevrolet Cruze perustuu General Motorsin Delta II platformiin.

    "Delta II is General Motors' current compact car platform, which was developed by Opel in Germany."

    Siitä edelleen tehty jatkokehitys Cruzeen tehtiin yhdessä Opelin ja GM Korean kanssa.

    http://en.wikipedia.org/wiki/GM_Delta_II_platform#Delta_II
    http://en.wikipedia.org/wiki/Chevrolet_Cruze

    "Development of the car was also responsible by Daewoo".
    Kerro ystävä hyvä, missä vaiheessa Chevrolet tulee mukaan kuvioihin, koska Daewoo on tehnyt Cruzen alkuperäisen pääsuunnittelun? Ei varmaankaan mikään huono lopputulos, kieltämättä. Ei sitä "kunniaa" missään tapauksessa kuitenkaan voi Chevroletille antaa! Kenties hitunen kunniaa kuuluu Opelille (kone/vaihdelaatikko) ja pääosa kunniasta kuuluu kuitenkin Daewoolle.

    Daewoo lakkasi olemasta liki kymmenen vuotta sitten. GM KOREA on osallistunut vain lähinnä ulkonäöllisiin asioihin. Teknisesti Cruze on saksalaisten suunnittelema.

    Äänestä

  • Aito asia kirjoitti:

    Chevrolet Cruze perustuu General Motorsin Delta II platformiin.

    "Delta II is General Motors' current compact car platform, which was developed by Opel in Germany."

    Siitä edelleen tehty jatkokehitys Cruzeen tehtiin yhdessä Opelin ja GM Korean kanssa.

    http://en.wikipedia.org/wiki/GM_Delta_II_platform#Delta_II
    http://en.wikipedia.org/wiki/Chevrolet_Cruze

    ApplicationsProduction vehicles based on Delta II platform:

    2008 - present Chevrolet Cruze, Daewoo Lacetti Premiere, Holden Cruze

    Daewoon Lacetti oli alkuperäinen lähtökohta nykyiselle Cruzelle ja se on suunniteltu alun perin Etelä-Koreassa.

    Jos et usko, voit soittaa vaikka Etelä-Korean presidentille Lee Myung-bakille ja tiedustella asiaa.

    Ottaapa asia sinulle tosi koville.

    "Underpinned by the front-wheel drive GM Delta II platform, GM has confirmed the Cruze development program occurred under a global design and engineering team"

    "Delta II is General Motors' current compact car platform, which was developed by Opel in Germany."

    Ei asia siitä kuitenkaan miksikään muutu.

    Äänestä

Niinhän ne kaikki taitaa olla semmosia maailman autoja. Farmari Cruze on kyllä hienon näköinen peli. Vois semmosta ajatella itsellenikin. Miten lie kestävyys. Onko ollut missään autovertailuissa.
Nykyisin ajelen Kia Ceed sw:llä

Äänestä
  • En ole nähnyt vielä farmarimallia missään vertailussa. Tekniikka on ollut jo muutaman vuoden käytössä Opeleissa ja Chevroleteissa, eikä mitään ongelmia ole esiintynyt. Sinänsä tuo edellä mainittu 1.65 miljoonan myydyn Cruzen määrä jo kertoo, ettei ihmeempiä murheita ole muutenkaan ollut. Cruze tuntuu olevan melkoisen mielenkiinnon kohteena tällä hetkellä kun lähipiiristänikin löytyy jo kaksi farmarimallin tilannutta.

    Äänestä

  • Aja useampia autoja ja pyydä tarjouksia. Minä otin Cruzen koska omasta mielestäni sain enemmän autoa vain pienellä lisärahalla verrattuna kahteen muuhun harkinnassa olleeseen merkkiin. Mutta hyvitykset vaihtelevat. Saattaa olla, että jonkun muun merkin edustaja haluaa eniten sinun vaihdokkiasi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kian omistaja kirjoitti:

Kialta ja Hyundailta on jo vuosikausia odotettua turboja Ceed/i30-sarjoihin. Nyt näistä turboista alkaa tulla tietoja julkisuuteen.

http://tekniikanmaailma.fi/uutiset/hyundailta-pienia-turbomoottoreita

1,2 T-GDI:n on tarkoitus korvata nykyinen 1.6 GDI mutta se varsinainen tärkein koko eli 1.4 T-GDI näyttää nykyisistä tiedoista vielä puuttuvan. Sillä päästäisiin kunnolla mukaan kilpailemaan Golfia, Opelia ja Cruzea vastaan. Nyt ei kuitenkaan kannata hätiköidä ostopäätösten suhteen vaan odottaa rauhassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu