Eduskunnan kirjallisuustoimikunta päätti julistaa kirjoituskilpailun aiheesta "Hauskin paikka". Jotkut kirjoittivat, että hauskin paikka maailmassa on Hvaijisaaret. Joku toinen taas kertoi hauskimman paikan olevan Espilän ravintola.
Monenlaisia ehdotuksia tuli, mutta eräs savolaiskansanedustaja kirjoitti, että hauskin paikka maailmassa on vaimon jalkojen. Kun hän kirjoitti siitä vielä niin hauskasti, voitti hän koko kilpailun ja sai palkinnoksi ison pokaalin.
Viedessään pokaalia kotiin oli miehellä vaikeuksia selittää uskovaiselle vaimolleen pokaalin alkuperä. Niinpä hän kertoikin vaimolleen kirjoittaneensa kirkon olevan maailman hauskin paikka.
- Siinä sinä kyllä puhuit omiasi, epäili vaimo, -mutta noin hieno pokaali pitää laittaa salin pöydälle.
Seuraavana vuonna eräs eduskunnan valiokunta oli matkalla Savossa ja poikkesi kyseiseen taloon. Edustajat istuivat salissa, näkivät pokaalin ja naureskelivat. Emäntä huomasi sen ja sanoi:
- Teitä naurattaa tuo meidän miehen saama palkintp... Kyllä minäkin olen sitä mieltä, että se annettiin väärälle miehelle, ei se ole ollut siellä kuin kerran ja silloinkin nukahti kesken toimituksen.
"Hauskin paikka"
VENUZZ
0
409
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399166Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737947Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681615657William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542353Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62091Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821740Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201688Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921427Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381358Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71283