Kohta puolet liikekiinteistöistä on tyhjillään. Johtuukohan siitä, että pitäjä kuhisee lestadiolaisia, jotka eivät pahemmin shoppaile?
Mikään ei kannata Taivalkoskella?
20
3097
Vastaukset
- jdilssi
Nehän ne vasta shoppaileekin...mutta käyvät muualla, koska Tappiksella ei ole saatavilla mitään tarpeeks hienoa niille. Merkkivaatteita yms.
Jos kaivos käynnistyy, elämä varmasti virkistyy kirkonkylällä. En ole aikoihin asunut Taivalkoskella, mutta kouluaikana 60-luvulla esimerkiksi baareja oli vaikka kuinka monta. Heti tulee mieleen Kiutabaari, osuuskaupan Katriina-baari, osuuskaupan kahvila, Matkakesti, huonekaluliikkeen baari, Hannulan K-kaupan baari ja Shellin baari, Varmaan oli vielä pari muutakin.
- taivalkosketar
Taivakoskella 70-luvulla asuneena muistan vain Matkakestin, Kulmabaarin (Hannula), E-huoltamon baarin,Shellin baarin ja Taivalkrouvin yhteydessä oli baari. Mitä nämä muut oikein ovat?
- nostalgis
No on niitä baareja ihan nokko. Shellin, teboilin, riipisen pizzeria, fnlandiano pizzeria, ABC;n komein baari, jossa nuoriso istuskelee illat pitkät ja pelaa hetelmäpelejä. Pajatsoa ei ole missään baarissa, olispa vielä sellainen 20.n pennin pajatso, jollainen oli vielä 1970-luvulla.
- KYPY
MUISTAN NUO KAIKKI. OLIN SILLOIN KESKIKOULUSSA. KULJETTIIN ENSIMMÄISET KOLME VUOTTA JUNASSA, SITTEN KAIKKOSEN LINJA-AUTOSSA.
AAMULLA JUNA TULI ENNEN KOULUN ALKUA, JUOTIIN TEETÄ KIUTABAARISSA JA ILTAPÄIVÄLLÄ, JOS PITI ODOTELLA KULJETUSTA, ISTUTTIIN MATKAKESTISSÄ.
MYÖHEMMIN, KUN KESKARI VAPAUTUI, OPETELTIIN OSK.N PIRTTIKAHVILASSA.
MYYJÄTYTÖT OLIVAT JOKA PAIKASSA TOSI MUKAVIA, VÄLITTÖMIÄ IHMISIÄ.
SCHRODERUKSEN OILI KIUTABAARISSA, SUMENIN SEIJA MATKAKESTISSÄ, HILTU-ANNI PIRTTIKAHVILASSA.
SE OLI SITÄ SURUTONTA NUORUUSAIKAA.....
- tosi-miäs
Höpön löpöä jauhat, joka iikka soppailee tarpeensa mukaan. Kuiteski aika paljon käydään vierailla paikkakunnilla ostoksilla, joten samakait se on vaikka kunnat yhdistyisivätkin, rahat kannetaan jo muutenkin kuusamon kauppoihin.
- kävijä
R-kioskin kun sais sinne, sitä monet kaipaa, kun ei ole sitäkään, muuten kaunis luonto ja marjametsät ei ole ihme että Thaimaalaiset tulee aina uudelleen, miten se Taivalkoski vaan kuihtuu sieltä loppuu kaikki, vaikka siellä on ihan hyvä asua ja elää kun olis työpaikkoja, onhan se kaupungien kimuurien, siihen nähden kaunista seutua ja harrastuksia luonnossa viihtyville.
- pudis myös
Toinen on Puolanka, yhtä ahdasmielinen kumpikin paikka.
- Partapertti
Jos kaikki lestatialaiset muuttasi pois, liikekiinteistöt täyttyisi, elinkeinoelämä nousisi uuteen kukoistukseen taivalkoskella. Kauppa kävisi niin perkeleesti?Valtion apu kasvaisi vitusti? Nimittäin kunta saa valtiolta jokaisesta 16-18 vuotiaasta noin 100 000 mummonmarkkaa. Eli te 50 lestanuorta muuttakaa pois! Kuntakin voittais 50 x 17 000 =. 850 000 euroa. Siis tän verran valtiontuki tippuisi ! Olisi oikein persereikämäisillä aivoilla ajatteleville uskovaisten vihaajille...kunnanjohtoa myöten. Voi helevetti ku ihminen on tyhmä! Ilman lestoja emme pärjäisi, se on totta !
- EI LAHKOLAINEN
Kyllä me vain pärjättäis! Oikeastaan paremmin kuin nyt ! Nämä tekohurskaat ovat joka paikassa suuna, päänä, persennä. Ja ovat röyhkeämpiä, kuin se heidän herransa, itse piru !
Jos sinä olet se sama Pertti, joka välittömästi tänne muutettuaan rupesi lahkolaisia ja lahkolaisten rakkkia, tätä valetitteliäijää liehittelemään, palaa sinne, mistä tulitkin!
Mutta jos olet peräti tavallinen taivalkoskelainen, älä missään herrannimessä tänne lisää noita toivottele ! Mitä enemmän niitä tänne tulee, sitä röyhkeämmiksi ne tulevat.
Kun nuoriso, joka kouluaikansa on katsonut noitten rehvastelua ja kuunnellut helvettiuhkailua ja " säälittävää, säälittävää.....eihän tänne kukaan halua jäädä. Niinhän tästä todella tulee lahkolaisten paratiisi - Borås
EI LAHKOLAINEN kirjoitti:
Kyllä me vain pärjättäis! Oikeastaan paremmin kuin nyt ! Nämä tekohurskaat ovat joka paikassa suuna, päänä, persennä. Ja ovat röyhkeämpiä, kuin se heidän herransa, itse piru !
Jos sinä olet se sama Pertti, joka välittömästi tänne muutettuaan rupesi lahkolaisia ja lahkolaisten rakkkia, tätä valetitteliäijää liehittelemään, palaa sinne, mistä tulitkin!
Mutta jos olet peräti tavallinen taivalkoskelainen, älä missään herrannimessä tänne lisää noita toivottele ! Mitä enemmän niitä tänne tulee, sitä röyhkeämmiksi ne tulevat.
Kun nuoriso, joka kouluaikansa on katsonut noitten rehvastelua ja kuunnellut helvettiuhkailua ja " säälittävää, säälittävää.....eihän tänne kukaan halua jäädä. Niinhän tästä todella tulee lahkolaisten paratiisiJoopa joo, " jos sinä olet se sama Pertti....jne" Tämä lause paljastaa se taivalkoskelaisen perusluonteen ja miksi kaikki kuihtuu ja loppuu. Ei kukaan fiksu ihminen tule ja tuo yritystään noin ahdistuneen väestön keskelle.
Katse peiliin ja kysymys miksi on näin? Suvaitsevaisuutta niin elämä vilkastuu.
- Sääli,sääli...
Ruoka ja vaatekaupojen parhaita asiakkaita, muut on "kaljakuppiloiden) vakio väkeä, säälittävää.
- ostaja1
lestarit käy vaan lestareiden kaupassa. Lestareille saisi olla oma pitäjä asumiseen, kaikki vaan sinne häkkiin.
- EI LAHKOLAINEN
Säälittävää, säälittävää...! Tätähän nämä lahkolaislapset hokivat jo peruskoulussa, nokka nirpassa ja muka YLENPÄÄ katsoen! Kertoivat vanhimmat lapseni.
Kai se antoi heille jonkunlaisen ylemmyyden tunteen, kun eivät saaneet elää normaali nuorten elämää!
Nyt nämä säälittävää, säälittävää -lapseni ovat insinööri ja yo-merkonomi. Perheellisiä molemmat. Aviossa normaali ihmisten kanssa. Molemmissa perheissä myöskin lapsia. Olisi mielenkintoista tietää, mitä nämä säälittävää, säälittävää teeskentelijät nyt ovat!
Kai heillä on se vakio tusina lapsia, töitä ei tarvitse tehdä, kun eletään lapsilisillä ja muille suurperheen tuilla. Lapset pelotellaan lahkolla ja helvetillä ja tulee uusi"säälittävää, säälittävää" sukupolvi!
- Naupuri
Pitäs yrittää kannattaa, sanoi hessukin. Usko, veli ja yhteys ymmärrys se sovan jälkeenkin eteenpäin.
- Korpison
Joutavan jälillä luokkimestari, ei se aina oo siunattuva senkään kirjoittelu.
- iiguudman
Kippis ja kulaus! Ois vaan se Lars Leevikin pysynyt ryyppymiehenä eikä olisi keksinyt mitään huuhaa lahkoa. On se vaan omituista miten nykyaikanakin ihmiset palvovat jotakin vanhaa juopporetkua joka perusti oman höpöhöpölahkonsa. Pitäisköhän perustaa oma lahko v.91 kuolleen fiksun juopon Irwin Goodmanin muistoksi!
- isoäiti
Pitäisi! Hänhän oli rehellisesti, mitä oli.!Ja toi iloista mieltä MItä nämä teesketelijät ovat?
Nämä tekevät ihmisistä sekopäitä, valehtelijoita, teeskentelijöitä yms.
- koitijärvi
taivalkoskella kannattaa henkselit
- päihteetön
taivalkoskella ei kannata nykyään muu kuin päihteet. Se pitää kylän toiminnassa.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2011591
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?581011Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän140954- 85912
- 61896
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11770Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t266766Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75717Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk61712Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä342711