Ymmärräthän

minua. Kaikki tuntui myös minusta aikoinaan, jossain vaiheessa vedätykseltä, mikä laukaisi negatiivisia tunneryöppyjä puolin ja toisin. Kummallakin oli elämä kai sellaisessa jamassa, ettei se ollut sopiva hetki ja siitä alkoi käsittämätön oravanpyörä.
En silti voinut mitään sille että rakastuin. Koska rakkaus ei katso aikaa taikka paikkaa. En käsitä kaikkea, mitä koitat viestittää, et tunne samoin?
Ajatukset heittelee mielialojen mukaan, enkä voi sille aina mitään mitään. Voi koittaa yrittää tehdä muuta, koittaa yrittää urheilla, lukea kirjoja, katsoa elokuvia, ettei väärät ajatukset iskisi itseään läpi. Kaikki johtuu kuitenkin, loppujen lopuksi tästä. Olet saanut minussa aikaan ääriilmiöitä, mikä ei ole hyvä:/ ei laisinkaan. Mutta ne kertoo vahvoista ihastuksen rakkauden tunteista kaiken nykytilan keskellä. Ja kaikkien ääriilmiöiden, ajan kuluttavan hampaan, negatiivisuuksien keskellä olen silti uskonnut loppujenlopuksi tähän, koska ilman sitä, en kirjoittaisi enää tässä, saati muualle.

Näin viime yönä unta pitkästä aikaa, sinusta. Se ei ennakoinut hyvää, vaikka unimaailmojen kertovan miten asiat tulee järjestymään. Tietenkin ne kertoo nykytilanteeesta jotain.

Unesta... se oli sekava, mikä ei liiemmin yllätä, siinä unessa sinulla oli kaksi siskoa, jotaka oli kutsuneet minut luoksesi, olit itse poissa. Ne kertoivat sinun menneen, olin surullinen ja poissa tolaltani.. se oli hyvin painostava uni. Juotiin kahvit. Joku oli seuranani siellä, joku kaveri kenties. Jossain vaiheessa saavuit paikalle... nyt alkaa jo uni katketa, se oli muutenkin hyvin katkonainen, hyvin omituinen uni. Olisi pitännyt kirjoittaa muistiinpanoja ylös heti herättyäni.
En tiedä onko sinulla siskoa/siskoja.

Jokin positiivisempi uni olisi tevetullut ensiyönä, vaikka missä saisimme toisemme.
9366
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

vinkin missäpäin tuo unihenkilö asuu.
Tutun tuntoista tekstiä, jotakin lähimenneisyydestä.
Nuo tunneryöpyt nimenomaan, ne oli jotakin mitkä haluaisin, mikäli suinkin mahdollista, saada poistumaan mielestä edes, mutta tuolla mielenpäällä ne vaan pyörii.
Oliko katkeruutta, vihaa vai pelkoa syvistä tunteista, petetyksi tulemisen pelosta, vai mistä ne molemmilla ryöpsähti. Se kai jää arvoitukseksi, mutta tekemättömäksihän nittä ei saa.

Kaipuu polttaa, se on välillä kuin tulilanka, joka askelen haluaisin sinun luoksesi suunnata, mutta en voi, en uskalla, pelkään kai että tulen pois käännytetyksi.
Ei minulla sisaria ole, onhan siitä joskus jotain mainintaa ollut, ihan vaan kai ohimennen, ja siksi et muista, koska se ei ollut missään vaiheessa tärkeää.

Nuku hyvin, näe kauniita unia, ja herää aamulla täynnä elämäntarmoa.
Katsele sille unellesi jatko-osa ensi yönä, kerro jatkuiko.

Äänestä
  • Se on ollut hetkittäin kaikkia mahdollisia tunteita laidastalaitaan. Silti lämpöisimmät tunteet on peitonnut kaiken muun alta pois, yhä uudestaan ja uudestaan. Nykyään ryöpsähtelee vähän enää. Sydän on silti tallella, vastaan ottamaan ja antamaan. Kerron jatko osat heti kun niitä tulee. Tietysti jos onni suo, niitä voisi kertoa toisella tavalla. Hän ei tulisi käännytetyksi, ei koskaan jos joku tulee se olen minä. Ymmärrän pelkosi, epävarmuutesi tässä. Myös vastaukset on epävarmoja kun ei aina voi sanoa kenelle vastaa. Hän tietää minusta jotain myös toista kautta. Silti se ei ole ratkaisu, vaan se taitaa olla askeleissa, sanoissa, kosketuksissa, tässä tapauksessa.

    Äänestä

  • Sinun kirjoitti:

    Se on ollut hetkittäin kaikkia mahdollisia tunteita laidastalaitaan. Silti lämpöisimmät tunteet on peitonnut kaiken muun alta pois, yhä uudestaan ja uudestaan. Nykyään ryöpsähtelee vähän enää. Sydän on silti tallella, vastaan ottamaan ja antamaan. Kerron jatko osat heti kun niitä tulee. Tietysti jos onni suo, niitä voisi kertoa toisella tavalla. Hän ei tulisi käännytetyksi, ei koskaan jos joku tulee se olen minä. Ymmärrän pelkosi, epävarmuutesi tässä. Myös vastaukset on epävarmoja kun ei aina voi sanoa kenelle vastaa. Hän tietää minusta jotain myös toista kautta. Silti se ei ole ratkaisu, vaan se taitaa olla askeleissa, sanoissa, kosketuksissa, tässä tapauksessa.

    Jäljelle on jäänyt kaipaus ja pohjaton ikävä.
    Ne tunteet, kaikki katkeruus ja se raivo, se pelko jostakin, ne on vain hauraina muistoina, on vain sydän joka haluaa rakastaa.

    Tiedän tosiaan toista kautta, kertoivat, et uskonut, en ollut kaivellut mitään, he kertoivat, paljon, mutta kieltävät kaiken kertomansa. Ei niillä ihmisillä ole enää mitään merkitystä minun elämässäni, ovat menneessä ajassa, jonain kenties pahanakin muistona.
    Ratkaisuthan tehdään omin askelin, omin sanoin, ja tulevaisuutta avoimin silmin katsoen.

    Väskää, olen todella väsy. Suo anteeksi, mutta minun on mentävä nukkumaan, aamu ei anna armoa.
    Odotan hetken, jos jotain tunnistetta saisin lisää. Kerrothan, jookos,,,

    Äänestä

  • Sinun kirjoitti:

    Se on ollut hetkittäin kaikkia mahdollisia tunteita laidastalaitaan. Silti lämpöisimmät tunteet on peitonnut kaiken muun alta pois, yhä uudestaan ja uudestaan. Nykyään ryöpsähtelee vähän enää. Sydän on silti tallella, vastaan ottamaan ja antamaan. Kerron jatko osat heti kun niitä tulee. Tietysti jos onni suo, niitä voisi kertoa toisella tavalla. Hän ei tulisi käännytetyksi, ei koskaan jos joku tulee se olen minä. Ymmärrän pelkosi, epävarmuutesi tässä. Myös vastaukset on epävarmoja kun ei aina voi sanoa kenelle vastaa. Hän tietää minusta jotain myös toista kautta. Silti se ei ole ratkaisu, vaan se taitaa olla askeleissa, sanoissa, kosketuksissa, tässä tapauksessa.

    onhan siirrappista, psst.jokaine vastaa itse omista tunnereaktioistaan, jos toinen ei ole kiinnostunut aiheutat hänessä ehkä sääliä et muuta

    Äänestä

"En käsitä kaikkea, mitä koitat viestittää, et tunne samoin?"

Mikä siinä on niin vaikeata ymmärtää?

Äänestä

Kenelle tää on? n vai m? itä-länsi vai pohj-etelä?

Äänestä

YMMÄRRÄTHÄN, Sinun,,,,,,,,

Soita, laita tekstari tai s-postia.
Olen varma että olen sinun kaipaamasi. Kaikki täsmää. Ei ketkään toiset voi tietää noista asioista mitään, vain me kaksi.

Kaipaan, olen puhki valvotun yön vuoksi. Järki hukassa, miettinyt vain asioita.

Äänestä
  • näytti täsmäävän ... ootte te pöljää porukkaa.

    Äänestä

Se on askeleissa, sanoissa, kosketuksissa..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sinun kirjoitti:

minua. Kaikki tuntui myös minusta aikoinaan, jossain vaiheessa vedätykseltä, mikä laukaisi negatiivisia tunneryöppyjä puolin ja toisin. Kummallakin oli elämä kai sellaisessa jamassa, ettei se ollut sopiva hetki ja siitä alkoi käsittämätön oravanpyörä.
En silti voinut mitään sille että rakastuin. Koska rakkaus ei katso aikaa taikka paikkaa. En käsitä kaikkea, mitä koitat viestittää, et tunne samoin?
Ajatukset heittelee mielialojen mukaan, enkä voi sille aina mitään mitään. Voi koittaa yrittää tehdä muuta, koittaa yrittää urheilla, lukea kirjoja, katsoa elokuvia, ettei väärät ajatukset iskisi itseään läpi. Kaikki johtuu kuitenkin, loppujen lopuksi tästä. Olet saanut minussa aikaan ääriilmiöitä, mikä ei ole hyvä:/ ei laisinkaan. Mutta ne kertoo vahvoista ihastuksen rakkauden tunteista kaiken nykytilan keskellä. Ja kaikkien ääriilmiöiden, ajan kuluttavan hampaan, negatiivisuuksien keskellä olen silti uskonnut loppujenlopuksi tähän, koska ilman sitä, en kirjoittaisi enää tässä, saati muualle.

Näin viime yönä unta pitkästä aikaa, sinusta. Se ei ennakoinut hyvää, vaikka unimaailmojen kertovan miten asiat tulee järjestymään. Tietenkin ne kertoo nykytilanteeesta jotain.

Unesta... se oli sekava, mikä ei liiemmin yllätä, siinä unessa sinulla oli kaksi siskoa, jotaka oli kutsuneet minut luoksesi, olit itse poissa. Ne kertoivat sinun menneen, olin surullinen ja poissa tolaltani.. se oli hyvin painostava uni. Juotiin kahvit. Joku oli seuranani siellä, joku kaveri kenties. Jossain vaiheessa saavuit paikalle... nyt alkaa jo uni katketa, se oli muutenkin hyvin katkonainen, hyvin omituinen uni. Olisi pitännyt kirjoittaa muistiinpanoja ylös heti herättyäni.
En tiedä onko sinulla siskoa/siskoja.

Jokin positiivisempi uni olisi tevetullut ensiyönä, vaikka missä saisimme toisemme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu