Mikähän 4v lasta vaivaa kun ollut jo monta päivää itkuisen oloinen, koko ajan surullinen, ei naura eikä hymyile enää millekään.
Itkee unessakin.
Ennnen oli aivan normaalia iloinen touhukas lapsi, nyt ei kiinnosta enää mikään leikkiminen eikä touhuaminen.
Puhuu koko ajan päivähoidon lopettamisesta( on päivisin päiväkodissa).
Voiskohan liittyä jotenkin päivähoitoon vaikka hoitajat eivät ole huomanneet mitään erilaista, ovat sen huomanneet että lapsi on hieman normaalia alakuloisempi ja hiljaisempi ollut.
sydäntä särkee katsoa kun lapsella on selvästi joku hätänä mutta ei osaa vain avautua vaikka ollaan yritetty jutella ja kysellä.
Ainoat paikat missä en näe lasta on päivähoito ja mummola jossa välillä käy yökylässä, mutta mummola reissustakin on aikaa jo 3 viikkoa.
onko lapseni masentunut?
3
267
Vastaukset 3
Itsellä tulee tälläsestä mieleen, että olisiko joutunut alttiiksi sellasille asioille, joita ei osaa vielä itse käsitellä? Esimerkiksi hyväksikäyttö (aika rankka, mutta mahdollinen). Sen ei tarvitse olla kuin hetken kosketus, omituisia juttuja, pornolehti/yksi kuvakin saa ymmälleen. Tai joku kiusaa päiväkodissa. Ei ole mitään haittaa ainakaan, jos käytte psykologilla, etenkin kun käytös on nopeasti muuttunut.
- ....
Tuli mieleen, että joko päiväkodissa joku häntä kiusaa tai hän on itse ollut liian riehakas ja hoitotädit ovat joutuneet häntä komentamaan. Juttele hoitajien kanssa, niin asia selviää.
Lapsella on nyt joku ristiriitatilanne, jota ei pysty yksin käsittelemään. Voit toki yrittää kysellä häneltä itseltäänkin, mutta 4-vuotias ei ehkä pysty tuntojaan kertomaan, jollei ole verbaalisesti keskivertopoikaa lahjakkaampi. - miss lääketehdas
Ilmiselvästi masentunut.Vie heti lekuriin että saa kunnon kamat jo alusta asti
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va571608Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3641151- 132918
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu13732Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63612- 41588
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa90548- 45519
- 45498
- 44456