Asuin lapsena jonkin aikaa pienemmässä kaupungissa ja luokallani oli silloin ilmeisesti vanhoillislestadiolaisten lapsia.
Muistan, että heillä ei ollut pesukonetta, vaikka perheissä oli paljon lapsia. Televisiota lapset kävivät salaa katsomassa meillä.
Jotenkin tämä jäi vaivaamaan minua. Ovatko nämä tavat edelleen voimassa? Mikä ajatus näiden asioiden taustalla on?
Kiitos vastauksista.
Muistoja 80 -luvulta / kysymys
7
874
Vastaukset
- lestadiolaisen naapuri
Se että heillä ei olis pesukonetta niin on täyttä paska puhetta ja telkkaria katsoivat 80 luvulla salaa mutta nykyään katsoat jo avoimesti.
30 vuotta Oulunsalossa asuneena tiedän jotakin lestadiolaisista. - ex-vl
... ei ollut pesukonetta, se johtui ihan jostain muusta kuin uskonnollisista syistä. Myös ikkunallinen pyykkikone on aina saanut olla. Nämä on niitä huhuja, jotka kiertävät mutta eivät ole totta. TV on se ikuinen kysymys muilta ihmisiltä... Periaatteessa vl:t eivät hanki televisiota, koska sieltä tulee myös niin paljon huonoa ohjelmaa jota kuitenkin monen pitäisi "syrjäsilmällä" uteliaisuudesta katsoa. Mutta tv:stä tulee myös hyvää ohjelmaa, uskovaistenkin mielestä (dokumentit, uutiset, urheilu, "näteimmät" lastenohjelmat) eikä se nyt ole paha jos esim näitä katselee vaikka sitten naapurissa, jos sinne kylään silloin sattuu. Tietysti osa katselee luvatontakin ja tämä heidän pitäisi syntinä tuntea ja vältellä tämmöisten ohjelmien katselemista myös siellä naapurissa.
- Weltsu
Periaatteessa vl:t eivät hanki internettiä koska siellä on niin paljon roskaa
- Eliza
Pesukone voi sijaita sellaisessa paikassa, jonne vieraisille tulivat eivät pääse. Pesukone on harvoin keskellä olohuonetta.
- Kollitsa
Weltsu kirjoitti:
Periaatteessa vl:t eivät hanki internettiä koska siellä on niin paljon roskaa
Valhetta kaikki on vainen....
- muistelija
Se pesukoneettomuus saattoi tosiaan johtua ihan muista asioista, mutta varmaankin yhdistän jotenkin itse tuon asian niihin vanhoihin huhuihin, joita oli joskus liikkeellä.
Mukavaa väkeä nämä olivat ja lapset olivat erittäin hyviä ystäviäni.
Tuon televisiosta tulevan roskaohjelmaprobleeman allekirjoitan kyllä itsekin :)
- on kyllä
pöljä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399230Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748074Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625850William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542409Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62127Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821769Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201710Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921486Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71458Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401393