Olen 14-vuotias tyttö ja oon kärsiny masennukksesta vuoden alusta saakka. Olin osastolla neljä viikkoa kun koulut alko. Sitten alotin pienluokalla ja asiat oli hetken hyvin. Nyt on taas niin paha olla enkä jaksa tehdä mitään ja itken vaan koko ajan.
Perheelleni näytettelen koko ajan että olisin paremmassa kunnossa, en ole missään vaiheessa kertonu kellekkään itsetuhoisista ajatuksistani. Osastolle jouduin kun en kyennyt tekemään mitään vaan itkin pimeässä huoneessa koko ajan .
En enään tiedä mistä hakee apua käyn terapiassa 2 kertaa viikossa ja vanhempani on kieltäny kaikki lääkkeet. Enkä edes tule toimeen isäni kanssa joka aina sanoo mulle että ois kaikille helpompaa että oisin kuollut.
Perheelleni näytettelen koko ajan että olisin paremmassa kunnossa, en ole missään vaiheessa kertonu kellekkään itsetuhoisista ajatuksistani. Osastolle jouduin kun en kyennyt tekemään mitään vaan itkin pimeässä huoneessa koko ajan .
En enään tiedä mistä hakee apua käyn terapiassa 2 kertaa viikossa ja vanhempani on kieltäny kaikki lääkkeet. Enkä edes tule toimeen isäni kanssa joka aina sanoo mulle että ois kaikille helpompaa että oisin kuollut.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hei, oli ihan pakko rueta sinulle vastailemaan, kun luin kirjoituksesi.. Nyt otat puheeksi terapiassa itsetuhoiset ajatuksesi ja kerrot myös perheellesi, että sinun on paha olla.. Asioita salailemalla ei muutosta voi tapahtua..
Onko Sinulla lähipiirissä ketään kelle voisit puhua ja jakaa ajatuksiasi? Kummi, täti tms.. ?
Toivon paljon rohkeutta ja voimia Sinulle, jotta uskallat kertoa oikeasti mitä tunnet, ja että saisit asioita muuttumaan. Kyllä ne sinua siellä terapiassa kuuntelevat ja varmasti osaavat ohjata oikeaan suuntaan..
Toivottavasti elämäsi lähtisi oikeaan suuntaan, ja saisit itsesi parempaan kuntoon.
Lämpimin ajatuksin: Sanna
Ei ole ketään kelle voisin kertoa ajatuksistani. Bestikselleni enkä perheelleni oo kertonu koska haluun suojella niitä. Kummeja eikä muitakaan läheisiä ihmisiä ole... Tiedän että terpiasta otetaan heti yhteyttä kotiin jos kerron ja joudun takaisin suljetulle osastolle
Hei taas..
Sinä olet vielä lapsi vasta , ei sinun tarvitse suojella perhettäsi murheelta. Välillä jotkut asiat on vain kohdattava, vaikka ne eivät helppoja olisikaan, niin vanhempien kuin lapsienkin.. Vanhemmat ovat sitä varten, että ne auttavat eteenpäin elämässä ja tukevat lastaan.
Vanhempasi olisivat varmasti vaan onnellisia siitä, että uskallat puhua heille ja kertoa miltä oikeasti tuntuu.. Jos Sinusta tuntuu, ettet uskalla/pysty isällesi puhumaan, niin juttele äidillesi. Voisitte äidin kanssa rueta yhdessä viemään asioita eteenpäin. Muistathan, että jaettu murhe on helpompi kantaa yhdessä.
Ei asiat oikein pysty muuttumaan ,jos sinä et uskalla otttaa sitä "ensimmäistä askelta".
Jos kuitenkin tuntuu, ettet pysty asiasta perheellesi puhumaan, etkä edes terapiassa, niin soita nuorten auttavaan puhelimeen. Siellä Sinua kuunnellaan ja osataan auttaa eteenpäin.
http://www.mll.fi/nuorille/lnpn/
Eli tähän numeroon voit soittaa: 116 111, siellä normaalit puhelinpäivystysajat ovat maanantaista perjantaihin kello 14 - 20 ja lauantaisin ja sunnuntaisin kello 17 – 20.
Voi kun osaisin auttaa sinua paremmin, taitaisit olla halauksen tarpeessa.. Voimia ja rohkeutta Sinulle, kyllä asiat aina järjestyvät tavalla tai toisella. Sinulla on elämä vasta aluillaan, joten yritä saada itsesi kuntoon, jotta voisit täysipainoisesti nauttia nuoruudesta ja elämästä. :)
Tsemppiä