Minun tarinani

En tiedä lukeeko tätä kukaan, saati sitten ottaa oppia. Mutta kuitenkin haluan kertoa tarinani,ja tarinani on seuraava: Opin isältäni että miehen pitää juoda, ja niin tein, mutta en mitään hirvittäviä määriä, fysiikkani ei kestä kovin suurta lipittelyä. Join niin että olin kolme neljä päivää "kateissa", (itseltäni),kerran pari kuukaudessa. Sitten kolmisen päivää punkassa potien kaameaa morkkista, ei minulla koskaan ollut huono olo fyysisesti, mutta psyykkeessä tapahtui.
Tullessani aikuisen ikään huomasin että isäni oli juonut aivonsa, siitä minulle pikku hiljaa kehittyi kuva omasta itsestäni juomingin jatkuessa. Sitten tein itseni kanssa päätöksen, joko lopetan elämäni tai siirryn raittiiden kirjoihin, sillä ajattelu "ottaa vain vähän" olsi ollut selvää itsepetosta. En voinut hyväksyä itselleni samaa kohtaloa mikä koitui isälleni, järkevästä erittäin pidetystä ammattimiehestä yksinäiseksi ja yksinkertaiseksi menneiden asioiden surkuttelijaksi. Ajatus kypsyi mielessäni että haluan elää.
Eräässä purjehduskerhon ravintolassa kolmannen päivän jälkeen baarinestarin tarjottua minulle automaattisesti neljä Vodka Bitteriä sisään astuessani ja muistin palattua, päätin että nyt riitti. Ja niin se riitti 11 vuotta, kunnes kuulin että punaviini tekee hyvää sydämelle, mutta vain kaksi lasia per päivä. Mutta sen sanon että me kaikki emme ole riittävän vahvoja jättämään sitä kahteen lasiin, joten olisi ehkä patempi syödä lohta, se ajaa saman asian kuin punaviini, tai syödä rusinoita.
81252
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Niin, mikä tilanteesi on tällä hetkellä? Jos punaviinin kulutukseksi ei pysy siinä muutamassa lasissa, suosittelisin avun hakemista.

Äänestä
  • Vuoden 96 jälkeen otin ensimmäisen kännin jossain siellä v.2000. Ns. lievempää voimakkaammat humalatilani ovat jääneet alle kymmeneen kertaan. Tällä hetkellä alle 24 ravintola annosta per viikko. Tarkoitin lähinnä sitä että usealla alkoholistilla ei ole voimaa jättää siihen kahteen lasiin pr. pv. siksi se on aika vaarallista "leikkiä", aloittaa ottaa terveytensä vuoksi.

    Äänestä

  • Juonut kirjoitti:

    Vuoden 96 jälkeen otin ensimmäisen kännin jossain siellä v.2000. Ns. lievempää voimakkaammat humalatilani ovat jääneet alle kymmeneen kertaan. Tällä hetkellä alle 24 ravintola annosta per viikko. Tarkoitin lähinnä sitä että usealla alkoholistilla ei ole voimaa jättää siihen kahteen lasiin pr. pv. siksi se on aika vaarallista "leikkiä", aloittaa ottaa terveytensä vuoksi.

    mutta ei oikein hyvältä vaikuta tuo tilanteesi.

    Äänestä

  • Ei absolutisti kirjoitti:

    mutta ei oikein hyvältä vaikuta tuo tilanteesi.

    mutta nyt kuitenkin tunnen olevani aika pitkälle itseni herra alkoholin suhteen. 1 kossu paukku 1 lasi punaviiniä ja 1 pullo 0,33 l olutta per pv ei ainakaan lääkärin suositusta ylitä.

    Äänestä

munkin isä on juonu aivonsa pilalle :(

Äänestä
  • Kotonani ei koskaan käytetty alkoholia...SILTI MINUSTA TULI JUOPPO! mitenkäs tämän selitätte?

    Äänestä

  • raparepa kirjoitti:

    Kotonani ei koskaan käytetty alkoholia...SILTI MINUSTA TULI JUOPPO! mitenkäs tämän selitätte?

    ei joka-asiaan tarvi ettii psykologista/syvempää selitystä. eikä täällä kukaan väittänyt ettei voisi tulla juopoksi ilman että vanhemmat olis juoppoi (ainakaa mun tietääkseni)

    Äänestä

  • raparepa kirjoitti:

    Kotonani ei koskaan käytetty alkoholia...SILTI MINUSTA TULI JUOPPO! mitenkäs tämän selitätte?

    Jos et opi vanhemmiltasi, voit oppia sedältä tai keltä hyvänsä joka vaikuttaa elämääsi ollessasi lapsi. On myös mahdollista että et kestä tätä elämää vaan pakenet, alkoholi antoi sinulle ensin hyvän tunteen ja sen avulla sait unhohtaa tämän "kovan maailman". Toiselle se on kovempi kuin toiselle. Monille pelkkä savukekin tekee ensin hyvän olon ja siten siitä ei pääse eroon jouduttuaan riippuvaiseksi. Minä join isältäni oppiman lisäksi sen takia koska isäni aina sanoi etten ole mitään, minusta ei tule mitään. En sitten juuri käynyt koulujakaan pidemmälle vaan itseopin monia ammatteja ja tein rahaa "näyttääkseni maailmalle" että olen jotain. Ja niin en antanut itselleni hetkenkään lepoa, työtä työtä, kunnes otin pään täyteen vaivuin hyvin voimakkaaseen muistin menetykseen, niin silloi ei minun tarvinnut ajatella työasioita, eikä krapulassakaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Juonut kirjoitti:

En tiedä lukeeko tätä kukaan, saati sitten ottaa oppia. Mutta kuitenkin haluan kertoa tarinani,ja tarinani on seuraava: Opin isältäni että miehen pitää juoda, ja niin tein, mutta en mitään hirvittäviä määriä, fysiikkani ei kestä kovin suurta lipittelyä. Join niin että olin kolme neljä päivää "kateissa", (itseltäni),kerran pari kuukaudessa. Sitten kolmisen päivää punkassa potien kaameaa morkkista, ei minulla koskaan ollut huono olo fyysisesti, mutta psyykkeessä tapahtui.
Tullessani aikuisen ikään huomasin että isäni oli juonut aivonsa, siitä minulle pikku hiljaa kehittyi kuva omasta itsestäni juomingin jatkuessa. Sitten tein itseni kanssa päätöksen, joko lopetan elämäni tai siirryn raittiiden kirjoihin, sillä ajattelu "ottaa vain vähän" olsi ollut selvää itsepetosta. En voinut hyväksyä itselleni samaa kohtaloa mikä koitui isälleni, järkevästä erittäin pidetystä ammattimiehestä yksinäiseksi ja yksinkertaiseksi menneiden asioiden surkuttelijaksi. Ajatus kypsyi mielessäni että haluan elää.
Eräässä purjehduskerhon ravintolassa kolmannen päivän jälkeen baarinestarin tarjottua minulle automaattisesti neljä Vodka Bitteriä sisään astuessani ja muistin palattua, päätin että nyt riitti. Ja niin se riitti 11 vuotta, kunnes kuulin että punaviini tekee hyvää sydämelle, mutta vain kaksi lasia per päivä. Mutta sen sanon että me kaikki emme ole riittävän vahvoja jättämään sitä kahteen lasiin, joten olisi ehkä patempi syödä lohta, se ajaa saman asian kuin punaviini, tai syödä rusinoita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu