pieni ote elämästäni on omistettu kaikille parisuhdeväkivallasta(niin henkisestä kuin fyysisestä) kärsineille.
ja niille, jotka ovat muuten vain menettäneet uskonsa elämään.
elämä voi muuttua.
asuin ennen pikkukaupungissa.
olin väkivaltaisessa parisuhteessa kaksi pitkää vuotta.
uskottelin työkavereille ja läheisille, että mustelmat johtuivat omasta kömpelyydestäni.
kunnes mies löi julkisella paikalla ja kylillä alettiin puhua.
tahdoin pois.
jätin miehen useasti, mutta tämä kieltäytyi uskomasta minua, tuli oven taakse itkemään ja sinisilmäisenä uskoin toistamiseen tyhjiin lupauksiin.
lopulta sain jätettyä lopullisesti sen narsistisen kusipään, jonka katumuksen kyyneliä olin ennen säälinyt.
tein päätöksen.
muutin pois.
muutin toiseen kaupunkiin.
katkaisin kaikki yhteydet.
sitten....
yhtäkkiä tunsin eläväni.
yhtäkkiä tunsin eläväni unelmaani.
vapaus oli upeaa.
tajusin rakastavani elämää ja tätä kaupunkia.
aloin ymmärtää, että elämässä on niin paljon enemmän kuin se, mihin olin aikaisemmin jumittunut.
tuntui hyvältä olla jälleen ystävien ympäröimänä ja tavata paljon uusia mielenkiintoisia ihmisiä.
ihmisiä, jotka ajattelivat samalla tavalla kuin minä itse.
tuntui hyvältä olla vapaa tekemään mitä vain.
ei ollut enää pelkoa siitä, että henkeäni uhattaisiin teräaseella jokaisen tekemäni virheliikkeen seurauksena.
kukaan ei enää haukkunut 34-koon vaatteisiin pukeutunutta tyttöä "vitun läskihuora":ksi.
kukaan ei enää haukkunut yliopistossa opiskelevaa tyttöä "vitun tyhmäksi lumpuksi".
aloin kummasti ymmärtää, että miksi kukaan ystävistäni tai tuttavistani ei ollut pitänyt ex-poikaystävästäni.
ymmärsin, että rakkaus oli sokaissut minut täysin.
ymmärsin, että minun olisi pitänyt muuttaa heti toiselle paikkakunnalle, kun siihen tuli tilaisuus.
tajusin olleeni onneton ja sen, että en todellakaan aikonut palata entiseen elämääni takaisin.
tapahtui mitä tapahtui.
tajusin, että minulla oli oikeus onneen.
mutta se siitä elämän halailusta.
miten tapasin nykyisen rakastamani miehen?
aloin deittailla taas muita ihmisiä.
tajusin, että maailma on täynnä hyviä, empatiakykyisiä miehiä.
eräänä alkukesän iltana ystäväni esitteli minulle erään nuoren miehen, joka myöhemmin palautti uskoni rakkauteen.
se ei ollut rakkautta ensisilmäyksellä.
ei, se taisi olla rakkautta toisella silmäyksellä.
viikkoja myöhemmin olin eräänä iltana treffeillä erään pojan kanssa nimeltämainitsemattomalla klubilla nimeltämainitsemattoman yhtyeen keikalla ja näin hänet uudelleen.
en edes muistanut, että olin tavannut hänet ennen.
näin hänet yleisössä metrien päässä ja ihastuin.
hän näytti uskomattoman hyvältä ja paloin halusta päästä puhumaan hänelle.
vasta kätellessäni häntä uudelleen, tajusin tietäväni jo hänen nimensä.
kun tapasimme seuraavan kerran, päädyimme samoille jatkoille eräältä toiselta nimeltämainitsemattomalta klubilta.
kun ystävämme jättivät meidät kahden, hukuin hänen silmiinsä ensimmäistä kertaa ja hän suuteli minua.
jo ensimmäinen suudelma tuntui oikealta.
tunsin itseni rakastetuksi.
ja niin tunnen vieläkin, kun hän suutelee minua.
on olemassa herrasmiehiä, joilla on empatiakykyä.
ei pidä tyytyä siihen tuttuun ja turvalliseen, joka saa sinut tuntemaan itsesi huonommaksi kuin olet.
pystyt parempaankin.
rakastumaan pystyy uudelleenkin.
elämä voi muuttua.
ei mulla muuta (:
ja niille, jotka ovat muuten vain menettäneet uskonsa elämään.
elämä voi muuttua.
asuin ennen pikkukaupungissa.
olin väkivaltaisessa parisuhteessa kaksi pitkää vuotta.
uskottelin työkavereille ja läheisille, että mustelmat johtuivat omasta kömpelyydestäni.
kunnes mies löi julkisella paikalla ja kylillä alettiin puhua.
tahdoin pois.
jätin miehen useasti, mutta tämä kieltäytyi uskomasta minua, tuli oven taakse itkemään ja sinisilmäisenä uskoin toistamiseen tyhjiin lupauksiin.
lopulta sain jätettyä lopullisesti sen narsistisen kusipään, jonka katumuksen kyyneliä olin ennen säälinyt.
tein päätöksen.
muutin pois.
muutin toiseen kaupunkiin.
katkaisin kaikki yhteydet.
sitten....
yhtäkkiä tunsin eläväni.
yhtäkkiä tunsin eläväni unelmaani.
vapaus oli upeaa.
tajusin rakastavani elämää ja tätä kaupunkia.
aloin ymmärtää, että elämässä on niin paljon enemmän kuin se, mihin olin aikaisemmin jumittunut.
tuntui hyvältä olla jälleen ystävien ympäröimänä ja tavata paljon uusia mielenkiintoisia ihmisiä.
ihmisiä, jotka ajattelivat samalla tavalla kuin minä itse.
tuntui hyvältä olla vapaa tekemään mitä vain.
ei ollut enää pelkoa siitä, että henkeäni uhattaisiin teräaseella jokaisen tekemäni virheliikkeen seurauksena.
kukaan ei enää haukkunut 34-koon vaatteisiin pukeutunutta tyttöä "vitun läskihuora":ksi.
kukaan ei enää haukkunut yliopistossa opiskelevaa tyttöä "vitun tyhmäksi lumpuksi".
aloin kummasti ymmärtää, että miksi kukaan ystävistäni tai tuttavistani ei ollut pitänyt ex-poikaystävästäni.
ymmärsin, että rakkaus oli sokaissut minut täysin.
ymmärsin, että minun olisi pitänyt muuttaa heti toiselle paikkakunnalle, kun siihen tuli tilaisuus.
tajusin olleeni onneton ja sen, että en todellakaan aikonut palata entiseen elämääni takaisin.
tapahtui mitä tapahtui.
tajusin, että minulla oli oikeus onneen.
mutta se siitä elämän halailusta.
miten tapasin nykyisen rakastamani miehen?
aloin deittailla taas muita ihmisiä.
tajusin, että maailma on täynnä hyviä, empatiakykyisiä miehiä.
eräänä alkukesän iltana ystäväni esitteli minulle erään nuoren miehen, joka myöhemmin palautti uskoni rakkauteen.
se ei ollut rakkautta ensisilmäyksellä.
ei, se taisi olla rakkautta toisella silmäyksellä.
viikkoja myöhemmin olin eräänä iltana treffeillä erään pojan kanssa nimeltämainitsemattomalla klubilla nimeltämainitsemattoman yhtyeen keikalla ja näin hänet uudelleen.
en edes muistanut, että olin tavannut hänet ennen.
näin hänet yleisössä metrien päässä ja ihastuin.
hän näytti uskomattoman hyvältä ja paloin halusta päästä puhumaan hänelle.
vasta kätellessäni häntä uudelleen, tajusin tietäväni jo hänen nimensä.
kun tapasimme seuraavan kerran, päädyimme samoille jatkoille eräältä toiselta nimeltämainitsemattomalta klubilta.
kun ystävämme jättivät meidät kahden, hukuin hänen silmiinsä ensimmäistä kertaa ja hän suuteli minua.
jo ensimmäinen suudelma tuntui oikealta.
tunsin itseni rakastetuksi.
ja niin tunnen vieläkin, kun hän suutelee minua.
on olemassa herrasmiehiä, joilla on empatiakykyä.
ei pidä tyytyä siihen tuttuun ja turvalliseen, joka saa sinut tuntemaan itsesi huonommaksi kuin olet.
pystyt parempaankin.
rakastumaan pystyy uudelleenkin.
elämä voi muuttua.
ei mulla muuta (:
Vastaukset 7
Vanhimmat
Väkivaltaiset miehet täytyy jättää samantien. Ja noita empaattisia, hyviä ja fiksuja miehiä on maailma pullollaan. Hyvä sinä!
Tuli hyvä fiilis sun tekstiä lukiessa! :) Hieno juttu, että pääsit lähtemään tuollaisesta suhteesta. Kukaan ei ansaitse kaltoinkohtelua. Hienoa, että olet löytänyt rakkauden! Sellaisen miehen joka sua arvostaa ja rakastaa.
Mulla on kokemusta henkisestä pahoinpitelystä. Sitä kesti koko monivuotisen suhteen ajan. Jatkuvaa haukkumista, sättimistä, mielen pahoittamista.
Mies sai sanoillaan (ja loppuvaiheessa teoillaankin) itsetuntoni romahtamaan todella alas. En kyennyt eroamaan, se tuntui liian raskaalta. Ja oli asioita, joiden vuoksi täytyi vaan sinnitellä.
Lopulta mä vaan romahdin. Kaikki läheiset eivät enää tunnistaneet mua ja moni kysyi olenko onnellinen. Oli pakko päästä siitä tilanteesta ulos. Vihan voimin mä elin suhteen viimeiset pari kuukautta, kunnes tuli aika. Miten mua pelottikaan... mutta se tunne sen jälkeen oli helpottava.
Vielä eron jälkeen jouduin puolustelemaan ja olemaan varpaillani, sillä ex soitti uhkauspuheluita, haukkui mut törmätessämme jne. mutta en enää välittänyt. Vihan voimalla olin saanut riuhtaistua itseni pois siitä suhteesta ja sen miehen luota ja päässyt jatkamaan elämääni.
Melkein heti eron jälkeen jaksoin taas huolehtia itsestäni. Pidin enemmän huolta ulkonäöstäni, olin itselleni armollisempi, hymyilin ja nauroin enemmän, nautin elämästä!
Suhteesta jäi käteen epävarmuus miesten seurassa, mutta eiköhän siitäkin päästä eroon pikkuhiljaa, "harjoittelemalla".
Uskomattoman hyvin jäsennelty ja kirjoitettu teksti.
Pääsit pois psykopaatin "syleilystä" ja löysit elämän.
Psykopaatti on taitava valehtelija.
Ei. Monesti riittää että kyseessä on mies.
Kokemus puoltaa tätä. Silti voi sanoa täysin, ennen todelista varmuutta.
Hyvä jos pääsit. Raiskaajat ja naisten, yleensäkkin heikompien uhrit ei omista mitään arvoa millään tasolla.
Uskottelen itselleni saavuttavani ton pisteen myös. Tapahtuispa se nopeesti. Kiitos ap toivoa täynnä olevasta tekstistä.