Hyundain todellinen laatu, nykyään.

Uskaltaako ostaa

Mikä on euroopassa tehtyjen esim. uusien i 30 autojen laatu. Omistajat kommentoikaa, myös muiden mallien kokemukset. Täällä on selvästi paljon provosoivaa kirjoittelua negatiivisessa mielessä.Laadukkuudella tarkoitan pikkuvikoja, takuukorjauksia - miten toimineet, myös ikävimmät kuten tielle jättämiset ja hinuritilaukset.Onko niitä oikeasti, joku kirjoitteli tuossa alempana että jopa maalit olis hankautuneet paikoin paljaalle pellille. Tuollaiset voi varmaan jättää omaan arvoonsa.Eli omistajat kommentoikaa yhteiseloa Hyundainne kanssa.

57

5280

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • H&K.

      Olen ajanut eri Hyundailla nyt tasan 10 vuotta Suomessa. Alkuperäinen korealainen laatu ei moitteita ansaitse, niissä ei häiriöitä ole ollut. Perheessämme on myös Getz vm. 2003 eikä tähän mennessä vikoja ole kirjattu. Mieleen tulee parhaat japanilaiset ennen kuin siirsivät valmistusta Eurooppaan.
      Nyttemmin on alla ollut i30, käytettynä ostettu takuunalainen auto. Auto toimii luotettavasti, mutta kuten muissakin eurooppalaisissa niin tässäkin on ajoittain jotain pientä huomauttamista; polttoaineen täyttöaukon kansi jumitti ja radio pimeni.
      Nämä tapahtuivat puolentoista vuoden aikana. Katsastuksessa ei huomauttamista.
      Viat korjattiin takuuseen ilman selittelyä.
      Tällä palstalla näkyy olevan kirjoituksia, joiden takana oleva ihminen ei kyllä ole omistanut koskaan yhtäkään Hyundaita. Kyllä Hyundaista voidaan keskustella aivan sivistyneesti, autoja nekin vain ovat.

      • Ok.

        Kiitos asiallisesta vastauksesta, juuri tälläista keskustelua tarvitaan.

    • ex hynystelijä

      Minullakin oli Huyndai i30 1,6 diisseli ja oli 30 vuotisen autoilu uran aikana ensimmäinen auto joka hinattiin 25 asteen pakkasesta korjaamolle. Autossa oli muutenkin jatkuvia käynistymis ongelmia kesälläkin ja kuntoon ei saatu. Muutakin pientä harmia oli kuten vaihteet ei menny (1-2) päälle ilman ainaista rusahtelua. Rengas meteli jotain sanoin kuvaamatonta ja tässä uudessa mallissa sama meteli jatkuu. Korvatulpat korville motarilla. Muuten korvat soi tuntikausia ajon jälkeen.
      Laatutaso merkillä ei täällä esitettyistä höpinöistä huolimatta kovin kummoinen. 2 vuotta pidin, sitten sain tarpeekseni.
      Vaihdossa hyvitys uuteen toisen merkkiseen autoon oli huonoin ikinä saatu. Muijalla saman vuosimallin bensaYaris josta uutena maksettiin 3-4tonnia vähemmän, mutta nyt vaihdossa tarjottu parisen tonnia enemmän kuin itse sain i30:stä.

      • döwwew

        Taas provo kirjoitus.

      • lxwsw

        Juttusi on täyttä huuhaata.

      • i40 ja pettynyt
        döwwew kirjoitti:

        Taas provo kirjoitus.

        Ei sulla ole faktaa, että on provo.
        Tällä palstalla kaikki kielteinen on sun mielestäsi provoilua,,,,Hyndaissa on ongelmia i30:ssä kaikki tietävät olevan käyntihäiriöitä ihan ongelmaksi asti ja i40:ssä taas pikku sähkövikoja jarruongelmat.
        itselläni i40 ja tiedän mistä puhun.
        Keskustelu pitää olla avointa myös vikojen ja ongelmien osalta,,,,,ei ne katoa minnekkään provoilun alle ja opiksi nämä kaikki kehumiset ja haukkumiset ovat palstan lukijoille,,,,toivottavasti sinullekkin?

    • xerttius

      Itsellä ollut autoja 14 omistuksessa, enemmistö niistä ostettu uutena tai lähes uutena. Eurooppalaisia laidasta laitaan. Tällä hetkellä kolmas Hyundai, i30 Wagon. Hyundaissa vikoja ollut vähemmän kuin edellisissä autoissa ja ennenkaikkea viat olleet pieniä ja lisäksi takuu hoitanut ne. Ennen Hyundaita ollut merkki jätti kolmesti tielle ja takuuajan jälkeen arvokkaita korjauksia. Hyundaissa ei vielä ole vastaan tullut sellaista vikaa joka olisi haitannut ajamista, lähinnä olleet häiriöitä. Itse en ole huomannut eroa maalipinnassa muihin, sitä vastoin pohjat olleet hyvinkin suojattuja mitä edelliset autot ei olleet. Massaa niissä ollut lähinnä ns. kulutuskaistoissa. Kun vertaa hintaa maksetuista ominaisuuksista muihin niin merkissä olen pysynyt. Kokemusta on myös leasing-autoista omien lisäksi. Jotkut "provopetterit" keksii vaikka mitä vikoja ja päivystävät palstalla aamusta iltaan. Päivä toisensa perään, kiihkoa se on sekin.

      • kerro nyt

        Ne pienet takuun hoitamat viat?

        Hondissa ei ole ollut niitä pieniäkään vikoja.

      • Sepi_
        kerro nyt kirjoitti:

        Ne pienet takuun hoitamat viat?

        Hondissa ei ole ollut niitä pieniäkään vikoja.

        No, Hondassa on sitten varmaan takuutakin ainakin 25 vuotta?
        On se kiva tietää, että löytyy automerkki, jossa ei ole pieniäkään vikoja.

      • i40 ja pettynyt
        Sepi_ kirjoitti:

        No, Hondassa on sitten varmaan takuutakin ainakin 25 vuotta?
        On se kiva tietää, että löytyy automerkki, jossa ei ole pieniäkään vikoja.

        3vuotta tai 100000km.
        Hondan takuu,,,meillä toisena autona Jazz ja ei tarvinnut kertaakaan käyttää takuukorjauksella.Ajettu nyt 140000km.
        Mutta, mutta Hyndai i40 on käynyt takuukorjauksella 2-kertaa,,,sähkövikoja,,,keskuslukko ja ikkunan nostin, nyt ajettu 34000km

      • Provoke
        i40 ja pettynyt kirjoitti:

        3vuotta tai 100000km.
        Hondan takuu,,,meillä toisena autona Jazz ja ei tarvinnut kertaakaan käyttää takuukorjauksella.Ajettu nyt 140000km.
        Mutta, mutta Hyndai i40 on käynyt takuukorjauksella 2-kertaa,,,sähkövikoja,,,keskuslukko ja ikkunan nostin, nyt ajettu 34000km

        Viimeistään persoonallinen pilkunkäyttötyylisi paljastaa sinut toiseksi palstan pilaamista yrittävistä vakioprovoilijoista.

      • Kerrotaan, kerrotaan
        kerro nyt kirjoitti:

        Ne pienet takuun hoitamat viat?

        Hondissa ei ole ollut niitä pieniäkään vikoja.

        "Hondissa ei ole ollut niitä pieniäkään vikoja."

        Eikös niissä ole vikojenpoistoautomatiikka. Jos jossakin on vika, niin ruoste kiertää sen ja viallinen kohta putoaa lopulta pois. - Useampaa Hondaa katselin taannoin. Mukavan näköisiä ja halvat hinnat, niin kiinnosti nettiauton kuvien tasolta. Liian roheita pelleiltään minulle kun alakertaa lähempää katselee. Sama muuten monella japsilla. Eivät oikein kestä koreiltaan aikaa.

      • Polkuauto...
        Kerrotaan, kerrotaan kirjoitti:

        "Hondissa ei ole ollut niitä pieniäkään vikoja."

        Eikös niissä ole vikojenpoistoautomatiikka. Jos jossakin on vika, niin ruoste kiertää sen ja viallinen kohta putoaa lopulta pois. - Useampaa Hondaa katselin taannoin. Mukavan näköisiä ja halvat hinnat, niin kiinnosti nettiauton kuvien tasolta. Liian roheita pelleiltään minulle kun alakertaa lähempää katselee. Sama muuten monella japsilla. Eivät oikein kestä koreiltaan aikaa.

        Kerran autoliike antoi huollon ajaksi sijaisautoksi Hondan. Ei ole sen jälkeen tehnyt merkkiä mieli. Jo satasen vauhdeissa alkoi ajettavuus olla jännittävää. Ja kaikilla vauhdeilla tuntui, että vaihteiston välitykset ei oikein sovi siihen koneeseen. Siis ihan vakiomylly, En tiedä minkä leegopelin olivat tehtaalla rakentaneet, mutta tuommoisilla paketoinneilla meikäläisen saa pysymään muissa merkeissä.

      • T. Tokiosta
        Polkuauto... kirjoitti:

        No ei kai kukaan japseja osta ajo-ominaisuuksien takia. Vaan niistä huolimatta. Selvä asia.

      • Voi kokeilla
        T. Tokiosta kirjoitti:

        No ei kai kukaan japseja osta ajo-ominaisuuksien takia. Vaan niistä huolimatta. Selvä asia.

        Japsiautojen ajo-ominaisuuksia voi joskus parantaa kesärenkailla, jos vaihtaa ne shitgestonet alta pois ja laittaa parempaa kumia tilalle. Mutta jos ei ole suuntavakavuutta, niin pelkillä kumeilla sitä ei saa syntymään.

      • Tuulilasissa
        Voi kokeilla kirjoitti:

        Japsiautojen ajo-ominaisuuksia voi joskus parantaa kesärenkailla, jos vaihtaa ne shitgestonet alta pois ja laittaa parempaa kumia tilalle. Mutta jos ei ole suuntavakavuutta, niin pelkillä kumeilla sitä ei saa syntymään.

        Tuoreessa Tuulilasissa on Honda Civicin kestotestistä. Kertovat ohjattavuudesta tuttua tarinaa. Liukkailla on tosi jännittyävä ja yliherkkä. Varsinkin tuoreeltaan rattiin tulleet ovat täpinöissä.

        Itse koeajoin Civiciä uteliaana viimeksi 90-luvun alkupuolella. Muistan sen, kuinka kaupunkinopeuksissa uusi auto tuntui mukavalta ja helpolta ohjata. Siltä pohjalta olisi voinut vaikka ostaa. Mutta maantieajo muutti kaiken. Siis kuiva asfaltti, hyvä maantie. Yli satasessa sai vahtia, että menee suoraan. Ikävä tunne siitä, että tarkkaavaisuuden herpaantuessa työntäisi perää heti sivulle, jos on vähänkin tiessä jotakin. Tunnelma oli samanikäisissä ja vanhemmissakin Mazdan 626-malleissa sama. Tuulilasi muistuttelee noista vanhoista tunnelmista. Mikähän on kun ei Japanissa edistys edisty.

        En mene semmoisia ostamaan.

      • Mikä hätyyttää
        Tuulilasissa kirjoitti:

        Joku siinä on, että japsiauton omistajalle tulee kova pakko selittää ja vakuuttaa ostostaan. Tällekin palstalle vuotaa vähän väliä kaikenlaista japsiautojen kanssa pipertäjää vakuuttamassa, että heidän autonsa on hyvä. Voisi olla helpompi uskoa, jos omistajien ei tarvitsisi leuka täristen koko ajan vakuutella.

      • itäauto
        Mikä hätyyttää kirjoitti:

        Joku siinä on, että japsiauton omistajalle tulee kova pakko selittää ja vakuuttaa ostostaan. Tällekin palstalle vuotaa vähän väliä kaikenlaista japsiautojen kanssa pipertäjää vakuuttamassa, että heidän autonsa on hyvä. Voisi olla helpompi uskoa, jos omistajien ei tarvitsisi leuka täristen koko ajan vakuutella.

        Hirveästi ei kannattaisi huihaimeihen japsiuskovaisia haukkua, kun huihaimiehet selkeästi pitävät tojoterojen jälkeen kakkossijaa fanaattisessa vikojen hyssyttelyssä ja auton ylistämisessä.

        Itselläni oli aikanaan i30 harkinnassa ja yksi juttu, mikä pahasti häiritsi, oli, että täällä oli vain 100,00 % silkkaa suitsutusta. Tuli mieleen, että onkohan asiat todellakin näin auvoisesti vai onko estääkö tiukka ryhmäkuri ketään kertomasta negatiivisia puolia. Onneksi luotin vaistooni, koska myöhemmin paljastui yhtä sun toista. Esim nämä ylivertaiset ajo-ominaisuudet ... joista tulee enemmänkin takavuosien japsit mieleen, kun kerran soralla on vaikeaa / persus pyrkii omille teilleen.

        Eräänlainen itsepetoksen huipentuma oli huihaimies, joka kehui neuvoi, miten huihailla mitataan todellinen keskikulutus. Ensin ajetaan moottori lämpimäksi, sitten mennään maantielle ja ajetaan tasaisella 80 km/h nopeudella, resetoidaan ajotietokone ja kas, parin km jälkeen nähdään todellinen keskikulutus, joka on paljon pienempi kuin muilla autoilla ;-D

      • Oikeassa maailmassa
        itäauto kirjoitti:

        Että oikein harkinnassa oli Hyundai! Kun alat omaa rahaa saamaan, niin harkitse sitten.

        Omassa kiesissäni olen laskenut kulutuksen tankkausten mukaan. Ajotietokone on kovasti samaa mieltä. Jos ajotietokoneen ja muuten lasketun kulutuksen ero on iso, kannattaa ekana tarkistaa laskelmat. Ja sitten rengastus. Ei taida ajotietokone aivan ymmärtää, jos vaikka talvirenkaat ovat korkeaprofiiliset ja kesärenkaat matalarofiiliset. Aikamoinen ero tulee tuota kautta...

        Hieman omaa ajoani tarkkailemalla pääsen helposti alle valmistajan lupaaman kulutuksen. Ei tosin paljoa, mutta en ainakaan ole kulutuslukemiin pettynyt.

      • Anonyymi
        kerro nyt kirjoitti:

        Ne pienet takuun hoitamat viat?

        Hondissa ei ole ollut niitä pieniäkään vikoja.

        Mulla oli 2003vm accord sport tourer 2.0 145-220thkm
        ilmastoinnin kenno 400
        takajarrusatulat 200
        takajarrulevyt 150
        käsijarrukengät
        takavakaajan kumit sekä tangossa kumien kohdalla syvät urat että koko tanko olisi pitänyt vaihtaa
        takaluukun sekä ovien sähköjohtoja poikki. valot ei toimineet
        etupään niveliä
        siinä vaiheessa myin auton kun koko etukelkka olisi pitänyt pudottaa pois
        keskuslukitus reistaili

        Ei enää toista hondaa. Rahaaa ja aikaa meni

    • Ex hynystelijä

      En ole mikään provo. Yllä oleva tarina on täyttä totta. Nämä hynystelijät uskovat ostokseensa kuin pässi sarviinsa, ilman minkäänlaista kritiikkiä. Kuten mainitsin autossa oli muutakin kummallisuutta. Kävin myös koe ajamassa keväällä tämän uuden mallin ja meteli oli hirmuinen. Metelöi itse asiassa enemmän kuin vanhamalli.

    • minulle hyvä.

      Hyundai i30 grdi parasta mitä rahalla sai,siis minun rahalla,ja pulinat pois,jokainen ajaa varojensa mukaan,piste.

      • Wanha kuski

        Toki autot, samanmerkkiset ja -mallisetkin, ovat yksilöitä. Ja ajosuorite eroaa sekin aina jokaisesta toisesta ajosuoritteesta, joten vertailukelpoisuus autojen välillä voidaan syystä kyseenalaistaa.

        Itse voin todeta, että oma Hyundai 30 I wagon 1.6 bensamallini on toiminut nyt reilut 2 vuotta ja n. 40 000 km ajettuna lähes ilman ongelmia ja vain vuosihuollossa käyttämällä. Se ainoa "ongelma" on ollut polttoainetankin luukun avautuminen hieman liian vähän raolleen, joka tosin ei sinällään ole mitenkään estänyt polttoaineen tankkausta, mutta luukun on joutunut kädellä avaamaan loppuun asti, kun sen pitäisi pompsahtaa apposen auki, ilman että kädellä joutuu siihen koskemaan muuten kuin suljettaessa. Tähän kädenliikkeeseen avattaessa tosin menee vain 0.5 sekuntia, joten sillä ei ole ollut merkitystä. Ehkäpä vien kuitenkin "vian" korjattavaksi kunhan kerkeän. Takuuseen menee toki.

        Auto on toiminut moitteetta ja premium-varustelu on kattava ja mukava. Automattinen moottorin sammutus toimii sekin moitteetta. Automaatti-ilmastointi koko ajan päällä ajettaessa polttoainetta kuluu sekalaisessa ajossa ja kuormaa päällä kahdeksan litran paikkeilla, joten polttoainetalous voisi olla parempikin. Tosin toistaiseksi omistamani kaikki muutkin autot ovat käytännössä vieneet enemmän kuin esitteissä ilmoitetaan. Diesel ilmeisesti on varsin pihi jopa käytännössä. Veljelläni on sellainen ja perustan hänen kertomaansa tämän.

        Jos haluaa suhteellisen edullisesti luotettavan perusauton, jossa on kaikki perushärpäkkeet (peruutustutka, vakionopeussäädin, automaatti-ilmastointi, nahkaratti jne.) ja hyvät jalkatilat takana, niin suosittelen Hyundai farkkua. Näitä näkee Helsingin taksissakin jonkin verran, joten tiloiltaan siis kelpaa siihenkin tarkoitukseen.

        Takuuta en ole käyttänyt, joten sen toimivuudesta en tiedä sanoa. Huolto Herttoniemessä, josta auton ostin, on toiminut erinomaisesti ja huollon ajaksi olen saanut sijaisauton veloituksetta.

        Olen autoillut jo 37 vuotta ja kokemusta on monista automerkeistä. Nykyinen Hyundai on tosin ensimmäinen omistamani korealainen, joten laajemmin en lähde korealaisista autoista kertomaan, kun ei ole muuta kokemusta niistä.

      • ana9
        Wanha kuski kirjoitti:

        Hyundai kuluttaa niin vähän polttoainetta,että harvon joutuu sitä luukkua avaan
        se pysyy uuden karheana monta vuotta

    • voe peeveli ja .

      Niin niin, mutta kun se Huntai hajosi....!

      • Tosiautoilija

        Amisviiksi poju ei tiedä autoista hölkäsen pöläystä.Ootko jo laittanut pappatunturi mopon talvisäilytykseen?

      • Hyny hyvä valinta
        Tosiautoilija kirjoitti:

        Amisviiksi poju ei tiedä autoista hölkäsen pöläystä.Ootko jo laittanut pappatunturi mopon talvisäilytykseen?

        Ylipäätänsä autojen luotettavuus on mielestäni laskenut.Myös ns. kalliiden parempien merkkien.Esim. Bmw merkkihuoltoon kuskataan hinausautoilla ei niin kovin vanhaa Bemaria, lähes viikoittain.Kaikki vähääkin alaa seuranneet tietävät ongelmat Volkkari - Skoda - Audi piireissä.Eikö Hyundai ole sentään kuitenkin jo " auto", ei mitään sen ihmeellisempää.Eli melko hyvin pärjännyt kilpailussa, jotain pientä vikaa voi ilmetä, mutta se korjataan takuuseen.Uskaltaa ostaa siinä missä muitakin merkkejä, vastaisin ketjun aloittajalle.

      • uusi hynyilijä
        Hyny hyvä valinta kirjoitti:

        jeps omaa kokemusta volkkarista 4 vuotta , vikoja riitti vaikka muille jakaa kuten takajouset poikki, pyöränlaakerit kaput, ikkunannostin rikki, lämmityslaitteesta piirikortti ja puhallin kaput, nokkaketju hiluineen vaihtoon 40 tkm välein...siinä alkaa lampunvaihto tai koiranluun kolina tuntua suorastaan naurettavalta "vialta" kun marmoritiskille ladot kuukausipalkkasi jotta saksalaista laatua saadaan leimalle
        nytten on perheen kuskaamiseen ostettu i30 farkku ja tähän mennessä olen ollut tyytyväinen autoon kaikkine rengasmeluineen koska sellainen ei ole lompakkosi tyhjentävä vika. Olen samaa mieltä siitä että ns. nykyautojen laatu on täyttä skeidaa, saas nähdä miten korealainen kestää ajossa, ei ainaskaan löydy nettikeskusteluja vioista niinkuin vag-arenan keskustelupalstoilla ;)

      • kari a
        uusi hynyilijä kirjoitti:

        Hynyilijä harvinaisen oikeassa.
        Meillä i 30:n ja ainoa korjaamokäynti huoltojen lisäksi oli,kun uutena oli jäänyt autoliikkeesä kesänaftat tankkiin,ensimmäinen pakkasaamu ja ongelmia oli.
        Uusi suodatin ja tankki täyteen talvilaatua niin johan pelasi.
        Nyt kilometrejä 78 tuhatta ja kaikki toimii.
        Hinta-laatusuhde erinomainen.

    • Getz2008

      Kaikenlaista pikkuvikaa niinkuin muissakin nykyautoissa. Virtalukon avamentunnistin meni takuuseen.
      Hento auto ja pieni maavara talvikeleille.
      Korkea, suuri ilmanvastus.

      • Lättynen

        Kun suomi 24 palstoja lukee niin niiden kirjoittajien perusteella,ei ole olemassakaan hyvää automerkkiä.Jokaikinen automerkki haukuttu lyttyyn näillä foorumeilla,moneen kertaan.

      • Getz 2003

        Ei ole ollut pikkuvikaa eikä isompaakaan vikaa.
        Määräaikaishuollossa on kerran vaihdettu jarrupalat eteen ja jakohihna kiristimineen. Ja toisella kerralla akku. Lamppuja ja pyyhkimen sulkia tietty tarpeen mukaan.
        Kaikki muu on edelleen alkuperäistä.
        Auto täyttää kohta 10 vuotta ja ajettu pitkästi yli 100.000 km.
        Huollot todella edullisia; esim. 105.000km määräaikaishuolto jakohihnahomman kanssa yhteensä 280 €. Muut huollot 100-150 €.

    • 4+5

      Uusissa autoissa on merkkiin katsomatta hyvin paljon ongelmariittoisia yksilöitä.
      Nyrkkisääntönä kannattaa pitää, että jos ensimmäisen parin vuoden aikana joutuu takuukorjauksissa juoksemaan, niin ei ne käynnit auton iän myötä ainakaan vähene, oli merkki mikä hyvänsä.

    • Löpönen

      Katsastustilasto.Ransakalaiset autot ovat aina häntäpäässä:
      http://www.tuulilasi.fi/artikkelit/autojen-laatuerot-paljastuvat-katsastustilastoista

      • Hynystelijä9

        tekniikka ainakin bensa hyundaissa on varmaksi koettua vanhempaa ns. " turbotonta "perus tekniikkaa. Esim. juuri moottorin osalta tuskin mitään riskiä on, ne on noita kierroskoneita toistet tykkää toiset ei. Alustan puslat ja jarrujärjestelmän osat ovat kulutus kamaa, voi varautua uusimaan. Tietysti jos yli kolme vuotta aikoo pitää niin ruostesuojaus voisi olla aiheellinen.Kyllä nyky Hynyn uskaltaa ostaa jos se muuten miellyttää.

    • Tällaista kysyn!

      Näkyy Hyundai kestävän hyvin kaikilla niillä, joilla sellainen on. Sensijaan aika huonosti kestää niillä, joilla on yllättävänkin hatara kuva koko Hyundaista, mutta kuitenkin väittävät sellaisen omistavansa (tai omistaneensa). Miksi juuri se joukko on selvästi vajakkeja muutenkin kuin kirjoitustaitonsa suhteen?

    • 4 hynyä

      Hyundai i30 crdi a 2009. ajettu 72000 km,toiminut moitteetta.Jarrupalat edessä ja takana täytyy vaihtaa. Melusta vielä, että jauhaa jööttiä jos väittää mitä tahansa tämän hintaluokan autoa hiljaiseksi.Rahalla saa niinkun joku on joskus todennut.

    • Aiheen äärelle

      "Hyundain todellinen laatu, nykyään. "

      Kuten käyttäjäkokemuksista ilmenee ja käyttötesteistä ja kansainvälisistä luotettavuustaulukoista, Hyundai on kestävä auto ja hyvä tuote. Jos olet ostoksilla, voit huoleti ostaa Hyundain. Ei tarvitse jännittää asiassa.

      Provoilijoiden jutut täällä keskusteluissa huomaa helposti, eikä niistä tarvitse välittää. Kannattaa kysyä kokemuksia naapurustossa olevilta Hyundain omistajilta. Toinen hyvä tiedonlähde on esim. taksikuski. Ajavat niin paljon ja monilla autoilla, että kokemusta on. Takseissa on jo Hyundaita aika reilusti, eli helposti pääsee kyytiin. Lueskelin taannoin jotakin taksareiden omaa sivustoa, jossa haukkuivat ja kiittelivät eri automerkkejä ja malleja. Kovasti korkeassa kurssissa tuntuivat hyundait olleen ja yhäkin.

    • i40 Wagon

      Euroopan peleistä en tiedä, mutta fakta on että merkillä kuin merkillä on laatu tippunut kun tuontanto siirretään pois "omasta" maasta. Euroopan Toyotat on yksi esimerkki. I40 on aito Korean tuote ja laatu hyvää. Tosin puoli vuotta saa sitten uutta autoa odottaa jos ei sopivaa löydy maahantuojan tai Euroopan varastoista.

    • PALJON ELÄMÄÄ NÄHNYT

      Minulla ollut kaksi vuotta i30 automaatti .ei mitään häiriötä.On talvellaki tukeva ajettava,se on minun kolmastoita auto joukossa uusia ja vanhoja,kaikki eri merkkejä ajokilometrejä yli miljoona.Hinta huomioon ottaen varmasti kilpailu kykyinen!!!

      • Hinta & laatu

        Kun käy Hyundai- tai Kia-myymälässä, niin kantsii katella mitä autoja on näihin merkkeihin vaihdeltu. Japanilaisia kaikkia vaihtuu taajaan. Ja eurooppalaisistakin löytyy vaihtajaa.

        En usko, että japseihin verrattuna korealaiset olisivat mitenkään mahdottomasti kestävämpiä. Ajo-ominaisuudet voivat vaikuttaa enemmän. Etenkin talvella. Eli nyt!

      • Jartse M.
        Hinta & laatu kirjoitti:

        Kun käy Hyundai- tai Kia-myymälässä, niin kantsii katella mitä autoja on näihin merkkeihin vaihdeltu. Japanilaisia kaikkia vaihtuu taajaan. Ja eurooppalaisistakin löytyy vaihtajaa.

        En usko, että japseihin verrattuna korealaiset olisivat mitenkään mahdottomasti kestävämpiä. Ajo-ominaisuudet voivat vaikuttaa enemmän. Etenkin talvella. Eli nyt!

        Samaa mieltä.
        Jos verrataan AITOA japanilaista ja AITOA korealaista niin mielestäni niiden laatutaso on keskenään hyvin samaa tasoa, siis erittäin korkea.
        Jos taas verrataan näitä Euroopassa valmistettuja japanilaisia ja korealaisia niin ne ovat taas keskenään kutakuinkin samaa tasoa, siis kohtuullisen laadukkaita, mutta jäävät alkuperämaan tuotteille.
        Korealaiset antavat kyllä paremman takuun ja ovat osoittautuneet sen arvoisiksi.

      • Hyvä laatu
        Jartse M. kirjoitti:

        Viimeisin uutena ostamani Toyota: Japanissa valmistettu. Ekan vuoden aikana muutama ikävämpi vika. no, ei mitään kamalaa, mutta oma vaivansa, ennenkuin sai kuntoon.

        Vuosi sitten uutena ostamani Kia: Euroopassa valmistettu, jos olen oikein ymmärtänyt. Ekan vuoden aikana ei mitään vikaa eikä kiusaa. Ja hyvä ajaa.

      • mullataas..
        Hyvä laatu kirjoitti:

        Viimeisin uutena ostamani Toyota: Japanissa valmistettu. Ekan vuoden aikana muutama ikävämpi vika. no, ei mitään kamalaa, mutta oma vaivansa, ennenkuin sai kuntoon.

        Vuosi sitten uutena ostamani Kia: Euroopassa valmistettu, jos olen oikein ymmärtänyt. Ekan vuoden aikana ei mitään vikaa eikä kiusaa. Ja hyvä ajaa.

        Ajoin japsilla 7v. Ei yhtään vikaa. uuden veronen vaihtaessa. Renkaat jo aika loput pyöriissä.. Nekin kesti yli satatuhatta..
        Nyt japsi 4v. ei yhtään vikaa ja pirunhyvä ajaa ja tehokas.. Kulutuskin pieni.

      • Oikeesti taas
        mullataas.. kirjoitti:

        Ajoin japsilla 7v. Ei yhtään vikaa. uuden veronen vaihtaessa. Renkaat jo aika loput pyöriissä.. Nekin kesti yli satatuhatta..
        Nyt japsi 4v. ei yhtään vikaa ja pirunhyvä ajaa ja tehokas.. Kulutuskin pieni.

        Juu, ei japsissa ikinä mitään vikaa. Paitsi kun...

        Tuore uutinen:

        Lähes miljoonan Toyotan takaisinveto

        Japanilaisvalmistajan mukaan 900 000 autossa on turvatyynyongelma.

        Toyota on kertonut tänään n. 900 000 auton takaisinvedosta maailmalla. Syynä on ongelma turvatyynyissä. Toyotan Corolla-malleissa turvatyynyt voivat aueta väärin. Esim. USA:sta tunnetaan kymmeniä tapauksia.

        Suomessakin kutsutaan korjaamolle ainakin lexuksia. N. 570 Lexusta on kutsuttu. Lexuksissa kutsujen syinä ovat vikoilevat tuulilasinpyyhkijät.

        Mutta näistähän ei hiiskahdetakaan.

    • Hushhushhush
    • g4467

      Hyundait ja kaikki merkit mukaanluettuna. Kun käyt katsomassa vikalistaa, niin tulee mieleen, että uskaltaako osta mitään automerikkiä?

    • toinen hyny

      Eka hyny 2010 i30 crdi hinattiin kahdesti pajalle ei käynnistynyt.Ekaks syytettin jäätynyttä suodatinta 40 000 huolto 450€.Kolme viikkoa sama vika sitten syytettiin suodattimen jalkaa auto pajalla viikon.syksyllä vaihdoin IX35 hiljainen ja tosi mukava ja ainakin vielä käynnistyy.

      • Neljäs Hyny

        Oma i30 vm.2009 oli juuri 60.000km huollossa ja hinta 140€. Teetätitkö sinä huollon yhteydessä vetokoukun laiton tms. jos hintaa tuli 450€?

      • I 30 crdi A

        Joopa joo,missäs huollatit tolla hinnalla,automaassa 310 euroa,ja jälkeenpäin huomasin,että oisin saanut Tebikseltä 50 euroa halvemmalla.

      • Hinnat syyniin
        I 30 crdi A kirjoitti:

        Joopa joo,missäs huollatit tolla hinnalla,automaassa 310 euroa,ja jälkeenpäin huomasin,että oisin saanut Tebikseltä 50 euroa halvemmalla.

        Kannattaa kysellä huoltohintoja eri paikoista. Kun löytää sopivasti edullisen ja muutenkin hyvän, niin kannattaa suosia sitä. Hyundain huoltoja saa aika monesta paikasta. Eli hintoja kannattaa kysellä.

    • Karvinen.
    • clcdöwe
    • jerry tietää

      Viikon takaa saksalaistutkimus. Hyundai ja Skoda luotettavimmat.

    • bellesteri

      Hyundai valittiin maailman innovaatisimmaksi valmistajaksi autonvalmistajista. Toyota, MB, VW ja moni moni muu valmistaja koki totaalisen romahduksen, eivät sijoita tuotekehitykseen vaan kuittaavat rahat ulos. Näin se vaan menee.

    • I30

      Euroopassa tehdyt ovat ainakin laadukkaita. Jos uusista puhutaan, niin uusikorinen mennyt selkeästi eteenpäin kaikilla osa-alueilla vanhaan korimalliin verrattuna. Eli jos uudehkoa olet hankkimassa, niin ehdottomasti uusikorinen harkintaan. Ero vanhaan merkittävä, ei puhuta samasta autosta.

      • 121232323

        totta puhut, uusi i30 käytössä nyt ja aikaisempi 2011 Kia Ceed. Hyviä autoja molemmat. Uusi vain on nykyaikaisempi.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1555
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1026
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      947
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      870
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      704
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe