altistuin homeelle

kyselen neuvoja tältä palstalta...altistuin todella pahasti tällä viikolla homeelle. meillä on kerrostalon ylin kerros ja 2 ja 5 kk ollaan ilmeisesti eletty homekämpässä. eräs iso taho myi meille ison kerrostalohuoneiston ja välittäjä jätti kertomatta, että asunnossa oli tullut katosta vedet sisälle. tämä iso taho, entinen omistajataho siis oli vain heittänyt maalia päälle ja jatkanut asunnon vuokraamista. me ei tätä tiedostettu kunnolla ennenkuin nyt kun selvisi että siellä on hometta?
nyt tänä syksynä ekan kerran tuli tutkimukset, että hometta on. isännöitsijä tilasi firman joka tuli hometta siivoamaan: ei suojannut , eikä eristänyt mitään paikkoja ja koko perhe 2 aikuista, 1 lapsi ja kissa altistuttiin kokoajan homeelle.
ei myöskään osattu vaatia mitään, kun ei ollut aiemmin tietoa mitä home aiheuttaa, kunnes...
alkuviikosta remppaäijä vaati minua siivoamaan huoneet tavaroista. tein työtä käskettyä, ja seurauksena paha homealtistuminen.
tällä hetkellä olo on ihan hirveä, vaikka lähdettiin samana iltana pois asunnosta. menee kuumia aaltoja, nenä vuotaa, kurkku on käheä, oksettaa, sydän tykyttää, ahdistaa, sekava ja levoton olo, jne. mulla on melkein kaikki homealtistumisen oireet. migreenistäkin olen kärsinyt koko 2 a puoli vuotta, jos varsinkin on ollut kolea tai kuuma ilma. onko meillä oikeus enään vaatia kaupan purkua? taho, joka siis myi meille jätti kertomatta aiemmista kosteusavurioista.
silloiset ja nykyiset kousteusvauriot oli seurausta katon vuotamisesta rakennusvirheen vuoksi. nyt katto on korjattu ulkopuolelta.
4169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

2v vastuu, kiertoon vaan!

Äänestä

Ota yhteys johonkin kansanedustajaan ja kerro tilanteesi. Saavatpahan tapauksesi rekisteriin. Toistaiseksi, kun pitävät homeongelmaa ihan pienenä asiana.

Pokkana vaan vaikka jonkin puolueen toimistoon kyselemään miten ovat homeongelmaan suhtautuneet. Onhan kyse kansantalouden ja -terveyden mittaluokan asiasta.

Äänestä
  • Niin, mitä sitten ? Tämäkö siis auttaa akuuttiin tilanteeseen ?

    Äänestä

  • Hu huu.. oletko ihan tosissasi..?
    Siis mihin rekisteriin kansanedustajan jonkun homeongelman kirjaavat.. johon on sulla mielenkiiitoinen käsitys miten tämä yhteiskunta toimii.. :D :D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kurja_olo kirjoitti:

kyselen neuvoja tältä palstalta...altistuin todella pahasti tällä viikolla homeelle. meillä on kerrostalon ylin kerros ja 2 ja 5 kk ollaan ilmeisesti eletty homekämpässä. eräs iso taho myi meille ison kerrostalohuoneiston ja välittäjä jätti kertomatta, että asunnossa oli tullut katosta vedet sisälle. tämä iso taho, entinen omistajataho siis oli vain heittänyt maalia päälle ja jatkanut asunnon vuokraamista. me ei tätä tiedostettu kunnolla ennenkuin nyt kun selvisi että siellä on hometta?
nyt tänä syksynä ekan kerran tuli tutkimukset, että hometta on. isännöitsijä tilasi firman joka tuli hometta siivoamaan: ei suojannut , eikä eristänyt mitään paikkoja ja koko perhe 2 aikuista, 1 lapsi ja kissa altistuttiin kokoajan homeelle.
ei myöskään osattu vaatia mitään, kun ei ollut aiemmin tietoa mitä home aiheuttaa, kunnes...
alkuviikosta remppaäijä vaati minua siivoamaan huoneet tavaroista. tein työtä käskettyä, ja seurauksena paha homealtistuminen.
tällä hetkellä olo on ihan hirveä, vaikka lähdettiin samana iltana pois asunnosta. menee kuumia aaltoja, nenä vuotaa, kurkku on käheä, oksettaa, sydän tykyttää, ahdistaa, sekava ja levoton olo, jne. mulla on melkein kaikki homealtistumisen oireet. migreenistäkin olen kärsinyt koko 2 a puoli vuotta, jos varsinkin on ollut kolea tai kuuma ilma. onko meillä oikeus enään vaatia kaupan purkua? taho, joka siis myi meille jätti kertomatta aiemmista kosteusavurioista.
silloiset ja nykyiset kousteusvauriot oli seurausta katon vuotamisesta rakennusvirheen vuoksi. nyt katto on korjattu ulkopuolelta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu