Eroäideille

Taasen tuli todistusta lisää, mitä se ero ja uuden perässä juokseminen aiheuttaa.
Kun tuo lapsen hoidettavaksi muualle, unohtuu kaikki tiedot lapsen päioväohjelmasta, kyse peinestä koululaisesta, ei ole mukana tietoa, miten koulupäivät alkaa tai loppuu, kuulemma piti olla, mutta kun ei ole ja ei ole enää tavoitttavissa.
Näinlkö vähän te välitätte lapsistanne eronne jälkeen, kauhistuttavaa.

On todella kuin zombi, joka ei enää näe mitään oikealla tavalla, suuttuu kaikesta ihan asiallisesta keskustelusta, kaikki menee päin mäntyä.
Mitenkähän saisi ryhtiä tuohon ihmiseen.
3124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Samaa mieltä olen kanssasi.

Mieheni exä on kiinnostunut enemmän uuden miehensä kanssa vehtaamisesta ja bailaamisesta kuin lapsistaan. Miten tuon ikäiset aikuiset ihmiset jaksavatkin rellestää noin paljon, joka viikonloppu ja joskus viikollakin?

Miehen lapset ovat luonamme joka toisen viikon. Minä ja mieheni emme biletä emmekä juo alkoholia lainkaan, viikonloput vietämme lasten kanssa ulkoillen ja touhuten. Noin kerran puolessa vuodessa pidämme "aviopari"-viikonlopun, eli lapset ovat yötä mummolassa ja mieheni ja minä menemme kylpylähotelliin. Kylvemme ja käymme elokuvissa, päivitämme parisuhdettamme ja avioliittoamme. Yleensä toteutamme kyseisen viikonlopun sellaisella viikolla, kun miehen lapset eivät edes ole meillä. Yhteiset lapsemme viemme tuolloin mummolaan.

Lasten äiti taas pyytää usein omalla viikollaan, että voisimmeko ottaa lapset jo perjantaina ja pitää luonamme viikonlopun viikon perään, eli yhteensä sen 9-10 päivää. Usein suostumme, jos meillä ei ole mitään kummempia suunnitelmia jo tehtynä (harvoin on), ja koska miehen ex suuttuu melkoisesti jos emme suostu. Vetoaa kompromisseihin ja joustavuuteen. Itse emme koskaan mieheni kanssa pyydä kompromisseja ja joustamista lasten suhteen, toki joskus jos tarve tulee niin pyydämme, mutta tähän päivään mennessä emme ole vielä tarvinneet.

Usein kuulemme, kuinka lasten äiti on uuden miekkosensa kanssa bilettänyt viikonlopun. Lapset myös kertovat usein viettäneenä öitä sukulaisten tai perhetuttavien luona myös arkena, kun on kouluun herätykset. Äiti kuulemma myös usein unohtelee koulun alkamis- ja loppumisajat, ei ole hakemassa silloin kun on sovittu, unohtaa harrastuspäivät, ja on jo sopinut itselleen menoja uuden miehensä kanssa. Miehen lapset joutuvat usein äiti-viikolla jättämään harrastukset väliin, joka on sekä lapsen kannalta harmi että rahan kannalta harmi, harrastukset kun eivät ole sieltä halvimmasta päästä ja kuitenkin lisenssit/seuramaksut maksetaan väh. puoleksi vuodeksi kerrallaan etukäteen. Toisinaan lasten äiti pyytää miestäni tai minua käyttämään lapsia hararstuksissa omalla viikollaan. Usein olemme käyttäneetkin.

Minua harmittaa lasten puolesta. Lasten äiti ei ole heille tarvittavalla tavalla läsnä, ja huomaa, että lapsilla on läsnäolevaa äitiään ikävä. Hänen uusi miehensä on lapseton ja usemman vuoden häntä itseään nuorempi, ja ilmeisesti miehen exä haluaa elää jonkinlaista uutta nuoruutta itsekin. Ei siinä muuten mitään, mutta ei sitä saisi tehdä lasten kustannuksella.

Äänestä
  • Lapsiraukat...

    Hyvä että tällaisiakin asioita tulee ilmi, hyvä että aloittaja nosti tämän esille. Vika ei ole aina vain eroisissä niin kuin yleensä luullaan...

    Äänestä

Minulle tulee ensimmäisenä mieleen palstahäirikkö Lissu, kun puhutaan eroäideistä...

mielenvikainen, katkeroitunut, manipuloiva, itsekäs, omia etujaan tavoitteleva sekopää, joka hakee hyväksyntää omalle sairaudelleen lastensa kautta, muka lasten parhaaksi toimien.

On surullista, että tällaisia on.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lapsen puolesta kirjoitti:

Taasen tuli todistusta lisää, mitä se ero ja uuden perässä juokseminen aiheuttaa.
Kun tuo lapsen hoidettavaksi muualle, unohtuu kaikki tiedot lapsen päioväohjelmasta, kyse peinestä koululaisesta, ei ole mukana tietoa, miten koulupäivät alkaa tai loppuu, kuulemma piti olla, mutta kun ei ole ja ei ole enää tavoitttavissa.
Näinlkö vähän te välitätte lapsistanne eronne jälkeen, kauhistuttavaa.

On todella kuin zombi, joka ei enää näe mitään oikealla tavalla, suuttuu kaikesta ihan asiallisesta keskustelusta, kaikki menee päin mäntyä.
Mitenkähän saisi ryhtiä tuohon ihmiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu