Maria Syvälä: Lastensuojelun myytit: Tietosuoja on este - ”viranomaiset eivät saa vaihtaa tietoja”
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/lastensuojelun-myytit-tietosuoja-on-este-viranomaiset-eivat-saa-vaihtaa-tietoja
”Minusta on ollut hyvä, että on ollut edunvalvoja, joka on selittänyt minulle asioita. Kun minä en itse aina muista, mitä viimeksi sanoin. Itse en myös uskalla kertoa omaa mielipidettä, joten hän auttaa minua ja kertoo puolestani.”
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/lastensuojelun-myytit-tietosuoja-on-este-viranomaiset-eivat-saa-vaihtaa-tietoja
”Minusta on ollut hyvä, että on ollut edunvalvoja, joka on selittänyt minulle asioita. Kun minä en itse aina muista, mitä viimeksi sanoin. Itse en myös uskalla kertoa omaa mielipidettä, joten hän auttaa minua ja kertoo puolestani.”
Vastaukset 5
Vanhimmat
Lastensuojelun keskusliitto.
Lehdistötiedotteet
3.9.2012 13.09
Tiedonkulun ongelmat lastensuojelussa selvitettävä
Viranomaisten välisessä tiedonsiirrossa piiloudutaan salassapitovelvollisuuksien taakse liian usein. Lainsäädäntö ei estä tiedonkulkua, mutta nyt on vakavasti pohdittava estääkö nykyisen kaltainen byrokratia inhimillisen kohtaamisen, esittää Lastensuojelun Keskusliitto.
Viime päivinä olemme joutuneet miettimään mikä meni vikaan tapauksessa, joka johti 8-vuotiaan tytön kuolemaan. Läheisten hätä ja huoli on ollut ilmeinen. He ovat kuitenkin toimineet asiassa aktiivisesti, kuten välittävien aikuisten kuuluukin.
– Kihlakunnan syyttäjän päätös jättää poliisille tutkintapyyntö lastensuojelun toiminnasta on tärkeä signaali. On ensiarvoisen tärkeää, että tapahtumien taustalla olevat tosiasiat, jotka johtivat surulliseen lopputulokseen, tutkitaan perusteellisesti. Vastaavilta tapauksilta on vältyttävä tulevaisuudessa painottaa Lastensuojelun Keskusliiton toiminnanjohtaja Seppo Sauro.
– Tämä on oppimisen paikka viranomaisille. Jos tämän ääreen ei pysähdytä, voi tällaisia tapauksia valitettavasti tulla lisää.
Lastensuojelun sosiaalityöntekijän tekemät päätökset perustuvat pääsääntöisesti monelta eri asiantuntijalta koottuun tietoon. Keskeistä on myös sosiaalityöntekijän ja asiakasperheen välille muodostuva vuorovaikutussuhde.
– Onkin selvää, ettei kukaan tee tämän kaltaista virhettä yksin eikä lopputulos voi olla yksittäisen sosiaalityöntekijän vastuulla. Päätöksenteon taustalla on aina iso joukko ihmisiä ja asiantuntijoita.
Sosiaalityöntekijät tarvitsevat aikaa sekä perheiden kanssa työskentelyyn että päätöksenteoksen tueksi tarvitsemansa tiedon kokoamiseen muilta viranomaisilta. Ongelmaksi voi muodostua viranomaisprosessien eteneminen eriaikaisesti.
– Tällöin ollaan tilanteessa, jossa kaikkea tietoa ei saada päätöksenteon tueksi. Ja näin näyttää valitettavasti tapahtuneen myös tässä tapauksessa, kun lapsen inhimillinen hätä ei ole välittynyt viranomaisille. On selvitettävä, päätyikö kaikki saatavilla oleva tieto asiasta päättävälle.
Traaginen tapahtuma haastaa viranomaisyhteistyön pohtimaan sellaisia keinoja, joilla parhaiten jatkossa varmistetaan lapsen edun mukainen saumaton tiedonkulku niille tahoille, jotka sitä lapselle ja perheelle palveluja järjestäessään tarvitsevat ja erityisesti päätöksenteon tueksi, Sauro painottaa. Lainsäädäntö ei sitä estä.
– Nykyinen lainsäädäntö mahdollistaa kyllä sujuvan tiedonsiirron. Nyt salassapitovelvollisuuden taakse piiloudutaan liian usein.
Viranomaisten tulisi Sauron mukaan kiinnittää huomiota myös siihen, miten suoraan lapsen ja perheen ongelmista puhutaan.
– Meidän on myös vakavasti mietittävä onko meillä aikaa ja halua kohdata avuntarvitsijat. Vain avoin asioiden käsittely auttaa lasta ja perhettä. Lapsella täytyy olla myös luottoaikuisia, jotka pysähtyvät lapsen mielipiteiden ja näkemysten äärelle. Lapsen viestiä ei saa koskaan sivuuttaa. Vai onko näin, että nykyisenkaltainen byrokratia estää inhimillisen kohtaamisen? Lastensuojelun Keskusliiton ohjelmajohtaja Hanna Heinonen pohtii.
Pelkkä yksittäisen tapauksen taustojen selvittäminen ei kuitenkaan riitä. Tarvitaan entistä enemmän tietoa siitä, millaisia tilanteita, asioita ja haasteita lastensuojeluasiakkaiden taustalla on.
– Sen selvittäminen vaatii tilanteiden systemaattista tarkastelua, joka meiltä Suomesta puuttuu. Lastensuojelun tutkimus on hajanaista ja ehkä sattumanvaraista, Heinonen toteaa.
Lisätietoja:
Tiedottaja Hanna-Mari Savolainen
puh. 044 329 0029
[email protected]
---------
Mirjam Kalland MLL.
Vaitiolovelvollisuus tulkitaan usein liian ankarasti.
Kysymyksessä tapaus Erican surma.
Suomen Kuvalehti 8.9.2012.
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/mlln-mirjam-kalland-lastensuojelusta-vaitiolovelvollisuus-tulkitaan-usein-liian-ankarasti
----------
Lapsen ja perheen arviointia – liikaa vai liian vähän?
Hanna Heinonen 15.8.2012
Lapsena, nuorena, vanhempana ja asiantuntijana törmäämme nykyään joka paikassa arviointeihin. Arviointi alkaa neuvolassa, jatkuu päivähoidossa, koulussa, työpaikoilla, tilanteissa, joissa käytämme erilaisia palveluja. Missä määrin tämä jatkuva arviointi hyödyttää meitä itseämme, meidän lapsiamme? Ja missä määrin ne aiheuttavat tuskastumista, kenties huolta, jota ilman tehtyä arviointia ei olisi olemassa?
Arvioinnin kulttuuri on juurtunut arkipäiväiseen toimintaamme melko kritiikittömästi. Arviointikäytäntöjä esimerkiksi varhaiskasvatuksessa ohjaavat normit ja ideologiat siitä, millainen arvioinnin kohteena olevan yksilön tulisi olla ja miten hänen mahdollisesti tulisi muuttua (Thomas Gitz-Johansen, 2012). Toki arviointitieto voi olla tärkeää lapsen kannalta, se voi tuoda esiin lapsen yksilölliset tarpeet tai esimerkiksi tietoa lapsen persoonallisuudesta, taidoista tai pulmista. Mikään arviointitieto ei ole kuitenkaan hyödyllistä, jos tiedon kokoajilla ei ole selvää käsitystä siitä, mihin ja miten tietoa käytetään. Tieto sinällään, tiedon vuoksi kerättynä on turhauttavaa sekä lapsen, perheen että asiantuntijoiden näkökulmasta.
Lastensuojelun asiakkuuksia tarkasteltaessa asiantuntija toteavat usein, että lapsen tai nuoren pulmat olivat nähtävissä jo päivähoidossa tai neuvolassa. Arviointia on siis tehty, mutta tarpeisiin ei ole pystytty vastaamaan siten, että lastensuojelun asiakkuutta olisi voitu ehkäistä. Vai onko kyse ehkä sittenkin siitä, että tehdyllä arvioinnilla on vain leimattu lapsi tai nuori ja siten vahvistettu tiettyä – ei-toivottua- kehityssuuntaa? Pitäisikö lapsen, nuoren tai perheen arviointiin liittää aina myös niiden auttamiskeinojen tai interventioiden arvioimista, joihin on päädytty. Sen arviointia, osaammeko me asiantuntija ja ammattilaiset tarjota oikeanlaisia neuvoja, keskusteluja, tukea tai toimintaa lapsille ja heidän perheilleen?
Tärkeintä on päästä tilanteeseen, jossa jokainen meistä voi mennä neuvolaan ilman, että syntyy stressiä siitä, kulkeeko minun tai lapseni kehitys asetetuilla normikäyrillä. Arviointikeskusteluista päivähoidossa tai koulussa pitäisi olla varmuus siitä, että koottu tieto ja käyty arviointikeskustelu käytetään lapsen hyväksi. Lastensuojelussa koottua arviointia tulisi myös hyödyntää nimenomaan siten, että lapsi tai perhe saa riittävän ajoissa oikeanlaista tukea, joka on suunniteltu yhdessä lapsen ja perheen toiveiden ja yksilöllisten tarpeiden perusteella.
Avainkysymys on siis, mihin ja miten arvioinnilla koottua tietoa käytetään?
Lähteet: Aalto, Alasuutari, Heino, Lamponen & Rutanen (toim.) Suojeltu lapsuus. Raportti Lapsuudentutkimuksen päiviltä 2011. THL. Raportti 5 / 2011.
-----------
Opetus- ja kulttuuriministeriö.
Lasten ja nuorten kuuleminen vaatii asennemuutoksia kunnissa
tiedote 07-05-2009
– Kuulemisen kuntakohtaiset erot suuria – käytännön toteutus hankalinta
Lasten ja nuorten oikeus tulla kuulluksi kunnallisessa päätöksenteossa toteutuu Suomessa yhä vaihtelevasti. Heikoimmin kuuluu alakouluikäisten sekä taajamien ulkopuolella asuvien lasten ja nuorten ääni. Tilanteen korjaamiseksi kunnissa tarvitaan paitsi tietoa kuulemisen käytännöistä sekä asennemuutosta, selviää tänään päättyvien Täällä lapsi ja nuori – kuuleeko Suomi? -kuntakoulutusten palautteesta.
Lakisääteisen lasten ja nuorten kuulemisen käytäntöjen jalkauttamiseksi järjestettiin tammi-toukokuussa 2009 valtakunnallinen koulutusten sarja kuntien edustajille. Koulutuskierros toteutettiin YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen 20-vuotisjuhlavuoden innoittamana. Kevään kierros päättyy tänään alkavaan koulutukseen Helsingissä.
Kierros osoitti, että lasten ja nuorten kuuleminen kunnissa on yhä erittäin kirjavaa. Vain noin 30 prosentilla Suomen kunnista kuulemisen ja vaikuttamisen tilaa voi pitää kiitettävänä.
Koulutuskierroksen aikana tulivat esille erityisesti puutteet alakouluikäisten lasten osallistumisen mahdollisuuksissa. Lasten parlamentteja tai vastaavia on koko maassa vain runsaat kymmenkunta. Alakouluissa oppilaskuntatoimintaa on huomattavasti vähemmän kuin yläkouluissa.
Kaupunkimaisissa ja taajaan asutuissa kunnissa kuulemisen ja vaikuttamisen mahdollisuudet ovat yleensä paremmat kuin maaseutumaisissa kunnissa. Lasten ja nuorten lukumäärä tai kunnan koko eivät silti suoraan ole yhteydessä kuulemisen tason kanssa. Suurempi merkitys on kuntien sisäisillä toimintakulttuureilla: miten tärkeänä kansalaisten kuulemista ylipäätään kunnissa pidetään.
Päätöksenteko kunnissa näyttää usein olevan virkamies- ja asiantuntijakeskeistä. Yhteistyö eri kunnan toimijoiden kesken on myös edelleen puutteellista.
– Taustalla lienevät vanhat toimintamallit ja asenteet. Monesti kunnissa ei vain yksinkertaisesti tulla ajatelleeksi lasten ja nuorten ottamista mukaan päätöksentekoon, sanoo lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelman johtaja Georg Henrik Wrede.
Kunnissa on myös vaikeuksia soveltaa kuulemista koskevia lakeja käytäntöön – tarvittavat työkalut uupuvat. Koulutuksissa annetut käytännön neuvot saivat kaikkein eniten myönteistä palautetta osallistujilta.
Valtioneuvosto on asettanut tavoitteen, että vuoteen 2010 mennessä kunnilla tulee olla vaikuttamisjärjestelmät 5–17-vuotiaille lapsille ja nuorille. Tätä edellyttää myös voimassa oleva nuorisolaki sekä YK:n lapsen oikeuksien sopimus.
– Opetusministeriön, sosiaali- ja terveysministeriön sekä kuntien on otettava erityiseksi kehittämiskohteeksi alakoululaisten ja varhaiskasvatusikäisten lasten osallistumisen ja kuulluksi tulemisen mahdollisuuksien lisääminen. Eri ikäisille lapsille voidaan antaa osallistumisen ja vaikuttamisen kokemuksia heidän ikätasolleen sopivalla tavalla, lapsiasiavaltuutetun toimiston ylitarkastaja Elina Nivala sanoo.
26.1.–8.5.2009 järjestetyt Täällä lapsi ja nuori ¬– kuuleeko Suomi? -kuntakoulutukset toteuttivat lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelma opetusministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö, opetushallitus, lapsiasiavaltuutettu, lääninhallitukset ja maakuntaliitot.
Koulutukset ovat osa valtakunnallista vaikuttamiskampanjaa, joka valistaa suomalaisia lasten oikeuksista kuluvan vuoden aikana. Lapsilla on omat oikeudet -kampanja juhlistaa tänä vuonna 20 vuotta täyttävää YK:n lapsen oikeuksien sopimusta. Teemana on erityisesti lapsen oikeus osallistua, vaikuttaa ja tulla kuulluksi.
Kampanjan toteuttavat yhteistyössä lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelma, lapsiasiavaltuutettu, kansalaisjärjestöt sekä evankelisluterilainen kirkko. Juhlavuoden suojelijana toimii tasavallan presidentti Tarja Halonen.
Lisätietoja:
Ohjelmajohtaja Georg Henrik Wrede, Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelma
Puh. 0400 810077
S-posti: [email protected]
Ylitarkastaja Elina Nivala, Lapsiasiavaltuutetun toimisto
Puh. 050 405 1700
S-posti: [email protected]
Prosessikouluttaja Leena Nousiainen, Rondo Training Oy
Puh. 044 291 3621
S-posti: [email protected]
Tiedottaja Camilla Lehtinen, Lapsilla on omat oikeudet -kampanja
Puh: 040 718 1114
S-posti: [email protected]
www.lapsenoikeudet.fi , www.lapsiasia.fi , www.lastensivut.fi
-------------------
Tässä tuttua tutumpi väittämä, joka kertoo miten asioiden PITÄISI olla, mutta kun ei ole. Eivät sossut aina välitä muiden viranomaisten mielipiteistä, vaan kallistuvat mieluummin asiakkaan (lapsen) älyttömälle ja joskus nöyryyttävällekin pompotukselle.
Kun teini vaikka jää viranomaisille kiinni alkoholin käytöstään, niin miksi ihmeessä sossu päättää polkaista pystyyn VUODEN kestävän kouluseurannan, vaikka koulu menee kiitettävää tasoa, eikä poissaoloja ole?