Laitoin tuon suuraakkosin, että huomaamme sen olevan varoituksena.
Lueskelen Jussi Vilskan kirjaa "Unelma puhtaasta vedestä." Kirjapaja 1982
Tämä lääket.tri tunnetaan monista radio-ohjelmistaan tuohon aikaan ja avoimuuden ja inhimillisyyden puolestapuhujana.
Kirjassa hän kertoo elämästä pakolaisleirissä.
Tuossa luvussa hän kertoo Osman-nimisestä miehestä, joka on aidosti ystävällinen.
Lainaan luvusta katkelman:
"Olimme meitä avustavien pakolaisten keskuudessa tutustuneet myös noihin mielisteleviin, liian ystävällisiin ihmisiin, jotka osoittautuivat yhtä epäluotettaviksi kumppaneiksi kuin samoin käyttäytyvät ihmiset kaukana Suomessa."
Jussi Vilska muistaa myös neljännesvuosisata aiemmin isänsä antamia opetuksia:
"Varo liian ystävällisiä ihmisiä, he ovat harvoin aitoja, vielä harvemmin rehellisiä."
VARO YSTÄVÄLLISIÄ IHMISIÄ
40
1830
Vastaukset
- soilike
Parhaat valehtelijat ovat miellyttäväkäytöksiä, luotettavantuntuisia, muutenhan he eivät pärjäisi.
Tottakai he ovat ystävällisiä. Heitä kannattaa todella varoa.- Järkee
minäkin tapasin noin 2 vuotta sitten naisen joka oli jus tuollainen.
Mielistelevä ja hyvä valehteleen.
Onnekseni huomasin sentään mikä otus oli.
Terveiseni Riitalle. - Hilla
Hillaa, lakkaa, muurainta, valokkia; rakkaalla lapsella on monta nimeä on mieluinen marja jo lapsuudesta. Marjaisan metsän ja nevän lähettyvillä asui eräs ystäväperhe. Heidän kanssaan kävimme marjastamassa, mutta koskaan emme päässeet parhaille läheisille apajille.
Aina kerrottiin kaukana olevan parempia marjapaikkoja, useinn nevan toisella reunalla.
Takavuosina pääsin hyvään puolukkapaikkaan Rukan maastoissa.
Lakeuksien asukille on ällistyttävä kookemus kun marjaa oli mielettämösti. Viisi pientä minuuttia ja ämpäri täynnä. Autoon ei sopinut, joten piti myydä.
Rekkoja parkkipaikalla kaksin kappalein täynnä ja alueelle aumattiin puolukka kuin autokuormallisin. Marjasta maksettiin tuolloin peräti 12 mk/kg. Otin kuviakin, jotta ei aivan emävaleeksi väitettäisi. - Oletko
Järkee kirjoitti:
minäkin tapasin noin 2 vuotta sitten naisen joka oli jus tuollainen.
Mielistelevä ja hyvä valehteleen.
Onnekseni huomasin sentään mikä otus oli.
Terveiseni Riitalle.Mikään ei ole niin kateellinen kuin kalamies, paitsi toinen kalamies.
- Tekopirteä
Hilla kirjoitti:
Hillaa, lakkaa, muurainta, valokkia; rakkaalla lapsella on monta nimeä on mieluinen marja jo lapsuudesta. Marjaisan metsän ja nevän lähettyvillä asui eräs ystäväperhe. Heidän kanssaan kävimme marjastamassa, mutta koskaan emme päässeet parhaille läheisille apajille.
Aina kerrottiin kaukana olevan parempia marjapaikkoja, useinn nevan toisella reunalla.
Takavuosina pääsin hyvään puolukkapaikkaan Rukan maastoissa.
Lakeuksien asukille on ällistyttävä kookemus kun marjaa oli mielettämösti. Viisi pientä minuuttia ja ämpäri täynnä. Autoon ei sopinut, joten piti myydä.
Rekkoja parkkipaikalla kaksin kappalein täynnä ja alueelle aumattiin puolukka kuin autokuormallisin. Marjasta maksettiin tuolloin peräti 12 mk/kg. Otin kuviakin, jotta ei aivan emävaleeksi väitettäisi.Nyt on jo syytä varoa, ettei palstoille leviä tuo tekopirteys, jonka Liena kokee tuoda.
Onkohan tämä taas vain kateutta kaikille niin ystävällistä Lienaa kohtaan? - Hajupoika
Järkee kirjoitti:
minäkin tapasin noin 2 vuotta sitten naisen joka oli jus tuollainen.
Mielistelevä ja hyvä valehteleen.
Onnekseni huomasin sentään mikä otus oli.
Terveiseni Riitalle.Yritin vastailla naapuripalstalla nikkeilyasiaan
- merkillistä, että kysyjät useimmiten piiloutuvat kummallisen nikin taakse kun arvostelevat toista siitä mihin itse juuri syyllistyvät.
- Kuinka huomaat roskan toisen silmässä kun tukki on omassa silmässäsi? - Hajupoika
Tekopirteä kirjoitti:
Nyt on jo syytä varoa, ettei palstoille leviä tuo tekopirteys, jonka Liena kokee tuoda.
Onkohan tämä taas vain kateutta kaikille niin ystävällistä Lienaa kohtaan?Olen itse tuonut linkkejä keskusteluun, joska palstatilaa säästyy ja sen voi halutessaan avata
Joillakin on tuo muuttunut epidemiaksi saakka
- kauhullla ajattelen jonkun suoltavan tuollaisia viestejä luukkuuni. - Madame
Samoin on hyvä varoa kirkasotsaisia uskovaisia henkilöitä.
- Hajupoika
Madame kirjoitti:
Samoin on hyvä varoa kirkasotsaisia uskovaisia henkilöitä.
Kun ihmisellä on sydän, joka voi antaa anteeksi
kärsimänsä vääryyden, on kuin haavoitettu simpukka, joka peittää haavansa helmellä.
/J. P Richer
Voisimmeko me kasvattaa haavoitetussa sydämessämme vihan sijasta vaikkapa
- helmeä ? - Hajupoika
Katselin tuossa naapurin tietosivua "yksityisyyden suojasta kun taannoin palstalla olis sheriffinäkin aktiivisesti keskusteluihin osallistuva niin tuli useasti esiin se, että miten toimenkuvaan sopii keskustelu ja siinä tietoja keskustelun nikkien taustoista kertoen kun se sotii eräitä yleisiä periaatteiden vastaan:"Pyrimme myös suojaamaan tietosi mahdollisimman tehokkaasti ja estämään ulkopuolisten pääsyn tietojärjestelmiimme. Henkilötietoja käsittelevä henkilöstömme on vaitiolo-velvollinen työssään käsittelemistään tiedoista." (TeliaSonera)
Käyn kirjastossa päivittäin. Siellä virkailija ei saa antaa mitään tietoja asiakkaista, heidän lainauksistan tms. ja vaitiolo sitoo virkailijaa työsuhten päättymisen jälkeenkin.
Näin muissakin virastoissa ja lehdistössä ei toimittajan tarvitse kertoa miten on tietonsa saanut eli hänellä on lähdesuoja. Päätoimittaja
vastaa viime kädessä lehden sisällöstä, mutta ei hänkään kerro turuilla ja toreilla, että "Pekka Peitsi" on oikeasti ...... - outo mietelmä !!
Jo on kumma juttu, oletko vainoharhainen, täytyyhän ihmisen johonki luottaa, jos ei muuhun niin itseensä ! ?
Terve ihminen omaa terveen arvostelukyvyn, huomaa kyllä kuka on kuka !?
Jos ihminen luota itseensä ei hän voi luottaa muihinkaa, se on tosi !
Silloin ihminen on itse epäluotettava !
- Hajupoika
Pysyn tuossa Vilskan kirjassa, josta viimeisestä luvusta otsikkonikin. Tuttua meidänkin keskusteluissmme.
Lähdön hetkellä hän kertoo kirjoittaneensa kirjan
Boocosta, yhteisesträ kodistamme:
"- Et sinä tiedä totuuttameistä, et tunne meitä,
et ole oikeallta tavalla jakanut elämääsi kanssamme.
- Et sinä voi tuntea meidän todellisia ajatuksiamme, meidän sisintämme, meidän sydäntämme...
Noissa papereissa on vääristyneitä kuvia Boocosta, kuvia, jotka ovat syntyneet sinun itsekeskeisissä kuvitelmissasi, sinun ailahtelevassa mielikuvituksessasi."
Syyttelyjen jälkeen kirjoittaja lopettaa:
- Inhimillisen olemassaolon ainoa todellinen arvo on rakkaus, jonka antamista kannattaa siksi opetella loputtomasti, joka päivä,
koko elämän ajan."
/J.Vilska: Unelma puhtaasta vedestä - pioni
tuohonkaan väitteeseen ei aina uskominen.
Puhun nyt kokemuksen kieltä,tutustuin todella ystävälliseen ,iloiseen henkilöön ja karvani nousi heti pystyyn,epäilys syntyi.
Kuuntelin,seurailin ,kyselin toistenkin mielipiteitä tämän henkilön suhteen.
Lopulta ajan kuluessa paljastui minullekin,että hän on aito "ystävällinen" henkilö ja nyt kadehdin hänen suurenmoista luonnettaan ja toivon ,että pystyisin olemaan hänen arvoisensa ystävä ,hänelle.
Varoa pitää nykypäivänä melkein kaikkea,mutta ystävällisiä ihmisiä ei,ennen kuin aihetta ilmaantuu.
Näin luottavainen on ,pioni- Hajupoika
Sinut kiertäisin kaukaa !
- pioni
Hajupoika kirjoitti:
Sinut kiertäisin kaukaa !
jalkasi,saatan tupsahtaa eteesi yllättäen.
hymyillen pioni(olet tosi kiva mies) - Tiedätkö
pioni kirjoitti:
jalkasi,saatan tupsahtaa eteesi yllättäen.
hymyillen pioni(olet tosi kiva mies)Juudaksen suudelmasta alkoi Golgatan tie.
Delilan petollisuus koitui Simsonin tuhoksi.
Tiedän, että jo Eevan omenasta on nainen pettänyt kautta historian. - Liena
Tiedätkö kirjoitti:
Juudaksen suudelmasta alkoi Golgatan tie.
Delilan petollisuus koitui Simsonin tuhoksi.
Tiedän, että jo Eevan omenasta on nainen pettänyt kautta historian.Jos joku nainen käskee sinun hypätä kaivoon, hyppäätkö?
Aivan samoin menetteli Aatami. Miksi hän otti tuon tarjotun omenan, olisi sanonut : kiitos ei.
Mutta alastomina ollessaan himot varmaankin mylläsivät molemmilla, niin että turha sitä on naista syytellä.
Yhtä syyllisiä molemmat ovat olleet, sekä aikojen alussa, että nykyaikoina. - Hajupoika
Liena kirjoitti:
Jos joku nainen käskee sinun hypätä kaivoon, hyppäätkö?
Aivan samoin menetteli Aatami. Miksi hän otti tuon tarjotun omenan, olisi sanonut : kiitos ei.
Mutta alastomina ollessaan himot varmaankin mylläsivät molemmilla, niin että turha sitä on naista syytellä.
Yhtä syyllisiä molemmat ovat olleet, sekä aikojen alussa, että nykyaikoina.Huomaan, että sinulla on maniana syyllisyyden siirto. Näin useilla muillakin - ehken minullakin vaikken tunnustaisikaan.
Avasin juuri keskustelun -"Eroaisinko?"
Siihen voi osallistua omista tai muitten kokemuksista kertoen - miten on kaikesta huolimatta jaksettu yhdessä.
Eron jälkeenkään ei ole syytä hypätä kaivoon - siellä voi kastua ! - Hajupoika
Tiedätkö kirjoitti:
Juudaksen suudelmasta alkoi Golgatan tie.
Delilan petollisuus koitui Simsonin tuhoksi.
Tiedän, että jo Eevan omenasta on nainen pettänyt kautta historian.Muistamme vielä Suomen ja Neuvostoliiton välisen Ystävyys-Yhteistyö ja Avunantosopimuksen.
Venäläisten kanssa kauppaa käyvät varottavat lahjomasta venäläisiä ja pitäytymään tiukasti
lakia noudattaen.
"Voitelu" tulee usein hyvin kalliiksi kuten monet tositarinat kertovat. Jotkut kertovat kuitenkin, että kulutustavaroista tulee Venäjälle kasoislaskutuksella jopa 90 % SK 18/04 Korruptio/Markku Saksa.
Eräällä metsäkoneurakoitsijalöla koneet jäivät Venäjällä metsään kun papereita ei ollut.
Oma esimerkkini ei perustu mihinkään tosiasioihin, mutta mahdollinen. Voista viedään ulos Suomesta n. 80 % tuotannosta. Siihen viejä saa tietysti vientitukea. Se ilmoittaa Suomen tullille määräksi vaikkapa sata tonnia ja saa siitä määrästä tukirahat, Venäjän puolella ilmoitetaan parikymmentä tonnia joka todellinen määrä ja sievoiset tuet - turisti tuo sitten halpaa voita kotiin tuliaisina... - Hajupoika
Hajupoika kirjoitti:
Muistamme vielä Suomen ja Neuvostoliiton välisen Ystävyys-Yhteistyö ja Avunantosopimuksen.
Venäläisten kanssa kauppaa käyvät varottavat lahjomasta venäläisiä ja pitäytymään tiukasti
lakia noudattaen.
"Voitelu" tulee usein hyvin kalliiksi kuten monet tositarinat kertovat. Jotkut kertovat kuitenkin, että kulutustavaroista tulee Venäjälle kasoislaskutuksella jopa 90 % SK 18/04 Korruptio/Markku Saksa.
Eräällä metsäkoneurakoitsijalöla koneet jäivät Venäjällä metsään kun papereita ei ollut.
Oma esimerkkini ei perustu mihinkään tosiasioihin, mutta mahdollinen. Voista viedään ulos Suomesta n. 80 % tuotannosta. Siihen viejä saa tietysti vientitukea. Se ilmoittaa Suomen tullille määräksi vaikkapa sata tonnia ja saa siitä määrästä tukirahat, Venäjän puolella ilmoitetaan parikymmentä tonnia joka todellinen määrä ja sievoiset tuet - turisti tuo sitten halpaa voita kotiin tuliaisina...Luin tuossa juuri emeritus-professori Heikki Ylikankaan puheenvuoron "järjettömästä väkivallasta". Viime aikoina olemme saaneet lukea paljon tällaisia uutisia.
Ylikangas pohdiskelee mahdollisuutta, että väkivalta saattaisi tuottaa joillekin ihmisille mielihyvää. Aviopareistakin tiedän, että joillakin on tapana kinata joutavanpäiväisistä asioista. Tämä näyttää olevan täällä palstallakin joittenkin tapa jauhaa vaikkapa nikkeilystä, rekisteröinnistä ja muusta vuosikausia, vaikka asia on operaattorin ja muitten asia ratkaista.
Näin on yhteiskunnallisissa asioissakin. Joku kunnallinen valtuusto keskustelee useassa kokouksessa tuntikausia asiata, jossa se ei voi tehdä oleellista muutosta asiaan.
Usein näin halutaan osoittaa olevansa "köyhien ja vähäväkisten" asialla.
Minä halusin, että päivähoito on köyhille ilmainen, mutta muut olivat vastaan. Minä halusin, ettei kouluja lakkautettaisi, mutta en yksin voinut asialle mitään.... - Apinamies
Liena kirjoitti:
Jos joku nainen käskee sinun hypätä kaivoon, hyppäätkö?
Aivan samoin menetteli Aatami. Miksi hän otti tuon tarjotun omenan, olisi sanonut : kiitos ei.
Mutta alastomina ollessaan himot varmaankin mylläsivät molemmilla, niin että turha sitä on naista syytellä.
Yhtä syyllisiä molemmat ovat olleet, sekä aikojen alussa, että nykyaikoina.Oletko kuullu, että Apina-neidolla olisi hame tai vuoristo-gorilla housuihin pukeutuisi?
Mikään muu eläin ei kaiketi käytä vaatteita ja Aatami ja Eeva vasta tuon omenansyönnin jälkeen.
Ajattelepas mikä moka, minä ainakin leikkisin aatamin asussa ja tykkään naisesta ihan eevan asussa. - Hajupoika
Apinamies kirjoitti:
Oletko kuullu, että Apina-neidolla olisi hame tai vuoristo-gorilla housuihin pukeutuisi?
Mikään muu eläin ei kaiketi käytä vaatteita ja Aatami ja Eeva vasta tuon omenansyönnin jälkeen.
Ajattelepas mikä moka, minä ainakin leikkisin aatamin asussa ja tykkään naisesta ihan eevan asussa.Jäin miettimään tuota Apinamiehen juttua. Miksi me olemme pukeutuneet ja karvattomia verrattuna "pikkuserkkuihimme".
Monia teorioita on esitetty. Eräs on, että miehellä on ollut seksuaalinen kiinnostus karvattomia naisia kohtaan ja valinnut "emokseen" karvattomamman ja näin laji on vähitellen tullut paljasihoisemmaksi.
Syöpäläisiä epäillään myös erääksi syyksi. Yksai laji on tullut lisää - vain ihmisillä on "vaatetäi."
Darwinin teoria karvattomuuden ihannoinnista ei oikein tunnu oikealta. Mehän ihailemme pörröhäntäistä oravaa ja inhoamme siimahäntäisi rottia.
Mitenkähän pääntäi ja satiaiset ovat vaikuttaneet asiaan ?
Voisiko joku keksiä parempia selityksiä ?
Luonnontutkija 4/03 Jacobaeus - Uskotko
Sanotaan, että puhdasoppinen pappi
onnistuu urallaan yhtä hyvin kuin
selluloidikoira ajaessan asbestikissaa helvetin läpi. - Hajupoika
Uskotko kirjoitti:
Sanotaan, että puhdasoppinen pappi
onnistuu urallaan yhtä hyvin kuin
selluloidikoira ajaessan asbestikissaa helvetin läpi.Tänäänkin kuten aina - papin pussi on pohjaton.
Miten sitten lienee tuon puhtaan opin laita ?
- Hajupoika
Jospa oppisimme seurustelemaan oman sydämemme kanssa ja ymmärtämään,
miten hyväksi kumppaniksi voisimme sen kasvattaa niin kuinka vähän välittäisimme toisten ihmisten hienoudesta ja loistosta.
/Oliver Goldsmithia mukaellen. - Tyly
taaskin Hajupoika, nimittäin siinä, ettei ystävällinen kannata olla. Parasta sanoa aina vain naisia mummoiksi ja kanoiksi, jotka eivät ymmärrä enempää kuin sika pohjantähdestä.
Miespuolisille keskutelupalstalaisille on rehellisen suomalaisen parasta sanoa myöskin, että mitä tietämättömyyttä ja typeryyttä kirjoituksesi edustavatkaan.
Se on reilun, rehellisen suomalaisen miehen puhetta!- Hajupoika
Kirjoitin juuri Ruuneperille tuosta samasta asiasta eli, että vastattaisiin mahdollisuuksien mukaan siinä keskustelussa ja mahdollisimman pian. Ruuneperi esiintyi joukkojen nimissä kutewn usein, samoin sinä "tyly" eikä minulla ole minkäänlaista käsitystä, että olisin ja missä yhteydessä lausunut sinusta tylysti.
Tällaisiin viesteihin on aivan mahdoton vastata.
Jos joku käyttää nikkiä, joka viittaa hänen olevan ikäihminen niin en näe mitään estettä puhua mummosta tms.
Kun esim. Mummli 1 ottaa kantaa johonkin asiaan, kuten viimeksi "kännykkä-juttuun" perehtymättä lainkaan asiaan.
Minullakaan ei ole kaikkia vempaimia, mutta en voisi sanoa niistä tai niiden käyttäjistä
niiden olevan turhia.
Olen useasti kertonut vastaavani kuin metsästä huudetaan.
Kuvia on kovin monenlaisia ja eri tarkoituksiin.
Sydänfilmin ottajalle en toki lauo - "Mulla on paljon nätimpi sydän !" Kun minusta on otettu röntgenkuvia niin alkaessani höpistä lääkärille;
"Minun lapsellani on hieno kamera, jolla ssa paljon parempia kuvia - eihän tuo ole näköinenkään, mustavalkoinen, hyi olkoon !" - Tyly
Hajupoika kirjoitti:
Kirjoitin juuri Ruuneperille tuosta samasta asiasta eli, että vastattaisiin mahdollisuuksien mukaan siinä keskustelussa ja mahdollisimman pian. Ruuneperi esiintyi joukkojen nimissä kutewn usein, samoin sinä "tyly" eikä minulla ole minkäänlaista käsitystä, että olisin ja missä yhteydessä lausunut sinusta tylysti.
Tällaisiin viesteihin on aivan mahdoton vastata.
Jos joku käyttää nikkiä, joka viittaa hänen olevan ikäihminen niin en näe mitään estettä puhua mummosta tms.
Kun esim. Mummli 1 ottaa kantaa johonkin asiaan, kuten viimeksi "kännykkä-juttuun" perehtymättä lainkaan asiaan.
Minullakaan ei ole kaikkia vempaimia, mutta en voisi sanoa niistä tai niiden käyttäjistä
niiden olevan turhia.
Olen useasti kertonut vastaavani kuin metsästä huudetaan.
Kuvia on kovin monenlaisia ja eri tarkoituksiin.
Sydänfilmin ottajalle en toki lauo - "Mulla on paljon nätimpi sydän !" Kun minusta on otettu röntgenkuvia niin alkaessani höpistä lääkärille;
"Minun lapsellani on hieno kamera, jolla ssa paljon parempia kuvia - eihän tuo ole näköinenkään, mustavalkoinen, hyi olkoon !"minun pitäisi sinulle tarkemmin kertoa?
Tunnuit ymmärtävän selvän ironian.
Sinä olet tyly. Itsekin osaan olla, mutta harvemmin koen siihen tarvetta.
"Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan."
Noinhan sanoit. - Tylytön
Tyly kirjoitti:
minun pitäisi sinulle tarkemmin kertoa?
Tunnuit ymmärtävän selvän ironian.
Sinä olet tyly. Itsekin osaan olla, mutta harvemmin koen siihen tarvetta.
"Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan."
Noinhan sanoit.Olet tunnetulla nikillä pitkään häiriköinyt
palstojen keskusteluja. Katkeroitunut jostain syystä,
hyvin katkeroitunut ihminen. - Onerva
Tylytön kirjoitti:
Olet tunnetulla nikillä pitkään häiriköinyt
palstojen keskusteluja. Katkeroitunut jostain syystä,
hyvin katkeroitunut ihminen.vast ootkii kaikkie aikoje härikkö numero yks!
Oot voittant kaik häirikkökilpailut, vaik yhtää ei oo järjestetty.
Pyri hyvä mies vai kunnavaltuustoo, sinne kelpaa kuka tahasa.
Siekii.
Oot sit ainakii pois kunno ihmiste jaloist. - Hajupoika
Hajupoika kirjoitti:
Kirjoitin juuri Ruuneperille tuosta samasta asiasta eli, että vastattaisiin mahdollisuuksien mukaan siinä keskustelussa ja mahdollisimman pian. Ruuneperi esiintyi joukkojen nimissä kutewn usein, samoin sinä "tyly" eikä minulla ole minkäänlaista käsitystä, että olisin ja missä yhteydessä lausunut sinusta tylysti.
Tällaisiin viesteihin on aivan mahdoton vastata.
Jos joku käyttää nikkiä, joka viittaa hänen olevan ikäihminen niin en näe mitään estettä puhua mummosta tms.
Kun esim. Mummli 1 ottaa kantaa johonkin asiaan, kuten viimeksi "kännykkä-juttuun" perehtymättä lainkaan asiaan.
Minullakaan ei ole kaikkia vempaimia, mutta en voisi sanoa niistä tai niiden käyttäjistä
niiden olevan turhia.
Olen useasti kertonut vastaavani kuin metsästä huudetaan.
Kuvia on kovin monenlaisia ja eri tarkoituksiin.
Sydänfilmin ottajalle en toki lauo - "Mulla on paljon nätimpi sydän !" Kun minusta on otettu röntgenkuvia niin alkaessani höpistä lääkärille;
"Minun lapsellani on hieno kamera, jolla ssa paljon parempia kuvia - eihän tuo ole näköinenkään, mustavalkoinen, hyi olkoon !"Näyttää siltä, että jälleen joittenkin halu on tehdä nikistä pääasia lähes kaikissa keskusteluissa. Omalta osaltani en enää viitsi edes vastailla näihin iäisyyskysymyksiin.
Monesti olen omalta osaltani kertonut, että kirjoittamastamme vastaamme riiåppumatta siitä mitä nikkiä mahdollisesti käytämme.
Omalta osaltani olen todennut jo useasti, että käyttämällä jotain muuta nikkiä saan asian paremmin esille - salailusta ei ole kyse.
Meillä luulisi olevan asiaakin keskusteltavaksi. - oscaro
Hajupoika kirjoitti:
Näyttää siltä, että jälleen joittenkin halu on tehdä nikistä pääasia lähes kaikissa keskusteluissa. Omalta osaltani en enää viitsi edes vastailla näihin iäisyyskysymyksiin.
Monesti olen omalta osaltani kertonut, että kirjoittamastamme vastaamme riiåppumatta siitä mitä nikkiä mahdollisesti käytämme.
Omalta osaltani olen todennut jo useasti, että käyttämällä jotain muuta nikkiä saan asian paremmin esille - salailusta ei ole kyse.
Meillä luulisi olevan asiaakin keskusteltavaksi."Omalta osaltani olen todennut jo useasti, että käyttämällä jotain muuta nikkiä saan asian paremmin esille - salailusta ei ole kyse." Noin totesi edellinen kirjoittaja.
Kun seuraa palstan kirjoituksia ja varsinkin aloituksia, huomaa kyllä, että eräät yrittävät saada asiaansa perille uudella nikillä. Tosin on otettava huomioon, että vakiokävijöillä on varsin kehittynyt vainu todeta, mikä tunnetumpi nikki epätavallisen nikin takan piilee.
Tosin kuin edellinen kirjoittaja väittää, salailusta on kyse varsin usein. - Yli 70 vee
oscaro kirjoitti:
"Omalta osaltani olen todennut jo useasti, että käyttämällä jotain muuta nikkiä saan asian paremmin esille - salailusta ei ole kyse." Noin totesi edellinen kirjoittaja.
Kun seuraa palstan kirjoituksia ja varsinkin aloituksia, huomaa kyllä, että eräät yrittävät saada asiaansa perille uudella nikillä. Tosin on otettava huomioon, että vakiokävijöillä on varsin kehittynyt vainu todeta, mikä tunnetumpi nikki epätavallisen nikin takan piilee.
Tosin kuin edellinen kirjoittaja väittää, salailusta on kyse varsin usein.En tiedä, mikä mahtaa olla, kun v. 2004 kirjoitettu aloitus tuntuu jo vanhalta.
Ajassa pysyäkseni käytän silloista nimimerkkiäni. - ullapulla'
Yli 70 vee kirjoitti:
En tiedä, mikä mahtaa olla, kun v. 2004 kirjoitettu aloitus tuntuu jo vanhalta.
Ajassa pysyäkseni käytän silloista nimimerkkiäni.Jos ,ja kun ,joku tai jotkut haluaa olla keskusteluissa ilman rekattua nimmaria ,on se ihan luvallista näillä Suomi 70 kirjoituksissa . Eihän me kaikki olla rekattuja. Ei likimainkaan- Ja kuitenkin kirjoittelemme ,sitä sun tätä. Joillakuilla on elämäntehtävänään saada selville jonkun rekattu nimmari ,mitä siittäkin hyötyy,--sairasta touhua.
Itse olen ullamirjami rekattuna ja nyt kirjoitin ihan samana persoonana .
Niin että ei tartteihmetellä kuka mää ooon . Ja hyviä vointia ja parempia päiviä.
- . ?
MIKSI ? Kai sinulla on itsellä terve arvostelukyky tallella, jos ihminen ei luota itseensä ei se voi luottaa kehenkään muuhunkaan.
Terveellä järjellä varustettu ihminen kyllä erottaa " missä mennään " osaa varoa epänormaalisti käyttäytyvää henkilöä. - 9+0
Miksi?
- hilema '
Silloin täällä varoitettiin ystävällisestä ihmisistä.
Nyt voisi varoittaa kärttyisistä ja epäluuloisista.
Ajat muuttuvat.
- Ei läyrynaama
Täytyi kaivaa esiin tämä klassikkoaihe. Miten totta! Oma kokemukseni tässä:
Naapurirappuun muutti kymmenisen vuotta sitten "herttainen" sairaanhoitaja, sinkku. Aina tavatessamme hän oli mitä herttaisin, aina hymyilevä - tosin kertoili muitten ihmisten asioita, mutta aina ns. ystävällisessä hengessä, lempeästi. Harvinaisen valoisa ihminen, ajattelin.
Vuosia sitten jouduimme vastakkain taloyhtiön kokouksessa muutamasta mitättömästä asiasta, josta seurasi sitten vielä mitättömämpi väärinymmärrysten sarja. Tämän jälkeen hän ei minua tervehtinyt, käänsi päänsä pois. Olin ihmeissäni. Menin puhumaan hänen kanssaan selvittääksemme tosi typerän tilanteen, mutta hän katsoi minua täysin ilmeettömästi, kylmänä, kuolleen kalan silmin eikä suostunut millään tavoin asiaa ymmärtämään. Häntä oli loukattu ja piste. Minua puistatti.
Myöhemmin olen kuullut, että hän on työpaikallaan ns. arvaamaton, loukkaantuu hyvin herkästi. Sielläkin tunnettiin tämä hänen kaksoisroolinsa, ylen ystävällinen, mutta herkkähipiäinen ja itsepäinen, pitkävihainen luonne. Tämä työtoveri tiivisti asian Päätalon sanoin: "Kyllä vihaisen ihmisen kanssa aina toimeen tulee, mutta läyrynaamojen kanssa on vaikeaa."
Emmehän me ole läyrynaamoja? Vai miten on...- Makriina
Joka vanhoja muistaa, sitä...
Eikö olisi kätevämpää aloittaa uusi ketju tällä vuosikymmenellä, eikä laahata v. 2004 kirjoitettuja mielenilmauksia mukana?
Minusta joku aikaraja olisi tarpeen.
- aleksandrovits
Näennäiseen ystävällisyyteen voi sisältyä hyvinkin itsekkäitä piirteitä.
Tannoin oli lehdessä pieni artikkeli, jossa poliisi varoitti jossakin päin maata liikkuvasta miehestä, joka käyttäytyi teennäisen ystävällisesti, esiintyen kuuromykkänä.
Sen verran mies osasi asiaansa esittää, että hän pyysi rahaa. Monet antoivat.
Oli hienostunut tapa kerjätä, joka tehosi suomalaisiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399154Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737897Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605600William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542341Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62085Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821734Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191673Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921419Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381355Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71243