AUTTAKAA! Kissanpentu kuseksii minne sattuu, mitä tehdä?

miittui

Tosiaan, itsellä on tällähetkellä 17 kk ikäinen kissa ja sitten kissanpentu, joka on 4kk. Kissanpentu = Frida.
Frida on siis oppinut pentuna hiekkalaatikolle ja sinne yleensä tekeekin tarpeensa,
mutta välilllä sitten löytyy lattialta märkiä läikkiä ja välillä kiinteätkin ulosteet.
Olen kasvattanut Fridan ihan syntymästä asti(autoin Fridan emoa synnytyksessä, pennut kasvatin, mutta emo jäi ex kumppanille) joten tiedän kyllä, että on oppinut hyvin hiekkalaatikolle. Hiekkalaatikkoon vaihdan hiekat joka toinenpäivä ja siivoan jokapäivä. Vanhempi kissani Gudi kyllä osaa tehdä tarpeensa hiekkalaatikkoon, joten ei ole ainakaan Gudilta oppinut tuota jokapaikkaan kuseksimista. Yleensä tekee yöllä ja aika usein myös sellaisiin paikkoihin mistä ei heti huomaa. Tänä aamuna esim oli laukkuun tehnyt, kun oli jäänyt lattialle. Olen koittanut viedä Fridaa hiekkalaatikolle aina, kun huomaan, että hän aloittaa tarpeitten tekemisen. Joskus pyöräyrin naaman kusessa, kun hermot meinas mennä, mutta sen jälkeen en ole niin tehnyt.
Frida on siis tyttö, samoin Gudi.
Gudia ei ole leikattu vielä ja Fridaa ei voi edes vielä leikata koska on niin pieni.

Nyt apuja, hermot alkaa mennä.
Voisiko johtua siitä, että talossa toinenkin kissa.
Pitäisikö harkita sitten Fridan antamista pois, vaikka sydän tekisi siinä kuoleman. :(

5

272

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hmm23234r4

      Voi olla että liian vähän hiekkaboxeja hommaa toinen varsinkin jos iso talo syytäki olla enemmän kuin yksi boxi...

      • miittui

        39 neliöisessä kaksiossa asun yksikseni kissojen kanssa. kyllä se hiekkalaatikolle päivisin tekee useinmiten, yöllä se lähinnä tekee tuhojaan. Muutaman kerran oon ollu todistamassa sitä, että tekee tarpeet muualle kuin hiekkalaatikkoon.


    • apua löytyy kyllä

      Kissa ei tee tarpeitaan muualle kuin laatikkoon ellei siihen ole jokin syy. Syitä on; liian vähän laatikoita (laatikko/kissa 1 lisälaatikko), vääränlainen hiekka eli kuivike (mikrohiekka paras), laatikko väärässä paikassa (pesukoneen vieressä), pääsy laatikolle estyy (ovi kiinni, toinen kissa häiriköi jne.), kissalla jokin vaiva (ulosteen laatu kertoo), myös virtsavaivat voi aiheuttaa kakkimisen laatikon ulkopuolelle.

      Korjaustoimenpiteitä: lisäät laatikoiden määrää yhdellä, vaihdat mikrohiekkaan ellei se sitä jo ole, vaihdat laatikon paikan jos on pesukoneen vieressä, huolehdit ettei mikään estä laatikolle pääsyä, käytät lääkärillä pissakokeissa.

      Leikkautat molemmat kissat, myös sen pienemmän voi jo leikkauttaa. Nykyään leikataan jo alle 3 kk ikäisiä pentuja, kunhan lääkäri on asiansa osaava. Leikkaamattomuus aiheuttaa naaraiden välisiä konflikteja, joten syy voi olla pelkästään siinä.

    • Zani0

      Olen samaa mieltä siitä että vanhempi kissa pitäisi ehdottomasti leikata, kuitenkin oma eläinlääkärini johon luotan (teki ihmeitä vanhan kissani sydänsairauden kanssa) on sitä mieltä ettei kissaa kannata leikata ennen parin kilon painoa jos ei ole pakko.

      Otimme keväällä kaksi pentua joista toisella oli suuria hankaluuksia käyttää laatikkoa. Vaihdoimme kuiviketta useampaan kertaan; lopulta se joka toimi oli mahdollisimman halpa ja vanhanaikainen joku merkitön paakkuuntuva savi. Hankala sitä on kantaa, ja loota pitää siivota kahdesti päivässä, mutta sotkeminen loppui. Cat Attract -kuivikelisästä puhutaan paljon hyvää; sitä saa tilata Amazonilta. Kallista, muttei niin kallista kuin uudet käsilaukut.

      Pentu olisi paras käyttää kissoihin erikoistuneella eläinlääkärillä -joskus sattuu että kissalla on huomaamattomia pissavaivoja ja silloin kun pissaaminen on kivuliasta, se välttelee laatikkoa.

    • miittui

      Heti loppui tuo kakkiminen ja pissiminen joka paikkaan, kun vaihdoin ruokaa. :o
      Ihmettelin kyllä, että kun on kuitenkin ihan" terveen näköistä" ollut tuo ulosteen laatu yms..
      Sitten kun vaihdoin whiskasista laziin niin loppui heti tuo, märkäruokaa siis. Kissat oppinu siihen, että kuivaruoka koko aika kupissa ja kerran päivässä se märkäruoka, vanhempi kissa ei kyllä edes märkäruokaan enää koske.
      Käytän tosiaan saveutuvaa hiekkaa ja on kuitenkin parasta tuolle isommalle kun pelletit kantaa pitkin kämppää ja kristallihiekalle ei suostu tekemään, ei edes mene haistelemaan.

      Mitenköhän ollu mahdollista, että tuo ruoka vaikuttanut tuohon?

      Leikkautan molemmat kissat ensivuoden puolella vasta, kun ei ole edes vanhemalla kissalla kiimakaan alkanut. Sanoivat, että olisi helpompi leikata kun kiima on alkanut, kun kohtu on sitten isompi.

      Kiitos kuitenkin vastauksista ja avusta ! :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      108
      2227
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      843
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      47
      818
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      786
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      521
      734
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      66
      648
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe