Israel on valtio siinä kuin muutkin. Te kirjanoppineet olette oikeasti rasisteja kun miellätte Jumalan kohtelevan tai vaadittavan juutalaisia kohdeltavan jotenkin erityisesti.
Inhimillisen ajattelun pohjalta Israel ansaitsee puolueettoman kohtelun, mutta niin palestiinalaisetkin. Yksinkertaista demokratian kunnioittamista siinä vaaditaan, ei Raamatuita!
Inhimillisen ajattelun pohjalta Israel ansaitsee puolueettoman kohtelun, mutta niin palestiinalaisetkin. Yksinkertaista demokratian kunnioittamista siinä vaaditaan, ei Raamatuita!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Sanoppas yksikin arabimaa, jossa on demokratia!!!
Miksi länsimaat eivät puutu siihen?
Israel on ainoa demokratia tuolla alueella. Palestiinan presidentiksi itseään kutsuva terroristi M. Abbasin virkakausi loppui jo 2009 eikä uusista vaaleista
ole tieoakaan.
Tuo ei mitenkään liity siihen että te hihhulit, varsinkin hellarit perustelette niitä Raanatuilla. Arabien epädemokraattisuudet ja muut problematiikat ovat inhimillisiä ongelmia. Älkää Jumalaa ja Raamatuita siihen sotkeko.
Israelin valtiolle löytyy perustelu raamatuista.