Lasten äitin käytös riippuu erittäin usein siitä, kantaako mies vastuunsa lapsistaan eron jälkeen uuden naisen tultua kuvioihin??
En usko, että kukaan itseään kunnioittava nainen haluaisi miestä eron jälkeen oikeasti takaisin kun tämä on jo löytänyt uuden kumppanin. Elämässä on hyvä jatkaa eteenpäin..
Uskallan silti väittää, että katkeruus kumpuaa paljon syvemmältä ja johtuu usein vastuun kantamisesta yksin. Jos on pakotettu pyörittämään koko huushollia ja sirkusta aivan yksin päivästä ja vuodesta toiseen ilman omaa aikaa ja omaa elämää, se tekee jokaisesta hullun. Taousongelmat vielä päälle niin soppa on valmis ja katkeruus astuu kuvioihin.
Kun aina maailaillaan kuvia siitä ruusunpunaisesta äitiydesta, niin kuvioihin kuuluu yleensä myös se mies ja parisuhde, kenties oma talo ja perunamaa. Varasuunnitelmia ei silloin ole olemassa. Harva uskaltaa myöntää eron jälkeen, ettei sitä omaa elämää edes voi olla kun ei ole koskaan sitä lapsetonta aikaa.
Vaikka itse nautin äitiydestä, niin jokainen haluaa myös työvuorolistassa tietää milloin on vapaata ja auta armias vaikka rakastan lastani yli kaiken, niin yksinhuoltajuuden saaminen tuntui kuin olisin saanut pitkän vankilatuomion ilman mahdollisuutta koevapauteen. Siltikään en vaihataisi asemaani lasten isän kanssa. Elämisen laatu olisi tietysti toisenlainen, mikäli myös minulla olisi mahdollisuus ladata akkuja välillä.
Mies se usein sit keskittyy siihen seurusteluun ja kun se uusi parisuhde tarvitsee aikaa niin mies osaa keskittyä siihen omaan onneensa niin intensiiviseesti, unohtaen minkä keskelle toisen kenties jätti yksin monitoimikoneeksi. Sit toivotetaan vaan toiselle onnea elämässä ja todetaan, miten mahtavalta seurustelu voi tuntua. Tämäkin voi aiheuttaa katkeruutta ja ihmetystä, kun omat lapset on kuin ei olisi.
Summa summarum: Ex ei välttämättä olisi hullu ja katkera jos saisi edes mahdollisuuden keskittyä ihan ikiomaan (olemattomiin kutistuneen) sosiaalisen elämänsä kehittämiseen, ihmissuhteisiin ja joskus jopa hemmotteluihin. Naiselta vaaditaan eron kohdatessa niitä voimavaroja joita miehessä ei koskaan ollut (joskus toisinpäin). Mies jatkaa elämäänsä, käy töissä ja seurustelee, koska hänellä on siihen kaikki aika maailmassa. Naisen pitäisi myös eron kohdatessa olla tietenkin niin täynnä vaan sitä itse äitiyttä, rakkautta ja halua, olla vain lastensa kanssa, koska luontohan sen jo sanoo.
Minun mielestäni luonto on luonot jo alkujaan lapselle äidin ja isän, joiden yhteinen tärkeä tehtävä on huolehtia parhaan kykysä mukaan lapsistaan. Mikäli vanhempia on vain yksi, on hyvin loogista, että toinen väsyy ja ylikuormittuu. Kukaan ei jaksa elää jatkuvan paineen alla ilman että ihminen oireilisi tästä jollain tavalla.
Tiedoksi: Ex ei (yleensä) ole katkera suhteen päättymisestä. Hulluus johtuu menetetyistä mahdollisuuksista ja unelmista. Sillä aikaa kun mies voi vain pestä kätensä kaikesta vastuusta ja elää sitä onnea jota "hän ansaitsee", toinen joutuu välillä tosi koville. Tämä kaikki hulluus on onneksi vain väliaikaista, ennenkuin löytää omat voimavaransa ja itsetuntonsa takaisin. On se mies sentän joskus jotain hyvää elämässään tehnyt, kun sai tuotettua niin ihanan valloittavat jälkeläiset.
T. Ex hullu ja ex katkera ex
En usko, että kukaan itseään kunnioittava nainen haluaisi miestä eron jälkeen oikeasti takaisin kun tämä on jo löytänyt uuden kumppanin. Elämässä on hyvä jatkaa eteenpäin..
Uskallan silti väittää, että katkeruus kumpuaa paljon syvemmältä ja johtuu usein vastuun kantamisesta yksin. Jos on pakotettu pyörittämään koko huushollia ja sirkusta aivan yksin päivästä ja vuodesta toiseen ilman omaa aikaa ja omaa elämää, se tekee jokaisesta hullun. Taousongelmat vielä päälle niin soppa on valmis ja katkeruus astuu kuvioihin.
Kun aina maailaillaan kuvia siitä ruusunpunaisesta äitiydesta, niin kuvioihin kuuluu yleensä myös se mies ja parisuhde, kenties oma talo ja perunamaa. Varasuunnitelmia ei silloin ole olemassa. Harva uskaltaa myöntää eron jälkeen, ettei sitä omaa elämää edes voi olla kun ei ole koskaan sitä lapsetonta aikaa.
Vaikka itse nautin äitiydestä, niin jokainen haluaa myös työvuorolistassa tietää milloin on vapaata ja auta armias vaikka rakastan lastani yli kaiken, niin yksinhuoltajuuden saaminen tuntui kuin olisin saanut pitkän vankilatuomion ilman mahdollisuutta koevapauteen. Siltikään en vaihataisi asemaani lasten isän kanssa. Elämisen laatu olisi tietysti toisenlainen, mikäli myös minulla olisi mahdollisuus ladata akkuja välillä.
Mies se usein sit keskittyy siihen seurusteluun ja kun se uusi parisuhde tarvitsee aikaa niin mies osaa keskittyä siihen omaan onneensa niin intensiiviseesti, unohtaen minkä keskelle toisen kenties jätti yksin monitoimikoneeksi. Sit toivotetaan vaan toiselle onnea elämässä ja todetaan, miten mahtavalta seurustelu voi tuntua. Tämäkin voi aiheuttaa katkeruutta ja ihmetystä, kun omat lapset on kuin ei olisi.
Summa summarum: Ex ei välttämättä olisi hullu ja katkera jos saisi edes mahdollisuuden keskittyä ihan ikiomaan (olemattomiin kutistuneen) sosiaalisen elämänsä kehittämiseen, ihmissuhteisiin ja joskus jopa hemmotteluihin. Naiselta vaaditaan eron kohdatessa niitä voimavaroja joita miehessä ei koskaan ollut (joskus toisinpäin). Mies jatkaa elämäänsä, käy töissä ja seurustelee, koska hänellä on siihen kaikki aika maailmassa. Naisen pitäisi myös eron kohdatessa olla tietenkin niin täynnä vaan sitä itse äitiyttä, rakkautta ja halua, olla vain lastensa kanssa, koska luontohan sen jo sanoo.
Minun mielestäni luonto on luonot jo alkujaan lapselle äidin ja isän, joiden yhteinen tärkeä tehtävä on huolehtia parhaan kykysä mukaan lapsistaan. Mikäli vanhempia on vain yksi, on hyvin loogista, että toinen väsyy ja ylikuormittuu. Kukaan ei jaksa elää jatkuvan paineen alla ilman että ihminen oireilisi tästä jollain tavalla.
Tiedoksi: Ex ei (yleensä) ole katkera suhteen päättymisestä. Hulluus johtuu menetetyistä mahdollisuuksista ja unelmista. Sillä aikaa kun mies voi vain pestä kätensä kaikesta vastuusta ja elää sitä onnea jota "hän ansaitsee", toinen joutuu välillä tosi koville. Tämä kaikki hulluus on onneksi vain väliaikaista, ennenkuin löytää omat voimavaransa ja itsetuntonsa takaisin. On se mies sentän joskus jotain hyvää elämässään tehnyt, kun sai tuotettua niin ihanan valloittavat jälkeläiset.
T. Ex hullu ja ex katkera ex
Vastaukset 45
Vanhimmat
Sama toisin päin!
No mitenkäs sitten selität exän "hulluuden" tässä tilanteessa:
Mieheni ja hänen exänsä erosta lähtien lapset ovat olleet isällään ja äidillään vuoroviikoin, eli 50-50, yhteishuoltajuus. Tällaisen sopimuksen he siis tekivät välittömästi eron jälkeen ja sopimusta on noudatettu siitä saakka. Vuoroviikkosysteemi oli siis käytössä jo ennen kuin minä tulin mukaan kuvioihin, ja se on käytössä edelleen, nyt kun olen ollut mieheni kanssa jo vuosia, olemme avioliitossa ja meillä on yhteisiäkin lapsia.
Lasten äidilläkin on siis joka toinen viikko omaa, lapsetonta aikaa. On ollut erosta saakka. Hänelläkin on siis mahdollisuuksia elää "sitä onneaan ja niitä unelmiaan", aikaa sosiaaliseen elämään, hemmotteluihin, työhön jne. Luulisi, että vuosien kuluessa hän olisi jo löytänyt ne "omat voimavaransa ja itsetuntonsa" takaisin, mutta ei...Luulisi että 2 viikkoa kuukaudessa omaa aikaa riittäisi siihen hyvin. Miehiäkin kyseinen ex on pyöritellyt, nyt ilmeisesti joku vakituisempi kaveri kuvioissa, eli ihmissuhderintamallakaan ei hiljaista ole.
Tästä kaikesta huolimatta exä jaksaa edelleen, vuosien ja vuosien jälkeen olla tosi veedumainen tyyppi. Ja se on -anteeksi nyt vain- todella säälittävää, että pitää vieläkin yrittää vääntää jotain typerää riitaa pienistä asioista ja yrittää pompotella ja päsmäröidä miestäni. Aina olemme tehneet hänen mielestään jotain väärin. Tuntuu käsittämättömältä, että eikö hän tajua tekevänsä itsestään vain naurunalaisen, kun vuosienkin jälkeen pitää tehdä kiusaa ja häiriköidä?
Vähän pistää hymyilyttämään tuo selityksesi katkeruudelle ja hulluudelle. "Ei se exä väärin tee, hän on vain katkera menetetyistä mahdollisuuksista, siksi hän häiriköi, levittelee perättömiä juttuja kylillä, haastaa riitaa. Häntä pitää nyt vain ymmärtää, hän on väsynyt". Huoh. Kyllähän sen väsymyksen piikkiin voi laittaa mitä vain, mutta ei se ole kyllä oikein ja hyväksyttävää, koska siinä samassa rytäkässä kärsivät myös ne viattomat osapuolet, eli lapset. On itsekästä lasten äidiltä alkaa terrorisoimaan ja säätelemään lasten isän perheen elämää sillä verukkeella, että meikäläistä nyt vähän väsyttää ja voimavarat on vähissä ja blaa blaa.
Monesti myös siitä hullusta nyxästä, joka huvikseen vaan arvostelee ja mustamaalaa miehen exää, kun muuten ei pysty tuntemaan itseään hyväksi ihmiseksi eikä kukaan häntä kehu.
Katsos kun tilanne on se, että minulla ei ole mitään tarvetta huvikseen arvostella ja mustamaalata ihmisiä. Minulla ei ole myöskään tarvetta "tuntea itseäni hyväksi ihmiseksi ja saada kehuja". Katsos kun me normaalit aikuiset emme tarvitse sellaisia asioita, sinä olet poikkeustapaus. Ero sinun ja minun välillä on se, että minun mieleeni ei koskaan edes pälkähtäisi tuollaisia asioita, koska tuollaiset tarpeet ja ajatusmaailma kuuluu ihmisille, joka on jämähtänyt murrosikäisen tasolle.
Minä en ole koskaan tuntenut tarvetta mieheni exän arvosteluun ja mustamaalaamiseen. Ainoa asia, mitä mies ja minä olemme elämäämme halunneet, on RAUHA. Rauha elää omaa elämäämme ilman, että kukaan tekee minkäänlaista kiusaa tai hankaloittaa tavallisia arkisia asioita. Ja koska ainoa toivomuksemme on ollut rauha, olemme sallineet sen rauhan myös miehen exälle. Emme puutu hänen asioihinsa, puhu hänestä pahaa, annamme hänen elää omaa elämäänsä omalla tavallaan. Harmi, että hänen tapansa elää sitä on kaikkea muuta kuin keskittyä siihen omaan elämään. Hänen missionsa nimittäin on jo vuosia ollut v*ttuilla meille ilman syytä. Me emme ole koskaan provosoineet häntä mihinkään, kuten aiemmin mainitsin, olemme rauhaa rakastavia ihmisiä.
Ja kaikkein eniten tässä tilanteessa ottaa päähän se, että äitinsä ilkeily vaikeuttaa suoraan tai vähemmän suoraan myös lapsiin. Se, että äiti tekee kiusaa omien lastensa hyvinvoinnin kustannuksella, ei ole minusta oikein. Onko se sinusta oikein? Entä onko sinun mielestäsi miehen exän käytös oikeutettua? Mitä minä olen mielestäsi tehnyt väärin? Tai mieheni?
Mies kyllä kehuu, ja se riittää hyvin tälle nyxälle.
Joo ethän sinä et...heh...olet hiin hyvä ihminen että pois alta. Mutta onneksi se exä on hullu, niin ei sun tarvi tuntea sitä taakkaa...
Mistä näitä provoja oikein sikiää??? Hullu nyx...
Ahaa, lainasit siis nimimerkkiäni? Vaikutatpa kovin "kypsältä" ihmiseltä.
Kysyn uudelleen:
Se, että äiti tekee kiusaa omien lastensa hyvinvoinnin kustannuksella, ei ole minusta oikein. Onko se sinusta oikein? Entä onko sinun mielestäsi miehen exän käytös oikeutettua? Mitä minä olen mielestäsi tehnyt väärin? Tai mieheni?
Sinusta ei ole vastaamaan asiallisesti, kykenet vain "hihittelemään", koska mitään fiksuja perusteluja sinulla ei ole antaa.
Kiusaa?? Kkahan se meitä kiusaa?? Perheenrikkoja hajoitti perhmeemme ja nyt meitä syytetään että me kiusataan!! On aikoihin eletty. Mikä kumma suoja on näillä perheenrikkojilla ettei heistä saa sanoa mitään pahaa, ainoastaan heillä on siihen oikeus??
Olen perustellut kuule moneen kertaan, ja olen seisonut sanojeni takan, mutta jostain kumman syystä katkerat ihmiset vaan keksimällä keksii haukuttavaa.. viis siitä, en välitä.. kun tiedän itse mikä on oikein meidän perheelle.
Kerroppa nyt millaisia perusteluja sinä haluat???? On tässä niin maan perusteellisesti perusteltu muttei kelpaa...hehheeee
Sinä "jep.......", vaikutat fiksulta ihmiseltä, kannattaa jättää nuo palstahäirikkö lissun jutut omaan arvoonsa. Häneltä ei voi koskaan odottaa mitään asiallista vastausta tai kommenttia mihinkään, sinä olet hänen silmissään aina se syyllinen kaikkeen koska olet uusi puoliso, kirjoitit sitten mitä tahansa. Hänen mielestään exien käytös on aina hyväksyttävää, ihan sama mitä tekevät tai jättävät tekemättä. Jopa lasten kärsimys on hänen mielestään oikeutettua kun on exien teoista kyse. Mutta usko pois, meitä normaaleja ja kypsiäkin exiä on olemassa, itse en näe syytä tehdä kiusaa ex-miehelleni ja hänen perheelleen, eivät hekään tee kiusaa minun perheelleni, Olemme aikuisia ihmisiä ja osaamme käyttäytyä sen mukaisesti. me kaikki emme todellakaan ole kuten lissu, hän on ääritapaus!!
Vai on ihminen häirikkö, kun suojelee omia lapsia pienenä!! Kuule minä olen erittäin hyvä äiti, se mitä asiista ajattelen, ei tee minusta yhtään sen huonompaa ihmistä kuin muistakaan! Ei meidän tavasta tarvi kenenkään mallia ottaa, en minäkään muiden, teen niinkuin meille on ollut parasta.
En tajua, miksi äidin pitäisi alistua ex miehen naisten tahtoon, ja hyväksyä heidät sukuun ja perheeseen, siksi että vei lapsilta isän!! Pitäisikö se anteeksi antaa. Ei sanon minä.
Kyllä lapsille on kova paikka luopua isästä, isä on se joka on perhessä ei se joka vaihtaa lapset naisiin ja alkaa viettää vapaata elämää ilman omia lapsia.
En halunnut antaa lapsille sellaista mallia, että perheen voi jättää koska tahansa, ja siten unohtaa lapset, se ei meillä käy.
Jos sinusta on häirikkö tälläinen ihminen, niin mitä sun päässä liikkuu?
Miten sä voit sanoa etten ole normaali? Millä mittarilla, kun et edes tunne minua? Sinäkään et ole normaali uskon niin.
Sinusta normaali on semmoinen ihminenj oka mustamaalaa miehen exät ja lapset, mitä enempi heitä haukkuu ja puhuu perättömiä, sen parempi ihminet olet!!!
Meidän tapauksessa meidän malli oli pelastus perheellemme, lapset ovat onnellisia ja kaikki on erittäin hyvin, sekö on sun vaikea hyväksyä?? Ilmeisesti.
Tekisin kaiken uudelleen samalla lailla jos tilanne eteen tulisi, miski hyvää mallia vaihtamaan.
Siitä olen onnellinen että lapsille olen maailman paras äiti, en siis voi olla hullu, kun erittäin läheiset ihmiset näin sanoo, omat lapset! Sekin on sulle kateuden paikka.
Otan kaiken tuon kritiikin huumorilla vastaan ja katkeudella minuun ja meidän onnistumiseen onnelliseen elämään.
Miksi te syytätte teidän lapsia erostanne ?
Vaihtoiko se vaan lapsenne naisiin, mutta sinua ei vaihdettu, miksei?
Missä ne lapset nyt sitte on?
Sinä jatkat miehen kanssa, mutta lapset annoitte vaihdossa mihin?
Hei, mukava saada asiallisia vastauksia.
Voin vain toivoa ihmisten argumentoinnin pysyvän asiallisella tasolla.
Tässä nyt ei ole kyse entisten ja nykyisten vertailusta, joka on mielestäni jopa absurdia tässä tilanteessa kun kaksi ihmistä ei ole enään yhdessä.
Sinun viestiini voisin vastata vain oman näkemykseni mukaan:
Nykypäivänä ihannoidaan ihmisissä paljon sitä piirrettä, kun jatketaan vain eteenpäin, ollaan iloisia ja huolettomia, ei murehdita menneitä ja ollaan toooosi vahvoja kun unohdetaan toinen hetkessä. Osakseen nämä on viisaita ajatuksia ja uskoakseni ihan jokainen haluaa nauttia elmästään ja elää onnelllista elämää.
Yht´äkkiä unohdetaan myös se toinen puoli ihmisen kokonaisvaltaisesta tunne-elämästä, johon voi myös kuulua vihaa, surua, katkeruutta tai jopa epätoivoa. Näiden vahvojen tunteiden seurauksena ihminen ei toimi rationaalisesti. Jos kysyisin, miksei ihminen saa tuntea näin? Joku vastaa minulle, saa tuntea kunhan ei vahingoita muita. Ei saa ei. Se on aivan totta ja mielestäni tuomittavaa käytöstä.
Olin ihmeissäni kun minua joskus neuvottiin, "Unohda se nyt vaan ja jatka elämässäsi eteenpäin". Mielestäni vahvuus ja sinnikkyys tulee ihmisessä esille parhaiten paineen keskellä kun osoittaa minkä eteen on valmis taistelemaan. Silloin ajattelin, miten muka voisin vain unohtaa ja haudata tämän kaiken kun koko elämäni ajan minulla on ollu selkeä käsitys siitä, että taistelemme yhdessä vaikka tulisi mitä esteitä vastaan. Muita vaihtoehtoja en edes ajatellut. Toinen asia on se, ettei toinen osapuoli ollut siihen valmis sanoista ja sitoumuksista huolimatta.
Nykyaikana käsitys onnesta on muuttuut, halutaan tuntea konkreettisesti onnea joka hetki, se ei ole enään yhdessä taisteemista tai toisen sietämistä huonoina aikoina. Kärsimyksen kestäminen ei ole enään ylpeyden aihe.
Jokainen prosessoi ajatuksia omaan tahttiin, ottaen huomioon oman kasvatuksen, arvomaailman, uskonnon, kulttuuritaustan jne. Jos ihmisillä on toisistaan poikkeava arvomaailma, syntyy ristiitoja helposti kun ymmärrys toista kohtaan puuttuu. Joillekin se on läpi elämän kestävä prosessi josta ei koskaan toivu niin, että olisi taas kypsä aloittamaan uutta suhdetta.
Helposti tästä uudesta kumppanista tehään "moraaliton roisto" joka hyväksyy miehen eron näkemättä siinä mitään erikoista.
Itse en kanavoi asioita tähän uuteen kumppaniin jota aluksi ikävä kyllä tein. Olen pyytänyt anteeksi häneltä ja uskon, että ihmisen ilo elämässä moninkertaistuu kun voi iloita toisten puolesta. Se ei kuitenkaan poista sitä raukkamaisuutta jota lapsen isä teki, jättäessään minulle vastuun arjen pyörittämisestä yksin ja romuttaessaan samalla myös haaveeni, se sattui ja lujaa. Se on niin epäkunnioittavaa, toisen elämän halveksumista, ettei sille löydy edes sanoja.
Mielestäni kirjoitat viisaita sanoja ja täyttä asiaa. Surutyö ja erosta toipuminen on pitkä prosessi, johon jokaisella menee oma aikansa. En missään nimessä ole ollut sitä mieltä, etteikö näin olisi.
Meidän tilanteessamme miehen ja exänsä erosta on kuitenkin jo lähes 10 vuotta. He olivat olleet erossa yli 2 vuotta kun tapasin mieheni. Ja mieheni ei jättänyt vastuuta arjen pyörittämisestä exälleen, eikä edes jättänyt exää, vaan hänen exänsä oli se joka eron laittoi vireille. Hänellä oli jo yhdessäoloaikana toinen mies kuvioissa, ja eräänä päivänä hän sitten ilmoitti miehelleni että voit lähteä kävelemään.
Tilanteemme on siis kovin erilainen kuin sinulla on ollut. Kuten jo aiemmin mainitsin, erosta lähtien lapset ovat olleet vuoroviikoin isän ja äidin luona. Mieheni ei ole koskaan paennut vastuuta ja romuttanut unelmia, kyllä se ex romutti ne aivan itse. Silti miehen ex jaksaa vieläkin, 10 vuoden jälkeen, olla hankala ja käyttäytyä lapsellisesti.
Siitä huolimatta, stressin ja muun paineen piikkiin ei voi laittaa kaikenlaista järjetöntä vihaa nimenomaan miehen nykyisen naisen päälle. Aikuinen osaa ja pystyy käyttäytyä kuin aikuinen jos vain tahtoo, tai kohdistaa se viha sinne minne se kuuluukin eli mieheen. Kaikki nyksät eivät vihaa miehen eksää eikä heidän lapsiaan.
Sama meillä, eksä rakastui toiseen mieheen, heitti aviomiehen ulos, lemppasi toisen miehen ja otti aviomiehen takaisin. Tämän jälkeen taas lempattiin aviomies, koska siihen oli kyllästytty. Olisi vielä kerran ottanut takaisin, mutta aviomies ei enää mennyt ;). Sekös eksää harmitti ja paljon."Lasten edun" nimissä olis pitänyt hypätä eroon ja takaisin avioon monta kertaa, vähemmästäkin joutuu lapset kallonkutistajalle.
Totta puhut. Minun mieheni nykyinen pitää minua lapsellisena ja hulluna, koska satuin olemaan miehen kanssa naimisissa ja meillä on yhteiset lapset. En ole kiinnostunut miehen elämästä. En ole katkera vaikka petti, ei nyksän kanssa kuitenkaan. MUTTA silloin olen vihainen jos mies ei noudata tapaamissopimusta. Se on ainoa asia mistä suutun ja annan kyllä miehelle siitä palautetta myös. Mies tapaa lapsia vain 2 kertaa kuussa, joten en ole mielestäni vaatinut järjettömiä. Lasten etua ajatellen pelkästään, en ajattele edes omaa etua, koska olen uusperheen äiti ja lapsia on kotona muitakin kuin edellisestä liitosta syntyneet. Jossain vaiheessa en edes enää odottanut miehen noudattavat sopimustamme, pääsin itse helpommalla kun en tuskaillut sellaista millen en mitään voi ja yritin pysyä lapsille mahdollisimman neutraalina.
Mikä kumma siinä onkin että miesten nykyiset suhteet mustamaalaa usein niitä miehen exiä? Täälläkin lähes jokaisessa nyksän kiroituksessa vihataan miehenl apsia ja exää ja arvostellaan sanoinkuvaamattoim sanoin! Jos he ovat noin suuri uhka ja katkeruuden aihe, niin miksi pitää ottaa semmonen mies joka on eronnu?
Vastaus toiselle.
Ajatteen asiaa niin, että mielestäni nainen ylipäänsä on se empaattinen ja pehmeä osapuoli monessa parisuhteessa, mutta myös luja ja vahva paineensietokykyä omaava taistelija.
Naiset odottavat monesti toisiltaan sympatiaa ja ymmärrystä, aivan niinkuin ystävyyssuhteissa on ollut kautta aikojen, naiset on pitänyt yhtä.
Vaikeina aikoina naisten paineensitokyky on ollut aina vahva.
Se katkeruus kumpuaa usein siitä, jos tämä uusi kumppani suhtautuu kieltisesti edellisen liiton lapsiin. Jos on uusperheessä, "vanhat" lapset kuuluu perheeseen ihan yhtä paljon kuin "uusi" nainen ja heidän on myös keskenään tultava toimeen tai se olisi mielestäni vähintäänkin suotavaa ja helpottaisi arkea.
Mikäli tämä uusi kumppani suhtautuu kielteisesti lapsiin eikä ole valmis vastuuseen, aiheuttaa tämä vastareaktiona negatiivisia tunteita. Silloi voi kyseenalaistaa, olenko minä ainoa jota voi velvoittaa vastuuseen?
Tilanne voi myös olla käänteinen.
Exä voi jopa kokea uuden kumppanin ystävällisyyden uhkana. Äitiys on niin herkkä asia kun äitiyden mukana tulee krooninen syyllisyys eikä kukaan lähtökohtaisesti mieti raskausaikana miten uus nainen hoitaisi hänen lapsiaan. Tilanne vaatii siis oikeasti totuttelua.
Kaiken kaikkiaan uusioperheet käsitteenä on hyvin tuore asia, vasta muutamia vuosikymmeniä kun taas ydinperheitä on ollut kautta aikojen. Tähän ei liity mitään latausta.
Olisi syytä miettiä ihan yleisellä tasolla, miten jakautuu vastuu uusioperheissä kun uudella kumppanilla ei biologisesti ole velvotteita hoitaa edellisen suhteen lapsia, kun taas "vanha" kumppani voi kokea sen niin, että uus kumppani vie ajan isältä joka kuuluisi hänen mielestään lapsilleen.
Sinulle joka olet taistellut lähes 10 vuotta: Uskon, että miehesi exä on niin katkeroitunut omasta elämästään eikä se liity nyt teidän elämään millään tavalla enää.. Niinhän katkeroitunut ihminen löytää aina jonkun kanavan johon purkaa pahaa oloaan. Häneltä kysyisin perimmäistä syytä vihaan ja lähestyisin ystävällisesti. Aseistautumaton riisuu usein myös toiselta aseet. Jos ei auta, voit mennä hänen yläpuolellaan etkä provosoitua, provosoitumisesta se vasta saakin sitä uutta puhtia.
Lisäksi on ihan mieletöntä lukea toimivista ratkaisuista ja siitä, kuinka paljon vahvuutta ja rakkautta se vaatii myös uudelta kumppanilta astua tähän kuvioon mukaan. Hyvän ja fiksun miehen olet valinnut joka huolehtii ja kantaa vastuuta perheestään. Kaikke hyvää teille
"Kaiken kaikkiaan uusioperheet käsitteenä on hyvin tuore asia, vasta muutamia vuosikymmeniä kun taas ydinperheitä on ollut kautta aikojen. "
Minua kiinnostaisi kovasti tietää, mitä käytät lähteenä tähän lausahdukseesi? Mielestäni menee nimittäin hieman pieleen...
Wikipedia:
Ydinperhe on varsin tuore tulokas, sillä perinteisesti varsinkin maaseutuympäristössä perheeseen on kaikkialla maailmassa kuulunut myös isovanhempia ja vanhempien naimattomia sisaruksia. Perhe oli aiemmin ennen kaikkea taloudellinen yksikkö, joka kasvatti yhteiskunnalle uusia jäseniä.
Internetix:
Aikaisemmin perhe käsitettiin sukuyhteisöksi, jossa saattoi asua useita sukupolvia ja sukulaisia.
Ydinperhe on instituutiona aika uusi käsite. Ennen vanhaan perheeseen tosiaan kuului paljon ns. ydinperheen ulkopuolista väkeä, ja oli hyvin tavallista, että perheen pää eli mies otti uuden vaimon, joka yksinkertaisesti vain jatkoi siitä mihin edellinen oli jäänyt. Nykyajan ydinperheelliset ovat hyvinkin yksinäisiä ja eristäytyneitä omaan yksikköönsä verrattuna entisaikaan, jolloin sekaan mahtuivat niin isovanhemmat, rengit, piiat, uudet vaimot lapsineen ja vaikka naapurin lapsetkin.
Tähän argumenttiin käytän lähteenä ensisijaisesti raamattua.
Koska elämme hyvin kulttuurisidonnaisessa yhteiskunnassa joka on pohajautunut jo vuosisatoja kristilliseen arvopohjaan, on ydinperhe ollut ainoa käsite joka on ylipäänsä tiedetty.
Perheeseen tietenkin lasken kaikki perheenjäsenet, niin tädit, sedät isovanhemmat ja muut verisukulaiset. Siihen on myös voinut kuulua jotain muita ihmisiä, mutta uusioperheitä ei aikoinaan hyväksytty. Niin hullulta kuin se kuulostaa, niin muutama vuosikymmen sitten ei ollut uusioperheitä edes olemassa ellei jompikumpi sattunut jäämään leskeksi.
Monet miehet ottavat naisen kuin naien, ihan sama kent, kunhan joku vaan on. Miehet ei osaa olla yksin, kun ei ole kuka siivoo ja pesee pyykkiä.
Monet naiset eivät kunnioita itseään lainkaan, ja ovat pompoteltavina tälläisten miesten kanssa.
Kovasti yrittävät vakuuttaa miten mies rakastaa häntä... heh.. tottakai sanoja on, jotkut naiset uskoo kaiken mitä mies sanoo,, sillä eihän mies osaa olla yksin.
Ikävää jos sun liitto perustuu tuollaiseen :(
On sulla sitte ihmeellinen uusperhe. Lähde nosteleen.
No joo.. Tämä keskustelu värittyy aina niin mustaksi katkerista ja ala-arvoisista, todella lapsellisista kommenteista. Tässä siis hyvä esimerkki siitä, miten joidenkin kehiystaso pysähtyy, aivot rapistuu eikä nähdä muuta maailmaa kuin oma viha ja katkeruus. Sellaiseksi en koskaan halunnut tulla ja sitä täytyy varoa, vaikka tapahtuisi elämässä mitä.
Niin, ne nyxät eivät oikein ymmärrä missä tasossa ovat miehen perheeseen ja exiin ja lapsiin nähden, pitävät itseään koo perheen ja suvun jäseninä, vaikkei oo lähelläkään sitä sukua ja perhettä. Vieraat kiipeilijät haluavat kaiken valmiina, siihen olisi niin helppo tulla, kun mitään tei tarvi itse tehdä.
Miksi olet sellaisen miehen kanssa joka on naimisissa ja jolla perhe.
Nykyinen ns. ydinperhe ei todellakaan ole mikään ikiaikainen ilmiö. Vasta 1800 luvun lopulla nainen vapautui holhouksesta (länsimaissa) ja hänestä tuli täysivaltainen ihminen, joka saattoi opiskella, harjoittaa ammattia, toimia politiikassa ja hallita omaisuutta. Perheeseen kuului monta sukupolvea.
Tähän aikaan kumppanin saattoi lähes poikkeuksetta vaihtaa vain mies ja perilliset olivat miehen omaisuutta. Uusi vaimo jatkoi siitä mihin vanha oli jäänyt.
Naisena olemisen suurin ongelma lienee se, että naisen tulisi pystyä kaikkeen. Olla hyvä äiti, seksikäs ja huolehtiva vaimo, siivooja, keittäjä, uranainen ja ties mitä. Mitä tekee mies? Keskittyy omaan uraansa ja harrastuksiinsa ja jos armollisesti osallistuu arjen pyöritykseen, niin siitten pitää kovasti kehua, kun on niin erinomainen! Tyyliin "on se niin reipas kun vei sukkansa pyykkikoriin".
Jo hyvin nuorena totesin, että jos tässä elämässä aikoo pärjätä, niin omillaan on tultava toimeen.
Kun riittää itsellen ja talous on turvattu, niin kumppanin lähtö uuden matkaan on jokseenkin se ja sama. Rakkaus ei katoa vaikka toinen on poissa. Ja jos sallii, se voi muuttua ystävyydeksi.
Ja jos sitä nyt sitten on yhteisiä lapsia siunaantunut, niin väkipakolla ei sitä toista saa heitä huomioimaan. Lapselle ehkä kuitenkin on parempi se, että on siellä missä hän on toivottu. Viha ja katkeruus syövät jo muutenkin pieneksi käyneitä resursseja.
Minulla on kaksi aikuista lasta joiden isästä olen eronnut 15 vuotta sitten. Eron jälkeen hautasimme sotakirveen. Tapaamiset ovat menneet toisinaan sovitusti, toisinaan eivät. Olen uudelleen naimisissa ja meillä on yksi yhteinen lapsi. Ex mieheni oli mm. tekemässä meille remonttia ja meiheni entinen puoliso on ollut meillä lapsen vahtina. Tapaamme muutenkin erinäisissä juhlissa, kuten häät, ristiäiset, rippijuhlat yms. Lapsille on ollut rikkaus, kun heillä on monta turvallista aikuista. Se ei ole pois minun äitiydestäni.
Joku siunaili, että etteks oo mustasukkaisia! No, ei olla. Miksi pitäisi? Olemme molemmat tahollamme menneet selvittäneet ja päättäneet yhdessä jatkaa elämää.
Tämä on tilanne nyt ja huomisesta ei kukaan tiedä...
Itse en hyväksy keneltäkään haistattelua,lasteni tai itseni haukkumista, jatkuvaa tikusta asiaa tyyppistä viestittelyä, päin kasvoja valehtelua, paskan puhumista. Miksi siis hyväksyisin sellaista käytöstä mieheni exän taholta? Jos mies valitsi minut ja meidän perheemme vieläpä vapaaehtoisesti niin jos ex haluaa pilata oman ja lastensa elämä sekaantumalla meidän asioihimme, on kyllä ihan tasan hänen oma ongelmansa. Pysyy poissa silmistä ja lähietäisyydeltä niin sopii oikein hyvin. Hulluilla on harvoin tasapainoiset lapsetkaan.
Jestas kun olet katkera! Jos mies on mies, hän rakastaa lapsiaan enempi kuin sinua ikinä, eikä jätä heitä kuin vain jos sinä painostat ja vaadit. Ei lasten tarvi pysyä poissa isän silmistä, jopa sinä hirviö olet.
Mikä on saanut sinut noin epätoivoiseksi ja pahaksi ilkeäksi ihmiseksi, ettet siedä yhtään ihmistä miehen lähelle? Onko elämä kohdellut sinua kaltoin, vai mitä pelkäät.
Toivon mukaan mies tajuaa, miten ajat hänen lapset pois hänen luotaan.. odota vaan kohta olet sinäkin yksin taas! Itsekkäitä monet ei siedä eikä katkeria.
Pitää pystyä erottamaaan rakkaus lapsen ja isän välillä ja rakkaus naisen ja miehen välillä. Kumpikin tunne ja side voi olla hyvin vahva, mutta ne ovat erilaisia rakkauden tunteita.
Tuossa joku toisi esiin sanan varasuunnitelma.
Ika hyvä juttu, kun jokainen teksisi jo heti varasuunnitelman, miten sitten toimitaan jos ero tulee.
Kaiken sen täydellisen hulluden huumassa kaikki tuntuu ikuiselta, mutta kuns ero tulee nykyään aina yhden, kahden lapsen jälkeen, ukot lähtevät hyppykierroksille ja unohtavat perheensä tyystin, kyllä sitä sitten eron tullessa ollaan vinkumassa rahapuolta itselleen.
Sanoisin teille kaikki aviopuolisot, että pyytäkää jokaisesta aviovuodesta ainakin 10.000 euroa kipurahaa erossa ja lisäksi loppu puoliksi, saisi ukko miettiä huorissa käyntejään sitten ihan rauhassa ja elätellä sitä kakkostaan tai kolmostaan miten vain.
Nyt on vähän liian hyvin näille luusereille, lelujahan ne niillä erorahoilla hankkivat, yksi tuossa viiden lapsen isä elvistelee uudella moottipyörällä, uudella BMV:llä, on kanoottia ja Golfbackiä, mutta lapsista viis.
Toinen sanoo ostavansa veneen ja sama juttu lapsista viis. Jääkö epäselväksi mistä erot ovat johtuneet, tuskin.
Joten eikun ottamaan se mikä kuluu kipurahat tuosta välinpitämättömyydestä, pilkasta, ivasta, ja kakkosten, kolmosten pitämisestä. Kun elatusmaksut lapsille lisäksi, jotta loppuisi tuo lapsitehtailu ja muukin mahtailu. Olisi aika pudota sieltä pilvistä.
Näiden poikien äidit tarvitsisivat myös melkoisen selkäsaunan, kun ovat poikansa noin passanneet kelvottomiksi.
Aivan tosi! Nyt tartuit asian ytimeen. Ei miehestä tarvi tapella kumpikaan, nykyinen tai exä. Sen kun kaikki tajuais, ettei katkeruus todellakaan johdu exän mustasukkaisuudesta vaan VASTUUSTA jota joutuu kantamaan yksin. Varsinkin lapsettomat uudet naiset eivät näytä tajuavan tätä puolta asiasta, että miehelle kuuluu puolet vastuusta. piste.
Eikä kuulu. Miksi te haalitte lapset itsellenne asumaan, jos haluatte jakaa puoliksi vastuun. Kun lapset ovat teidän luonanne, ovat teidän vastuullanne. Kun ovat isän luona, ovat isän vastuulla. Mitä jos kokeilisitte vaihtaa lähihuoltajuuden isälle?? Samalla pääsette eroon naikkosista, koska he eivät osaa eikä pysty asumaan lapsiperheessä.
Niin, tai muuttakaa tapaamissopimusta ja ottakaa käyttöön vuoroviikkosysteemi. Silloin puolet vastuusta kuuluu ihan konkreettisesti isälle.
Miksi ylläpito ei puutu, kun tässä sanotaan että hullu ex?? Saako herjata exiä hulluiksi?
Nimenomaan, sanotaan että HULLU EX.
Ei sanota, että HULLUT EXÄT tai että EXÄT OVAT HULLUJA.
Kyse on yhdestä ihmisestä, joka kieltämättä käyttäytyy aika höpsösti, ja onhan tuo hulluksi haukkuminenkin vähän lapsellista...
Mites sitten ne sanat, joilla sinä olet nimitellyt uusia puolisoita ihan yleisellä tasolla?
Exät on helppo kohde purkaa omat ongelmat.
Eläissäni en ole miehen exään purkanut yhtään mitään. Ei hän ole millään tavoin läsnä meidän elämässämme tai minun ajatuksissani, minulle täysin tuntematon ihminen, aika vaikea olisi omia ongelmia purkaa sellaiseen ihmiseen.
Kyllä minä puran ne ongelmani mieheeni tai muihin läheisiin ihmisiin, he tuntevat minut parhaiten, ja osaavat minua auttaa ja tukea, jos jokin mieltäni painaa.
Kipuraha pitäisi vähintäänkin saada näiltä luusereilta jotka työntävät koko vastuun äidin niskoille! Yhteinen lapsi yhdessä hoidetaan. Piste. Omasta lapsesta huolehtiminen ei pitäisi olla kenenkään oma vapaaehtoinen valinta!
Itse en IKINÄ huolisi itselleni miestä joka ei huolehtisi lapsistaan, en ikinä.
Niin, kumpa sen tietäisikin etukäteen ettei mies hylkäisi omaa lastaan, mutta kun sitä ei tiedä. Mies voi oll aihana ja hyvä isä koko avioliiton ajan ja huoletivia. Mutta kun ero tulee, lapsi jää auttamattomasti mieheltä, joko omasta tahdosta tai uuden suhteen painostamana. Ei voi tietää.. ennenkuin on jo myöhäistä.-
Hieno keskustelu :)
Olen seurannut nyt pari vuotta entisen mieheni elämää, välillä kauempaa ja välillä lähempää.
Juttu menee näin, isä tapasi lapsia vuoroviikoin, kunnes uusi avovaimo painosti muuttamaan ja hankkimaan yhteisiä lapsia. Exäni halusi lapsille "yhden kodin", ja tajusin jo heti ettei omasta tahdostaan vaan olosuhteiden pakosta (painostuksesta). Uusi puoliso on jopa tunnustanut, ettei voi sietää lapsia eikä minua, ja välillä aina peruu sanojaan.
Vuoristorataa mennään, ja lasten isällä on oma päätösvalta vähän hakusessa. Olen jo tottunut siihen, että minua on lasten äitinä ja entisenä vaimona haukuttu ympäri ämpäri, ja vähän väliä tulee jotain viranomaisilmoituksia, perättömiä syytöksiä ja muita.
Tiedän, että exäni ei ole näiden takana, vaan omasta asemastaan epävarma äitipuoli. Ehkä aika auttaa tähän, ja ehkä joskus näille jutuille voi jopa nauraa. Hulluksi haukkuminen kertoo kyllä haukkujasta paljon, ja jos lapsille menee äitiä haukkumaan hulluksi, niin se on kyllä maailman tyhmin veto.. ei kannata.
Tämmöstä..
Tämä on ehkä paras ja osuvin kirjoitus ikinä!!
Miten tän nyt sanoisi, ei kaikki ole noin mustavalkoista.
Itse erosin lapseni isästä yhdeksän vuotta sitten, lapsen ollessa kahdeksan. Mies oli ihan paska lasta ja itseäni kohtaan ja lapsen ja isän tapaamisen loppuivat varsin pian, koska lapsi ei isälleen enään halunnut. Siihen jäin, itselleni lunastamaan kotiin, korviani myöten veloissa, koiran ja lapsen kanssa. Lapsella on vielä vaikea tasoinen dysfasia, joten tilanne ei ollut ollenkaan helppo. Sukulaiset olivat kaukana, joten olimme täysin kaksin, lapsi ei hoidossa viikonloppuisin ollut.. Silti, en tarvinnut omasta lapsestani vapaata, ja jos jollekin olin katkera niin exlle en hänen uudelleelle naiselleen. Toisaalta päätin varsin pian, etten anna exn heikentää elämäni laatua, ja halusin unohtaa koko tyypin. Sanoin, että kunhan maksat elarit kuten sovittu, se riittää. Ei ole nähty, ei ole soiteltu, muutama asia hoidettu tekstiviestillä siinä se. Mutta kaikesta tästä huolimatta löysin myös uuden, paremman onnen. Olen avioliitossa tätä nykyä ja mieheni on lapselleni se toinen aikuinen, turvallinen miehenmalli, parasta mitä lapselleni ja minulle on tapahtunut.
Kun ihmiset oppisivat olemaan katkeroitumatta, niin elämä olisi paljon helpompaa. Jos isä välit katkaisee, niin eikö se ole lapsen kannalta olla ilman isää kun olla katkeran ja paskan isän kanssa.
Ei lähdetä yleistämään tätä asiaa vain miehiin, samaa löytyy myös toisin päin. Kyse on aina luonteesta - ei siitä kumpaa sukupuolta vanhempi edustaa. Itse erosin ja olin lapseni kanssa kahdestaan vuosikausia, isä ei juurikaan ollut mukana lapsen elämässä. Katkeruutta olen tuntenut lähinnä lapsen puolesta, koska hän on se joka tilanteesta on eniten kärsinyt. Minähän tein tietoisen valinnan erotessani. Tällä hetkellä olen liitossa, jossa mieheni entinen lähti löydettyään uuden ja näkee lastaan parina viikonloppuna kuukaudessa, ei osallistu lapsen harrastuksiin, koulun vanhempainiltoihin, ei vie harrastuksiin eikä lääkäriin... isä hoitaa kaiken niin käytännössä kuin taloudellisestikin. Kyse ei ole siis mistään "miehisestä välinpitämättömyydestä" vaan joidenkin ihmisten itsekkäästä käyttäytymisestä.